Sininen Trieste

tunnetila: muistelu

trieste2

Lomamatkamme jatkui Venetsiasta junalla Triesteen, kaupunkiin Adrianmeren rannalla.

Triestessä taivas ja talot olivat sinisiä. Sininen meri jatkui silmänkantamattomiin ja illan sininen hetki oli lämmin ja kaunis. Korkealle vuorelle raiteita pitkin lonksuttava, välillä lähes pystysuoraa vuorenrinnettä kulkenut raitoivaunu oli sininen, sympaattinen ja välillä myös vähän pelottava.

Satamassa valkoiset purjeveneet kylpivät hennossa sinisen hohteessa jota tuli maasta ja ilmasta, eikä kirkkaassa auringonpaisteessa maan ja taivaan rajaa välillä erottanut. Valoshow italialaisen räppisensaation Fedez’n keikalla oli niin ikään sininen. Kun katselen Triestessä ottamiani kuvia, niin ei voi muuta kuin todeta koko Triesten olevan sininen.

trieste4 trieste10trieste9

Sinisen lisäksi Trieste oli myös kaunis ja helteinen, sekä mainio shoppailukaupunki. En tosin käynyt Triestessä ostoksilla, mutta JOS olisin käynyt, niin etenkin italialaisten liikkeiden (Max&Co., MaxMara, Benetton, Diesel, LiuJo…) esiintymä oli runsas. Jylhät linnoitukset ja ikiaikaiset amfiteatterin rauniot toivat kaupunkiin historian havinaa. Nykyaikaisesta merenrantakaupungista pääsi nauttimaan shoppailun lisäksi mm. kanavan varrella olevissa useissa kahviloissa ja ravintoloissa.

Trieste oli kaikin puolin kiva matkailukaupunki, mutta minulle Trieste oli ennen kaikkea herkullinen. Tulin nauttineeksi Triestessä koko reissun parhaan illallisen. Päädyimme sattumalta nälkäisinä ravintola Champagnerian ovelle ja kun kurkkasimme sisään, tiesimme löytäneemme meille sopivan paikan. Ravintolan viinivalikoima oli upea, tarjolla olleista meren antimista puhumattakaan!

Alkupalaksi nauttimani tonnikalacarpaccio oli jo viedä minut tajunnan rajamaille, mutta pääruoaksi syömäni jättikatkarapurisotto teki sen lopullisesti. Parhaita jättikatkarapuja ikinä! Alkupalat, pääruoat, jälkkärit ja muutama erilainen viinilasi kahdelle maksoi vähän yli 70€. Aika pieni summa taivaasta…

Kun ravintolan sympaattinen omistaja tuli vielä kättelemään ja kiittämään meitä vierailustamme ennen lähtöämme, olimme vakuuttuneita siitä, että ”meidän paikkamme” oli löytynyt.

trieste5trieste8trieste11

Olimme Triestessä viikonloppuna ja lauantai-illalle sattui italialaisen räppärin, Fedezin, keikka. Konsertti järjestettiin Triesten pääaukiolla, Piazza Unitá d’Italialla. Piazza Unitá d’Italia on Euroopan suurin suoraan mereen aukeava aukio, ja siinä mahtuu järjestämään upeita tapahtumia ja suuria konsertteja.

Vietimme konsertti-illan aukion merenpuoleisella laidalla viltillä istuskellen ja italialaista lempijuomaani Lambruscoa nauttien. Tuo hetki oli puitteiltaan aika arkinen, mutta musiikin pauhatessa, lämpimän yötuulen puhaltaessa ja vaaleanpunaisena sykkivän auringon laskiessa meren taa olin niin onnellinen että itketti. Hienoimpiin ja ikimuistoisimpiin hetkiin ei aina tarvita isoja asioita. Hyvä seura ja juuri oikea tunnelma riittää.

trieste yo1trieste concert

0

(6) Kommentit

  1. miumau says:

    Nina, ihana kirjoitus <3 Ja tuo konsertti-iltakuvauksesi on juuri sitä mitä nykyisessä elämäntilanteessa kaipaan: vain minä ja rakas ihmiseni, kahden hengen sielullinen, syvällinen ja täydellinen "minä-ja-hän"-tunnelma, uusi mieleenpainuva ympäristö, rentoutta huokuva olotila, huolettomuus ja olla "niin onnellinen että itketti"… No sen aika tulee taas, kun lapset ovat niin isoja (lue: aikuisia ;)), ettei alitajuntaisesti koe huonoa omaatuntoa heidän jättämisestään muiden hoitoon. Mutta aivan ihanan kuuloinen Trieste <3

    1. Nina says:

      Voi kiitos MiuMau! <3 Kommenttiasi lukiessa olin juuri ehdottamassa, että jätätte joskus lapset meille ja menette itse yöksi kivaan hotelliin täällä Helsingissä, mutta sitten tuo loppukaneettisi huonosta omatunnosta vesitti suunnitelmani. 😀 Luulen kuitenkin, että yhteinen aika isovanhempien tai muiden kanssa on lapsille välillä kivaa vaihtelua ja lomaa vanhemmista, eikä siitä tarvitse kokea huonoa omatuntoa. Lapset voivat hyvin kun vanhemmat voivat hyvin. 🙂

      Olen kuitenkin varma, että vielä joskus kaipaatte niitä aikoja kun lapset halusivat mukaan lomalle. 🙂

  2. HeidiV says:

    Trieste on siis nähtävä 🙂 Kiitos ihanasta matkakuvauksesta siis <3 Voisin mennä Venetsiaan taas kerran ja siitä sitten Triesteen…

    1. Nina says:

      Suosittelen piipahtamaan Venetsiasta Triestessä. Junalla pääsee edullisesti ja nopeasti. Tunnelma on kaupungeissa täysin erilainen ja kohteet täydentävät kivasti toisiaan. Ja hei, jos menette Triesteen, niin menkää edellisessä postauksessani suosittelemaani hotelliin. Tiedän että rakastaisit sitä. 🙂

  3. Kaisa says:

    Kiva, että Trieste oli niin ihana! Mekin tykättiin tosi paljon, lähtiessä harmitti, että oltiin varattu kaupungille vain kolme päivää. Ehkä me vielä päästään takaisin… 🙂

    1. Nina says:

      Mä en tiennyt Triestestä aiemmin yhtään mitään. En ollut, kumma kyllä, edes kuullut koko paikan olemassaolosta, joten pelkäsin odottavani liikoja kun kehuit paikkaa etukäteen. Mutta oli kyllä kehujen arvoinen. Ihanaa rauhaa Venetsian jälkeen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.