tunnetila: ahdistus
Ensimmäinen koulupäivä takana. Ei v***u mikä päivä!
Ymmärsin koulussa suurimman osan mitä opettaja puhui, mutta siihen se positiivisuus sitten jäikin.
Aloitimme heti kertaamaan pikakertauksella kielioppia (jota olen viimeksi käynyt läpi 20 vuotta sitten enkä silloinkaan ymmärtänyt sitä) ja tekemään kielioppiin liittyviä tehtäviä.
En muistanut mitään. En myöskään ymmärtänyt mitään, vaikka opettaja kuinka yritti selittää. En muistanut mikä on datiivi tai akkusatiivi. En muistanut yhdenkään sanan sukua.
Tuijotin yhdessä vaiheessa tehtäväpaperia kyyneleet silmissä enkä saanut kirjoitettua sanaakaan. Silloin vieruskaverini, syyrialainen nuori poika, tuli hätiin. ”Hei, me voidaan tehdä näitä yhdessä”. Ja sitten teimme yhdessä, eli hän teki ja minä kopioin vastaukset häneltä.
Turhauttavan ensimmäisen koulupäivän jälkeen tulin kotiin nälkäisenä ja todella uupuneena. En saanut kotioveani auki. Istuin rappukäytävässä yli puoli tuntia välillä yrittäen avata ovea, väsymyksen ja turhautumisen kyyneleitä nieleskellen.
Lopulta jumiutunut ovi aukesi kun runnoin lonkkani mustelmille ovea vasten. Onneksi en ehtinyt kiertää koko rappua ja soittaa jokaista ovikelloa avun tarpeessa.
Sisään päästyäni kaadoin itselleni heti tilkan punaviiniä ja kädet vapisten avasin samaan syssyyn suklaavanukkaan. Kiitin itseäni noista viisaista ostoksista jotka viikonloppuna tein. Hankin nuo herkut pahan päivän varalle, ja kas, heti ensimmäisen päivän jälkeen ne tulivat tarpeeseen.
Nyt täytyisi ryhtyä kotitehtävien pariin. Ensimmäiseksi täytyisi kirjoittaa aine. Voi paskan paska. Mitähän siitäkin tulee?
Ystävät kalliit. Seuraavan kerran kun alan puhua jostain kielikurssista, niin sitokaa minut vaikka johonkin tuoliin kiinni älkääkä päästäkö täyttämään yhtään ilmoittautumislomaketta. Ensimmäisen kurssipäivän perusteella voin todeta, että eiköhän tämä itsensä kiduttaminen saisi jo riittää!
0
Voi ei:( Mutta oon ihan varma, että saksa kytkeytyy pian sun aivoissa ”päälle”, kun oot vähän aikaa siellä kieliympäristössä oleillut. Sieltä menneisyydestä alkaa yllättäviäkin sanoja, sijamuotoja ym. nousta mieleen, kun kieltä kuulee ja sitä pääsee itsekin käyttämään aktiivisesti! Suosittelen edelleen myös viiniä ja suklaapitoisia eväitä – joko näihin ekoihin totuttautumispäiviin tai sitten niihin päiviin, kun huomaatkin kuinka paljon oot oppinut/muistanut/uskaltanut ja haluat palkita itseäsi:) Tsemppiä!
Viini ja suklaapitoiset eväät kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta! Herkkuja epätoivoon ja onnistumisiin. Mahtavaa! 😀
Suurin ongelma taitaa olla nyt siinä, että kaikki muut kurssilaiset asuvat Berliinissä, ovat asuneet 4kk- 2 vuotta. He ovat siis tottuneet kieleen päivittäin. Minä tulen Saksaan päivää ennen kurssin alkua ja olen kuullut viimeksi saksaa viime kesänä Saksan reissulla. Tuntuu siltä kuin minut tipautettaisiin veteen enkä osaisi uida. Räpiköin onneksi niin, että pysyn juuri ja juuri pinnalla. Nyt täytyy vain toivoa että oppisin uimaan. 🙂
Tsemppiä Nina! Sinä pärjäät kyllä <3 Uskon ihan samoin kuin Koshka, että saksatoiminto aktivoituu aivoissasi pikemmin kuin uskotkaan. Nyt vaan kaupoille pölöttämään arkisaksaa, ja eiköhän pian ala mieleen livahtelemaan myös kielioppisaksaa.
Ja juu, ei meillä viinilasillisia (-pulloja) lasketa. Eikä suklaapaloja (-levyjä/-vanukkaita) 🙂
Oot tosi reipas kun lähdet tuollaisille kielikursseille!
Mä kuule miumau luulen, että mun aivoissani ei ole sellaista toimintoa kuin ”saksa”. Sitä ei ole koskaan ollut, eikä koskaan tule. 😀 Mutta reippaasti minä sitä joka päivä täällä puhun ja huomaan ilokseni ymmärtävän paljon enemmän mitä uskoinkaan.
Kiitos tsempistä! Haen näillä puheilla jääkaapin täyteen vanukkaita. 🙂
Lupaan muistuttaa jatkossa! Osta monta pulloa kaappiin ja vähintään viisi vanukasta! Puspus!
Kiitos Petra, mä luotan suhun! <3 Siis kaikki muut ulkomaanreissut ja hömpötykset sinun täytyy antaa mennä läpi, mutta jos välissä vilahtaa sana kielikurssi, niin silloin kapulat rattaisiin ja heti! 🙂
Äh, älä ota noin raskaasti! Sähän olet siellä vapaaehtoisesti opiskelemassa. Kukaan ei pakota menestymään tai edes menemään tunnille. Ei siis sun kyyneleiden arvoista hommaa. Olet aikuinen nainen, et mikään 15-vuotias koulutyttö, Enkä nyt kuittaile, vaan sanon suoraan, mitä tuli mieleen tekstisi luettuani. Älä ota hommaa niin pirun vakavasti!
Anu, järjen ääni! <3
Siskoni juuri kysyi minulta miksi minun pitää oppia saksaa. "No ihan omaksi huvikseni." Eli juuri noin. Jos ei huvita mennä tunnille, niin voin ihan hyvin jättää menemättä. Siitä ei kärsi kukaan muu kuin minä itse. Muille on ihan sama opinko kurssilla yhtään mitään. Siis periaatteessa asia on noin. Mutta sitten kun on luonteeltaan tällainen suorittaja, niin onpa ihan helkkarin vaikeaa myöntää ettei osaa jotain ja antaa periksi.
Kiitos kuitenkin sanoistasi. Yritän hokea itselleni juuri tuota rentoutta ja sitä, etten ottaisi tätä niin vakavasti. Mutta se on minulle ihan järjettömän vaikeaa! (Otin tosin askeleen kohti rentoutta eilisessä ainekirjoituksessani. Kirjoitin aineen koirasta, joka ei saa nukuttua kun kissa tanssii katolla kaiket yöt. Öööö, okei, tuo oli jo niin sekopäistä että vähän huolestuin itsekin. :D)
Nina-kulta! Katolla tanssiva kissa on ihan huikea juttu 😀 Ota rennosti, kirjoita hassuja juttuja (saksan kirjallisuuden on aika uudistua!) ja opettele vain tärkeitä sanoja: viini, suklaavanukas… Mitä suklaavanukas muuten on saksaksi?
Der Schokoladepudding!!!! <3
Voin mielelläni uudistaa Saksan kirjallisuutta, ja samalla voisin pistää myös tuon hemmetin jähmeän sanajärjestyksen uusiksi ja poistaa substantiivien suvut. Varokaa saksalaiset! Kohta joudutte jokainen suunnittelemilleni kielikursseille. Katsotaan kuka sitten itkee! 😀 😀 😀
Punaviini auttaa kyllä! Ja suklaa! Eli niiden voimin eteenpäin ja tuo aineesihan jo kuulostaa suorastaan hulvattomalta! 😀 Olen samaa mieltä, että jo on aikakin saksalaisen kirjallisuuden saada nuorennusleikkaus 🙂 Mutta toisaalta ymmärrän kyllä epätoivosi ihan hyvin. Ei kyse ole siitä, että pitäisi näyttää muille, että osaa, vaan siitä, että on sietämätön tunne, kun ei ymmärrä!! Oman itsen hallinnan tunne järkkyy, eikä se tunnu kivalta. Itse ajattelen samoin kuin muutamat muutkin, että kyllä se saksa sieltä alkaa pulpahdella mieleen, kun sille altistut nyt tulevina päivinä koko ajan. Tsemppiä ja tsemppiä (ja vähän punaviiniä ja suklaata!)!
PS: kyllä mäkin itkin pariinkin otteeseen (enkä siis kuvaannollisesti, vaan ihan oikeasti), kun kesällä väänsin graduani valmiiksi. Mutta hyvä siitä tuli ja tässä sitä ollaan valmiina maistereina! 🙂 Sitkeys palkitaan!
Ihanaa että olette kaikki samaa mieltä kanssani punaviinin ja suklaan toimivasta kombosta. Auttaa mihin vaan! 🙂
Ja hei, gradun kanssa saa itkeäkin. Tämä minun kielikurssini on siihen verrattuna täysin naurettava puristus. Mutta juuri nyt tässä hetkessä minulle iso juttu ja mahdottomalta tuntuva kompastukivi.
Yritän nyt päästä läpi yhden koulupäivän kerrallaan. Tässä tulee todella opeteltua sitä itselleen armollisena olemista. Mutta kyllä sitä tuntee itsensä vaan ihan hemmetin tyhmäksi kun luokassa tehdään tehtäviä niin, että jokainen sanoo yhden lauseen vuorotellen. Ja joka ikinen kerta kun on minun vuoroni, joutuu opettaja korjaamaan sanomisiani. Tähän mennessä oma lauseeni on mennyt pieleen ihan joka kerta! 🙂
Jokaisellehan oma puristus on se läheisin ja tärkein ja tuntuu suurimmalta. Varmaan minunkin kohdalla joku väitöskirjaa pakertava olisi tuhahdellut, että kannattaako gradun takia itkeä 😀 Eikä tieten olisi kannattanutkaan (tuntuihan se tyhmältä jo silloin…); pelkkä opinnäytetyöhän se on… Mutta minkäs teet, kun turhautuminen ja jumitus iskee päälle, niin itkua pukkaa. Mutta tsemppiä, tsemppiä – kun oppimiseen suhtautuu vakavasti, niin silloin myös yleensä oppii! 🙂
Ja tiedätkö mitä: ne pieleen menneet lauseetkin on vain hyväksi, sillä virheistähän oppii paremmin kuin täydellisistä suorituksista! Veikkaan, että se kielioppi painuu mieleen parhaiten juuri kömmähdysten avulla.
Ei muuta kuin punkkua ja suklaatia koneeseen ja kohti uusia haasteita!! <3
Tarja, sä olet niin <3 <3 <3
Kun lakkaa jännittämästä ja antaa sanojen tulla vapaasti, oikeellisuutta miettimättä, tapahtuu ihme ja sanoista muodostuu ymmärrettäviä lauseita. Sitten vain kerran huomaa ymmärtävänsä lähes kaiken kuulemansa ja ajattelevansa paikallisella kielellä.
Näin on tapahtunut minullekin. Uskon vahvasti, että Sinulle käy samoin.
P.S.
Suklaa ja viini edesauttaa asiaa. Suosittelen myös ”Mösandöötä”
Minulla on Merja se hyvä puoli, etten jännitä. Yritän ja yritän, puhun mitä sattuu, mutta puhun kuitenkin. Nyt olemme käyneet läpi peruskielioppia, joten se juuri hiertää kun sitä en ole jaksanut koskaan opiskella. Kun siis sen kieliopin saisi edes vähän parempaan kuosiin, niin sitten helpottaisi.
Siihen että ajattelen saksaksi menee kyllä aikaa. Tai ei, sitä ei tule koskaan tapahtumaan. 😀
Voi Nina! <3 ymmärrän ja samaistun itsensä tuskastumiseen täysin! Se on juurikin luonnekysymys, eikä se ole helppoa hyväksyä omia mokia ja vaikeuksia. Mutta komppaan muita kommenttikavereita: päivä kerrallaan, mahdollisimman rennosti ja hyvillä eväillä rentoutusta! 🙂 Tarjan tehdessä gradua, minäkin ahdistuin opinnäytetyön kanssa. Onneksi se on nyt tehty ja korkeakoulusta valmistuttu. Kaiken sen paineen jälkeen en heti kaipaa koulun penkille, mutta minusta tuntuu etten ala jarruttelemaan jatkossa sinua kielikurssiehdotuksista. Ellet tietysti ole 100% varma, että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä (lue: enemmän ahdistusta, ikävää ja pahaa mieltä kuin antoisia kokemuksia ja opittuja asioita). 🙂 olet rohkea, nyt vaan paljon tsemppiä! <3
Kiitos Virpi tsempistä! Herkuttelun lisäksi keksin tänään jo uuden tavan saada hyvän mielen. Kävin shoppailemassa Uniqlossa. <3 <3 Ai että! Tilini tulee kyllä olemaan tämän kuukauden jälkeen miinuksella. Niin ihania juttuja sieltä löytyi heti ensimmäisellä vierailulla. Hupsis. 🙂
<3 <3 <3
<3 <3 <3
Aloitin vuosi sitten opiskelun ammattikorkeakoulussa. Päätin hankkia vielä uuden tutkinnon ja uuden uran jollain muulla alalla. Ei kun opintovapaalle ja parikymppisten sekaan kouluun 🙂 Ja reippaasti saksaakin opiskelemaan. Otin yhden kertauskurssin ja sen rinnalle kielioppikurssin. Parhaimmillaan oli 6 h saksaa viikossa + läksyt. Olin viimeksi kunnolla opiskellut saksaa yliopistolla n. 20 vuotta sitten muutaman preppauskurssin verran ja lukiossa sitä ennen lyhyen saksan. Mutta mä tykkäsin aina kovasti saksasta ja koska olen kaksikielinen, niin ruotsi tietty jeesaa. Tosin usein väännän ruotsin pohjalta sanoja saksaksi, joita ei kyllä välttämättä ole edes olemassa…
Mulla oli jonkinlainen käsitys kieliopista ja sanat alkoivat palautua pikkuhiljaa. Ja mikä tärkeintä, uskalsin avata suuni. Keväällä oli suullisen kurssin vuoro, jossa oli esitelmää ja parikeskustelua yms. Minä iloisesti varasin koko ravintolan, kun piti varata vain yksi pöytä jne. Opettajaa nauratti vain, sillä minä uskalsin säveltää ja improvisoida ,kun taas parini oli opetellut litanian ulkoa ja posotti sen menemään sen kummemmin kuuntelematta mitä minä yritin vastata.
Tosin eilen kyllä pääsi suustani scheisse muutaman kerran, kun kipeän selkäni kanssa istuin parisen tuntia (toki taukoja pitäen) ja väänsin yhtä pitkää kirjallista tehtävää saksaksi. Että pitäkää tunkkinne. Mutta niin se vain valmistui!
Eli lyhyesti tiivistettynä: kyllä se opittu kielitaito palautuu ajan kanssa , jopa yllättävänkin nopeasti alkaa sanoja pulpahdella mieleen. Opettajani antoi neuvon: koulumatkalla piti ajatella saksaksi kaikkea mitä näki spåran ikkunasta. Hieno juttu, että olet voinut lähteä kielikurssille!
Oooh, tuo ”saksaksi ikkunasta katselu” on tosi hyvä vinkki! Teen sen heti huomenna kun menen saksantunnille.
Ruotsin pohja on saksalle kyllä hyvä. Kielioppikin on jokseenkin samanlaista. Minä olen niin tollo etten opi edes ruotsia vaikka hakkaisin päätä seinään. 🙂 Tosin näin intensiivisesti en ole saksaa koskaan opiskellut, eli pientä toivoa tässä omaksumisessa on. 🙂 Ja onneksi minäkin olen niin reipas, että en ole puhunut täällä englantia kertaakaan, paitsi siis koulussa tauoilla luokkakavereiden kanssa. Saksaksi uuteen ihmiseen tutustuminen olisi mahdotonta. 😀