Ysmyjä ja hulluttelua

tunnetila: vinkkaus

salaattipoyta

Näin perjantain (ja alkavan viikonlopun, jihuu!) kunniaksi pari muistutusta ja yksi shoppailuvinkki lisää.

Aluillaan on Stockan Hullujen päivien kolmas päivä, ja hulluttelut kestävät tänäkin vuonna sunnuntai-iltaan asti. Verkkoshoppailu mahdollistaa hulluttelun ympäri Suomen, ja tuotteita näyttää olevan ihan kivasti saatavilla nettibutiikin kautta.

Omalla Hullujen päivien listallani on perinteisen kaksi tuntia kestävän Stockan Herkun läpikäymisen lisäksi yhdet avokkaat ja aurinkolasit. Tosin jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin aurinkolasit on myyty loppuun vartissa. Jään joka kerta ilman. Avokkaita ajattelin kuitenkin vielä käydä metsästämässä, ja samalla käyn huolellisesti läpi brändien mallikappalerekit.

valolaukutday_mallisto

Toinen muistutus liittyy eilen julkaistuun H&M Conscious Collectioniin. Iso osa tuotteista myytiin heti eilen verkosta loppuun, mutta siitäkin huolimatta suuntaan tänään Aleksin liikkeeseen ja toivon löytäväni itselleni jotain ihastuttavaa.

Kolmas shoppailuvinkki löytyy postauksen kuvista. Pääsin pari viikkoa sitten vierailemaan upeita brändejä edustavan Selected Brands Finlandin showroomilla.

Showroom oli täynnä kaikkea kaunista esimerkiksi sellaisilta brändeiltä kuin Day Birger et Mikkelsen, Day home, Delicatelove ja RISK Made in Warsaw.

Delicatelove tuo luksusta arkeen ihanilla materiaaleillaan kuten vaikkapa ohuella ja upottavan pehmoisella kashmirilla. Day Birger et Mikkelsenin mallistoista löytyy asuja juhlaan kuin juhlaan, mutta myös ylellisyyttä käyttövaatteisiin esimerkiksi nahkahousujen ja superlaadukkaiden takkien muodossa.

delicatelove2 delicatelove1risk1

Valokuvat © Janica Lönn / Storm Photography 2016
www.stormarts.fi

Uusi brändituttavuus minulle oli Selected Brands Finlandin edustama RISK Made in Warsaw. Puolalainen brändi luottaa klassiseen ja naiselliseen tyylikkyyteen, vahvoihin mutta yksinkertaisiin väreihin ja niin, laadukkaaseen puuvillatrikooseen.

Koko brändi on saanut alkunsa harmaasta hupparista, jonka sisälle on ihana kääriytyä. Brändin luojat miettivät, miten saisivat siistin businesspukeutumisen tuntumaan päällä yhtä mukavalta, kuin kotona käytettävä harmaa turvacollege. Siitä se idea sitten lähti!

Turvacollegen kangas on muuntautunut suunnittelijoiden käsissä sieviksi mekoiksi, tyylikkäiksi jakuiksi ja muiksi mukaviksi käyttövaatteiksi. Idea on huikea ja showroomilla esillä olleet malliston tuotteet osoittivat sen myös käytännössä erittäin toimivaksi.

Kaikkia yllä mainittuja brändejä pääsee shoppailemaan vielä tänään perjantaina Selected Brands Finlandin showroomilla Espoossa. Suosittelen tekemään retken Espooseen ja piipahtamaan paikalla. Uskon, että tarjolla on aikamoisia aarteita!

Selected Brands Finland ystävämyynti
perjantaina 8.4. klo 10-18
Tietäjäntie 2, 4.krs, Espoo

0

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.