Perulainen koru

tunnetila: ilo

Image and video hosting by TinyPic

Ostin viime perjantaina vaaleansinisen farkkupaidan. Ajatus minusta vaaleansinisessä vaatteessa kuulosti blogiani seuraavista varmaankin uskomattomalta ja asukuvia ostoksesta suorastaan vaadittiin. Olen käyttänyt mukavan pehmoista paitaa jo muutaman kerran kuluneen viikon aikana ja tykkään paidasta tosi paljon. Kunnollisia asukuvia en valitettavasti ole saanut otettua, mutta tässä nyt pieni vilahdus farkkupaidastani.

Olen yhdistänyt paitaan mustan Marc Jacobsin huivin, statement korun ja tänään paita on jälleen päällä ja sen seuraksi pääsi vanha perulainen koru. Sain korun lapsena papaltani joka matkusteli ympäri maailmaa. Sillä kertaa pappani matka suuntautui Peruun ja hän toi minulle tuliaiseksi perulaisia koruja. Aina muutaman vuoden välein koru tuntuu ajankohtaiselta ja silloin kaivan sen esiin korurasiasta. Koru tuo mukanaan kauniita muistoja lapsuudesta ja minulle hyvin rakkaasta, sittemmin jo poismenneestä ihmisestä.

Egyptistä muistan saaneeni papalta tuliaisiksi kauniita kullattuja pieniä pulloja, jotka sisälsivät erilaisia parfyymeja ja tuoksuöljyjä. Rakastin tuota tuliaista ja ihailin upeita pulloja ja tuoksuja useita vuosia. Parfyymipullot ovat vuosien ja lukuisten muuttojen aikana hajonneet tai joutuneet roskiin, onneksi perulaiset korut on vielä tallessa. Näistä en luovu koskaan!   

0
Previous Story
Next Story

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Nasu
    22/03/2013 at 14:09

    Hieno koru ja ihana muisto. Itse löysin vihdoinkin statement korun ja vielä Banana Republicin ja alennuksella -50%. Tein myös pari muuta alennuslöytöä. Ylpein olen kuitenkin siitä , että jätin ostamatta paidan, joka vähän mietitytti. Muiden liikkeiden tarjonta ei kiinnostanut. Tämän kevään neonvärit yms saa jäädä kauppoihin. Ne on jo nähty 1989. Mutta tuolla korulla saa uudistettua vanhatkin vaatteet.

    • Reply
      Nina
      24/03/2013 at 09:40

      Jee, kiva että löysit oman statement korusi! Oletko ollut reissussa kun kävit Banana Republicilla?? Voi sinua onnekasta, kamala matkakuume vaivaa, taas. Tai siis oikeastaan lähes aina. 🙂

    • Reply
      Nasu
      25/03/2013 at 19:05

      Lontoosta löytyi 🙂 Myös monen vuoden täydellisen mustan blazerin etsintä on päättynyt.

    • Reply
      Nina
      26/03/2013 at 08:21

      Oooooh, hienoa että blazerkin löytyi. Olipa kerrassaan onnistunut reissu. 🙂

  • Reply
    Katri
    24/03/2013 at 20:38

    Kaulakoru on kyllä todella upea! 🙂

    • Reply
      Nina
      26/03/2013 at 08:20

      Kiitos Katri! Upea ja rakas. 🙂

  • Reply
    Ansku
    26/03/2013 at 20:30

    Aivan mielettömän kaunis koru, ja mikä parasta, sillä on tunnearvoakin 🙂

    • Reply
      Nina
      27/03/2013 at 09:05

      Kiitos Ansku! Juuri tuo tunnearvo tekee korusta kallisarvoisen vaikkei koru itsessään olisi arvokas.

  • Reply
    Ulla-Riikka R
    01/04/2013 at 17:51

    Huisi koru! Hyvin näyttää sopivan tuon paidan kanssa.

    • Reply
      Nina
      07/04/2013 at 16:57

      Eikö olekin Ulla-Riikka!? Huisi koru on kuin tehty tuon paidan kanssa. Kiva sattuma. 🙂

  • Reply
    Taika
    07/04/2013 at 12:35

    Onpa kaunis koru. Kelpaisi minullekin. Siinä on 70-luvun muotokieltä sekoitettuna feminiinisyyteen josta pidän kovasti.

    • Reply
      Nina
      07/04/2013 at 16:58

      Kiitos Taika! Aika hyvä luonnehdinta tästä korusta. En olisi itse osannut sanoa yhtä mainiosti. 🙂

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.