Polvet vetelänä kolmesti viikossa

tunnetila: oih ja voih

Nyt on kuulkaa sellainen viikko takana että alkaa vähän tätiä jo heikottaa! Treffit Justin Timberlaken kanssa viikko sitten maanantaina menivät niin putkeen ettei paremmasta väliä, ja hieman sofistikoituneempi tapaaminen tämän viikon maanantaina Robbie Williamsin kanssa meni myös oikein mukavasti.

Olen nähnyt Justinin hänen edellisellä Euroopan kiertueellaan Göteborgissa (vuosi taisi olla 2007) ja tuolloin, vaikka keikka hyvä olikin, en kokenut illan aikana kovinkaan suurta hurmosta. Hittibiisien kimara oli toki huikea, mutta tuolloin, 7 vuotta sitten, Justin tuntui olevan vielä poikabändistä sooloilemaan lähtenyt nuori kundi joka haki paikkaansa popin kuninkaallisten joukossa.

Viime viikon keikan veti läpi (hyvällä tavalla) rutinoitunut viihdyttäjä joka oli kasvanut aikuiseksi. Tyylikäs lavashow klassisia, Tom Fordin suunnittelemia esiintymisasuja myöten, toimivin lavarakennelma mitä olen koskaan nähnyt ja koossa pysyvä, hieman aikuisempi biisikattaus, kertoivat oman tyylin löytymisestä ja kasvusta artistina. Pidin keikasta todella ja lauloinkin konsertin jälkeen lähes viikon aamusta iltaan SexyBackia.

SexyBackin lauleskelu vaihtui maanantain Robbie Williamsin keikan jälkeen New York ikävän itkemiseen ja hämyisistä jazz-klubeista haaveiluun. Vaikka tällä kiertueella Robbie ei huudattanut yleisöä suurimmilla hiteillään, hän teki sen pelkällä olemuksellaan ja karismallaan. Kuten konsertissa kanssani ollut ystäväni totesi ”Robbie voi esittää minkälaista musiikkia tahansa, pidän hänestä aina!”, ja tuo todella pitää paikkansa.

Joissakin ihmisissä vain on se jokin millä he täyttävät stadionit ja jäähallit vuodesta toiseen, esitettävällä musiikkityylillä ei ole niin väliä. Olen nähnyt myös Robbien aikaisemmin (vuonna 2003), ja tuolloin näkemäni keikka oli yksi parhaista keikoista joilla olen koskaan ollut. Hassua kyllä, en ollut ennen keikkaa juurikaan Robbie -fani, mutta keikan jälkeen olin täysin myyty.

Tällä kertaa swing-musiikin täyteinen konsertti oli hyvin erilainen mitä edellinen hittiputken sisältänyt keikka, mutta homma toimi. Robbie täytti Hartwall Areenan karismallaan ja kansa rakasti vilpittömän oloista brittikaveria. Kaveria, josta ajatteli välillä että hän on kuin kuka tahansa meistä, ja joka juuri tuolla hetkellä muistutti olevansa ”international pop star”. Harvalla keikalla saa välispiikeille nauraa niin paljon mitä maanantaina nauroimme.

On hauska huomata miten itse muuttuu ja kasvaa tiettyjen artistien kanssa. Vaikken koskaan ole mikään poikabändien kuuntelija ollutkaan, niin muistan kun parikymmentä vuotta sitten (!!) yksi parhaista tanssibiiseistä oli Take Thatin Relight My Fire (ja vitsit, onhan se ihan mahtava edelleen). Samalla kun itse vanhenee, musiikkimaku jalostuu ja pahin biletysikä on ohi, nämä samat herrat ovat itsekin reilusti yli kolmekymppisiä (Robbie jo 40v) ja he seestyvät samalla tavalla ja tarjoavat juuri sitä viihdettä mitä tähän hetkeen kaipaan.

Kiitos herrat, tulen jatkossakin keikoillenne jos vain suvaitsette tulla tänne pohjolaan. Olipa kerrassaan mainio viikko!

Ai juu, otsikossa viittasin myös viikolla sattuneeseen kolmanteen tapahtumaan joka sai allekirjoittaneen polvet notkumaan. Taidan kuitenkin kertoa siitä vähän myöhemmin ettei postaus veny liian pitkäksi. 😉

Kuvat Nina / Tunnetila

0