tunnetila: kaipaus
Jokaisena kirpeän kuulaana syyspäivänä kaipaan New Yorkiin joka solullani. Vaikka New York on aina ihana, niin silti minulle se täydellisin, unelmieni New York, näyttäytyy vain syksyisin. Se hetki, kun pimentyvässä ja viilentyvässä illassa näen kaupungilla ensimmäistä kertaa vesihöyryn nousevan kaivonkannen alta on niin mieletön, että jo pelkkä ajatus itkettää. Silloin tietää, että syksy on tullut.
Lämpimät syyspäivät ja mustat viileät yöt joina puiden keltaiset lehdet kahisevat jalkojen alla, ovat jo itsessään parhautta. Tähän kun lisätään vielä Union Squaren Barns & Noble jonne mennään lämmittelemään kohmeisia sormia ja unohdutaan kirjojen ja lehtien syvyyksiin tunneiksi, Halloween ja Candy Cornit, Thanksgiving paikallisten ystävien seurassa, Black Fridayn hullut alennukset ja shoppailu, sekä Bryant Parkin joulumarkkinat kuumine omenasiidereineen, ei raastavalta kaipaukselta ja itkulta voi välttyä.
Minulla olisi ollut mahdollisuus lähteä taas tuonne unelmieni kaupunkiin. Ystäväni juoksee tänä syksynä New Yorkin maratonin ja suunnittelimme porukalla että matkaamme mukaan kannustamaan häntä. Hotellihuoneet oli jo varattu ja kaikki muut reissuun lähtijät buukkasivat lentonsa ja lähtevät reissuun huomenna. Minä päätinkin olla lähtemättä.
Suomeen tulo pidemmältä New Yorkin matkalta pari vuotta sitten teki sieluun ja sydämeen niin suuret arvet, että en vieläkään uskalla matkustaa tuohon minulle kaikista rakkaimpaan kaupunkiin. Kaipaus ja ikävä tuhansien kilometrien päässä on jotenkin helpompi kestää kuin ajatus siitä, että olen Manhattanilla ja pelkään kotiinlähdön hetkeä niin paljon etten voi nauttia olostani perillä lainkaan.
On kai helpompi kaivata kaukaa kuin olla läsnä ja kaivata silti niin että sydän pakahtuu. Pääsenköhän tästä tunteesta koskaan yli?
Näihin sanoihin on hyvä lopettaa ja samalla jättää hyvästit Re:fashionille. Toivon, että sivuni valmistuvat lauantaiksi ja pääsen viimeistään ensi viikolla aloittamaan bloggauksen uudessa paikassa. Farewell!
0
Vaikken ole koskaan New Yorkissa asunutkaan, silti kaipaan sinne tasaisesti. Olen kaivannut heti ekasta kerrasta, joka oli vuonna 2002. Jouluna onneksi mennään taas! 🙂
Tsempit muuttoon!
Kuulostaa jotenkin ihanalta ja surulliselta yhtä aikaa tuo tarinasi siitä, ettet uskaltanut matkustaa hetkeksi New Yorkiin, koska sieltä lähteminen tekee niin kipeää <3 En ole New Yorkissa (tai Amerikan mantereella yleensä) käynyt koskaan, mutta sinun kertomuksesi ovat kyllä saaneet haaveilemaan matkasta.
Hyvää viikonloppua ja tavataan uudessa "kodissasi" ensi viikolla!
Hei. Milloin New Yorkissa on ruska kauneimmillaan?
Voih Niina!
Luin tekstisi, ja mieleni tekisi kommentoida niin paljon.
En tiedä mistä aloittaisin.
Ehkä siitä, että unelmien kaupungista/ unelmien matkalta on aina kipeä palata. Siltikin, vaikka arki olisi kivaa.
Ja sinun on tietenkin kuunneltava sydäntäsi, ja jos tuntuu, ettet uskalla vielä mennä takaisin NY:n, se on täysin hyvä syy olla poissa.
Toisaalta taas, ikinä ei voi titetää ennakolta. Ehkä suurimmat haavat ja arvet ovat jo tulleet aiemmin, ehkä selviäisit nyt pienemmällä kivulla?
Kaukaa kaipaaminenkin toki käy.
Kaipailen itsekin moneen moneen paikkaan, ja mietin usein, mistä palaamisen kipeys johtuu? Mitä elämässä pitäisi olla, että matkalle olisi tositosi kiva lähteä ja takaisinkin olisi kiva tulla.
Ehkäpä kaikella kivulla ja kaipauksella on tarkoituksensa? Ehkäpä kaipuu muuttaa meitä pikkuhiljaa sisältä päin, ja antaa rohkeutta tehdä asioita, joita ilman kaipuuta emme tulisi tehneeksi?
En tiedä.
Toivon sinulle kovasti rohkeutta voida palata unelmiesi kaupunkiin ja pystyä nauttimaan siitä. Joskus, jossakin vaiheessa.
Kiitos, että jaoit tunteesi meille.
Kiitos Lumituuli ihanasta kommentistasi! On totta että New Yorkiin meno voisi ollakin ihan erilaista mitä etukäteen pelkään. Iloisia kohtaamisia, vanhan tutun uudelleen löytämistä ja haikeita, muttei niin lopullisia jäähyväisiä. Olen yrittänyt ajatella että ainahan sitä pääsee takaisin, ja tuota ajatusta yritän voimistaa itsessäni. Sitten kun ajatus on juurtunut minuun ja kun uskon että vierailutkin voivat antaa muuta kuin kipua ja kaipuuta, menen taas New Yorkiin palatakseni sinne uudelleen ja uudelleen. Mutta aikaa se vielä vaatii. 🙂