tunnetila: mietiskely
Tajusin tässä yhtenä päivänä, että kukaan ei ole ihmetellyt miten kummassa läksin vähän yli kuukaudeksi Berliiniin yksin. Kukaan ei kysynyt lähteekö mieheni mukaan. Kaikki, myös mieheni, ovat nähtävästi tottuneet siihen, että tarvitsen välillä omaa aikaa ja silloin lähden sinne minne nenä näyttää. (Tällä kertaa tosin pyysin miestäni mukaan, mutta hän ei töiltään päässyt lähtemään.)
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 12 vuotta. Sinä aikana olen matkustellut ilman häntä kolme kertaa Milanossa, kaksi kertaa New Yorkissa, ollut parin viikon kielikurssilla Tukholmassa, kaksi kertaa reissussa Kööpenhaminassa, ja nyt olen yli kuukauden Berliinissä.
Pyysin mieheltäni anteeksi ennen lähtöäni sitä kun olen taas menossa. Hän vain totesi ”Eihän sinun perässäsi kukaan pysy.” Niin kai se sitten on. Mutta kyllä täytyy sanoa, että olen todella onnekas kun olen löytänyt rinnalleni ihmisen, joka ymmärtää minua ja antaa mennä kun siltä tuntuu.
Tajusin ettei kukaan ollut kyseenalaistanut yksin matkustamistani kun kävin viime viikolla syömässä intialaisessa ravintolassa. Nuorta tarjoilijapoikaa ihmetytti jo se, kun tulin illalliselle yksin. Hän kävi jatkuvasti tsekkaamassa että kaikki on ok. Juttelimme paljon. Siinä vaiheessa kun hän kuuli, että olen vuokrannut täältä asunnon yksin, hän tarjosi minulle guavashotin.
Hän päivitteli päivittelemistään miten olen reissussa yksin. Lopulta narrasin hänelle olevani täällä vain viikon. En mitenkään raaskinut kertoa, että olen yksin kokonaisen kuukauden. Hän kun oli jo pelkästä yksinäisestä illallisesta niin kauhuissaan, että piti minulle seuraa miltei koko ruokailun ajan.
Sitä paitsi, en todellakaan ole täällä yksin. Seurana, tukena ja turvana on paras ystäväni Väinö! Väinö ei tosin ole viihtynyt täällä kovin hyvin (oma sänky on kuulema aina paras sänky), mutta auliisti hän suostuu rutistettavaksi jos vaikkapa opiskelu ahdistaa.
1
😀 Ihana tarjoilija <3 Enpä tosiaan ole ihmetellyt, että miksi olet yksin reissussa. Olen itse ehkä vähän samanlainen, että en tarvitse aina kylkeeni ketään ja voin tehdä asioita yksin. Itse asiassa tarvitsen yksin oloa ja yksin tekemistä ihan säännöllisesti – muutoin alkaa ahdistaa. Minullakin on ollut onni löytää rinnalleni ihminen, joka ei rajoita tekemisiäni, vaan antaa mennä ja tehdä ja päinvastoin rohkaisee ja tukee, jos näkee, että epäröin jotain ratkaisua. Me olemme olleet yhdessä 18 vuotta ja tuskinpa näin olisi, jos olisimme yrittäneet kahlita toinen toisiamme.
Väinö on kyllä ihana matkakumppani <3
Väinö on PARAS matkakumppani! (Paitsi vie jo muutenkin täysissä laukuissa vähän liikaa tilaa… Täytynee ottaa Väinö paluulennolla kainaloon. :))
Ihana kuulla että ymmärrät miksi olen reissussa yksin. Sitä vaan on sellainen tarve aina välillä päästä pois vanhoista kuvioista. Tosin viime aikoina levottomuuteni on ollut aika kokonaisvaltaista (vuorotteluvapaa, ruotsin kurssi ja nyt tämä). Saa nähdä mihin tämä kaikki levottomuus vielä johtaa. 🙂
Lähtisin kans.
Niin lähtisitkin. 🙂
Tää muistutti mua mun ”yksinäisestä” reissusta Liverpooliin joitain vuosia sitten: siellä menin eräänä iltana syömään kreikkalaiseen ravintolaan, ja voi kauhistus miten he ihmetteli kun nuori nainen (silloin olin vielä) (siis nuori ;)) tuli illalla yksin ruokailemaan! Mulle pidettiin seuraa koko ilta ja tuotiin pöytään ilmaiset jälkkärit. Ja ouzoa! Siellä sitä istuttiin kera henkilökunnan sulkemisaikaan saakka! Vieläkin taitaa olla jossain tallessa sieltä saatu kanta-asiakas/alennuskortti; en tosin ole ikinä käynyt siellä kuin sen kerran – ehkä pitäisi, kun jäi niin hauskat muistotkin:D
Oi mikä ikimuistoinen reissu! Ihania tyyppejä ravintola täynnä! Taitaa olla perhe ja suuri ystäväpiiri ympärillä kaikkialla muualla tärkeämpää kuin Suomessa. Tai ainakin itsestä tuntuu että suomalaiset ymmärtävät yksin matkustamisen paljon paremmin kuin moni muu kansa ja kulttuuri.
Ei kaikkialle tarvitse mennä yhdessä 🙂 Ihailen sua, kun reissaat itseksesi. Itsekin voisi rohkaistua moiseen… Mieheni kyllä päästäisi (olisi jopa ehkä mielissään).
No, johan minä lensin yksin Saksaan hänen työreissulleen seuraksi ja vietin siellä aikaa viikon itsekseni miehen ollessa töissä. Siitä se lähtee…
Berliini-päiväkirjaasi on ollut inspiroivaa lukea!
Kiva kuulla että Heidi sinäkin ymmärrät. Yksin matkustaminen on tosi kivaa. Saa tehdä ihan mitä huvittaa, ihan koska huvittaa! Toki varovainen kannattaa aina olla, mutta yksin matkustamisessa on paljon enemmän hyviä kuin huonoja puolia.
Hyvältä alulta kuulostaa tuo miehesi työmatkalla mukana oleminen. Itsekin olen ollut Barcelonassa niin, että mieheni oli siellä päivät töissä. Ihana saada päivät kokonaan itselle, ja iltaisin tehdä yhdessä kivoja asioita.
terkkuja Väinölle!
Kiitos pauliina! Tuossa Väinö vieressä seista töröttää, kerron terveiset heti 😀
Kurssisi on jo loppukin, mä nyt olen aina hiukan myöhässä kommentoimassa! Kävin lukemassa postauksen jo aiemmin, mutten ehtinyt kommentoimaan. Piti tulla takaisin sanomaan, että minusta yksin matkustaminen on hirveän rohkeaa. Siis oikeasti ihan HIRVEÄN rohkeaa. Vaikka mielestäni olen ihan supliikki tyyppi, enkä mikään arkajalkakaan, en silti uskaltaisi yksin kyllä lähteä. Jopa vähän nolottaa myöntää :D. En tiedä mikä siinä sitten on, jotenkin jopa ajattelen ettei mulla yksin olisi edes hauskaa. Pitäisi varmaan mennä terapiaan 😀 😀
Voi sua Saara! Parasta terapiaa on buukata ensimmäinen matka yksin. Vaikka ihan reissu Tukhomaan (esim. laivalla, mutta siellä yksin olo on kyllä yleensä aika tylsää… ) tai sitten edes päivä tai yksi yö Tallinnassa. Siitä se lähtee, ja pian et enää reissukavereita edes halua. 🙂 Nyt vaan treenaamaan!