Lohtua alusasusta

tunnetila: nynnyily

alusasuHH_1
Olen Suomessa, mutta puhun kaupan kassalle ja ravintolahenkilökunnalle vahingossa saksaa. Moikkaan rapussa naapuria iloisesti. ”Hallo!”

Vähän hävettää. Olen juuri sellainen törppö, joka hetken ulkomailla asuttuaan ei muista enää omaa kieltään ja puhuu suomea typerällä aksentilla. Olin poissa vähän yli kuukauden. Säälittävän lyhyen ajanjakson, ja silti sopeutuminen kotiin vie aikaa.

alusasuHH_2

aluskerrasto HellyHansen*

alusasuHH_3

Eräs sukulaiseni totesi kerran, että minä en sopeudu uusiin paikkoihin tai olosuhteisiin. Minä teen uusista paikoista ja olosuhteista sellaiset, että viihdyn niissä. Tuo jos mikä on minusta sopeutumista parhaimmillaan. Otetaan se mitä annetaan, ja tehdään siitä itselle se paras tai edes tyydyttävin ratkaisu. Vaikutetan kaikkiin niihin asioihin, joihin voidaan vaikuttaa.

Juuri tuon vuoksi sulaudun uusiin paikkoihin niin nopeasti. Ja juuri siksi tutuksi ja turvalliseksi luodusta ympäristöstä itsensä irti riuhtaiseminen tuntuu aina niin väkivaltaiselta.

alusasuHH_5 alusasuHH_6

Olen nyt Suomessa, mutten ihan vielä pysty käsittelemään asiaa. Olen nynny, pelkuri, raukkis ja vaikka mitä muuta, sillä en uskalla kohdata arkea. Annan kuitenkin itselleni armoa, ja nynnyilen vielä hyväksi katsomani ajan maailman söpöimmässä aluskerrastossa*. Alusasussa, joka piti minut lämpimänä ja tyytyväisenä myös Berliinin kodissani.

0

(7) Kommentit

  1. Petra says:

    Sitä vaan, että haluaisin nähdä sut ens viikon to tai pe! 🙂

    1. Nina says:

      Ok. Ne illat on mulla täynnä, mutta katsotaan miten ehditään. Laitetaan viestiä lähempänä. Lupaan etten tule tapaamiseen tuossa alusasussa… 😀

  2. Johanna says:

    Kiva että olet turvallisesti takaisin Suomessa. Ainakin fyysisesti… 🙂 Henkisesti saat olla vielä Berliinissä ihan rauhassa. 🙂

    1. Nina says:

      Kiitos Johanna! Ihana olla pihalla omasta elämästään ihan luvan kanssa. 😀

  3. koshka says:

    Nyt on kyllä maailman ihanin kerrasto! <3 Tsemppiä arkeen paluuseen – täälläkin on meneillään matkaltapaluuahdistus; yritän juuri keksiä hyviä syitä olla buukkaamatta seuraavaa reissua just tältä istumalta ;D

    1. Nina says:

      Heh, mekin jo kovasti mietitään minne sitä lähtisi uudeksivuodeksi. 🙂 Siihen ei ole onneksi aikaa kun pari kuukautta. Reissukärpäsen purema on kyllä paha sairaus. 🙂

      Ja tuo kerrasto, se on <3

  4. Ihana kerrasto ja nuo töppöset! <3 Mä olen hullaantunut erilaisiin tossuihin ja töppösiin. Viime jouluna taisin toivoa niitä pukilta ihan vain muutamat ja itsekin lopulta ostin parit. Uusille olisi taas tarvetta, kun olen kuluttanut vanhat kohta puhki! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.