Kaappausdraama

tunnetila: kauhistus

Pötköttelin sunnuntaiaamuna sängyssä vielä yhdeksän maissa. Julkaisin sängystä käsin blogissani aamiaisvinkkipostauksen, ja toivottelin Tunnetilan FB:ssä blogini lukijoille rennon leppoisaa sunnuntaita.

Hetki postauksen julkaisemisesta sain ensimmäisen viestin. ”Klikkasin Tunnetilan FB:ssä julkaisemaasi aamiaislinkkiä, mutten päätynyt linkistä blogiisi vaan jonnekin tissisivuille!” MITÄ IHMETTÄ?! Tämän jälkeen vastaavia viestejä alkoi sadella suunnasta ja toisesta.

Sydän pomppasi kurkkuun. Mitä on tapahtunut? Mitä asialle voi tehdä? Ja entä kuka osaa tehdä asialle kaiken voitavan? Olen itse täysin tumpelo näissä asioissa, joten ensimmäinen reaktioni on aina paniikki.

Laitoin välittömästi viestiä ystäväni miehelle, joka auliisti auttaa minua aina kaikissa blogiin liittyvissä ongelmissa. Myös tällä kertaa hän lupasi auttaa, ja etsiä missä vika piilee.

Ongelma oli tällä kertaa suuri, ja uhka oli todellinen. Blogini oli kaapattu!

Järkytyin tiedosta lähes kyyneliin. Oloni oli täysin voimaton. Tiesin, että asiaa selvittää nyt taitava ihminen joka tietää mitä tekee, mutta se tieto, etten osaa itse tehdä asialle kertakaikkiaan mitään, tuntui hirvittävältä.

Vaihdoin salasanoja joka paikkaan. Tein koneelleni virusskannauksen ja poistin sieltä kaiken ylimääräisen. Kävelin huoneesta toiseen voivotellen, ja aiheutin lisää levottomuutta ympärilleni ja itselleni.

Lopulta päätin lähteä edes hetkeksi ulkoilemaan ja päästelemään höyryjä pihalle. Mukavempi sitä on murehtia ulkona kauniissa auringonpaisteessa, kuin sisällä koneen näyttöä tuijottaen kun mitään ei voi kuitenkaan tehdä.

takki Helly Hansen*, farkut Marks&Spencer*, kengät Merrel*

Ystäväni mies teki lopulta monta päivää töitä selvittääkseen missä virus on, ja lopulta tiistaiyönä hän oli saanut paikallistettua viruksen. Nyt virus on poissa, blogilleni on luotu uusi palvelin, ja blogini on turvassa uudessa paikassa.

Huh huh mikä kolmen päivän tuska minulla (ja koodarillani) on takana! Mietin jo täytyykö minun tuhota blogini jos sitä ei saada pelastettua.

Blogini kohtaloa miettiessäni ymmärsin, miten tärkeä blogini minulle on. Jos blogini jouduttaisiin deletoimaan, sen mukana katoaisi elämääni ja muistoja lähes vuosikymmenen ajalta. Se olisi minulle henkilökohtaisesti hirvittävä menetys!

Onneksi kaikki on taas hyvin, ja toivottavasti hyvänä pysyykin.

Kiitos jokaiselle Teistä, jotka raportoitte minulle ongelmista! Ja ihanaa että jotkut teistä eivät joutuneet ongelmaa edes näkemään. Nyt ei auta kuin toivoa, että ongelma on ja pysyy poissa.

3

(14) Kommentit

  1. Kay says:

    Hui, varmasti pelottava tilanne. Onneksi nyt kaikki on taas hyvin 🙂

    1. Tuo oli oikeesti ihan kamalaa! Näissä tilanteissa aina mietin, onko mitään järkeä blogata yksin omalla alustalla. Jos tällaista sattuisi jossain blogiyhteisössä, niin siellä olisi iso apujoukko ja turvaverkko takana. Mutta kun yksin on muuten niin kivaa! 😀

  2. Voi apua mikä juttu!!! Onneksi blogi saatiin pelastettua ja kaikki on nyt hyvin. Huhhui!

    1. Älä muuta sano! Olin kolme päivää aivan hermorauniona ja huusin töissä viattomille työkavereilleni. 😀

  3. Tarja says:

    Voi kauhea!! 🙁 Itsellä käynyt vastaava tilanne työhön liittyen, kun domainin (siis sivuston nimi) sopimus katkesi ja joku aasialainen lääkefirma ehti kaapata nimen itselleen… Eipä se sitten auttanut kuin laittaa uusi domain pystyyn uudella nimellä ja ilmoitella joka paikkaan, mistä sivut löytyvät… Onneksi sinun blogisi saatiin pelastettua! Ymmärrän täysin kauhistuksen tunteesi: olisipa ollut äärimmäisen kurjaa menettää koko blogin historia 🙁 Ja miten haavoittuva olo tuollaisesta tuleekaan. Joku kajoaa omaan omaisuuteen! Vaikka olisi kuinka huolellinen, niin varsinkin netissä tuntuu se vaara vaanivan aina jossakin.

    1. Voi kääk, ei ole kivaa tuokaan! Mutta se kyllä tuntui entistä kamalammalta kun kyseessä oli näinkin henkilökohtainen asia kuin oma blogi. Onneksi kaikki on nyt hyvin.

  4. koshka says:

    No hui ja hyi, kamalaa tuollainen; vielä kun on kysymys omista henkilökohtaisista jutuista, kuvista jne. Onneksi kaikki järjestyi! Ja siis joo, en edes tajunnut raportoida asiasta, vaikka tuolle kaapatulle sivulle itsekin ehdin päätymään, kun sivu toimi kuitenkin hetken päästä taas normaalisti. Surffasin silloin kännykällä ja menin googlen kautta sun blogiin – luulin että olin itse epähuomiossa klikannut jotain epämääräistä hakutulosta tai mainosta tai että mun kännykässä oli itsessään joku virus (ja paniikissa ajoinkin heti jonkun virustorjunnan siihen, oli sen verran epämääräistä settiä, mitä siihen ruudulle lävähti :-O) Toivotaan että kaapparit pysyvät jatkossa poissa sun tontilta!

    1. Voi ei, ai sinäkin jouduit näkemään vähän muutakin kuin aamiaissämpylöitä. 🙁 Onneksi tuo on nyt vain muisto, vaikka kamala sellainen onkin.
      Tietoturvan olemassaoloa ei kyllä turhaan korosteta.

  5. Ellu says:

    Voi kauheeta sentään! Olen mennyt blogiisi aina suosikkeihini tallennetun linkin kautta, enkä ole edes tajunnut tässä viime päivinä ollutta kamalaa ongelmaa! Blogisi on toiminut normaalisti ja ihan oikealle sivulle olen linkin kautta päätynyt. Toi on oikeesti niin pelottavaa, että joku voi kaapata vaikka koko henkilöllisyyden!! Onneks blogisi saatiin pelastettua ja kaikki on taas hyvin 🙂

    1. Voi että, en kestä miten ihanaa! Blogini on jollain ihmisellä suosikeissa! <3 Olet Ellu ihana!

  6. Todella inhottavaa! En edes tajunnut että auennut sivu liittyi blogiisi, ihmettelin vain olinko napsauttanut jotain banneria tms. epähuomiossa kun heti perään blogi aukesi ihan normaalisti. Onneksi virus saatiin poistettua!

    1. Ai sinäkin jouduit kokemaan tuon. Voi itku. 🙁 Onneksi virus on nyt poissa, toivottavasti pysyykin.

  7. Apua, luojan kiitos kaikki päättyi hyvin! Pitääkin ottaa omasta blogista varmuuskopio..tuosta varmaan jää hetkeksi aikaa aika epämiellyttävä fiilis, vaikka tilanne onkin jo ratkennut 🙁

    1. Juu, tällaisissa tilanteissa varmuuskopion olemassaolo on ensiarvoisen tärkeää. Ja ei, en osaa ottaa sitä omasta blogistani itse. Voi että ärsyttää kun olen näin avuton monissa asioissa. 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.