Rentoa seilailua

tunnetila: ilo

Arvatkaa missä olin viikonloppuna? No laivalla. Taas! Tajusin juuri, että olen ollut laivalla viimeisen viiden kuukauden ajan kerran kuussa. Aikamoista!

Olen löytänyt Silja Europan 22h -huviristeilyiden helppouden ja rentouden, ja ravaan laivalla jatkuvasti. Parasta laivalla ravaamisessa on se, että mukanani on tähän asti ollut aina eri ystäväni.

Elän niin kiireistä arkea, etten ehdi nähdä ystäviäni niin paljon kuin haluaisin. Laivalla olemme yhdessä 22h ja ehdimme päivittää kaikki kuulumiset kerrankin kunnolla.

Kun eräs ystäväni huomasi Instagramista että olen taas laivalla, hän kysyi enkö koskaan kyllästy laivan ruokiin. No en! Illallistan yleensä ravintola Tavolatassa, jonka listan olen kohta syönyt läpi. Kun kaikkea on maistettu, on aika vaihtaa illallispaikkaa.

Laivalla on niin monta ravintolaa, että siellä saa kyllä syödä aika kauan ennen kuin samat ruoat alkavat tulla vastaan. Joka kerta ei siis kannata syödä laivan buffassa, vaikka se klassikko onkin.

Yllä olevat herkut napsin suuhuni välipalaksi Corner Barissa illallista odotellessa. Lasi laivan skumppaa maksoi 2€, ja kolme pientä herkkuannosta sai viidellä eurolla. Vaivaisella seitsemällä eurolla pääsi loistavasti risteilyn tunnelmaan ja sai suun makeaksi.

Yleensä laivalle mennessäni minulla on mukana ostoslista. Nyt kun käyn laivalla jatkuvasti, en tarvitse sieltä oikein mitään. Siksi onkin ihana vain vaellella taxfreessä ja tutkia mitä kaikkea siellä on tarjolla.

Tällä kertaa ihastuin täysin Narciso Rodriquezin tuoksuihin, tai oikeammin niiden pulloihin. Nämä ovat eittämättä kauneimmat tuoksupullot, jotka olen koskaan nähnyt! En tarvitse yhtään uutta tuoksua, mutta haluaisin nämä kaunokaiset silti. Etenkin uusi puuterimainen tuoksu Poudrée oli kiva.

Muuta uutta ja kiinnostavaa mitä tällä reissulla bongasin, oli magnesiumöljyhieronta. Otin kylpylässä käynnin jälkeen kokovartalohieronnan, ja tuo hieronta tehtiin magnesiumöljyllä.

Minulla vetää usein suonta jalkapohjasta ja niska kramppailee. Yritän silloin tällöin syödä magnesiumia, mutta saan siitä aina kipeitä jättifinnejä.

Onneksi magnesiumia ei ole aina pakko nauttia sisäisesti. Etenkin jos kärsii stressistä, niin keho ei pysty saamaan tarpeeksi magnesiumia suun kautta otettuna. Hieronnan avulla imeytettynä magnesiumin saa kehoon erinomaisesti.

Magnesiumöljy kirveli iholla ikävästi, mutta kun se saatiin hieronnalla imeytettyä, kirvely lakkasi. Pahinta kirvely oli eniten jumissa olevien lihasten kohdalla. Minulla tuskaisimmat paikat olivat pohkeet sekä lapojen väli. Jestas mikä kirvely, mutta kyllä kannatti. Kokovartalohieronta on aina joka euron arvoinen!

Vaikka olen käynyt risteilyllä viime aikoina vähän liikaakin, niin joka kerta löydän sieltä jotain uutta kivaa. Tällä kertaa laivalla oli myös erinomainen trubaduuri ja loistava bilebändi.

Ajatelimme vain piipahtaa kurkkaamassa millainen meno yökerhossa on, mutta bilebändin meininki tempaisi mukaansa ja tanssimme aamukolmeen! Ai että oli hauskaa!

Mitä kivaa Te teitte viikonloppuna?

5

(6) Kommentit

  1. Paula Koponen says:

    Mulla oli paras viikonloppu aikoihin! ❤

    1. Jee, ihana kuulla! Samoin! <3

  2. Kuukauden sisään on ainakin kolme laivareissua tiedossa; pe-la vähän äkillisesti tullut, lauantaille venyvä työmatka Tallinnaan, ensi viikolla ruokaristeily Europalla ja ensi kuun alussa vielä voittamani Tukholman risteily! Harmittavasti Tallinnan matkalla ei meno eikä paluu osu Megastarille

    1. Minä käyn risteilemässä sentään vain kerran kuussa, tuo kolmesti kuukaudessa on jo aika hc-menoa! 😀

      Vitsi että se Megastar oli hieno! Vaikka nyt tuntuu, että risteilyt saavat olla nyt vähän aikaa tässä, niin tuonne Megastarille täytyisi kyllä pian päästä uudestaan. Haluaisin tutustua laivaan paremmalla ajalla.

      Ja ai niin, sinä voitit sen luksusmatkan Tukholmaan! Lucky you! Kivaa reissua teille, matka on varmasti antoisa.

  3. Kuulostaa kyllä mitä ihanimmalle viikonlopulle! 🙂
    Ja noi tuoksut, ihastuin myös, vaikka en edes tiedä miltä ne tuoksuu! 😀 <3

    1. Sama!!! 😀 Jos ihan totta puhutaan, niin noi pullot ovat täyden kympin arvoiset, mutta tuoksut vain ihan semi jees. 😀 Tuo valkoinen, eli alkuperäinen tuoksu ei oikein ollut mieleeni, mutta puuterinen tuoksuuutuus taas oli ihan jees. Mutta noi täydelliset pullot olivat koitua kohtalokseni. Jos tuoksu olisi ollut piirun verran miellyttävämpi, olisi ollut ihan pakko ostaa ne. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.