Pitkästä aikaa ulkona

tunnetila: ilo

pellava t-paita H&M, silkkihame H&M Studio SS17, laukku Celiné

Fresita juhli eilen Suomeen rantautumisensa 10-vuotissynttäreitä, ja me päätimme ystäväni Hertan kanssa lähteä juhlan kunniaksi pitkästä aikaa vähän rimpsalle. Ai että oli kivaa!

Toki kävimme heti alkuun läpi mummumaiset kuulumisemme ”Ei tämä flunssa parane ikinä, ensi viikolla otetaan mykoplasma- ja keuhkoklamydiakokeet”, ja ”Kyllä tuota polvea taas kolottaa”, mutta kun oltiin saatu päivitettyä sairaskertomuksemme, niin sen jälkeen heittäydyimme nauttimaan ihanasta illasta täysin siemauksin.

Palaan mukavan illan antiin tarkemmin toisessa postauksessa, mutta nyt ajattelin esitellä Teille uuden lempihameeni asukuvien muodossa.

Pari viikkoa sitten H&M lanseerasi tämän kevään Studio SS17 mallistonsa, ja minätyttö marssin ostoksille. Tykästyin showroomilla mallistoa etukäteen ihastellessani pitkään mustaan silkkihameeseen, jossa on hauskat olkaimet.

Ilokseni kyseinen hame löytyi myös Aleksanterinkadun liikkeestä, eli nappasin ohuen silkkihameen mukaani kesää ja lämpimiä säitä odottelemaan.

En tietenkään malttanut odottaa kesään asti, vaan laitoin eilen alle paksut sukkahousut ja päätin juhlia Fresitaa uudessa silkkihameessani.

Hame keräsi juhlissa paljon kehuja, ja tykkään siitä kovasti itsekin. Hame on materiaaliltaan (100% silkki) juhlava, mutta taskut ja olkaimet tekevät siitä kuitenkin rennon ja toimistokelpoisen.

Kerrankin hankin itselleni jotain vähän erilaista. Olen suorastaan ylpeä että läksin revittelemään henkseleiden kanssa!

Kuvat Hertta / Lilou’s Crush

5

(6) Kommentit

  1. Pakko nyt kommentoida vielä täälläkin! Tykkään todella hameesta, ja oikeastaan koko kokonaisuudesta, niin hyvin sopii tuo rento t-paita hameen ”alle”. Muutenkin näytät todella fresh:iltä, toivotaan että sairastelut on takanapäin ja kesää kohti kunto kohenee <3

    1. Kiitos Saara! Hametta saa yläosaa vaihtamalla päivitettyä näppärästi tunnelmasta toiseen. Plus ilman paitaa siihen tulee täysin uusi ulottuvuus… 😀 😀

  2. Ihana hame! Ja just hyvä pituus. 🙂

    1. Kiitos Iina! Välillä vähän astuin helman päälle, mutta pituus on kyllä hämmentävän passeli tällaiselle pätkälle. 🙂

  3. Maarit / Sopusointuja says:

    Kiva asu, ja varmasti silkkisenä ihana päälläkin. Tekee kyllä terää kokeilla joskus jotain uutta, sitä jämähtää niin helposti hankkimaan aina sitä samaa vanhaa tyyliä. Olen itse löytänyt nyt pohjepituiset hameet, joihin olen yhdistänyt leveämmät ja lyhyet housut (kirjoitin niistä blogiinkin vähän aikaa sitten…). Mukavaa viikonloppua!

    1. Kiitos Maarit! Silkkihame on kyllä kiva päällä. Niin ihanan kevyt! Tuo samoihin vaatteisiin jämähtäminen on niiiiin tuttua! Aina kun käyn ostoksilla, hankin vain mustia silkkipaitoja ja valkoisia pellava t-patoja vanhojen tilalle. Ihan älytöntä miten sitä onkin kangistunut samaan vanhaan.

      Kävin kurkkaamassa tuon housut-hame-yhdistelmän blogissasi, ja kivalta näyttää! Sopii sinulle tosi hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.