Terassiskumppa

tunnetila: onni

Ensimmäinen terassiskumppa tälle keväälle, check!

Hipiää hellinyt aurinko on saanut viime päivinä säteensä uppoamaan ihon läpi sieluun asti. Vitsit tätä pulppuavan ilon ja energian määrää, minkä nämä lämpimät ja aurinkoiset päivät ovat saaneet aikaan!

Tuntuu että tämän viikonlopun aikana heräsin vasta vihdoin talviunesta. Talviunesta, jossa olen ollut enemmän tai vähemmän marraskuusta asti.

Sain viikonlopun aikana auringosta niin paljon energiaa, että onnistuin lyhentämään tammikuun alusta asti kohtuuttoman pitkäksi kertynyttä ”to do” -listaani mukavasti.

Sain vihdoin mm. vietyä vaatteita pesulaan, kenkiä suutarille ja kolmet housut ompelijalle lyhennettäväksi. En ymmärrä miksi noin pienten asioiden tekeminen tuntuu välillä täysin mahdottomalta!


bomber Y.A.S.*, mekko Samuji, aurinkolasit Triwa

Toinen asia mitä en ymmärrä on se, miksi käyn nykyään niin harvoin elokuvissa. Ra-kas-tan elokuvia, mutta silti leffassa tulee käytyä vain muutaman kerran vuodessa. Häpeällistä!

”To do” -listallani on roikkunut ompelijakäynnin lisäksi tammikuun puolivälistä lähtien musikaali ”La La Land”. Elokuva keräsi Oscareissa kuusi pystiä, joten se on onnekseni pysynyt Finnkinon ohjelmistossa tähän päivään asti.

Kävin katsomassa leffan eilen, ja kylläpä tuli hyvä mieli! Elokuva oli näyttävä kunnianosoitus vanhoille kunnon musikaaleille ja sen taidokas kuvaus salpasi välillä hengen.

En ole aiemmin saanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä Ryan Goslingista, mutta tuossa leffassa hänen ja Emma Stonen kemiat olivat niin hyvin kohdillaan, että tämäkin täti alkoi viehättyä Goslingin habituksesta.

Bonuksena mainittakoon Goslingin esittävän musikaalissa jazz-pianistia, ja uskokaa tai älkää, hän soittaa itse kaiken tuossa leffassa! Herralta meni kuulema kolme kuukautta oppia jazz-pianistiksi. Huh huh, jotkut meistä vain ovat lahjakkaampia kuin toiset…

Aurinkoisen viikonlopun saldona on siis sunnuntaiaamuun mennessä ollut liuta hoidettuja asioita, skumppaa ja uusi ihastus. Kevättä on selvästi rinnassa!

Kuvat: Ida / Ida365

4

(6) Kommentit

  1. Aika hyvä saldo;) Kyllä tuo aurinko vaan kummasti virtaa tuo – toivottavasti sitä saadaan nyt nauttia hamaan myöhäissyksyyn saakka!

    1. Hih, hyvä saldo on kyllä ollut! Tämän aamun/aamupäivän olen vielä valmistellut tulevia postauksia ja käsitellyt valokuvia, eli saldo alkaa olla jo aika mahtava! Ja aurinko paistaa edelleen. Voiko parempaa olla?! Ihanaa sunnuntaita sinulle Lady of The Mess!! <3

  2. koshka says:

    Ihanan keväinen tunnelma näissä kuvissa! Ja oi, on kyllä keventävää saada viivattua yli to do -listalta juttuja. Nimimerkillä sain juuri uusittua passin (kuva on kammottava niin kuin aina 😉 ), käytyä rokotuksessa, siivottua terassin kesäkuntoon ja muuta sellaista to do -klassikkoa 😀

    La La Land on jäänyt näkemättä, vaikka ahkerasti leffassa tuleekin käytyä. Tuo Goslingin pianonsoittofakta oli kyllä sen verran yllättävä ja kunnioitusta herättävä, että nyt tekee kyllä mieli ihan vaikka vaan sen takia nähdä (ja kuulla) tuo elokuva!

    1. Kiitos koshka! Tunnelma oli aurinkoisella terassilla tosi keväinen. Heti kun aurinko meni pilven tuli kylmä, mutta onneksi pilveen meni vasta lasillisen jälkeen. Vau, sinäkin olet ollut supertehokas! Onnea! Ja hei, passikuvassa käynti on aina ihan kamalaa! Sitä kuvaa kun joutuu katselemaan aina vuosi kausia. Oletteko lähdössä jonnekin kauemmas reissuun kun uusit passin ja hait rokotuksen? Heti alkoi kiinnostaa. 😀

      Ja nyt kun olen vähän ihastunut tuohon Ryaniin, niin voisin katsoa sen toistekin… 😀 😀

      1. koshka says:

        Ei, ihan tylsästi punkkirokotus ja passin uusiminen, koska nykyinen passi oli vanhenemassa 😀 Sehän tässä ahdistaakin, että kesälomareissut on vielä varaamatta ja kohteetkin on vielä mietintäasteella! Eli to do -listalla on vielä tekemistä 😉

        1. No mekään ei olla vielä varattu kesäksi mitään, eikä osata päättää kohdetta!! Ärsyttävää! Kerran jo lukittiin yksi kohde, mutta sitten miehen työkaveri sanoi sen olevan ”ihan kiva”, joten tuon kommentin jälkeen peruttiin kohde. 🙂 Me halutaan joku tosi kiva, ei mitään ihan kivaa. 😀 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.