Reseptillä tropiikkiin

tunnetila: pöhkö

Heinäkuun yhdeksäs päivä, Herran vuonna 2017. Tuona päivänä Nina tarkeni olla ulkona ensimmäisen kerran tänä kesänä ilman takkia. Toki takki oli päällä siihen asti kunnes tuli kuuma, mutta huomattava ja merkittävä seikka on se, että kuuma tuli. Suomessa. ”Kesällä”. Sen jälkeen noita lämpimiä päiviä ei sitten olekaan näkynyt.

Mummoni asui kuolemaansa saakka Espanjan lämmössä. Yksi serkuistani perusti perheen Italiaan jo parikymmentä vuotta sitten. Toinen serkuistani on asunut Portugalissa niin ikään 90-luvun lopulta asti.

Ensimmäinen serkuistani on ikäiseni, toinen minua pari vuotta nuorempi. Eläkepäiviä ei siis todellakaan tarvitsisi jäädä odottelemaan, jos veri vetää ulkomaille. Ja verihän vetää.

Lämmön kaipuu on minulla selkeästi geeneissä. Iso osa sukulaisistani asuu pitkiä pätkiä milloin missäkin. Välillä tuntuu, että heitä tapaa helpommin jos menee vaikkapa Espanjaan kuin kotiseudulle Savoon.

Muistan kerrankin kun olimme mummoni kanssa torilla Espanjan aurinkorannikolla. Törmäsimme siellä sattumalta sukulaispariskuntaan, jota en ollut nähnyt Suomessa pitkiin aikoihin. ”Täällähän me ollaan oltu jo pitkään, ei siis ihme ettei olla nähty.”

Myös lääkärit ovat viime aikoina antaneet syitä vaihtaa maisemaa. Pitkään jatkuneeseen flunssaan sain nenä-kurkkulääkäriltä kommentin: ”Sä olet vaan niin kuiva tyyppi. Kuivat limakalvot nappaavat helpommin kaikki pöpöt. Suosittelen muuttamaan Karibialle tai jonnekin missä on aina lämmintä ja kosteampi ilmasto. Siellä sä olisit paljon terveempi, ja olisi helpompi hengittää.”

Selkäkramppiani tutkinut lääkäri taas totesi toissa viikolla: ”Sulle ei kyllä sovi nämä Suomen säät. Sait tämänkin selkäkrampin luultavasti kylmettymisestä kun uit 13 asteisessa vedessä”.

Niinpä niin. Toiselta lääkäreistä pyysin reseptiä ja Kela-korvausta tropiikkiin muuttamiseen. Lupasin lähteä heti, jos Kela korvaa. Ei kuulema korvaa, joten reseptiä ei irronnut. Mikä vääryys!

Tänään minulla alkaa kuitenkin loma, ja suunnistamme heti aamusta (ilman Kelan korvausta) lomailemaan Ranskan ja Italian Rivieralle. Toivotaan sinne lämpöä, lempeyttä ja rentoa menoa muutamaksi seuraavaksi viikoksi.

Ihania kesäpäiviä kaikille, palaan blogin pariin heti kun lomailultani ehdin!

3

(12) Kommentit

  1. Tarja says:

    Voi Nina <3 Olen tässäkin sun sielunsisko eli varmaan me ollaan siellä Aurinkorannikolla molemmat jossakin vaiheessa 🙂 Mä en yhtään kestä näitä Suomen "kesiä". Kun koko talven odottaa sitä kesää ja sitten saa sen maksimissaan 5 päivää, kun lämpötila nousee yli +20 asteen. Tänä vuonna vielä kävi niin, että jäivät nuo lämpimätä melkeinpä nauttimatta tämän remontti/siivous/muutto -rumban takia… Mulle on turha puhua, että säällä ei ole merkitystä – bullshit. Kyllä on! Mieliala nousee heti, kun aurinko paistaa, on lämmintä ja pärjää ilman pitkähihaisia ja -lahkeisia vaatteita.

    Ihanaa lomaa sinulle! <3 Me jatketaan tätä muuttoa, joka toivottavasti on parin päivän sisällä kuta kuinkin ohi (kodissa vallitsevasta laatikkomerestä yms. en puhu mitään – niitä on syksy aikaa järjestellä…)

    1. Jee, sovitaan Tarja treffit aurinkorannikolle 20 vuoden päähän! <3

  2. Aurinkoista ja lämmintä lomaa!

    Itse värjöttelen vielä viikon kotona, sitten odottavat Saksan ja Ranska viinitiet sekä kolmenkympin helteet!

    1. Reissunne vaikutti Tuuli ihanalta! Tsemppiä töihin paluuseen. Tulen perässä arkeen ensi viikolla!

  3. Virpi says:

    Ihanan rentoa ja aurinkoista lomaa teille! <3

    1. Kiitos Virpi, näin neljä viikkoa myöhässä. 😀 Toivottavasti olet nauttinut kesästä ja lomasta. Oma kesäni on ollut MAHTAVA! 🙂

  4. Ellu says:

    Aurinkoista ja lämmintä lomaa sinulle! Itse en niin kovia helteitä kaipaa mutta en todellakaan tykkää näistä jatkuvista tuulista ja sateista! Ja saisi se lämpömittari näyttää sentään reilua 20 astetta lämmintä niin että tarkensi ilman takkia ja huivia. Eilenkin olin hetken ilman huivia ulkona niin johan tuntui että kurkku oli heti kipeä. Aurinkoa en oikein kestä mutta saisi se silti paistaa ja voisi sitten varjossa nauttia kesästä ilman vilustumisen vaaraa 🙂

    1. Toivottavati Ellu kesäsi on ollut ihana ja olet saanut nauttia lämmöstä myös täällä Suomessa. Minä nautin täysin siemauksin Rivieran helteistä. Hiukset ja kynnet kasvoivat reissussa kohitsten ja iho voi hyvin. Tuo ilmaston erilaisuus vaikuttaa minussa ihan kaikkeen, ja pelkästään positiivisella tavalla. Onneksi Suomessakin on viime päivinä ollut ihan kiva sää. Ei kovin lämmintä, mutta ihan kiva on silti parempi kuin kaatosade. 😀

  5. Suomen ilmasto nyt ei vaan ole luotu meidän kaltaisille ihmisille! Eikä alkoholipolitiikka?. Ihania kuvia instassa, kadehdin, vaikka tänään on jopa täälläkin lämmin päivä.

    1. Hahahahah, Sanremossa maksoi kivassa ravintolassa puolen litran talon viini 5€. Ja se oli kaiken lisäksi tosi tosi hyvää. Ääää, ehken aloita tästä aiheesta, alkaa tympiä liikaa tämä kotiin paluu. 😀

  6. pauliina says:

    pieni pettymys kyllä ollut tämä suomen suvi tänä vuonna. 🙁 mutta hyvä (teko)syy lohtushoppailuun! tämän tökerön aasinsillan kautta kiitän zadaa-koodista. ostin sieltä juuri lumi-laukun ja muutama päivä sitten käyttämättömän lidlin kashmir-neuleen 25 eurolla.
    olen pahasti koukussa. 😀

    1. Vau mitä löytöjä olet tehnyt Zadaasta! Minäkin olen siihen ihan koukussa. 😀 Kiva myös kuulla että ale-koodistani on ollut sinulle hyötyä. Selailin juuri tänä aamuna taas tarjontaa ja nappasin seurattavaksi muutaman kivan jutun. Itse olen ostanut sieltä jo reissuompakon ja uudenveroiset lenkkarit. Mitähän seuraavaksi… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.