Lomaterveisiä

tunnetila: pöllämystynyt

Mitä? Onko tänään maanantai?

Olen lomaillut niin intensiivisesti viimeiset kolme ja puoli viikkoa, että olen päivistä aivan sekaisin. Onneksi tämä maanantai ei kuitenkaan vielä ollut se, jolloin on edessä paluu töihin.

Yleensä kesäloma tuntuu loppuvan aina kesken. Tänä kesänä lomani on ollut niin hyvin rytmitetty, että olen irtautunut arjesta poikkeuksellisen hyvin. Mietin jo yhtenä päivänä eikö tämä loma koskaan lopu. Oli aika täydellistä huomata, että loma on tehnyt tehtävänsä ja olen alkanut jo pikkiriikkisen kaivata päivärutiineja ja arkea. Ja blogia, voi että olen alkanut kaivata myös blogikirjoittelua!

Alun perin minun piti palata blogin pariin heti Rivieralle suuntautuneen reissumme jälkeen, mutta kohtasinkin yllättävän ongelman: netti ei toiminut. En jaksanut alkaa näpyttelemään postauksia kännykällä tai iPadilla, joten blogitauko jatkui suunniteltua pidempään.

Tänään kaivoin kuitenkin iPadin esiin ja nyt näpyttelen postausta puhelimestani jaetulla yhteydellä. En malttanut olla enää hetkeäkään poissa blogistani.

Istun parhaillani mökin sohvalla, täydellisessä hiljaisuudessa, saaressa keskellä kaunista Pohjois-Suomen luontoa. Täällä sielu ja mieli on levännyt, ja pää on tyhjentynyt mieltä turhaan kuormittaneista ajatuksista. Turhien ajatusten tilalle on tullut kymmeniä postausideoita, joita olen innoissani listannut muistiin.

Vielä en kuitenkaan tällä vajavaisella nettiyhteydellä pääse noiden postausten kimppuun. Halusin kuitenkin kertoa Teille, että hengissä ollaan, lomani on ollut täydellinen ja jatkuu onneksi vielä viikon verran.

Mitä Teille kuuluu? Toivottavasti kesä on ollut myös Teillä rento ja antoisa!

9

(2) Kommentit

  1. Tarja says:

    Ihanaa kuulla, että olet saanut renotuduttua! Ja blogitauko kertoi ainakin minulle, että vietät nyt hyvin ansaittua lomaa ja lepotaukoa – me ei täältä mihinkään kadota 🙂
    Piti tässä joku päivä kommentoimani instaan, että näytät kuvassa jotenkin niin onnelliselta ja levolliselta, mutta kommentointi jäi, koska täälläkin on ollut hieman nettiyhteys-ongelmia… Mullahan ”loma” tässä loppuikin jo. ”Loma” siksi, että suurin osa siitä meni remonttia tehden, siivoten ja muuttaen. Huokaus… No, onneksi muutaman päivän saatiin nauttia ihan puhtaasta lomailustakin. Ja nyt nautitaan omassa kodissa olemisesta (joskin se on edelleen jonkin verran kaoottisessa tilassa…) ja siitä ajatuksesta, että ei enää putkiremonttia ikinä (ainakaan tähän asuntoon)! 🙂 Eikä kyllä muutetakaan aivan heti, jos se minusta yhtään on kiinni. Se hyvä puoli tässä oli, että varsinaisista töistä kyllä tuli irtauduttua ihan täysin eli siinä mielessä toimiva”loma”konsepti 😀
    Oikein ihania lomapäiviä sinne! Nauti! <3

    1. Heh, mahtava lomasta irtautumiskonsepti varmasti tuo putkiremppa ja ees-taas muuttaminen. 😀 Ihana kuitenkin kuulla, että olette päässeet takaisin kotiin ja remontti meni hyvin.

      Tajusin juuri, että olen ollut lomalla pian 4 viikkoa, ja tuosta ajasta olen ollut kotona kolme yötä. Kamalaa! Onneksi nyt on reissut ohi ja pääsee kotiin ja normaaliin elämään. Vaikka reissuaminen on ihanaa, niin on se silti myös raskasta. Kotona nukun varmaan monta päivää putkeen. 🙂

      Ihanaa viikkoa sinulle Tarja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.