Kevyttä ja tyttömäistä

tunnetila: pohdiskelu

Kaipaan aivan valtavasti tuota kuvissa näkyvää turkoosia merta! Olen yleensä enemmän järvi kuin meri-ihminen, mutta silloin kun meri ei kuohu ja pauhaa pelottavasti, ja kun se on noin järjettömän kauniin värinen kuin Nizzassa, olen täysin sen lumoissa.

Voisin istua rannalla tuntikausia tekemättä mitään, vain tuijottamassa meren liikkeitä.

Toinen asia mitä matkalta kaipaan, on pukeutuminen. Palaan tähän aiheeseen jokaisen matkan jälkeen, mutta kun en vain ymmärrä miksi voin ulkomailla pukeutua hyvinkin naisellisiin ja kauniisiin mekkoihin, mutta Suomessa en pysty. En vain pysty!

mekko Y.A.S.*, laukku Massimo Dutti,
sandaalit Marenas*, aurinkolasit Triwa

Sain valita Y.A.S.in tämän kesän valikoimista itselleni muutaman vaatteen, ja valintani osui kahteen kauniiseen mekkoon. Toinen mekoista on jo esiintynyt blogissani, ja toinen pääsi ylleni ensimmäistä kertaa Nizzassa.

Sanoin jo mekkoja valitessani, että nämä tulevat olemaan tulevilla reissuillani kovassa käytössä. Oikeassa olin. Pukeuduin näihin keveisiin mekkoihin matkalla jatkuvasti!

Kun sitten palasin kotiin ja piti löytää jotain kevyttä ja kesäistä päällepantavaa (kerrainkin sää suosi myös kotona), en löytänyt kaapistani mitään! Kokeilin tätäkin mekkoa moneen otteeseen, mutta kun ei niin ei.

Noh, tuntuvatpahan nuo mekot sitten hyvin spesiaaleilta, kun käytän niitä vain matkoilla ja yhdistän ne mielessäni rentoihin ja onnellisiin lomapäiviin.

Onkohan ihan normaalia, että omistaa erikseen reissupuvuston..?

3

(8) Kommentit

  1. Tarja says:

    Aivan normaalia toimintaa 😀 Minullakin kesäpuvusto ja syys-talvi-kevät-puvusto eroavat täysin toisistaan. Kesällä voi pukeutua kepeästi ja naisellisesti ja käyttää jopa jotakin väriä. Sama matkoilla ja etenkin matkoilla. Aurinko tuo persoonasta esiin jonkun aivan toisen puolen. Matkoilla myös tuntuu siltä, että ei ole rikos näyttää olevansa nainen – johtuisiko suomalaisesta kulttuurista, että täällä edelleenkin on vähintäänkin pinnan alla kytemässä ajatus, että naisellisen näköinen nainen ei voi olla myös vakavasti otettavan fiksu… Vai onko tämä ajatus vain omassa päässäni?!

    Kaunis mekko joka tapauksessa ja ihana asia toisaalta, että voi yhdistää sen mielessään aurinkoon, lomaan ja onnellisuuteen! Tulee varmsti hyvä mieli pelkästään vaatteen näkemisestä talven pimeinä aikoina 🙂

    1. Aurinko tosiaankin tuo esiin minusta erilaisen puolen. Olen naisellisempi, leikkisämpi ja rohkeampi. Ehkä siksi asuisinkin mielummin jossain lämpimässä kuin täällä. Olenkohan matkoilla enemmän oma itseni?

  2. Yhdyn tuohon pelkoon uskottavuudesta, mutta sen lisäksi mulla vaikuttaa se, että tietyt vaatteet on mulla käytössä vain blogimatkoilla, koska koen, ettei ÄITI voi pukeutua niin, kun hengaa lapsensa kanssa kaupungilla. :/

    1. Varmasti ihan totta tuo äitiys. Mutta hei toisaalta, olethan todistettavasti ”maailman kaunein äiti” ihan näissä koto-Suomen vaatteissasi. 😉

  3. Pauliina says:

    Joo niinhän se menee, että lomalla on jotenkin eri ihminen ja vapaampi pukeutumaankin eri lailla kuin arjessa. En tiedä mistä johtuu mutta minunkin kaapissani lojuu käyttämätön desiqualin hame, jonka ajattelin laittaa päälle tulevalle tallinnan matkalle. Täällä kotioloissa päälle eksyy korkeintaan farkkuhame. Monipuolisemmin voisi kyllä hyödyntää vaatehuoneensa sisältöä ihan normiarjessakin!
    Kerran ostin etelässä ihanan benettonin lyhyen hameen, ehkä fuchsian punainen tms ja pidin sitä siellä mutta kotiin palattua en kyennyt siihan pukeutumaan. Ihan hullua. ?

    1. No just tuo! Minäkin joskus hairahdun ulkomailla ja ostan jotain väriä. Reissussa se vaate on ihana, mutta Suomessa joutaa välittömästi kirppiskasaan: 😀 Ihan tyhmää! 🙂

  4. Hah, mulla on tiedätkö monesti sama ongelma. Ne mitkä reissussa lämpöisessä ovat luottovaatteita ja laitan ne Suomessa päälle, iskee heti sellainen epävarmuus. Onko tämä liian kesäinen? Romanttinen? Liian hieno? Sitten vaan rohkeasti vedin yksi päivä päälleni yhden reissuissa paljon käytetyissä mekoissa ja tunsin koko ajan kadulla liikkuessani itseni ylipukeutuneeksi. 😀 Joten joo, minulla on ainakin osa vaatteista vain reissuvaatteita.

    1. Ihana että muillakin on tämä ongelma! Ja käytit juuri niitä sanoja, joita mietin aina itsekin: kesäinen, romanttinen ja hieno. Suomessa kuljen lähes aina housuissa, ulkomailla jalassa on housut hyvin harvoin. Johtuu tosin siitä, että ulkomailla housut on liian kuumat. Mutta olisi kiva nähdä millaiseksi pukeutumiseni muuttuisi jos asuisin vaikka jossain Italian lämmössä kaksi vuotta. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.