tunnetila: tyytyväisyys
Arvatkaa mitä? Minulla on pitkästä aikaa sellainen olo, että elämä tässä ja nyt on juuri sellaista kuin sen kuuluukin olla.
Olen ollut samassa työpaikassa vuodesta 2000. Tuolloin tosin opiskelin samalla, mutta työskentelin jo silloin nykyisen työnantajani palveluksessa maanantait ja perjantait (luennoilla kävin ti, ke, to), sekä kaikki lomani.
Valmistuin vuonna 2003, ja sen jälkeen jatkoin uraani samassa yrityksessä. Opiskelukaverini vaihtoivat työpaikkaa tämän tästä. Minä viihdyin työssäni niin hyvin, etten kaivannut muutosta. Iloitsin mukavasta työstä ja kivoista työkavereista.
Vuonna 2010 alkoi tympiä. Kymmenen vuotta lähes samoissa hommissa tuntui olevan riittävästi, ja aloin miettiä mitä muuta haluaisin tehdä. Mietin pari vuotta, ja vuonna 2012 päätin jäädä vuorotteluvapaalle. Päätin, että pitkän vapaan aikana keksin itselleni uuden työn.
8kk vapaa kului, mutten keksinyt uutta työtä, uutta työnantajaa tai ylipäätään mitään uutta suuntaa elämälleni. Palasin töihin yhtä kyllästyneenä kuin aikaisemminkin.
takki Nuna Lie, pellavainen t-paita H&M,
pellavahousut OVS, lenkkarit Nike, korvikset Nouki
Työni on kivaa ja palkitsevaa, lähin tiimini sekä muut kollegat on huippuja. Silti menin vuodesta toiseen töihin hammasta purren, pidempien kesälomien jälkeen itku kurkussa.
Sama tuskailu, työhön kyllästyminen, jatkui kuusi vuotta. Aika hemmetin pitkä aika miettiä joka päivä mitä muuta sitä keksisi, mitä muuta haluaisin tehdä.
Aloin jossain vaiheessa ajatella, että elän iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla. Töissä käyn siksi kun on pakko.
Tein työni tunnollisesti, mutten kuitenkaan piitannut siitä lainkaan. Minulla oli hällä väliä -asenne, joka ei todellakaan ole minulle millään tavalla tyypillistä. Unohdin kaiken kunnianhimoni, ja menin töihin kuin robotti. Aloin buukata kaiken vapaa-aikani täyteen ohjelmaa. Elinhän vain silloin, ja noista elonhetkistä piti ottaa kaikki irti.
Vielä viime keväänä töihin meno tuntui välillä todella tuskaiselta ja minulla oli koko ajan ihan hemmetinmoinen kiire, niin töissä kuin vapaallakin. Vaikka töissä oli meneillään kiva ajanjakso uuden jutun parissa, niin mietin silti päivittäin irtisanoutumista ja tyhjän päälle jäämistä.
Olen kuitenkin jo nelikymppinen, joten todellisuus alkoi hiljalleen ottaa valtaa. Jos sanon nyt itseni irti, saanko enää töitä? Haluaako kukaan palkata ihmistä, joka on ollut koko aikuisikänsä töissä vain yhdessä työpaikassa? Mitä jos vaihdan alaa ja huomaan puolen vuoden jälkeen kaipaavani takaisin vanhaan? Olenko valmis hyppäämään tyhjn päälle ja luopumaan kuukausipalkasta, jonka saan ihan mukavasta siististä sisätyöstäni?
Kesälomalla päätin, että kun elokuun puolivälissä palaan lomalta töihin, homman on muututtava. Otan itseäni niskasta kiinni ja lakkaan suorittamasta työtäni robottimaisesti. Luon itselleni uusia tavotteita, joita kohti alan pyrkiä. Unohdan hällä väliä -asenteen ja haen muutosta työhöni vaikka sitten hartiavoimin puskien.
Päätin myös, että buukkaan itselleni kalenteriin kunnolla vapaa-aikaa. Siis sellaista aikaa, jolloin en tee mitään. Ja jos joku ehdottaa vaikkapa tapaamista tuohon kohtaan sanon ettei käy, sillä minulla on silloin jo jotain muuta kalenterissa.
Olen ollut nyt töissä loman jälkeen 8 viikkoa ja olen onnistunut toteuttamaan suunnitelmaani täydellisesti! Olen saanut töissä aikaan kaipaamiani muutoksia. Ihmiset ovat innostuneet ajatuksistani ja olen saanut tukea uusille toimintatavoille.
Olen raivannut kalenterista pois kaiken ylimääräisen ja viettänyt jo monta viikonloppua kotona vailla aikataulutettua tekemistä. Aina välillä iskee huono omatunto siitä, että minulla ei ole koko ajan kiire, enkä juokse paikasta toiseen takinhelmat hulmuten. Sitten taas muistan mikä minulle on oikeasti hyväksi, ja kaadun sohvalle katsomaan ihan rauhassa uutta Vain elämää -jaksoa.
En tietenkään voi luvata että tämä seesteisyys ja työelämän palauttaminen osaksi normaalia elämää kestää pitkään, mutta ainakin toistaiseksi elämä tuntuu ihan hemmetin hyvältä.
Ei ole mitään järkeä ajatella, että töissä käydään vain rahan takia. Töissä vietetään kuitenkin niin iso osa elämästä, että siitä kannattaa tehdä niin mielekästä kuin mahdollista.
Toivottavasti jokainen Teistä saa tehdä työtä, jolla on merkitystä. Jos ei suuressa mittakaavassa, niin ainakin sinulle itsellesi. Jokainen meistä ansaitsee tuntea itsensä tärkeäksi, sillä sitä me olemme, vaikka välillä tulisi ajatelleeksi jotain muuta.
Kuvat: Ida / Ida365
10
Voihan hitsit mikä kirjoitus. Tähän minulla olisi nyt niin paljon kommentoitavaa, että järkevämpää olisi varata siun kalenterista aika kuohuviinille ja pitkälle keskustelulle (what a splendid idea, indeed…), kuin ruveta pohtimaan asiaa tässä…
KIIRE:
Kun ihmiset kysyvät minulta, että oletko kuinka kiireinen, tai tunnetko stressiä, niin voin hyvällä omalla tunnolla sanoa, etten. Syy ei ole työssä – työ on hektinen, aikatauluihin sidottu, työtä on paljon, jne. Mutta tuo vapaa-aika. Se, että asumme pienessä kunnassa, jonka lähellä on yksi vähän isompi kaupunki, ja paljon muita pieniä kuntia, vähentää stressintunnetta melkoisesti. Meidän illoissamme on tapahtumia vain ja ainoastaan, jos itse keksimme. Jos haluamme mennä johonkin ”rientoon”, sellaista saa odottaa kuukausitolkulla, tai sitten pitää matkata muualle. Se, että meillä on tapahtumatarjontaa niin vähän, mahdollistaa sen, ettei tarvitse valita, eikä toisaalta jäädä harmittelemaan, jos joku jää sivu suun. Kun mitään ei ole. Ja tämäpä autuasta <3 Kun työt illalla loppuvat, ei ole kiire mihinkään (no joo, on tietty lasten harrastukset, mutta sekin aika pyhittyy itselle, kun voi tehdä sen aikana esim. omaa treeniä tms). Eli voin vain kuvitella sinun tilannetta, jossa tarjontaa on paljon, ja kaikki on kiinnostavaa, saat kutsuja suuntaan jos toiseen, ja kun pitää pinnistellä sanoakseen, että en tule. En tiedä, miten itse pystyisin. Siksi näin pakon sanelemana onkin niin rauhaisaa 😀
TYÖ:
Oi me uskolliset työntekijät! Juuri eilen kotona pohdimme, ja hetki sitten myös erään ystävän kanssa, sitä, että onko meillä käsillä "eläkevirka". Minä olin ehdottomasti sitä mieltä, että on, mieheni ja ystäväni sanoivat, että heillä ei ole. Sitten mietin, että onko minussa jotain "vikaa" kun en kurkottele muualle, mutta miksi olisi?! Olen itse kovin tyytyväinen työhön – välillä paljon vähemmän – enkä tiedä, mikä paranisi jos työpaikkaa vaihtaisin. Luulen, että siekin olet onnellisessa työtilanteessa, mutta varmasti kaikki vapaa-ajalla tapahtuvat asiat (ks. edellinen kappaleeni) kuormittavat myös työtä. Väsyneenä on vaikea innostua ja/tai innostaa työstä/työssä.
Mutta vaikka työ on miten innostava tahansa, niin kyllä lomaltapaluu on aina vaikeaa. Eikä se tee ihmisestä tahi työntekijästä jotenkin huonompaa tms. Se vaan kertoo, että olemme ihmisiä. (jos jotain positiivista näin nelikymppisenä työntekijänä voi sanoa, on se, että eläkeikä on lähempänä kuin mitä se oli 3kymppisenä ;))
AIKUISUUS:
Tuo sinun kirjoituksesi henkii niin vahvasti tätä meidän ikäpolven tilannetta, kun osataan arvioida, kyseenalaistaa, peilata omaa elämää suhteessa muiden elämään, suhteessa menneisyyteen ja tulevaisuuteen, ja osataan pohtia, mikä on mielekästä- ja tehdä päätöksiä siihen perustuen. Kyllä minäkin toisinaan (usein) mietin, että olisi kiva perustaa kauppa tai maatila, tai ryhtyä opettajaksi (saisi pitkät lomat :)), mutta sitten sitä taas ymmärtää, että nyt minulla on tässä työssä se mahdollisuus, ja tuo mahdollisuus, ja tämä, ja niitä ei kyllä mistään muualta saa, ja niillä mahdollisuuksilla mahdollistetaan perheelle sitä, tätä ja tuota, eli turvaa. Mutta se siitä.
Tulipa nyt raapustettua. ja olikohan missään mitään järkeä – olisi pitänyt vaan varata ne treffit sinulta 🙂
Halit,
m
Miumau, tämä oli hyvä keskustelunavaus, jatketaan tästä sitten myöhemmin kuohuviinin kera. 🙂
Kiire: Puhut niin totta tuosta ympäristötekijöiden aiheuttamasta kiireestä. Minulla saattaa olla pahimpina/parhaimpina iltoina 4 tilaisuutta samaan aikaan. Jokaisessa tekisi mieli olla mukana, mutta niistä joutuu joko valitsemaan yhden, tai sitten jättää kaikki väliin kun ei osaa päättää minne mennä. 🙂 Ja jatkuvasti tuntuu että jäi jostain paitsi, kun ei voi revetä moneen paikkaan yhtä aikaa.
Työ ja aikuisuus: Minäkin mietin usein, olenko samassa paikassa töissä aina. Iso osa tuttavistani vaihtaa nykyään työtä kun siltä tuntuu, ja moni heittäytyy nykyään yrittäjiksi. Itse olen niin mukavuudenhaluinen, että yrittäjäksi minusta ei olisi ikinä. Säännölliset tulot, ei huolta rahasta, kunnolliset kesälomat, työterveydenhuolto, liiton tarjoamat palvelut, eläkekertymä jne jne. En ikinä vaihtaisi noita etuja yrittäjän ”vapaaseen” työaikaan. En enää tässä iässä. Oli muuten ihana tuo kommentti, että ollaan nykyään lähempänä eläkeikää. Jeeee! Sitä odotellessa. 😀 😀
Eli eläkettä ja yhteistä illanviettoamme odotellessa… 😉 Kiitos vielä pitkästä kommentistasi, olet ihana!
Hyvä teksti, osuu varmaan muihinkin kuin minuun.. Joskus (työ)asiat pystyy muuttamaan itse, joskus ei. Johtuneeko sitten näistä hyvistä kuukausistasi, mutta näytät todella hehkuvan?!
Voi kiitos Saara! Olipa kivasti sanottu ja tuli hyvä mieli. 🙂 Joo, työasioiden muuttaminen onnistuu joskus, joskus ei. Onneksi olen onnistunut muuttamaan omiani. Tai siis ainakin niitä kohtia, joihin muutosta on ollut mahdollista tehdä.