Kiitos kuluneesta vuodesta

tunnetila: tyytyväisyys

Siinä se sitten oli, vuosi 2017.

Aloitin vuoden ehkä alavireisemmin kuin koskaan. Tein valtavasti töitä ja puuhastelin kaikkea, mutta tuntui että vain juoksin paikoillani. En päässyt eteenpäin vaikka kuinka yritin. Olin myös kipeänä koko alkuvuoden. Tuntui, että elämäni oli yhtä taistelua.

En oikein tiedä missä vaiheessa elo ja mieli alkoivat muuttua valoisimmiksi, mutta toukokuisella Madridin matkalla muistan nauttineeni jo elämästä ilman kurkkua puristavaa tunnetta. Myös kuukausia kestänyt flunssa oli tuossa vaiheessa selätetty.

Kevään kipuilun jälkeen olemiseni helpottui, ja löysin taas paikan elämässäni.

Voi että miten ihana onkaan olla oma itsensä ja tuntea, kuinka elämä soljuu eteenpäin. On ihan äärimmäisen vapauttavaa kun osaa ottaa asiat asioina, eikä henkilökohtaisesti.

Elämää helpottaa myös ymmärrys siitä, että kannattaa yrittää muuttaa vain niitä asioita, mihin voi itse vaikuttaa. Energiaa ei kannata tuhlata asioihin, joille ei voi mitään.

Aina silloin, kun joku valittaa muutamasta ylimääräisestä kilosta tai muusta oikeasti turhanpäiväisestä, mietin itsekseni, miten hyvin kyseisellä henkilöllä on asiat. Jos tuo on suurin murhe mikä hänellä on, valittaja saa olla todella onnellinen!

Vaikka mitään sen kummempaa tai maailmoja mullistavaa ei elämässä tapahtuisikaan, niin tyydyttävä ja antoisa arki on juuri sitä parasta mitä elämällä on tarjota. Tärkeintä on ettei koko ajan ahdista!

Näiden simppeleiden ajatusten ja talvisten kuvien myötä, toivon jokaiselle Teistä oikein ihanaa vuodenvaihdetta!

Onnellisuutta, terveyttä, iloa, onnistumisia ja hyvinvointia tulevalle vuodelle! Kiitos kuluneesta vuodesta!

Täyttäkööt vuosi 2018 myös kaikkia niitä hullujakin toiveita, joita uskallatte (vaikka edes salaa) toivoa! Ansaitsette sen, Teistä jokainen!

7

(12) Kommentit

  1. Tarja says:

    Ihana, valoisa postaus kauniine kuvineen! <3
    Vuosi 2017 löi minua kyllä turpaan monta kertaa ja vaikka valonpilkahduksiakin oli, niin päävire koko vuoden oli ahdistava, masentava ja surullinen. Arki tekee minut kuitenkin onnelliseksi ja erityisesti lapset ja toivon, että tulevasta vuodesta tulee helpompi. Vuoden päättyessä suljen ovia ja toivon, että ensi vuonna avautuu uusia. Toivon myös, että niin itse kuin läheiseni olisimme kaikki terveitä ja voisimme elää ihan tavallista, hyvää arkea. Pieneltä kuulostavia toiveita, mutta niin tärkeitä ja arvokkaita! Toki mielelläni pudottaisin myös sen 5 kiloakin, mutta kelpaan itselleni kyllä tällaisenakin, jos keho ja pää vain pelittävät 🙂

    Oikein ihanaa uutta vuotta sinulle Nina! Kiitos blogistasi – olet tuonut arkeeni paljon iloa ja olen siitä tosi kiitollinen! <3

    1. Voi Tarja, kiitos sinulle kun jaksat kommentoida ja elää mukanani vuodesta toiseen. Läsnäolosi ja sanasi ovat olleet usein minulle se voimavara kun on ahdistanut, ja koko blogimaailma on tuntunut ärsyttävältä. Sinun empatiasi vaikeilla hetkillä, mutta myös hauskojen sattumusten jakaminen, ovat piristäneet minua enemmän kuin arvaatkaan. <3

      Onpa kurja kuulla, että koko vuosi 2017 on ollut sinulla alavireinen. Minulla tuota alavireisyyttä lisäsi sairastelu, joka vei voimat ja oli este normaalille elämälle. Toiveesi terveenä pysymisestä ei siis todellakaan ole pieni eikä mitenkään vähäpätöinen. Terveys on kaiken A ja O.

      Toivon, että vaikeutesi jäävät kuluneeseen vuoteen, ja että ensi vuosi tuo sinulle kaikkea hyvää. Kiitos että kuljet mukanani vuodesta toiseen. Olet tärkeä! <3

  2. pauliina says:

    kiitos vuodesta 2017, jonka jaoit kanssamme!
    toivotan sinulle kaikkea hyvää ensi vuodelle: terveyttä, rakkautta, onnellisuutta <3

    1. Kiitos sinulle Pauliina blogiystävyydestäsi! Kaikkea hyvää myös sinulle tulevan vuoden varalle. Kiitos kaikesta! <3

  3. Virpi says:

    Täydellisesti kiteytetty! Kiitos sinulle Nina aidoista, inspiroivista ja kaikin puolin mahtavista postauksistasi tänäkin vuonna. On upeaa miten olet jaksanut ja halunnut jakaa elämäsi kanssamme näin monta vuotta, ja olen kiitollinen että yhä voin tulla tänne nauttimaan ja oppimaan uutta joka viikko. Toivottavasti tänäkin vuonna törmätään tutuilla kulmilla. Kiitos sinulle että olet Sinä! <3 Onnellista uutta vuotta!

    1. Kiitos Virpi ihanasta kommentistasi! Ja kiitos sinulle kun kuljet mukanani vuodesta toiseen. <3 Toivottavasti törmäämme taas ensi vuonna. Mennään seuraavan kerran vaikka teelle yhdessä. 🙂

      Kaikkea hyvää ja ihanaa tulevaan vuoteen! Cin cin! 🙂

  4. Kiitos – hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

    1. Kiitos Lady of The Mess! Kaikkea hyvää sinulle alkavaan vuoteen! <3

  5. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle 2018!

    1. Kiitos ihana Salka, samoin sinulle! Ja ONNEA UUTEEN KOTIIN! <3

  6. HeidiV says:

    Kiitos menneestä vuodesta, on ollut ilo lukea kuulumisia elämästäsi? Tämä teksti oli viisas ja ajatuksia herättävä.

    Ihanaa ja rentoa uutta vuotta!

    1. Kiitos sinulle Heidi kun olet ollut mukanani kaikki nämä vuodet! Toivottavasti nähdään taas tänä vuonna! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.