Vastaus omaan kysymykseeni

tunnetila: ihastus

Kyselin viime postauksessani Teiltä vinkkejä pakkasella tarkenemiseen. Sainkin yhden hyvän vinkin, eli pitkät säärystimet kapeiden housujen päällä.

Käytän itse aina treeneihin mennessäni pitkiä säärystimiä trikoiden päällä, enkä ymmärrä, miten en ole tajunnut ottaa tuota samaa kikkaa mukaan muuhun pukeutumiseen. Kiitos siis vinkistä! Pitkillä säärystimillä pärjää jo aika kovat pakkaset, jos vain takki on niin pitkä, että peittää pepun ja reidet.

Keksin myös itse yhden ratkaisun omaan ongelmaani: hanki niin leveät housut, että niiden alle mahtuu lämpimistä lämpimimmät sukkikset!

pusero Majestic Filatures, kassi MAP Helsinki/MIA Design,
rannekoru Monica Vinader, housut Marks&Spencer*, kello Huawei*, kengät Terhi Pölkki

Kävin viime viikolla tutustumassa Marks&Spencerin kevätuutuuksiin, ja sain valita M&S:n mallistosta itselleni muutaman suosikkivaatteen. Tuleva kevät on taas Marks&Spencerillä supervärikäs ja herkullinen! Kirkasta vihreää, sinistä, punaista ja sinapinkeltaista. Värikkäitä kukkia ja sini-puna-valkoisia seiloriraitoja. Ihania materiaaleja, kuten pellavaa, silkkiä ja kashmiria, sekä myös unelmanpehmeää kierrätyspolyesteria.

Marks&Spencer on Suomessa tunnettu upeasta housumallistostaan (lahkeen mittoja löytyy kolme, joista jokainen löytää itselleen sen sopivimman), mutta myös värikkäistä vaatteistaan. Ja uskokaa tai älkää, nuo kirkkaat värit myydään MS:llä yleensä heti loppuun. Samojen vaatteiden mustat versiot myyvät usein vähän heikommin.

Yksi M&S:n huipputuotteista on erilaiset trenssit. Myös trensseissä esimerkiksi punaiset viedään aina ensimmäisenä käsistä. Ihan mahtavaa! Itse kun pukeudun niin hurjan kirjavasti mustaan, harmaaseen ja valkoiseen, niin en edes tule ajatelleeksi, miten rohkeita värien käyttäjiä suomalaiset naiset ovat. Hyvä Te!

Mutta siis, siihen ongelmanratkaisuun. Sain valita M&S:ltä itselleni muutaman lempivaatteen, ja kuinka ollakaan, valitsin kaikesta värikylläisyydestä mustat housut. Yllätys! Löysin kuitenkin niin täydelliset korkeavyötäröiset, leväelahkeiset nilkkamittaiset housut, etten voinut jättää niitä valitsematta.




Olen nyt pari kesää käyttänyt leveälahkeisia, vajaamittaisia culotteseja, ja viihdyn niissä tosi hyvin. Olenkin harmitellut jo pidempään, kun en ole löytänyt talveen sopivia vajaamittaisia housuja. Tai no, itse asiassa löysin sellaiset kerran juurikin Marks&Spencerin mallistosta, ja olen nyt kaksi vuotta harmitellut, kun en silloin ostanut niitä. Noissa housuissa oli silkkiä ja villaa! Ne oli ihanat! Mutta jee, nyt loppui surkuttelu. Löysin vihdoin omat talviculottesini!

Marks&Spencerin nilkkamittaiset housut on paksua, vähän talvisempaa kangasta, ja niissä on mukana ripaus elastaania. Alle mahtuu siis tarvittaessa paksummatkin sukkikset. Housuissa on silitetyt prässit, joten housut on todella siistit ja tarvittaessa myös juhlakelpoiset.

Erityisen iloinen olen housujen korkeasta vyötäröstä. Mikään ei ole talvella hyytävämpää, kuin puseron helman ja housun vyötärön välistä selkään puhaltava viima. Yäk! Näiden housujen kanssa siitä ei tarvitse enää murehtia.

Löysin siis ratkaisun talviseen pukeutumisongelmaani Marks&Spenceriltä. Ai että olen tyytyväinen! Mutta sitten se tällä hetkellä eniten mieltäni askarruttava kysymys. Myöntääkö joku Teistä olevansa juuri se ihana tyyppi, joka ostaa punaisen trenssin?

Kuvat: Ida / Ida365

5

(8) Kommentit

  1. seijahannele says:

    Hei Nina, housut ovat todella hyvän näköiset ja sopivat sinulle erinomaisesti . Jäin kuitenkin ihmettelemään miksi linkin tiedoissa on merkintä Mid rise! ? Materiaalitietoja ja pesuohjeita jäin myös kaipaamaan, niitä ei M & S: sivulla kerrota.

    1. Kiitos Seijahannele! Housut on kyllä ihanat ja istuvat päälle tosi hyvin! Tuota ”mid rise” -mainintaa ihmettelin minäkin. Ajattelin ensin, että kyseessä on eri housut, mutta nuo kyllä näyttävät niin samoilta, että ne on pakko olla nuo. Minulla housut nousevat ihanan korkealle, kuten kuvista näkyy. Ehkä briteissä korkeavyötäröiset yltävät kainaloihin asti? 😀

      Housut voi pestä koneessa (kolmessakympissä), ja materiaali on 64% polyesteri, 31% viskoosi ja 5% elastaani.

  2. Tarja says:

    Ihanat housut! <3 Tahtoisin! Ostin keväällä Hesassa käydessä vajaamittaiset kapeat pellavahousut Marks & Spenceriltä. Sisko osti pari pellavahametta. Tykättiin molemmat mallistoista ja erityisesti nuo pellavatuotteet oli ihania. Toivottavasti M&S tulisi vielä jossain vaiheessa Ouluunkin.

    Mukavaa viikonloppua! 🙂

    1. Kiitos Tarja! Minäkin tykkään näistä housuista tosi paljon! Toivotaan että M&S rantautuisi myös Oulun Sokoksen yhteyteen. Teillähän on siellä tosi hyvä Sokos, joten sen kylkeen sopisi M&S tosi hyvin. Verkkokauppa on kuitenkin alkanut toimittaa tuotteitaan myös Suomeen, eli myös sitäkautta tuotteita on mahdollista saada. Tosin silloin niitä ei voi sovittaa, ja housuissa sovittaminen on ainakin minulle a ja o.

      Kivaa viikonloppua sinullekin! Toivottavasti on vielä synttärikakkua jäljellä että pääset herkuttelemaan! 🙂

      1. Tarja says:

        Juu, minäkin olen odotellut M&S -valikoimaa Sokokselle. Ties vaikka olisi jossain vaiheessa tulossakin, sopisi siihen tosi hyvin! Ja tosiaan housuja ei oikein pysty netin kautta ostamaan; soviteelu on tosiaan kaiken a ja o! Nuo housut on kyllä niin kivan näköiset, eikä ihan kauhean kalliitkaan, joten mietitään uskaltaisiko ottaa riskin 🙂

        Kakkua on vielä jäljellä, eiköhän tässä suun saa makeaksi tänäänkin (+suklaatia on myös) 🙂 Ihastuttavaa viikonloppua meille molemmille!

        1. Toivotaan M&S:ää Ouluun! 🙂 Mahtavaa viikonloppua meille tosiaan! Sain siskoni juuri meille ja kohta otamme nokan kohti Tukholmaa!!! Jee!

  3. Virpi says:

    Upeat housut ja sopivat sinulle kuin nakutettu!!! Tarvitsisin (tai ainakin haluaisin) samanlaiset, mutta pakko jättää housut unelmiini toistaiseksi. 🙂
    Tuohon väriasiaan on sanottava, että vaikka pääasiassa pukeudun mustaan, harmaaseen ja tummansiniseen, minulla on viininpunainen (oxblood/burgundy) villakangastakki ja yksi kirkkaanpunainen hieman paksumpi trenssi. Viininpunaista takkia käytän tosi paljon ja se on yksi suosikeistani, mutta kirkkaanpunainenen takki ei saa kovin paljoa käyttöä. Nuorempana kirkkaanpunainen oli minulle mustan ohella The väri, mutta nykyään se tuntuu vieraalta muualla kuin huulissa ja kynsissä. Onneksi on kuitenkin paljon myös värejä käyttäviä ja niissä upeilta näyttäviä ihmisiä. Aurinkoa kaikken viikonloppuun!

    1. Kiitos Virpi! Olen kyllä niin onnekas kun löysin nämä housut ja sain valita ne omakseni. Minulla on alkamassa ensimmäinen vähän ”rankempi” ostamattomuuskoetus muutaman tunnin kuluttua. Mennään siskoni kanssa Tukholman risteilylle. Menen Tukholmaan enkä saa ostaa oikein mitään! Ääää! Tuon sieltä varmaan kymmenen pakettia teetä ja saman verran viinipulloja. 😀 Pakko suunnata johonkin ostamisen ilo. 🙂

      Hei ihana kuulla, että sinulla on burgundi takki! Se väri sopii sinulle varmasti tosi hyvin. Ihana piristysruiske talveen. Minullakin on kovimmille pakkasille kirkkaanpuneinen takki. Käytän sitä vain parina päivänä vuodessa (on liian kuuma jos pakkasta on alle 20 astetta), mutta silloin kun käytän, niin on jotenkin superenerginen olo. 🙂

      Ihanaa viikonloppua! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.