Dippaus avantoon

tunnetila: onni

Viime aikoina on järjestetty superkivoja pr-tapahtumia eri uutuustuotteiden tiimoilta! Olen mm. päässyt Pauligin kutsumana kivalle kokkikurssille (kokkikurssin satoa ja yksi ihana resepti tulossa blogiin myöhemmin), olen tehnyt oman päivävoiteen Ekopharman tilaisuudessa, pääsin kurkistamaan ikonisen Ekbergin leipomon tuotantopuoleen ja olen viettänyt tyttöjen iltaa koristellen cupcakeja L’Oréal Smooth Sugarsin vieraana.

Viime torstaina pääsin aamu-uinnille ja saunaan, kun Allas Sea Poolilla järjestettiin uuden Foamie -puhdistussienen lanseeraustilaisuus. Sain aamu-uintiseurakseni Iinan, joten seura oli mitä parhainta. Aamu oli kerrassaan täydellinen!

Kaupatorin laidalla sijaitseva Allas Sea Pool on auki vuoden ympäri, ja sinne pääsee uimaan ja saunomaan säällä kuin säällä. Talvella auki on kaksi allasta. Toisen altaan vesi on lämmitettyä (+27 asteista). Tuossa altaassa (25 metriä pitkä) on kuntouimareille omat ratansa, ja meille peruspolskijoille oma alueensa.

Toinen talvella auki olevista altaista on merivettä, ja sen lämpötila on sama, mikä meressä. Merivesialtaaseen on hakattu iso avanto, jossa voi halutessaan kastautua. Kesällä käytössä on myös lasten allas.

Talviuimareille on tarkat suosituksensa uimisessa käytettävistä varusteista. Päässä kannattaa olla pipo, jalassa on hyvä olla kumipohjaiset kengät, ja mukana kannattaa olla myös suuri pyyhe tai kylpytakki, jonka suojissa voi lämmitellä. (Pyyhkeitä, kylpytakkeja ja uima-asuja voi vuokrata Altaalta.)

Pipo päässä uiminen tuntui vähän hassulta, mutta talvella uidessa on tärkeää ettei pää kastu. Päästä myös haihtuu valtavasti kehon lämpöä, joten pipo pitää koko kehon lämpimämpänä.

Arvatkaa olinko reipas ja dippasin avannossa? No kyllä! Se oli maailman hirveintä, mutta ai että miten huikea fiilis siitä tuli. Upea olo tuli jo siitä, että uskalsin avantoon, mutta myös siitä, kun veri alkoi kiertää koko kropassa oikein kohisten. Käykö kukaan Teistä avannossa säännöllisesti?

Aamu-uinnin ja saunan jälkeen tuli ihan hirvittävä nälkä, joten oli parasta päästä herkuttelemaan notkuvan aamiaispöydän ääreen. Samalla kun söimme aamiaista, kuulimme mikä tuo uusi, tilaisuudessa lanseerattava Foamie oikein on, ja mikä on tarina sen takana.

Vaikka Foamie on saksalainen tuote, se lanseerattiin Suomessa ensimmäisenä maailmassa. Oli aika etuoikeutettu olo olla tilaisuudessa mukana. Ja mikä parasta, saimme Iinan kanssa maailman ensimmäisten joukossa testata Foamieta käytännössä. Saimme nimittäin puhdistussienet mukaamme saunaan!

Valitsimme molemmat Iinan kanssa suihkukaveriksi ihoa tehokkaasti kuorivan Mocca Peel -sienen, jonka vaahto tuoksui mokkapalataikinalta. Tuoksu oli uskomattoman herkullinen!

Foamie on siis ihoa kevyesti kuoriva pesusieni, jonka sisällä on iholle hellävaraista puhdistusainetta. Sienen sisällä olevan puhdistusaineen pH on lähellä ihon omaa pH-arvoa (5,5), joten se ei kuivata ihoa. Sieni on vegaaninen, eikä se sisällä parabeeneja tai mikromuoveja.

Miten Foamie sitten toimii? Sienen käyttö on todella yksinkertaista, ja juuri se on syy, miksi tuote on kehitelty. Tuotteen kehittäjät kyllästyivät suihkussa pyöriviin pesusieniin, useisiin suihkusaippuapulloihin ja erillisiin kuorintatuotteisiin. Tässä tuo kaikki on yhdessä ja samassa tuotteessa.

Sieni siis kastellaan suihkussa ja sitä puristellaan hetki, jotta saippua alkaa vaahdota sienen sisältä. Ja sitten ei kun pesulle!

Vaahto on ihanan paksua ja kermaista, ja pesuaineen tuoksu on todella huumaava. Tuoksuja on olemassa neljä erilaista, myös miehille on omansa. Sienen kuoriva ominaisuus oli ainakin tuossa testaamassani Mocca Peelissä juuri sopivan voimakas.

Tuote vaikutti muuten kivalta, mutta sen ekologisuus ei ihan vakuuttanut minua. Yksi sieni riittää kuukaudeksi (30 pesukertaa), ja sen jälkeen se on valmis roskikseen. Tykkäisin tuotteesta huomattavasti enemmän, jos sienen sisään voisi lisätä saippuaa sen jälkeen, kun saippua on loppu ja tuote ei enää vaahtoa.

Jos tuote osoittautuu menestykseksi, niin ehkäpä myös sienen uudelleentäyttö tulee jatkossa mahdolliseksi.

Foamie on nyt siis rantautunut Suomeen, ja sitä saa Stockalta, Sokokselta, Hehkusta, Ego-myymälöistä, sekä Beauty Pop Up -verkkokaupasta  Foamien hinta on 9,90€.

Kuvat minusta: Iina / MouMou

4

(3) Kommentit

  1. Oletpa urhea! Pari tilaisuutta olisi ollut pulahtaa talvella Altaalla hyiseen veteen, mutta olen jättänyt ne suosiolla väliin…

    1. Kiitti! Ihana olla urhea! <3 Suosittelen testaamaan, oli hurjaa!

  2. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.