tunnetila: hauskuus
Äitini piipahti viikonloppuna Helsingissä. Hänen reissunsa pääasiallinen syy oli Messukeskuskessa järjestetyt Kevätmessut. Itse en edes tiennyt kyseisten messujen olemassaolosta, mutta omakotitalossa asuva ja sisustamisesta kiinnostunut äitini bongasi tiedon messuista jo aikoja sitten.
Läksin messuille äitini seuraksi vailla sen suurempia odotuksia. Ilokseni yllätyin messumeiningeistä positiivisesti. Vaikken kaupungin keskustassa asuvana, parvekkeettomana ihmisenä ollut ehkä ihan messujen täydellisintä kohderyhmää, niin kun messuilta löytyi värikkään silmänruoan lisäksi myös muita herkkuja lähiruokaosaston merkeissä, niin viihdyin messuilla oikein mukavasti.
Mitä värikkäämpää ja rönsyilevämpää osastoa eteeni ilmestyi, sen enemmän ilahduin ja inspiroiduin. Vaikka olen pukeutumisessani aika väritön ja selkeiden linjojen ystävä, niin puutarhassa rönsyt, värit ja yltäkylläisyys on ihan parasta. En ole aikuisiällä haaveillut omakotitalo- tai edes rivitaloasumisesta, mutta jos minulla joskus olisi oma piha, se olisi kyllä varsinainen viidakko!
Olen asunut nuoruuteni pääosin omakotitalossa. Äitini kysyikin minulta messuilla, miksen ole halunnut takaisin omakotitaloon. Vastaukseni oli yksi sana: laiskuus. Tai oikeammin: mukavuudenhalu.
En halua lumitöitä, en haravointia, en ruohon leikkaamista. Jos viemäri menee tukkoon tai vesiputki pamahtaa, on niin paljon helpompaa ottaa yhteyttä taloyhtiön huoltomieheen, kuin alkaa hoitamaan (ja maksamaan!) asiaa itse. Matkustelemme myös aika paljon, joten kuka huolehtisi pihasta tai talon ylläpidosta poissaollessamme?
Kerrostaloasuminen on minusta ihanan turvallista, etenkin jos asuu vähän korkeammalla. Kukaan ei yhtäkkiä ole kurkkimassa sisään ikkunoista, tai kolkuttelemassa oveen keskellä yötä. Olen niin pelkuri, etten varmaan edes uskaltaisi nukkua jos asuisin maan tasalla.
Heh, olenkohan yksin näiden ajatusteni kanssa, vai valitseeko joku muukin mielummin kerrostaloasumisen mukavuudenhalun ja/tai koputtelijoiden pelon vuoksi?
Inspiroivasti sisustettujen parvekkeiden, tuhansien kukkien ja monipuolisten puutarhajuttujen lisäksi minua kiinnosti messujen lähiruokaosasto. Tein osastolta myös yhden ostoksen, josta olen superinnoissani. Löysin messuilta täydellisen makuista raparperimehua!
Vavesaaren tilan luomuraparperimehu oli hetki sitten voittanut Ranskassa arvostetun gourmet-kilpailun, ja mehu oli tuon voiton jälkeen viety valmistajalta käsistä. Mehua oli jäljellä enää neljä pulloa kun pääsin sitä maistamaan, joten oli pakko hankkia pullollinen itselle jemmaan.
Ranskalaiset ovat kuulema ottaneet mehun omakseen, ja ykkösdrinkki tällä hetkellä onkin laittaa lasin pohjalle tilkka laimentamatonta raparperimehua, ja sen jälkeen kaataa lasi täyteen shampanjaa. Jo pelkkä mehu oli ihan hurjan hyvää ja todella täyteläistä, joten voin vaan kuvitella miten ihanaa se on shampanjan kanssa. Ai että, tiedän mitä juon vappuna!
Kävittekö Te Kevätmessuilla? Tai olisitteko edes kiinnostuneet messuista, joiden antia on puutarha, ulkotilojen sisustaminen, lähiruoka ja mökin rakentaminen?
4
Mukavuudenhalua on täälläkin. Meillä talonmies-Tarja on luo lumet ja haravoi pihamaat sekä selvitelee asumisen pikkuongelmia. Silti 50-luvun isoilla, vehreillä pihamailla voi grillailla taloyhtiön grillillä ja kerätä pihan kirsikka- ja omenapuista marjoja – jos vaan ehtii ennen lintuja.
Talonmies on ihana! Harmi että heitä on Suomessa enää niin vähän. Myös pihapiirinne kuulostaa upealta. Kerrostaloasumisen ja puutarhan parhaat puolet samassa. Täydellistä!
Minäkin asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta omakotitalossa, ja vieläpä metsän ja pellon välissä. Nykyisin en kuitenkaan enää haaveile omakotitalosta tai maalla asumisesta, olen niin tykästynyt ja tottunut kaupunkielämään kerrostalossa, tämä on meille ihan parasta. 🙂 Isoveljeni taas ei voisi kuvitellakaan muuttavansa enää kerrostaloon, näin me olemme ihanan erilaisia. 😀
Kaupunkielämä kerrostalossa on kyllä niin vaivatonta ja helppoa. Etenkin silloin, kun naapurit on kivoja eivätkä pidä mekkalaa. 🙂 Yksi suurimmista syistä muuttaa pois eräästä asunnosta oli öisin humalassa (?) pianoa soittava ja (niin täysillä kun lähtee) laulava naapuri. Kaiken lisäksi piano oli samalla seinustalla missä sänkymme oli. Sänkyä ei oikein saanut siirrettyä muualle, joten elo oli välillä suoraan sanottuna yhtä helvettiä. 🙁
itse aina ajattelen kävellessäni sellaisen kerrostalon ohi, minkä ensimmäinen asuinkerros on maan tasalla, että olisipa pelottavaa asua siinä, kun kuka vaan voi suunnilleen kävellä parvekkeen/pihan ovesta sisään. itse asun kuudennessa kerroksessa.
olen asunut omakotitalossakin enkä kyllä siellä pelänyt, outoa…
Hei mulla on IHAN SAMA!! Siis mietin kun näen asuntoja maantasalla, että miten pelottavaa siellä olisi asua. Minä asuin vuosia omakotitalossa, enkä ensin pelännyt. Sitten kerran joskus yläasteikäisenä heräsin keskellä yötä siihen, kun ikkunaani koputettiin. Ikkunan takana oli pimeässä silloinen poikaystäväni kasvot ihan veressä! Häneltä oli leikattu pari päivää aikaisemmin kitarisat tms, ja nyt se haava kurkussa oli auennut. Verta oli kaikkialla! Tuon tapauksen jälkeen alimmassa kerroksessa, oli talo mikä hyvänsä, asuminen on tuntunut kamalalalta. 🙂