tunnetila: turhautuminen
”Jos lähden toukokuussa Etelä-Espanjaan kuukauden kestävälle kurssille, niin tuletko mukaani”, kysyi mieheni minulta viime syksynä. ”Totta kai”, vastasin, ja aloin heti miettiä mitä voisin tuon kuukauden aikana tehdä.
Kielikurssi! Kuukaudessa ehtii oppia ihan hyvin espanjan alkeet. Vai tekisinkö sittenkin etätöitä? Teen työkseni mm. somea ja verkkosisältöjä, joten niitä voi tehdä mistä maailmankolkasta tahansa, kunhan netti vaan toimii.
Vai pitäisikö sittenkin hommata joku yhteistyöprojekti blogiin? Jos tekisin yhteistyötä vaikka jonkun matkanvarausportaalin kanssa. Voisin kierrellä Etelä-Espanjaa ja kirjoittaisin kaikista kohteista yhteistyön merkeissä.
”Mitä jos kuule kerrankin ihan vaan olisit”, totesi mieheni vakavana. HÄH? Enhän minä koskaan vain ole. En oikeastaan tiedä mitä se ”vain oleminen” edes tarkoittaa.
Puhuin töissä esimiehelleni tulevasta matkastani ja etätyöideasta. ”Mitäpä jos olisit nyt ihan vaan lomalla? Pyrkisit kerrankin siihen, että sinulla ei ole mitään tekemistä ja opettelisit nauttimaan siitä. Työt hoituu täällä kyllä”, esimieheni totesi.
Aloitin ensin ”mutku mutku” ja ”no mitäs jos kuitenkin” -vänkäyksen loman ehdottajien kanssa, mutta lopulta annoin periksi. Oikeassa kun olivat molemmat.
Ja täällä sitä nyt ollaan, Etelä-Espanjassa, eikä minulla ole jumaliste täällä yhtään mitään tekemistä!
Edes jotain tehdäkseni olen yrittänyt omaksua kotirouvan roolin. Herään aamulla yhtä aikaa mieheni kanssa ja laitan meille aamiaista. Aamiaisen syötyään mieheni lähtee kurssilleen. Minä otan teemukini ja siirryn parvekkeelle.
Huomaan välillä istuneeni parvekkeella useamman tunnin ja vain tuijottaneeni pauhaavaa merta. Päässäni risteilee samaan aikaan miljardi ajatusta, mutta yksikään niistä ei ole sellainen, mihin haluaisin tarttua. ”Pitäisi sitä ja pitäisi tätä…” Ei Nina, nyt ei pitäisi kuule yhtään mitään.
Yhdentoista maissa lähden yleensä lenkille tai käyn pilateksessa läheisellä kuntosalilla. Kerta pilatesta maksaa salilla 5€, kuukausikortti oli 35€. Kuukausikortilla saa käydä salilla ja kaikissa jumpissa niin paljon kuin sielu sietää. Mikä ihana hinta!
Treeneistä tullessani piipahdan läheisessä ruokakaupassa. Vihannekset haen kauppahallista ja tuoreen leivän viereisestä leipomosta. Kotona menen suihkuun ja valmistan lounaan kahdeksi. Mieheni tulee kotiin syömään, hänen lounastaukonsa kestää klo 14-15.30.
Syötyään mieheni lähtee takaisin kurssille ja minä tiskaan ja laitan keittiön kuntoon. Neljältä otan puolen tunnin päiväunet.
Kaupat on täällä auki klo 9-14 ja 17.30-20, eli lounaan jälkeen on pari tuntia aikaa istua koneella. Tuolla ajalla vastailen sähköposteihin, maksan laskuja, kirjoitan blogia tai käsittelen valokuvia.
Mieheni kurssi loppuu joka päivä klo 18.30. Lähden yleensä kuuden maissa kameran kanssa ulos, ja kiertelen kuvaamassa rannalla tai muualla kylässä. Kurssipäivän loputtua tapaan mieheni ja käymme jäätelöllä, lasillisella tai pienellä kävelyllä.
Kotona olemme kahdeksan maissa. Katan meille pientä iltapalaa parvekkeelle. Iltapalan jälkeen avaamme tv:n, ja nukkumaan menemme kun siltä tuntuu.
Arki. Joutilas arki. Olen opetellut nyt vajaan viikon elämään joutilasta arkea, ja voi että se on tylsää! Samalla rutiinit tuovat siihen kuitenkin ihanan turvallisuuden tunteen. Se on rauhoittavaa, mutta samalla myös niin hemmetin turhauttavaa.
Koko ajan on sellainen olo, että päivien verkkainen tahti syö minua sisältä. Pelkään kadottavani tehokkuuden ja katoavani kokonaan etelä-espanjalaiseen mañana -kulttuuriin. Miten saan itseni kuukauden jälkeen takaisin ruotuun ja pärjään hektisessä työelämässä?
Mummoni asui Etelä-Espanjassa, tässä ihan lähellä, vuosikymmenet. Kesäisin hän kävi aina Suomessa. ”Miten ihmeessä asiat tapahtuvat niin hitaasti?!”, tuskailimme välillä porukalla, kun mummollani meni jotain pientä askaretta tehdessä kohtuuttomasti aikaa. Voi mummo rakas, olen elänyt espanjalaisen kotirouvan arkea vasta neljä päivää, ja alan ymmärtää sinua heti.
Asiat ottavat aikansa. Etenkin silloin, kun niille sitä antaa. Toki täälläkin voisi hoitaa hommat rivakasti, mutta miksi hosua, kun kerrankin asioita saa tehdä rauhassa?
Vielä kun oppisi sen, että tuo rauhassa tekeminen on ihan ok. Ja sitten kun oppisi oikeasti nauttimaankin siitä. Juuri nyt tämä verkkainen tahti tuntuu vielä ihan helkkarin turhauttavalta.
12
Ymmärrän sinua Nina ihan täysin! Kun on tottunut puuhaamaan koko ajan jotakin, niin ei sitä oikein osaa olla pelkästään jouten. Olen sanonut miehelleni, että jos en puuhaa jotakin, olen sairas 🙂 Ja näin onkin: lepään vasta, kun keho pakottaa siihen. Nyt työttömyyden aikana olen koettanut omaksua asenteen, että jos ei huvita, niin en tee. Herään nimittäin joka aamu mielessäni kilometrin pituinen to-do-lista ja stressaannun jo valmiiksi… Siksi onkin parempi, että jos ei jokin homma innosta, niin katson sitten vaikka jonkun ohjelman telkkarista tai lähden pitkälle kävelylle. Kyllä ne kotityöt odottavat! Olen kyllä toisaalta miettinyt ihan samaa kuin sinäkin, että mitenhän sopeudun työelämän kiireisiin, kun olen tottunut tähän oman ajan ottamiseen?! Mutta eiköhän sitä sopeudu 🙂 Hyvähän se on sekin ajatus sisäistää, että kiire ei ole itseisarvo ja on ihan yhtä paljon olemassa, vaikka ei olisi koko ajan kiire 😀
Nautihan olostasi ja tee ihan kaikkea sitä, mitä et koskaan ehtinyt, kun olit töissä! <3
Minulla on Tarja ihan sama, eli lepään yleensä vasta silloin, kun keho sanoo sopimuksensa irti. Miksei sitä koskaan opi hiljentämään tahtia ajoissa? Tai no, ehkäpä tämä joutilas reissu Espanjaan opettaa minulle jotain tuosta hölläämisestä ja hiljentämisestä…
Mutta arvaas mitä olen päättänyt? Päätin, että saan shoppailla täältä jotain. Jos mitään muuta tekemistä ei ole niin kaupoissa kiertelen kyllä, ja jos tulee joku ihana juttu vastaan, niin saan ostaa sen matkamuistoksi. Mikä tapahtuu Espanjassa, se jää Espanjaan! Täällä ei päde Suomen säännöt! 😀
Ihania lämpimiä päiviä sinne Suomeen! <3
Just näin Nina! 🙂 Sinä olet nyt lomalla ja sinä olet Espanjassa – näissä olosuhteissa eivät päde Suomen säännöt!
Täällä on ollut eilen ja tänään yli +20! Olen ihan hämilläni, enkä tiedä, miten pukeutua…
Ehkä nyt olisi myös aika lopultakin hieman siivota vaatekaappia ja laittaa ne jo tuuletetut ja puhdistetut paksut neuleet ylähyllylle… Voisi löytää ne kevyemmät vaatteetkin vähän helpommin 🙂 Mutta sitä ennen kesän ensimmäiset parvekekahvit! 🙂 Suljen silmät ja kuvittelen olevani Espanjassa – vain cava puuttuu! 😀
Oi ihanan lämmintä! Parvekekahvit kuulostaa just täydelliseltä tavalta viettää aikaa kun sää kerrankin sen sallii. Nyt täytyy vaan toivoa, että kun kesäkuussa tullaan takaisin Suomeen, nuo säät jatkuisi edelleen. En kestä jos mun kesäni on nyt vain täällä tämän kuukauden ajan!! (Tosin onneksi edes se, jos huonosti käy…)
Voi ei, kuulostaa painajaiselta – olla tekemättä mitään! 😮 😀 Mä luultavasti sairastuisin jo ihan siksi, kun on niin tottunut että aina on oltava tekemistä enemmän kuin ehtii tehdä.
Mutta uskon suhun, että totut pian joutilaaseen arkirytmiin ja uskon myös että se tekee varmasti tosi hyvää. Nauti olostasi siellä! <3
No niinpä Ilona, välillä tämä tuntuu suorastaan painajaismaiselta! 😀 Vaikka mulla on kaikki kotirouvan hommat, blogin kirjoittaminen, valokuvaaminen ja uuden kameran käytön opettelu, kuvien käsittely, pilates ja lenkkeily yms, niin silti aikaa tuntuu olevan vielä kaikkeen muuhunkin ihan ruhtinaallisesti. Suomessa aina kaipaan päiviin muutamaa lisätuntia. Täällä olen ne saanut, ja nyt en osaa tehdä niillä mitään! 😀
Kuulostaa kamalalle ? älä huoli, kyllä ne kotirutiinit pistää sut taas tehokkaaksi täällä kotisuomessa ? nauti nyt vaan oloilusta! ? Jos ihan mahdottomaksi menee ni mä voisin vaihtaa ihan heittämällä hetkeksi tän mun kotiäidin elämän noihin maisemiin kotirouvaksi ???? tervetuloa meille, nää pari palleroa pitää sut kiireisenä ??? P.s. Kutsu ei ollu vitsi paitsi että ei meillä töihin joudu ??
Heh, kiitos Johanna oivallisen vertailukohdan esiin tuomisesta! 🙂 Mä just eilen mietin, että jos mä elelisin täällä kotirouvana ja mies olisi kotona vaan iltaisin, niin täällä voisi jopa olla kiva että olisi lapsi. Suomessa en edes ehdi ajatella lasten hankkimista, saati sitä, miten sovittaisin lapsen omaan arkeen. Mutta täällä, pienessä kylässä, jossa aika oikeasti tuntuu välillä matelevan, voisi lapsi olla ihan mukavaa seuraa. 😀 (Toki se elämä Suomessakin lapsen myötä muuttuisi erilaiseksi, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.)
Mun on pakko myöntää, että olen ihminen joka on jo lapsesta asti osannut olla, mutta se ei ole koskaan silti estänyt olemasta tarvittaessa myös tehokas. Itseasiassa sitten kun teen jotain, olen tosi tehokas, mutta kun otan moodin etten tee mitään, en tee. Vielä kun heittäytyisit siihen, että et aikatauluttaisi ja leikkisi edes ”kotirouvaa”, heräisit kuin heräisit, keho löytää kyllä hyvän rytmin. Mutta ehkä se on liikaa vielä vaadittu. 😀 Varmaankin vaikeinta tilanteessasi on omaksua se, että on todellakin ihan ok olla tekemättä mitään. Oma elämähän on sellaista, et kaipaan paljonkin hetkiä, etten tee yhtään mitään. Sellaisia hetkiä on sisällyttävä joka päivään, muuten en jaksaisi. Onneksi oma mies on samanlainen, meillä täydelliset vapaapäivät on niitä, että kumpikaan ei tee yhtään mitään. Joku varmaan sanoisi, että kaksi ”laiskaa” vaan lojuu, mutta minulle se on sitä olemisen sietämätöntä keveyttä. 😀 Lomalla ollessakaan ei ikinä suunnitella, koska ei se ole lomaa, jos aikatauluttaa. 😀
Ihana kuulla, että edes joku osaa ”vain” olla! Osaan minäkin periaatteessa sen joutilaisuuden, siis että makaan vaikkapa viikonlopun sohvalla, mutta se, että siitä tulee aina ihan järkyttävän huono omatunto, on oire siitä, ettei osaa vain olla. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan, jos jonkun päivän viettää maaten. Vaikka eihän se oikeasti ole missään nimessä niin. Siinä vaan ladataan akkuja, ja se on yös todella tärkeää tehdä aina silloin tällöin.
Ja hei, arvasit oikein. En ole vielä valmis luopumaan kotirouvan askareista. (Tosin on alkanut jo laiskottaa sen verran, että tiskaaminen on jäänyt jo pariksi päiväksi ja tiskivuori on kamala…) 😀
Moi muru,
Toivottavasti pakkasit myös hyvän kirjan mukaan (tai käy ostamassa joku engl. pokkari). Jos ihan turhauttaa, niin kirja pelastaa. Muuten kyllä suosittelen, että kuuntelet saamiasi ohjeitasi ja opettelet vain olemaan <3 Kyllä sinä tähän oravanpyörään pääset takaisin (toinen juttu onkin se, että haluatko enää 😉 ) .
Tuo suorittaminen ja tehokkuus on kyllä syvältä. Olin 3 pv sairaslomalla (pienen operaation takia), ja noista päivistä ensimmäisen makasin ja torkuin (kun nukutus todella vei voimat ja kunnon), mutta jo toisena päivänä piti olla touhuamassa kotijuttuja, kun kerrankin oli aikaa… Hoh, ehkä olisi voinut pyhittää nuo saikkupäivät sille mille ne oli tarkoitettu – ei siis puutarhatöille….
… ja jos ei muuta, niin mieti meitä tuhansia täällä Suomessa, jotka kärvistelevät töissä ja askareissa, eivätkä pysty relaamaan (ja haaveilevat joutilaisuudesta ja hetken unohduksesta), ja ota rennosti meidän vuoksi 🙂 🙂 Ihan siitä ilosta, että voit 🙂
Olet ihana,
pus,
m
Heippa miumau! Ihana että jätit kommentin. <3 Mä en ottanut mukaan kirjaa, sillä ajattelin että ostan sitten lentokentältä kirjan koneeseen. Olin jo kirjakaupassa kirja kädessä kun tajusin, että HEMMETTI, mähän olen ostolakossa enkä saa ostaa mitään!!! Jäi sitten kirja ostamatta, enkä ole täälläkään sortunut vielä ostoksiin. Tosin päätin kyllä, että täältä saan ostaa itselleni jotain matkamuistoksi, ja ehkä vaikka edes pari lehteä lukemiseksi. Mutta lukeminen on kyllä paras tapa vain olla. Kirjaan voi uppoutua helposti todella moneksi tunniksi jos aikaa vaan on.
Ihanaa viikonloppua!
Oi, unohdin sen ostamattomuusjutun… Saisikohan sinne teidän kylän kirjastoon kirjastokorttia kk:ksi? Tai sitten luuhaat läpi hotellit, kun ihmisethän jättävät hotelliauloihin kierrätettävää lukemista 🙂 Ihania päiviä sinne!
Tämä kylä on niin pieni, että voi olla ettei täällä ole kirjastoa… Asutaan tosin koulun vieressä, eli koulun kirjastossa voisi ollakin jotain kirjallisuutta. Espanjankieliset lastenkirjat kelpaisivat myös. Niistä kielen oppiminen lähtisi mukavasti liikkeelle. Tosin siinäkin olisi se oppiminen ja itsen kehittäminen läsnä. 😀 Hotelli oli myös hyvä idea! Ehkä ratsaan lähihotellien tarjonnan. 🙂
Kivaa alkanutta viikkoa sinullekin miumau! <3
Pelkkä oleminen on tosiaan vaikeaa. Mutta hienoa, kun yrität! Kiitos kun kerroit elämästä Insta-kuvien takana ?
Kiva Heidi että olet kiinnostunut muustakin kuin Instagramin silotetusta arjesta! <3