Luotettava reissukaveri

tunnetila: tykkäys

Edessä kuukauden kestävä matka ja mukaan on lähdössä lähes laittoman paljon tavaraa. Taloudessa on vain yksi iso matkalaukku, ja talouden toisella osapuolella, siis juuri sillä, joka on sitä mieltä, että matkalle tarvitaan myös toinen iso laukku, on päällä ostamattomuushaaste. Mitä tehdä?

Mieleen tulee idea laukun lainaamisesta, mutta matkalaukkua on vähän hankala lainata. Nimittäin sitä, missä kunnossa laukku saapuu perille lentokoneessa tapahtuneen käsittelyn jälkeen, ei voi koskaan tietää. Lainalaukun rikkoontuminen harmittaisi vietävästi.

Mutta mitäpä jos saisi lainaan laukun, joka ei mene rikki, vaikka sitä kuinka heittelisi? Mieleen tulee heti matkalaukkujen Rolls Royce, Rimowan alumiininen laukkuklassikko. Olen haaveillut tuon sarjan laukuista jo vuosikymmenen, mutta niiden raskastekoisuus on ollut aina haaste kaltaiselleni pienikokoiselle naisihmiselle.

Olen itse luottanut jo lähes kymmenen vuoden ajan Rimowan superkevyisiin Salsa Air -polykarbonaattilaukkuihin. Niitä jaksan pääsääntöisesti kantaa, vaikka ne olisi kuinka täyteen pakattu. Nyt kuitenkin olisi mahtava päästä lainalaukun kanssa testaamaan, miten matkalaukkujen klassikko reissussa pärjää.

pusero OVS, silkkihousut Grana, sandaalit Marenas*,
korvikset* ja sormus* Lillan Helsinki, alumiinilaukku Rimowa (lainassa)

Ilokseni rakkauteni Rimowaa kohtaan oli huomattu Helsingin Rimowa -liikkeessä, (olen mm. huollattanut omia laukkujani siellä aikaisemmin), ja sain Rimowalta alumiinisen laukun lainaan matkamme ajaksi.

Lainalaukku on reissannut maailmalla jo useampaan otteeseen, ja siihen on jo kertynyt sopivasti elämän jälkiä. Tuo on helpottavaa, sillä muuten olisin koko ajan huolissani laukun käsittelystä.

Lainalaukkuni on hopean värinen, ja sen malli on Topas Multiwheel Electronic Tag. Laukku on suuri, sen tilavuus on 82 litraa. Laukku on aivan upea! Laukku oikein henkii klassisuutta ja arjen ylellisyyttä.

Laukku on niin vahvaa tekoa, että sen uskaltaa antaa lentokenttähenkilökunnan heiteltäväksi vailla huolen häivää. Laukun neljä pyörää rullaavat kadulla kuin unelma, ja sen lukitusjärjestelmä tuntuu todella jämerältä ja luotettavalta.

Muuten laukku toimii käytössä kuin unelma, mutta nostettaessa sen paino tuottaa minulle hankaluuksia. 82 litrainen alumiininen Topas Multiwheel painaa jo tyhjänä 6,9kg. Lähes samankokoinen (80l) Salsa Air painaa 3,3kg, ja on yksi markkinoiden kevyimmistä laukuista.

Onneksi miehelleni painavammankaan laukun kanniskelu ei ole ongelma, joten sovimme jo reissuun lähdettäessä, että mies hoitaa alumiinilaukun kuljetukset matkamme aikana. Teimme sitä paitsi niin, että pakkasimme alumiiniseen laukkuun vaatteet, eli vain kevyet mukaan otettavat tavarat. Kevyempään laukkuun taas laitoimme kengät, kosmetiikan, ja muita painavampia juttuja.

Näin molemmat isot laukut on hyvin liikuteltavissa, ja ne menivät helposti Finnairin painorajojen (23kg/laukku) sisään.

Vaikka tykkään kevyistä Salsa Air -laukuistani ihan valtavasti, niin kyllä tuollaisen jämäkän alumiinilaukun kanssa matkustaminen tuo ihan erilaista turvallisuuden tunnetta. Laukkua pakatessa voi olla varma, että laukku ei hajoa missään tilanteessa. Ja pakko myöntää, että upeaa luksuslaukkua mukanaan työnnellessä on aika ylellinen olokin.

Eli painostaan huolimatta laukku saa tältä reissuparilta täydet pisteet!

6

(3) Kommentit

  1. Rimowa on tyylikäs!

    Mieheni onneksi aina nappaa portaissa ja muissa hankalissa paikoissa laukut kantoon. Kesälomareissulla joudumme kulkemaan Osakan ja Tokion kaduilla, metrossa ja asemilla useampaan otteeseen laukkujen kanssa, hän taitaa joutua kanniskelemaan niitä useaan otteeseen.

    1. Rimowa on kyllä tosi tyylikäs! Ja juu, kyllä meilläkin nuo laukut yleensä miehen kannettaviksi jää, mutta matkustan aika paljon myös yksin, joten siiloin täytyy miettiä tarkkaan mitä jaksan kantaa ja mitä en. Esim. kun olin kuukauden Berliinissä yksin kielikurssilla, mukana oli iso laukku ja aika paljon tavaraa. Silloin asuntoni oli talon neljännessä kerroksessa, eikä hissiä ollut. Voin kertoa että puuskututti jo tuon kevyen Rimowa Airin kanssa. 😀

  2. Sain kysymyksen, että miksi vedän nelipyöräistä laukkua kahdella pyörällä näissä kuvissa. Nelipyöräinen Rimowa kun kulkee neljällä pyörällä kevyesti kuin unelma. KYLLÄ!! Juuri näin! Liikuttelen laukkujani yleensä oikeaoppisesti neljällä pyörällä, mutta kuvissa laukku näytti kivemmalle vähän kallellaan. Eli kuvausteknisistä syistä laukku on kahdella pyörällä, mutta oikeasti se rullailee hienosti neljällä pyörällä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.