Kaksi kirkasta tähteä

tunnetila: ilo

Jep. Jep jep. On vähän sanaton olo. Oli nimittäin tiistai-iltana niin mielettömät bileet, ettei ole tosikaan!

Huawei lanseerasi tiistaina Kaivohuoneella uusimman Nova mallinsa (Huawei Nova 3), ja kemut olivat sen mukaiset. Oli tosi kiva päästä paikalle pienen kutsuvierasporukan juhliin ja tavata tuttuja, mutta siinä vaiheessa kun Huawein uusin brändilähettiläs Antti Tuisku astui lavalle, tunnelma singahti kattoon.

Harmittelin kesällä kun en päässyt paikalle Antin festarikeikalle Provinssiin. Tuo keikka oli kaikkien tietojen mukaan hänen viimeisensä ennen määrittelemättömän pitkää taukoa.

Enää ei Provinssin missaaminen harmita. Tuo tiistain keikka oli nimittäin oikeasti se viimeinen. Antti kertoikin, että tuo keikka merkitsi hänelle paljon, sillä hän ei itsekään tiedä koska seuraavan kerran tarttuu mikkiin. Voi Antti, toivottavasti et jätä meitä kovin pitkäksi aikaa.

Antin yksityiskeikka pienelle porukalle Kaivohuoneella oli niin uskomaton kokemus, etten luultavasti unohda sitä koskaan. Siinä minä seisoin, eturivissä, parin metrin päässä Antista, eikä kukaan töninyt. Sain rauhassa nauttia intiimistä tunnelmasta ja laulaa ääneni käheäksi Antin mukana. PA-RAS-TA!

Vaikka olin tilaisuuden jälkeen täysin Antin pauloissa, enkä pystynyt eilen juuri muusta kuin Antista puhumaan, niin aikamoisen vaikutuksen minuun teki myös Huawein uusi lanseeraus.

Näin nimittäin keikan jälkeen yöllä unta, että minulla oli uusi puhelin. Tuo uusi puhelimeni läikehti unessa yöpöydälläni upeana turkoosina. Kun puhelin alkoi soida, puhelimen takakannessa alkoi liikkua voimakkaana pauhaava meri. Näky oli unessa upea! Turkoosi valo hehkui kattoon asti ja olin haltioissani.

Todellisuus kuitenkin paljastui kun heräsin. Tuo puhelimen sointi unessa olikin oikeasti vanha puhelimeni, jonka herätyskello herätti minut ihan liian lyhyiden yöunien jälkeiseen aamuun. Voi vitsit mikä pettymys!

Tilaisuudessa lanseerattu uusi Huawei Nova 3 saapui liikkeisiin eilen. Kuten Huaweilla on tapana, tuo puhelin sisältää taas valtavasti upeita ominaisuuksia, mutta sen hinta on silti hyvin kohtuullinen, 449€.

Huawei Nova 3 sisältää muistia huikeat 128gt. Huomaan aina säästäväni puhelimen ostossa juuri tuosta muistin tilasta, ja joka ikinen kerta puhelimen muisti loppuu minulta kesken. On ihan älyttömän turhauttavaa vahtia puhelimella otettujen valokuvien määrää, tai huomata kesken kaiken, ettei video mahdukaan enää puhelimen muistiin. Tässä puhelimessa tilan puute ei kovin nopeasti tule vastaan.

Kuvista puheen ollen, Nova 3:ssa on neljä kameraa. Puhelimen takana on 24 megapikselin mustavalkokamera ja 16 megapikselin värikamera, joissa molemmissa on f/1,8-aukko. Etupuolella taas ovat 24 megapikselin ja 2 megapikselin kamerat.

Vaikka Nova 3:n kameroiden ominaisuudet ovat vertaansa vailla, niin täytyy myöntää, etten oikeastaan tiedä, mihin ihmeeseen kukaan tarvitsee neljää kameraa. Huawein puhelinten kameraominaisuudet alkavat kuitenkin jo kuulostaa siltä, että kameroita, siis puhelimesta irrallisia sellaisia, ei kohta tarvitse omistaa.

Aloin haaveilla tuosta uniinikin tulleesta uudesta turkoosista puhelinkaunottaresta toden teolla. Nykyinen puhelimeni on vaaleanpunainen, ja se maksoi 750€ kun sen kaksi ja puoli vuotta sitten ostin. Aika kova hinta puhelimesta, jonka akku tyhjenee nykyään noin viidessä tunnissa, ja joka on yllättäen tyhjentyessään jättänyt minut monta kertaa (mm. toukokuussa Espanjassa lentokentällä keskellä yötä) pulaan.

Olen tykännyt todella paljon kaikista minulla testissä olleista Huawein puhelimista. Jokohan nyt vihdoin olisi aika vaihtaa puhelimen merkkiä siihen ominaisuuksiltaan hyvään ja oikeasti järkevän hintaiseen brändiin? Alan saada tästä jatkuvasta puhelimen lataamisesta tarpeekseni.

Mutta hei mites tuo kuva Antista ja minusta? Kuvan ottanut Iina totesi meidän näyttävän ihan hääparilta. Päät yhdessä ja kasvoilla vähän hämmentynyt mutta onnellinen ilme. Awwww!

Tulisikohan uusi Huawein brändilähettiläs meille kotiin siirtämään vanhan puhelimeni tiedostot ja puhelinnumerot uuteen luuriin, jos päädyn hankkimaan itselleni turkoosin puhelinkaunottaren? Täytyy kysyä Huaweilta mitä kaikkea brändilähettilään työnkuvaan kuuluu…

Kuvat Antista ja minusta: Iina / MouMou

4

(16) Kommentit

  1. miumau says:

    Ihanat <3 Olen muuten aina ajatellut, että sinä ja Antti olette silmäsamikset 🙂 Itse asiassa jossain vaiheessa mietin, että onko sukujuuresi Lapissa juuri siitä syystä 🙂

    Vähän olen kade, mutta vain vähän 🙂 🙂

    Love, m

    1. Hei tiedätkö, mulle on sanottu usein, että ollaan Antin kanssa ”saman näköisiä”. Ensimmäiset kommentit sain jo silloin, kun Antti oli Idolsissa. Eli jo vuonna 2003! 😀 Juuri silmissä on sanottu olevan samaa. Hassua että sinäkin sanoit noin. 🙂

  2. miumau says:

    ps. missä sinun toinen kätesi on? 😉

    1. Pakko myöntää etten muista! 😀 Olin niin tohkeissani, että saatoin vahingossa vaikka tehdä jotain sopimatonta. 😀

      1. NIINPÄ NINA! 😀 <3

        1. 😀 😀 😀

  3. miumau says:

    pps. ja missä hänen!!?!? 😀

    1. 😀 😀 Antin käden sijainti jääköön ihan meidän kahden yhteiseksi salaisuudeksi…

  4. Tarja says:

    Olen melko varma, että brändilähettiläs kulkee laittamassa ainakin valikoidut puhelimet käyttökuntoon 😀
    Ihana kuva! olette suloisia yhdessä 🙂

    1. 😀 😀 Toivottavasti minun (mahdollinen uusi) puhelimeni kuuluisi niiden valikoitujen puhelinten joukkoon! 😀 😀
      Vitsit että harmittaa kun näytin jokaisessa Iinan nappaamassa yhteiskuvassa ihan kamalalta! Tämä blogiin päätynyt kuva oli vähiten hirveä. Sen kerran kun pääsee samaan kuvaan Antin kanssa, siihen täytyisi saada varata kunnolla aikaa ja harjoitella poseerauksia moneen otteeseen. Päällä kun on kuitenkin aina pieni paniikki. 🙂

      1. Tarja says:

        Minusta kyllä näytät niin nätiltä ja ennen kaikkea onnelliselta! 🙂
        Mutta ymmärrän, mitä tarkoitat: olen ajatellut, että jos joskus pääsisin Lauri Tähkän kanssa samaan kuvaan, niin näyttäisin tasan varmasti vielä kamalammalta kuin yleensä valokuvissa. Tosi kiva sitten katsella niitä kuvia jälkikäteen: Late ja joku suohirviö 😀 😀 Täytyy vissiin alkaa treenata etukäteen 😀

        1. Suohirviö!!! 😀 😀 Heh, etukäteen treenaaminen voi kuulostaa fiksulta, mutta kun sitten tuo tilanne tulee kohdalle, niin ihan kaikki treenattu unohtuu. Trust me, I know! Kiitos kuitenkin sanoistasi Tarja! Olen kyllä tosi onnellinen tuossa kuvassa. <3

  5. koshka says:

    Oi että, mihin oot päässyt! <3 Aika söötti tuo yhteiskuva, niinkuin myös tuo ensimmäinen, missä ihan kuin yksiksesi fanittelet Anttia :)))

    Vaihdoin muuten itsekin juuri puhelinta ja nimenomaan Huaweihin – jouduin kyllä ihan itse siirtämään tiedot vanhasta puhelimesta ;DD Mutta joo, oon kyllä ollut oikein tyytyväinen, varsinkin kamerat on tosi jees!

    1. Mitä?! Jouduit tekemään tiedostojen siirron ihan itse?! Ehkä johtuu siitä, että Antti ei ollut vielä silloin aloittanut hommia Huaweilla. 🙂 Tuon ekan kuvan pyysin Iinaa ottamaan juuri noin, että kuvassa ollaan vain Antti ja minä. Ihan kuin saisin serenadin kokonaan vain itselleni. <3 "Tiesin sä tuut vielä vastaan. Kauniina päivänä tuut. Yhtäkkiä sydän tekee miten sydän haluaa. Rakkaus on hyökyaalto, nyt se vyöryy rantaan!" 😀 😀 😀

      1. koshka says:

        Hyökyaalto <3 <3 <3

        1. <3 <3 <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.