Kaunista kierrätystä

tunnetila: tykkäys

*yhteistyössä Fanni K/Tammer-Tukku*

Muistattehan Fanni K:n, tuon kauniisiin ja ajattomiin kodintuotteisiin panostavan suomalaisen brändin? Järjestin heinäkuussa blogissani ja Tunnetilan Instagramissa Fanni K:n kanssa yhteistyössä kivan mukiarvonnan. Oli hauska huomata, että kommenteista päätellen uusi sisustusbrändi ihastutti blogini lukijoita.

Fanni K on paljon muutakin kuin keraamiset mukit. Brändin valikoimasta löytyy tuotteita torkkupeitoista pikkupöytiin ja lyhdyistä mattoihin. Itse löysin Fanni K:n valikoimista sievät poppelikorit*, joista tein meille näppärän kierrätysjärjestelmän.

Olisi melkein pitänyt ottaa kierrätyskulmastamme ennen ja jälkeen kuvat. Työhuoneen nurkassa oli nimittäin ennen rivi epämääräisiä paperikasseja, jotka repsottivat suuntaan ja toiseen. Yhdessä paperikassissa oli pahvin, toisessa lasin ja kolmannessa metallin kierrätys.

Nyt nuo korit on valjastettu samaan tehtävään, ja tila näyttää huomattavasti siistimmältä.



Kierrätyspistettä piristää pieni peikonlehteni, jonka olen kasvattanut suuremmasta kasvista vahingossa irtinypätystä lehdestä. Lykkäsin irronneen lehden lasipurkkiin, ja eipä aikaakaan kun siihen alkoi tulla juuria. Juurten ollessa tarpeeksi suuret, siirsin lehden multaan.

Kyllä kannatti! En olisi ikinä uskonut, että yhdestä pienestä lehdestä kasvaa parissa vuodessa aurinkoon kauniisti kurkotteleva kasvi, joka tuottaa jatkuvasti uusia lehtiä ja vahvistuu päivä päivältä.

Peikonlehdelle alustaksi päätyi lempparituotteeni Fanni K:lta, valkoiseksi maalattu metallijakkara*. Olen nähnyt Fanni K:n Instagramissa jakkaraa käytettävän mm. istuimena ja yöpöytänä, ja se näyttää aina hyvältä! Meillä jakkara päätyi ”kukkapöydäksi”, mutta aina tarpeen vaatiessa se siirtyy olohuoneeseen alkuperäiseen tarkoitukseensa jakkaraksi.

Metallijakkara on tuotteena ajaton klassikko, joka sopii lähes kaikkeen sisustukseen. Jakkara näyttää hyvältä modernissa ja yksinkertaistetussa kodissa, mutta tuo mukavaa kulmaa ja säröä myös maalaisromanttiseen ympäristöön.

Sain viimeksi Fanni K:sta kirjoittaessani sähköpostilla kyselyn Fanni K:n tuotteiden saatavuudesta. Fanni K on siis Tammer-Tukun omistama brändi, ja Tammer-Tukulla on omat outlet-myymälänsä Tampereella, Turussa ja Vantaan Flamingossa.

Tammer-Tukun outletien lisäksi tuotteita myyvät eri ketjut ja yksittäiset tavaratalot ja myymälät ympäri Suomen. Monille näppärin tapa tutustua Fanni K:n tuotevalikoimaan on Fanni K:n verkkokauppa, jossa on aika laaja valikoima Fanni K:n tuotteita.

Mitäs sanotte kierrätysjärjestelmästäni? Entä miten Te kierrätätte?

Haluaisin kierrättää mahdollisimman paljon ja tehokkaasti, mutta kierrättäminen vaatii yllättävän paljon tilaa. Kaikki kierrätykseen vaadittava tila ei ainakaan meiltä löydy millään keittiön allaskaapista. Otetaankohan ihmisten kasvava tiedostaminen ja lisääntynyt kierrätyksen tarve jatkossa huomioon keittiöiden suunnittelussa?

Kysyjille tiedoksi korien hinnat: pieni 15,90€, keskikoko 24,90€ ja iso 34,90€

8

(15) Kommentit

  1. Emilia says:

    Näyttää tosi hyvältä! Hämärä muistikuva on teidän edellisestä järjestelmästä eli tämä peittoaa sen 100-0 ? Toistaiseksi kierrätys on täällä vielä lapsen kengissä, allaskaappiin ei todellakaan mahdu kaikki eli jonkun fiksun järjestelmän kehittäminen on täälläkin ajankohtaista ?

    1. ”Hämärä muistikuva on teidän edellisestä järjestelmästä eli tämä peittoaa sen 100-0” 😀 😀 😀 Ihana Emilia! Repesin nauramaan ääneen kun luin kommenttisi. 😀 Mutta kyllä, oikein hävetti laittaa vieraita nukkumaan siihen kamalaan kaaokseen. Tosin pakko myöntää, että kaaos on nyt entistä pahempi huoneen toisella laidalla. 😀 😀

  2. Ihanat! Kauniisti raffit ja omaperäinen design näin koreista pitävälle. Kiitos tästä vinkistä 🙂

    1. Kiva että tykkäät! Mietin hetken mihin noita koreja käyttäisin, ja täytyy sanoa että olen tosi tyytyväinen keksintööni. Olisi tosiaan pitänyt ottaa ennen-jälkeen kuvat. Muutos on niin huikea! 🙂

  3. Kay says:

    Näyttääpä kivalta. Täällä vähän saman ongelman kanssa painiskelua. Muovit asuu tällä hetkellä siivouskaapissa, pahvia kertyy sinne myös allaskaapin lisäksi. Metallia en ole vielä edes miettinyt kun en tiedä minne sitä keräisin… Mutta pienin askelin eteenpäin.

    1. Kiitos Kay! Meillä on onneksi taloyhtiössä kaikki mahdollinen kierrätys, eli lasit, metallit, muovi jne. Helpottaa kierrättämistä tosi paljon. Mutta se, minne ne roskat sisällä säilöö onkin jo toinen juttu. Mutta askel kerrallaan, ja jokainen askel on tärkeä! <3

  4. Jenni says:

    Teillä on kyllä niin kaunis koti! Ja tuo metallijakkara sopisi meillekin. ?

    1. Voi kiitos Jenni! Tämä työ-/vierashuone on valitettavasti nykyään yksi säilytysvarasto. Onneksi nyt edes yksi kulma siitä alkaa olla siisti ja kuosissa. 😀

  5. HeidiV says:

    Tosi tyylikkäät korit! Kierrätys ja ekologisuus voivat olla myös sisustustyyliin sopivaa, ei aina allaskaapissa tai keittiön nurkassa.

    Peikonlehti ❤

    1. Juuri noin Heidi! Jos kierrättäminen olisi kauniimpaa, ihmiset saattaisivat tehdä sitä enemmän. Tässäpä olisi jollekin suunnittelijalle loistava mahdollisuus kehitellä jotain kivaa, kaunista ja toimivaa.

  6. Viola says:

    Hieno ratkaisu! Kaunista ja toimivaa :). Löytyyköhän korit verkkokaupasta? Nopeasti katsoen en vielä löytänyt.

    1. Viola, etsin koreja verkkokaupasta itsekin. Kun en löytänyt niitä, niin kysyin juuri Fanni K:lta mistä koreja löytyy. Tällä hetkellä koreja on myynnissä vain jälleenmyyjillä, ei heidän verkkokaupassaan. Toivottavasti nuo saadaan myös Fanni K:n verkkobutiikkiin!

    2. Hei taas Viola! Sain juuri sähköpostia Fanni K:lta ja kuulin, että poppelikorit on nyt verkkokaupassa. Kaiken lisäksi korit on juuri nyt alessa! Kurkkaa täältä tarkemmat tiedot ja tilaa omasi! https://fannik.vilkasstore.com/epages/fannik.sf/sece0babd2c1a/?ObjectPath=/Shops/2017111302/Products/302984

  7. Upea kakluuni!

    Meillä on vähän sekalainen kierrätysjärjestelmä; bio- ja sekajäte keittiön alalaatikossa, keittiön nurkasa on kannellinen roskistynnytri, jossa omissa pusseissaan pahvit, muovit, lasit ja metalli. Kaikille löytyy onneksi kotipihasta kierrätyspisteet.

    1. Olen kyllä iloinen meillä olevista kakluuneista. Kolme huonetta, kolme kakluunia. Ja kaikki ihan erilaisia.

      Onneksi taloyhtiöiden kierrätyspisteet alkavat olla moderneja ja kaikki lähes materiaali on mahdollista kierrättää. Meillä on vielä vieressä UFFin laatikko, eli sekin puoli on hoidossa. Rikkinäiset vaatteet toki joutuu vielä viemään liikkeisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.