Edullisemman muodin muotiviikko

tunnetila: vinkkaus

On taas se aika vuodesta, kun maailman muotiviikot esittelevät ensi kevään mallistojaan muodinjanoisille. Viime syksynä tähän aikaan Tunnetilassa vietettiin kotimaisen muodin viikkoa. Esittelin silloin uutuuksia mm. Marimekolta, Lille Clothingilta, Halólta ja Andiatalta. Tällä kertaa ajattelin tuoda esille vähän edullisempaa muotia.

Edullisin muoti ei ehkä ole sitä eettisintä, mutta olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus pukeutua kauniisti varallisuudesta huolimatta. Ideaalimaailmassa jokainen hankkisi varmasti mielummin sen hyvää mieltä tuottavan, eettisesti ja kestävästi tuotetun vaatteen, mutta valitettavasti kaikilla ei tänä päivänä ole siihen mahdollisuutta.

Edullisista vaatteistaan tunnetut muotijätit, H&M etunenässä, tekevät kuitenkin valtavasti töitä muodin kestävän kehityksen suhteen. Esimerkiksi yksi H&M:n tavoitteista on, että vuoteen 2030 mennessä kaikki H&M groupin tuotteissa käytettävä materiaali on kierrätettyä tai muuten kestävämmistä lähteistä olevaa (lähde).

Kuinka moni huomattavasti hintavampaa muotia tuottavista maailman muotitaloista on kertonut pyrkivänsä samaan? Vinkatkaa minulle jos tiedätte!

trenssi, neule, housut ja mokkanilkurit Esmara by Heidi Klum & Lidl* (koko asu saatu)

Mutta sitten siihen edullisempaan muotiin! Tiesitkö, että Lidlilläkin on oma muotiviikkonsa? Lidlin muotiviikko alkaa tänään (1.10.) ja liikkeisiin ympäri Suomen saadaan uutta syysmuotia roppakaupalla! Huippumallina tunnettu saksalainen Heidi Klum on suunnitellut taas Lidlille uuden vaatemalliston ja tällä kertaa mallisto on täynnä vaatekaapin klassikoita.

Esmara by Heidi Klum mallisto sisältää tänä syksynä mm. upean trenssin, simppeleitä perusneuleita o-aukoisista pooloihin, hyvin istuvia housuja ja pillifarkkuja, muhkeita neuletakkeja, värikkäitä paitapuseroita, sekä mokkanahkaiset nilkkurit ja nahkalaukun.

Etenkin klassinen trenssi, jota löytyy mustana, beigenä ja kirkkaanpunaisena, on tuote, jota kannattaa Lidlistä metsästää. Trenssin hinta on uskomattomat 29,90€!

Trenssi on tukevaa puuvillaa ja siinä on kaksirivinapitus, kuten klassisimmissa trensseissä usein on. Napit, soljet, povitasku, vyö ja vuori. Trenssi on itse asiassa klassisuudessaan hyvin samanhenkinen, mitä esimerkiksi oma Burberryn trenssini on. Ja hintaa takilla on muutama prosentti Burberryn trenssien hinnoista.

Toinen todella kaunis tuote tässä mallistossa on mokkanilkkurit. Nilkkurit on päältä mokkaa ja sisältä nahkaa, ja ihan superkauniit jalassa! Ja hinta näilläkin on 29,90€.

Käydessäni tutustumassa mallistoon sanoin ensin, etten edes sovita nilkkureita. En tarvinnut uusia kenkiä, enkä nykyään enää jaksa kävellä noin korkeilla koroila. Lopulta kuitenkin kiskaisin kengät jalkaani ja ihastuin totaalisesti niiden ulkonäköön. Kengät on ihan supersirot, ja todella kauniisti muotoillut.

Pientä tuskaa noin korkeat kengät itselleni kävellessä tuottaa, mutta valitsemani koko (38) on minulle sen verran reilu, että kenkien mukavuutta mahtuu parantamaan kunnollisilla pohjallisilla.

Malliston puuvillahousut (minulla päällä kuvissa) maksavat 12,99€ ja päällä mukavat viskoosisekoiteneuleet (myös kuvissa) 11,99€. Jos siis kaipaatte vaatekaappiinne jotain uutta, mutta ette halua käyttää hankintoihin paljon rahaa, tässä on yksi vaihtoehto jota harkita.

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

4

(6) Kommentit

  1. HeidiV says:

    Lidlin Heidi Klum -vaatteet on parhautta! Pitää suunnata taas Lidliin, kiitos kuvista ja vinkeistä!

    1. Kiva kuulla Heidi että tykkäät! Jos olet koskaan miettinyt trenssin hankkimista, niin tätä kannattaa kyllä sovittaa. Musta on ehkä helpoin väri, mutta toimiva on tämä vaaleakin. (Minulla on siis jo musta trenssi, siksi valitsin nyt tuon vaalean.)

  2. Tarja says:

    Minulla on paljon Lidlin vaatteita ja niiden hinta-laatu-suhde on kyllä enemmän kuin kohdillaan! Hiplailin tuota trenssiä mustana juuri äsken, mutta en pystynyt perustelemaan itselleni taas uuden takin hankintaa… Mutta tuon neuleen nappasin mukaani, ihanan pehmeä ja klassinen malli. Kenkiä katselin, mutta totesin, että en tarvitse enää yksiäkään ”istuma-kenkiä” 😀 Kauniit, mutta en vain pysty enää käyttämään korkokenkiä. Summa summarum: on kyllä kiva löytää itselleen vaatteita ruokaostoksien yhteydessä ja vieläpä näin pikku rahalla!

    1. Tuo Lidlin hinta-laatu-suhde on kyllä hyvä. Eräällä tyylikkäällä ja kauniisti pukeutuvalla ystavälläni on aika paljon vaatteita Lidlistä. Lähes joka kerta kun kehun hänen päällään jotain t-paitaa tai trikoomekkoa, hän toteaa tehneensä löydön Lidlistä, ja hinta on aina jokun 12,90€! Olen myös huomannut, että Lidlissä on usein juuri t-paitoja tai yökkäreitä luomupuuvillasta. Ja hei tämnä neuleen matsku, IHANA! Niin pehmeä päällä!

  3. Jani says:

    Hienot saapikkaat:)

    1. Kiitos Jani! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.