Synttärimatkalle!

tunnetila: hauskuus

Ajattelin vuoden vaihteessa, että tänä vuonna tasaan vähän välejäni maailman kanssa. En osta mitään, enkä myöskään saastuta maailmaa turhia lentelemällä. Olen onnistunut molemmissa tavoitteissani mielestäni varsin hyvin.

Tulevana viikonloppuna minulla on kuitenkin edessä pieni reissu, johon kuuluu pari lyhyttä lentoa. Joudun siis antamaan hieman periksi ajatuksilleni lentämättömyydestä, mutta teen sen parhaasta mahdollisesta syystä. Vien nimittäin siskoni syntymäpäiväreissulle Legolandiin!

Siskoni rakastaa Legoja ja hän on haaveillut matkasta Legolandiin jo pikkutytöstä asti. Tänä kesänä siskoni täytti pyöreitä vuosia, ja päätimme kaveriporukalla yllättää hänet parhaalla mahdollisella lahjalla. Keräsimme pienellä porukalla rahaa, ja nyt niillä rahoilla on ostettu lennot Tanskaan, muutama yö hotellissa ja päivälippu Legolandiin.

Yhdistämme reissuumme myös pari yötä Köpiksessä, joten tiedossa on mahtava tyttöjen viikonloppu!

Olen käynyt Köpiksessä muutaman kerran, mutta jos tiedätte sieltä joitain oikein ihania uusia ravintoloita, tai vaikkapa juuri meneillään olevia kiinnostavaa näyttelyitä, niin vinkatkaa niistä ihmeessä minulle.

Entäs sitten tuo Legoland… Oletteko käyneet? Mitä siellä kannattaisi tehdä, nähdä ja kokea? Riittääkö päivä kaikkeen? Onko joku alueen ravintoloista parempi kuin muut? Legolandin merimaailmaa minulle jo kehuttiinkin, onko muita suosituksia?

Mietimme siskoni kanssa hetki sitten olemmeko vähän outoja, kun menemme ns. lapsille suunnattuun kohteeseen kahdestaan, aikuisina. Satuin kuitenkin viime viikolla näkemään lopun uuden Ensitreffit alttarilla -sarjan jaksosta, ja siinä pariskunnan herra yllätti nuorikkonsa Legolandin matkalla. Tuore rouva oli matkasta aivan innoissaan.

Heh, on meitä nähtävästi muitakin vähän outoja tyyppejä, jotka matkustavat Legolandiin vain aikuisten kesken!

7

(7) Kommentit

  1. Johanna says:

    Hehei!! Nytkö se tapahtuu??!!? ? Mukavaa reissua!

    1. NYT! Huomenna lennetään Billundiin heti aamusta, ja luuhataan Legojen maailmassa koko päiväå! Jee ja huh, rankka reissu tiedossa. 😀

    2. Ja niin, kiitos vielä sinulle, että tulit mukaan mahdollistamaan tämän synttärireissun! <3

  2. Hauskaa matkaa!

    Suosikkikahvilani on Granola, Værnedamsvej, Frederiksberg ja vietnamilaisen LêLê-ravintolan cocktailbaarin cocktailit ovat ihania 40 Vesterbrogade

    1. Kiitos vinkeistä Tuuli! Granola on myös mun lempparikahvilani, ja kaikilla muilla Köpiskerroilla olen siellä käynytkin. Tällä kertaa ei valitettavasti ehditty sille suunnalle.

  3. […] LUKEMANI BLOGITEKSTI En juurikaan ehdi lukea blogeja, mutta Ninan synttärimatkapaljastuspostaus tuli luettua. Voi […]

  4. […] LUKEMANI BLOGITEKSTI En juurikaan ehdi lukea blogeja, mutta Ninan synttärimatkapaljastuspostaus tuli luettua. Voi […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.