Tulitikkuja ja pressopannuja

tunnetila: ilo

Hurraa, ensi viikolla on joulukuu! Kaiken muun kivan (mm. perinteinen itsenäisyyspäivä kotona, ystävän kyläily, perhejoulu, koiratreffit, riisipuuro ja joulutortut) lisäksi joulukuussa saa avata ensimmäisen joulukalenterin luukun. Niin kivaa!

Ja tiedättekö, kun on joulukuun ensimmäinen päivä, on ostamattomuushaastettani jäljellä enää kuukausi.

Ostamattomuusvuoteni on mennyt tosi hyvin. Toki siitä on isolta osaa kiittäminen blogiani, tai siis ihania yhteistyökumppaneitani, joiden avulla olen saanut vaikka mitä tarpeellisia (ja välillä vähän tarpeettomampiakin) juttuja.

Viimeisimmän ostamattomuudesta johtuneen haasteen onnistuin taklaamaan kuluneella viikolla hauskasti.

Viimeisin ostokseni 31.12.2017 oli sylillinen kynttilöitä. Ajattelin, että on katastrofi jos kynttilät pääsevät vuoden aikana loppumaan. Jemmasin kotiin ison kasan kynttilöitä, mutta tulitikkujen määrää en muistanut tarkistaa. Viime viikonloppuna totesin, että meiltä loppuu kohta stidit.

Mieheni lupasi ostaa tulitikkuja koska minä en saa ostaa mitään, mutta ennen kun hän ehti kauppaan, tuli pelastus eteen toisaalta. Kävin nimittäin tiistaina viestintätoimisto Manifeston pressipäivässä, ja kuinka ollakaan, tilaisuudessa oli esillä Suomen tunnetuimman tulitikkubrändin uusi look.

Sampo-tulitikut täyttävät tänä vuonna 70-vuotta, ja tulitikkurasiat ovat saaneet juhlan kunniaksi kivan uuden ilmeen (selaa kuvasarja loppuun).

Ilokseni tilaisuudesta saamassani tuotekassissa oli Sampon tulitikkupuntti*, jolla pärjään helposti vuoden loppuun, ja paljon pidemmällekin. En olisi ikinä uskonut, että PR-toimisto voi auttaa minua myös tällaisessa asiassa!

Manifeston pressipäivässä oli edustettuna myös toinen brändi, joka on pelastanut minut tämän vuoden aikana kahteen otteeseen.

Upeaa skandinaavista designia edustava, kodintarvikkeita valmistava Eva Solo pelasti minut ensin keväällä, kun minun piti päästä keittämään vierailleni kahvia, ja maistelemaan Pauligin uusia kahviherkkuja, mutta meillä ei ollut kahvinkeitintä.

Sain tuolloin Eva Sololta testiin kauniin ja hyvin aromikasta kahvia tekevän Slow Coffee -kahvinkeittimen*. Ehdin valmistaa keittimellä muutamat kahvit, ja sitten iskin lasisen pannun napakalla käsiliikkeellä lavuaarin reunaan sitä huuhdellessani. Terävä isku sai lasin halkeamaan, ja ilo pannusta loppui lyhyeen.

Nyt Eva Solo on tuonut markkinoille täydellisen kahvinkeittimen kaltaiselleni tohelolle. Teräksistä, myös termarina toimivaa pressopannua ei tällainen tumpelokaan saa varmasti rikki!

Nordic Kitchen termospressopannu* muutti meille muutama viikko sitten ja on heti lunastanut paikkansa yhtenä keittiömme käytetyimmistä laitteista.

Pressopannulla tehty kahvi on aromikasta, pannu on todella tyylikäs eikä kuumu ulospäin ollenkaan. Kahvi pysyy termarissa höyryävän kuumana pitkään, eikä pannua saa rikki vaikka se jonnekin vähän kolahtelisikin. Täydellistä!

Toivottavasti en ehdi hajottaa enää muuta loppuvuoden aikana. Aina ei voi nimittäin olla niin hyvä tuuri, että korvaavia tuotteita tulee tarjolle.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Itse piipahdan tänään ystävien kanssa kaupungilla ainakin Aleksin joulukadun avajaisissa. Hurraa, joulu on ihan pian!

7

(6) Kommentit

  1. Tuo Eva Solon panhu on kyllä elettömön kaunis. Meillä on saman sarjan musta termari.

    Olet selviytynyt todella kiitettävästi itsellesi asettamastasi haasteesta, itse en olisi teippiä ja tulitikkuja hetkeäkään pähkäillyt, mutta pohdit jopa tällaisten arkisten tavaroiden hankkimista.

    1. Kiitos Tuuli! Teippi on edelleen ostamatta. 🙂 Tulisipa tammikuu äkkiä. 😀 Eva Solon kaikki tuotteet on kyllä niin kauniita ja käytännöllisiä.

  2. Saara says:

    Onpa kaunis pannu?

    1. Eikö olekin! Ja niin ihana kun ei yhtään kuumu ulospäin edes pohjasta. Ja pitää kahvin kuumana tosi pitkään. JEE!

  3. Emilia says:

    Tuo pannu on niin kaunis! ? Täytynee tulla tekemään lähempää tuttavuutta sen kanssa..
    Ja hei, mulla olisi ollut sulle teippiä! ?

    1. 😀 😀 😀 Hahah, oot ihana! <3 Tervetuloa tekemään tuttavuutta pressopannun kanssa. Keitän sulle hyvät kaffet kun tulet! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.