Lahjaksi yhteistä tekemistä

tunnetila: ilo

Olen ollut taas viime aikoina menossa ehkä enemmän kuin järkevää olisi. Tällä kertaa en kuitenkaan ole juossut pää kolmantena jalkana hoitamassa töitä tai blogiin liittyviä asioita, vaan olen ollut antamassa joululahjoja! Enkä nyt tarkoita että olisin kuskaillut ostamiani paketteja ystävilleni, vaan olen tänä jouluna antanut ystävilleni lahjaksi yhdessäoloa.

Viime viikolla ideoin kollegoilleni virkistyspäivän. Kävimme ensin tutustumassa porukalla Helsingin uuteen ja upeaan keskustakirjasto Oodiin. Oodista jatkoimme Amos Rexiin ja kävimme siellä katsomassa supersuositun teamLab -näyttelyn. Näyttelyn jälkeen joimme kahvit Cafe Lasipalatsissa.

Yhteinen kulttuurihetki oli tosi kiva, ei maksanut maltaita, ja onnistui järjestää työviikon lomassa. Kenenkään ei tarvinnut matkustella kiireisten jouluviikkojen aikana minnekään kauemmas, vaan kulttuurihetki järjestettiin omassa kaupungissa. Loistoidea, vaikka itse sanonkin.

Ystävälleni annoin joululahjaksi yöpymisen GLO Hotel Kluuvissa. Oma seurani tuli kaupanpäällisenä, eikä ystäväni tuntunut seurastani tai yhteisestä tyttöjenviikonlopusta pahastuvan.

Emme tehneet viikonlopun aikana mitään sen kummempaa, sillä meistä kumpikaan ei halunnut viikonlopulle aikatauluja. Kiertelimme kaupungilla, kävimme glögillä tunnelmallisilla Tuomaan markkinoilla, söimme hyvin, siemailimme shampanjaa ja teimme jouluostoksia.

Oli tosi kivaa nähdä miten kiireistä lapsiperhearkea elävä ystäväni nautti, kun sai viettää viikonlopun pitkästä aikaa aikuisessa seurassa.

Teatteri- ja konserttiliput on ihan mieletön lahja jokaiselle kulttuurin ystävälle. Teatterissa vietetään yhteistä aikaa ja kerätää yhteisiä kokemuksia, joita muistella vielä vuosienkin päästä.

Vein muutama viikko sitten mieheni katsomaan Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-iltaa* Helsingin Kaupunginteatteriin.

Näytelmä oli hauska, jännittävä ja viihdyttävä, ja näytöksen kruunasi esityksessä katsomossa ollut Matti Kassila. Oli hyvin liikuttava hetki, kun Kassila kukitettiin ja koko yleisö nousi näytöksen jälkeen seisomaan ja kunnioittamaan Kassilan upeaa elämäntyötä.

Entistä tärkeämmäksi kunnianosoitus muuttui viime viikolla, kun Matti Kassila menehtyi yli 90-vuoden iässä. Miten hienoa, että Kassila ehti nähdä lavalla upeiden näyttelijöiden ja hienon orkesterin tekemän, Kassilan elokuvaohjausta mukailevan näytelmän valmiina.

Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin, lahjaidea yhteiseen tekemiseen on Allas Sea Pool. Minulla oli viime kesänä Altaalle kolme kuukausikorttia putkeen, eli polskin Altaalla kesän aikana ainakin 50 tai 60 kertaa. Siinä ajassa Allas ehti tulla tutuksi niin hyvässä kuin pahassa.

Ainut negatiivinen juttu, mikä noiden kuukausien aikana eteen tuli, oli valtavan ruuhkaiset ja ahtaat pukkarit. Kaikkialla oli hikistä, nihkeää ja kosteaa, ja ruuhkat kiristivät hermot välillä aika tiukille. Kivassa ympäristössä uiminen ja saunasta nauttiminen painoivat kuitenkin vaakakupissa niin paljon enemmän, että kuukaudesta toiseen ostin kuukausikortin itselleni.

Elokuun jälkeen en ole kuukausikorttia hankkinut, mutta käyn silloin tällöin edelleen Altaalla uimassa. Viimeksi kävin polskimassa Altaalla itsenäisyyspäivänä. Ruuhkaa oli taas, mutta miettikää nyt: rauhallista uimista +27 asteisessa, höyryävän lämpimässä vedessä pienessä pakkasessa. Vieressä presidentinlinna, jonka ovella punainen matto illan juhlia varten ja salossa liehuvat Suomen liput.

Oli niin kiva fiilis, että välillä ihan itketti. Ja niin, merivesi oli +2 asteista, mutta kävin silti myös siinä uimassa, tietty!

Joko Teillä on joululahjat hankittu? Onko lahjat aineettomia, vai saitteko kivoja tavaralahjatoiveita? Minulla taitaa lahjat olla aika tasan 50/50 tavaraa ja aineetonta yhdessäoloa. Ei kai nyt kummilapsia voi jättää ilman perinteistä pehmeää pakettia?

8

(6) Kommentit

  1. Hienoja lahjoja! Meidän perhe sopi että tänä vuonna pidetään aineeton puuhajoulu, jokainen saa toivoa yhteistä kivaa tekemistä. Lapsetkin innolla mukana. Listalla on mm. porukalla Suomen pisimpään pulkkamäkeen, leffaan, uimaan, lautapelien pelaamista, piparkakkutalon ja lumilinnan rakentamista ja kaikkea mihin yleensä ei ole aikaa. Ja kännykät kiinni!!?

    1. IHANAAAAAA!!!! Voi että miten kivalta kuulostaa! Ja parasta tässä tietysti se, että lapsetkin on suunnittelussa mukana. Ihanaa joulua teidän koko perheelle! <3

  2. Tarja says:

    Voi miten ihania elämyksiä! Tuo Allas kyllä vaikuttaa aivan ihanalta paikalta, joskin alkoi hermoja kiristää jo kuvauksesi pukkareista 😀 En siedä tungosta ja tönimistä ja ahtaudessa luovimista yhtään, vaikka olen yleensä ottaen melko rauhallinen tyyppi.

    Meillä ei aikuisia kovinkaan paljoa lahjota jouluna, mutta lapsille pitää pieniä paketteja olla. Tänä jouluna olen kyllä pyrkinyt rajoittamaan lelujen ja ennen kaikkea muovihärpäkkeiden määrää: kumpikin saa yhden leluksi laskettavan asian ja loput lahjukset ovat järkeviä käyttöesineitä. Tärkeintä on kuitenkin lepo ja yhdessä oleminen sekä hyvän ruuan nauttiminen yhdessä ja ilman kiirettä. Jotenkin tuntuu, että lapsetkin osaavat kovasti tätä arvostaa.

    Tunnelmallista joulun odotusta sinulle Nina! <3

    1. Altaan pukkarit on kyllä viheliäiset, mutta muuten siellä on kyllä kivaa. Ja ne hetket, kun ihmisiä on kerrankin vähän, ja pääset saunomaan ihan yksin. Ai että! 😀

      Lahjanne kuulostavat tosi järkeviltä! Minusta oli ihana kun kävin ostoksilla ystäväni ja hänen 10v tyttärensä kanssa. Tytöllä oli lahjakortti kirjakauppaan. Kaiken askartelutarvikepaljouden ja upeiden erilaisten kynien ja kalentereiden keskeltä hän valitsi lahjakortilla itselleen Kiira Korven kirjan. Tulin tosi iloiseksi tuosta järkevästä hankinnasta. 🙂

      Ihanaa joulunaikaa teidän koko perheelle Tarja! <3

  3. Kaisa says:

    Ostimme tänä vuonna kummilapsille ja sisarusten lapsille joko kirjoja tai sitten askartelu-/piirustus-/maalausvälineitä, kun ne ovat kuluvia tuotteita. Aikuisten kesken nautimme joulusta ruoan ja viinin parissa, joten emme ole lahjoja ostaneet moneen vuoteen. Ihania nuo sinun lahjat kulttuurin ja yhdessäolon parissa!

    1. Kivoilta käyttötavaroilta kuulostaa teidän lahjat! Vaikka lapset leluista tykkäävätkin, niin minusta olisi ihan riittävää, jos jokainen lapsi saisi yhden lelun, loput lahjat kirjoja, pelejä, vaatteita tai muuta käyttötavaraa. Kun leluja tulee 15 kpl, ei niillä edes ehdi kaikilla leikkiä, eikä niistä iloitse samalla tavalla kuin muutamasta tarkkaan mietitystä lahjasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.