Rauhallista joulunaikaa!

tunnetila: onni

Maanantai tuntui töissä todella pitkältä päivältä. Oli kiirettä, oli painostavaa, ja henkisestikin vähän ahdistavaa. Vihdoin aika myöhään illalla yksi työkavereistani päätti, että nyt sai hommat tältä päivältä riittää ja lähti kotiin. Lähtiessään hän huikkasi muille heipat. Toinen kollegani yritti vastata vilkutukseen, muttei yhtäkkiä tiennyt mitä sanoa.

Hän heilautti lähtijälle kättään ja katsoi minuun hämmentyneenä. ”Onko nyt perjantai? Täytyykö toivottaa hyvää viikonloppua?” ”Ei, nyt ei ole perjantai. Tänään on maanantai”, totesin hänelle. ”Mitä, maanantai? Oletko varma ettei ole edes tiistai?” ”Kyllä, olen varma että tänään on vasta maanantai. Olen pahoillani.”

Kollegani näytti todella hämmästyneeltä ja totesi ”Kylläpä tämä maanantai on tuntunut todella pitkältä.” Olin samaa mieltä. Viikon mittainen maanantaipäivä oli kyllä liikaa, ja tuo tunne kertoi koko tiimin väsymyksentilasta kaiken olennaisen.

Viikkailen näissä kuvissa vähän niin kuin vertauskuvallisesti kuluneen vuoden töitä kasaan, ja valmistaudun joululomaan. Parin viikon loma ei tule yhtään liian aikaisin.

Kiitos Teille rakkaat, ihanat, tärkeät ja uskomattoman upeat virtuaaliystäväni taas tästä vuodesta! Teidän kanssanne on vaan niin älyttömän kiva olla ja viettää aikaa. Olette kultaa!

Palataan taas kunhan voimia on kerätty puolin ja toisin. Vuosi 2019 on mahdollisuuksia täynnä, joten ladataan nyt akkuja, jotta jaksetaan tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin. Otetaan ensi vuonna koppia uusista asioista ja haasteista, ja tehdään elämästä pientä seikkailua!

Kuvat: Vilma

9

(22) Kommentit

  1. Tarja says:

    Voi, tunnistan tuon tunteen! Koko tämä viikko on ollut loputtoman pitkää maanantaita. Olen ihan poikki ja välillä tuntuu, että en saa sanaa suustani. Mutta tämän päivän jälkeen alkaa niin ansaittu joululoma! Kaapit on ladattu ruokaa täyteen, kämppääkin siivottu riittävästi: joulu saa tulla! <3

    Kiitos sinulle ihana Nina! <3 Olet tuonut tähän vuoteen paljon iloa blogillasi. Ihanaa, että olet olemassa!

    Levollista joulunaikaa toivotellen,
    ystäväsi Tarja

    1. Kiitos Tarja ihanista toivotuksista! <3 Vasta tänään olen tuntenut keränneeni voimia niin paljon, että voin avata blogin ja vastata kommentteihin. En ajatellutkaan, että olin näin poikki!

      Toivottavasti joulusi meni mukavasti, ja loma jatkuu vielä muutaman päivän. Mukavaa vuodenvaihdetta, ja upeaa uutta vuotta! <3

  2. Johanna says:

    Loma ja rauhoittuminen tulee täälläkin tarpeeseen. Ihanaa joulua Nina! Kiitos että olet! ❤️

    1. Kiitos kauniista sanoistasi Johanna! <3 Onnekasta uutta vuotta, toivottavasti joulusi meni hyvin. 🙂

  3. Kaisa says:

    Ihanaa ja rentouttavaa lomaa Nina! ❤️

    1. Kiitos samoin sinulle Kaisa, toivottavasti lomasi jatkuu vielä uuden vuoden yli! <3

  4. Petra says:

    Onneksi oot mun ihan oikeassa elämässänikin!

    1. Voi ihana Petra, kiitos kauniista sanoistasi! <3 Toivottavasti nähdään taas pian!

  5. koshka says:

    Joo, ihan totta! Kaikki muut viikot menee hirmuisella tahdilla niin, että koko ajan on joko maanantai tai perjantai, mutta tämä lomaa edeltävä viikko on kestänyt ja kestänyt! Mutta nyt se odotettu loma on viimein täällä! Ihanaa ja herkullista joulua sekä rentouttavaa lomaa! <3

    1. Kiitos kauniista toivotuksista koshka! Toivottavasti joulusi meni hyvin, ja vapaat jatkuu vielä muutaman päivän. Itselle nuo tulevat päivät tulevat tarpeeseen. Jotenkin tuntuu, etten olisi vielä ollenkaan valmis menemään töihin. 🙂

  6. Virpi says:

    Kiitos Nina sinulle tästä vuodesta, on kyllä ollut melkoinen vuosi. Ihanaa rauhoittua ja lepäillä hetki. Onnellista joulua ja palataan taas ensi vuonna! <3

    1. Kiitos sinulle Virpi jo vuosia kestäneestä blogiystävyydestä! Olet kultaa! <3 Kaikkea hyvää vuodelle 2019!

      1. Virpi says:

        <3 Sinäkin Nina olet aarre ja arvokkaampi kuin uskotkaan. <3

        1. Voi Virpi, ihan pakahduttaa lukea jotain tällaista. Kiitos! <3

  7. Ellu says:

    Kiitos itsellesi tästä vuodesta 🙂 Oikein rentouttavaa lomaa sinulle 🙂 (Toivottavasti et tullut kipeäksi, kun fb:ssa kerroit, että kurkku on kipeä…)

    1. Kiitos Ellu! <3 Olen säästynyt toistaiseksi flunssalta, ja toivon ettei se tulekaan. Haluan vain lomailla vielä nämä muutamat päivät onnellisena, ja kerätä voimia piiiiiitkään kevääseen. (Miten kevät aina tuntuukin kestävän pienen ikuisuuden?) Onnekasta vuotta 2019 sinulle! <3

  8. pauliina says:

    rentouttavaa lomaa ja mitä ihaninta joulunaikaa Sinulle!

    1. Kiitos pauliina! <3 Nautin kyllä joulusta perheen parissa täysin rinnoin. Toivottavasti myös sinun joulusi oli ihana. Säkenöivää uutta vuotta sinulle!

  9. Mona says:

    Hei! En yhtäkkiä löytänyt postauksista, miten ’en osta mitään’-vuotesi on mennyt. Ehkä katsoin huonosti.. Olisi mukava saada listaa kaikesta, mitä olet OSTANUT ja kaikesta, minkä olet SAANUT. Mietin tänään ’Vihreitä valheita’ – ohjelman innoittamana, mitä itse voisin tehdä ylikulutuksen Vähentämiseksi. Ajatuksiin tuli vuoden vaihteen siintäessä lupaus vuodesta olla ostamatta mitään ja samantien Googleen. Onko joku muukin yrittänyt samaa. Nytkin koen tekeväni melko paljon, kun työmarkkinatuella ei paljon ostella ja esimerkiksi autoon ei todellakaan ole varaa. Julkisillakin kuljen vain pakon edessä ja mieluusti suosin kirppistä varaa, jos se on hyväkuntoista eikä ryöstöhintaista. Olisi hauska nähdä miten konkreettisesti haasteesi onnistui, ainakin mainitsit että joululahjoista oli 50% tavaraa eli ei ehkä ihan nappiin.. Itse mieluusti vien kummilapsen elokuviin (ei mihinkään finnkinoon) tai vaikka metsäretkelle eväineen. Mainitsemasi matka Oodiin ja Amos rexiin ovat todella kannatettavia!! Ehkä mainitsemasi ’pehmeät paketit’ tarkoittivatkin esimerkiksi itse neulottuja sukkia, joten siitä todellinen synninpäästö. <3 Katsotaan uskallanko itse tarttua haasteeseen. Rakastan laittautumista ja ruokaa, eikä minulla todella ole mitään kontakteja (eikä taitoja) saada tavaraa ilmaiseksi. (Tosin kulutusta sekin on, vaikkei rahaa käyttäisikään. Ajallahan tuo ostetaan, kun kirjoitetaan mainoksia. ) Epäilemättä teet hienoa työtä ja jokainen yritys vähempään kulutukseen on askel parempaan. Mukavaa loppuvaa ja vielä parempaa alkavaa vuotta sinulle! 🙂

    1. Moikka Mona! Kiva kuulla, että olet innostunut ostamattomuudesta! Oma ostamattomuushaasteenihan oli sellainen, etten saa ostaa itselleni tai kotiin mitään tavaraa, lahjoja muille saan kuitenkin hankkia. Olen siis ostanut kummilapsille normaalisti synttäri- ja joululahjat (en leluja, vaan tarpeeseen tulevia vaatteita kasvaville lapsille ja yhden pussilakanan, senkin tarpeeseen).

      Vuoden 2018 aikana tein kaksi ostosta itselleni: 16.5. ostin pienen nahkarepun espanjalaiselta käsityöläiseltä, johon Espanjassa tutustuin, hänen yritystään kannattaakseni ja 23.9. ostin laturinjohdon puhelimeen, kun edellinen johto katkesi enkä saanut puhelinta ladatuksi. Siinä kaikki. En edes ostanut noihin hankkimiini joululahjoihin pakkauspapereita, vaan käytin liikkeiden pakkauspalveluita.

      Ostin siis hyvin vähän mitään materiaa, mutta kuten olen blogissa maininnut, minulle tämä ostolakko oli aika helppo, koska saan blogin kautta niin paljon tavaraa. Esim. kuluneen vuoden aikana minulta on revennyt kahdet eniten käyttämäni housut (housut oli jo niin vanhat, että kangas hapertui kovassa käytössä rikki), joten jos en olisi saanut blogin kautta uusia housuja (sain kolmet), olisin ollut pulassa.

      Jos ryhdyt itse haasteeseen, niin kannattaa miettiä tarkaan etenkin se, että saatko hankkia uusia juttuja rikki menneiden tuotteiden tilalle. Esim. tuo puhelimen laturin johto oli ihan pakollinen hankinta, ja ehjät housut on myös kiva olla olemassa. 🙂

      Ajattelin tehdä vuoden päätteeksi katsauksen ostamattomuusvuoteni, mutten ole vielä ehtinyt kirjoittamaan sitä. Tsemppiä omaan koitokseesi, minulla tuo vuosi on ihan pian ohi. Jee! 🙂

  10. Viola says:

    Kaunis kiitos kuluneesta vuodesta Nina! ❤️ Ja iloa ja valoa uuteen!

    1. Kiitos sinulle Viola! Ihana että kuljet mukanani vuodesta toiseen! <3 Kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.