Taas vuoden vanhempi

tunnetila: pohdiskelu

Olen tänään taas vuoden vanhempi. Ryppyisempi, raihnaisempi ja hieman pulleampi kuin viime vuonna, mutta vastaavasti sitten taas ehkä myös viisaampi, tasapainoisempi ja ihmisenä täydempi. (Ehkä tuohon täydempään olemukseen muuten vaaditaan sellaista pientä pyöreyttä. Katsokaas, silloin mahtuu sitä tasapainoista ihmistä vähän enemmän.)

Olen elämässäni aika hyvässä vaiheessa. Uskon itseeni ja tiedän, että pystyn vaikka mihin, mutta ymmärrän myös, että kaikkeen ei tarvitsekaan pystyä. Olen kiitollinen kaikesta hyvästä, enkä valita turhasta. Jos jotain valitettavaa on, pyrin vaikuttamaan elämän nurjempaan puoleen niin paljon kuin vain itse pystyn.

Olen kiitollinen jokaisesta vuodesta, jonka saan elää terveenä, ja jonka saan jakaa läheisteni kanssa. Mikäs tässä ollessa, ihanien ihmisten ympäröimänä.

neule Phia*, kauluspaita Andiata, nahkahousut Jimmy Choo for H&M,
laukku Marc Jacobs, nilkkurit Agile, silmälasit Monkey Glasses/Silmäasema*

Kun pukeuduin tähän asuun ajattelin, että kerron näiden kuvien myötä kotimaisesta, eettisestä ja laadukkaasta neulebrändi Phiasta, joka on avannut vihdoin verkkokaupan kauniille neuleilleen.

Sen jälkeen muistin, että minun pitikin kertoa Teille, että kuvissa neuleen alla olevan suosikkikauluspaitani hihaan on tullut ihmeellinen viiltomainen reikä! En keksi mitään muuta reijän aiheuttajaa, kuin liian kuuman silitysraudan, jolla olen huomaamattani polttanut viillon taitettuna olleeseen hihaan. Piti kysyä onko Teille käynyt koskaan niin, että vaatteisiinne tulee omituisia reikiä.

Reikäisestä puserosta ajatukset siirtyivät nahkahousuihin ja siihen, että housut ovat pysyneet kuin uusina, vaikka ne ovat pian kymmenen vuotta vanhat. Ostin housut vuonna 2009, kun H&M julkaisi yhteistyömallistonsa Jimmy Choon kanssa. Olen käyttänyt nahkahousuja paljon, mutta niille vain ei tapahdu mitään. Pysyvät pehmeinä mutta napakoina vuodesta toiseen.

Ajattelin, että housut on vanhin juttu mitä asussa on. Sitten tajusin, että ehei, minullahan on korvissa rippilahjaksi (!!) saamani kultaiset renkaat. En edes uskalla sanoa ääneen, miten vanhat nuo korvikset on.

Mutta hei, iästä viis! Korvikset näyttävät edelleen kauniilta ja ajankohtaisilta, ja ovat laadultaan erinomaiset kun ovat tänne asti säilyneet. Eli ihan kuten kantajansa.

Hyvää synttäripäivää mulle!

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

10

(18) Kommentit

  1. Tarja says:

    Niin viisaita sanoja synttärisankarilta! <3 Minä olen sitä mieltä, että elämä paranee henkisesti koko ajan, vaikka välillä tuntuukin hieman raihnaisemmalta. Jaan myös ajatuksesi siitä, että pientä pyöreyttä pitää olla, sillä muutoin ei se hankittu viisaus mahdu kroppaan 🙂

    Ihanaa, ihanaa syntymäpäivää sinulle Nina ja monta monta tervettä ja hyvää vuotta eteenpäin! <3

    ps. Neule on ihana!

    1. Kiitos ihana Tarja! Olen tuntenut tänään itseni kovin onnekkaaksi! 🙂 Kohta lopetan työpäivän ja menen ensin kuumakivihierontaan, siitä synttäridinnerille ystävän kanssa, ja vielä illan päätteeksi elokuviin. Ai että! 🙂

  2. Onnea onnea ja ihanaa synttäri-iltaa.

    1. Kiitos Tuuli! <3 Ilta oli todella onnistunut. Ja hei, jos et ole käynyt vielä syömässä YesYesYesissä, niin mene. Ai että! <3

  3. koshka says:

    Eli motoksi: ”I’m not getting older, I’m getting better.” 🙂 Erinomaisen ihanaa syntymäpäivää; päivän ohjelma kuulostaa täydellisen rentouttavalta! <3

    1. KYLLÄ! Täydellinen motto koshka! <3 Ja kiitos onnitteluista, eilen oli ihana päivä. 🙂

  4. LauraL says:

    Paljon onnea! 🙂 Kuulostaa niin ihanalta tuo synttäripäivän suunnitelma!
    Ja ihanan pirtsakkaa huulipunaa sulla.

    Noi neuleet, niin pehmoisen ja lämpöisen näköisiä, ja värivalikoima on mahtava.

    1. Kiitos LauraL! Huulipuna on yksi lemppareistani, Elizabeth Ardenin Coral Glaze. Täydellinen sävy kesällä vähän päivittyneen ihon kaverina, ja mahtava piristys näin talven harmaudessa. 🙂

  5. pauliina says:

    onnittelut! vietä ihana synttäri-ilta <3

    1. Kiitos pauliina! Synttäripäivä oli kyllä tosi onnistunut ja vieläkin on ihana olo hieronnasta, onnitteluista ja kaikesta muusta. 🙂

  6. Emilia says:

    I-H-A-N-A asu ja mahtava suunnitelma! Rakkautta, iloa ja onnea ihana vielä tätäkin kautta! ?????

    1. Kiitos murusein! <3 Mulla oli eilen kyllä tosi mukava syntymäpäivä. 🙂

  7. Viola says:

    Onneksi olkoon Nina! ❤️

    1. Kiitos Viola! Mulla oli tosi kiva päivä eilen! <3

  8. Virpi says:

    Paljon onnea ihanainen Nina! <3

    1. Kiitos, sinä ihanainen Virpi! <3

  9. Onnea myöhässä synttärisankarille! Hieno ajankohta viettää synttäreitä. Postauksessa ollut lause ”Mikäs tässä ollessa, ihanien ihmisten ympäröimänä.” sai hymynkareen huulilleni, koska minun kohdalla se olisi ihan päinvastainen: ”Mikäs tässä muutoksenpyörteessä, ihanien ihmisten ympäröimänä”. 😀

    Samaan hengenvetoon toivotan siulle myös oikein ihanaa uutta vuotta, Nina! <3

    1. Kiitos Vivi! <3 Hih, hassua miten erilaisissa tilanteissa ihmiset ovat. Toinen nauttii samaan aikaan seesteisyydestä, kun toisen elämään taas kuuluu muutoksen pyörteet. Mutta parasta on, että kaikki tilat on hyviä, etenkin jos ne ovat itse itselle tehtyjä ja toivottuja. Ihanaa uutta vuotta myös sinulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.