Elämä ilman ystäviä

tunnetila: onni

Mitä sitä tekisikään ilman ystäviä?! Vanhoja tai uusia, virtuaalisia- tai livekavereita, työkavereita tai kavereita harrastusten parista. Ainakin oma elämäni tuntuisi hyvin tyhjältä ilman ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja puhua halki kaikki maailman asiat.

Viihdyn hyvin yksin, ja tykkään esimerkiksi matkustella itsekseni pitkiäkin reissuja. Niin kauan kaikki on hyvin, kun yksin oleminen on oma valintani.

Muistan erään syntymäpäiväni muutaman vuoden takaa. Minulla oli vapaapäivä ja ajattelin, että haluaisin käydä jossain kivassa kahvilassa synttärikakulla. Laitoin viestiä muutamalle ystävälleni, ja kysyin ehtisikö joku heistä kakuttelemaan kanssani. Kukaan ei ehtinyt.

Päätin sitten mennä yksin herkuttelemaan, sillä oma seura paras seura. Paitsi ettei se ollutkaan sitä sillä kertaa.

Menin sisälle valitsemaani kahvilaan. Tilasin teen ja kakkupalan, ja istuin pöytään. Tarjoiluja pöytään odottaessani aloin katsella ympärilleni. Kahvilan jokainen pöytä oli varattu ja ilman täytti iloinen puheensorina. Jokainen pöytä oli täynnä ystävyksiä, jotka jakoivat hetkiä elämästään. Minä olin yksin. Kaiken lisäksi vielä syntymäpäivänäni. Päivänä, jolloin en olisi valinnut yksinäisyyttä.

Tee ja superherkullinen kakkupala saapuivat pöytääni, mutten pystynyt syömään mitään. Kakku takertui kurkkuuni enkä saanut sitä alas edes teen kanssa. Kurkussa tuntui pala, joka kasvoi kasvamistaan ja muistutti herkeämättä yksinäisyydentunteesta.

Yritin ajatella että olen onnekas, sillä puhelimessani oli useita numeroita ihmisille, joita voin kutsua ystävikseni. Ihmisille, joiden kanssa olisin sinä päivänä halunnut herkutella synttäreiden kunniaksi. Joillekin yksinäisyys on arkipäivää. Joillakin ihmisillä ei ole ketään kenelle soittaa. Tuo ajatus se palan kurkussa vasta tukahduttavaksi möhkäleeksi kasvattikin.

Tee jäi juomatta ja kakku syömättä kun ryntäsin kahvilasta ulos itkien ja itkin koko matkan kotiin. Muistan miten kahlasin kotiin loskassa ja sankassa lumipyryssä. Kyyneleet sekottuivat poskilleni satavaan lumeen.

Itkin sitä, miten lamaannuttavaa yksinäisyys voi olla, ja miten yleistä se on tänä päivänä. Itkin myös yksinäisyyttäni siinä hetkessä, mutta samalla itkin onnesta, koska elämässäni oli kuitenkin paljon ihmisiä, joille voin soittaa oli asiani mikä tahansa.

Ymmärrättehän miten arvokasta on, kun toinen ihminen haluaa jakaa arkeaan kanssanne? Jokainen puhelu, kahvihetki tai shoppailureissu lohkaisee tunteja välillä niukastakin vapaa-ajasta, mutta tuo toinen ihminen haluaa käyttää tuntinsa viettääkseen aikaa yhdessä. Miten ihana ajatus!

Ollaan kiitollisia ystävistämme ja muistetaan kertoa heille, että välitämme heistä ja arvostamme heitä.

Ihanaa ystävänpäivää Teille kaikille! Sydämeni täyttyy Teistä jokaisesta. Kiitos kun olette. <3

13

(16) Kommentit

  1. Viola says:

    <3 Hyvää ystävänpäivää Nina!
    Kaunis ja tärkeä kirjoitus. Toivottavasti jokaisella olisi edes yksi hyvä ystävä, ihminen tai eläin.

    1. Hyvää ystävänpäivää Viola! <3 Kyllä, täydellisessä maailmassa jokaisella olisi edes yksi hyvä ystävä. Onneksi paras ystävä voi olla myös eläin, joka rakastaa pyyteettömästi ja tuo lohtua ja kosketusta myös niinä huonoina hetkinä.

  2. Kaunis kirjoitus. Luin eilen (osuuspankin fb mainos muistaakseni…?) kirjoituksen miehestä, joka löysi ensimmäisen ystävänsä vasta aikuisena, ja täytyy myöntää että kyynel tirahti, ysätvyys on todella iso asia elämässä. Hyvää ystävänpäivää NIna <3

    1. Huh, minua alkoi itkettää jo tämä kommenttisi tuosta miehestä. Kiitos jo vuosia kestäneestä ystävyydestäsi Saara! <3

  3. Ihanaa ystävänpäivää rakas Nina <3 Oon niin onnellinen että oot mun ystävä.

    1. Ihanaa ystävänpäivää sullekin Ida! Oot rakas! Ja hei, postauksen IG Story-kuva kertoo, kenen ansiosta en ollut tänä vuonna mun synttäripäivänä yksin. <3

  4. Hyvin sanottu. Oot tärkeä. <3

    1. Kiitos Iina! Sä olet mulle tärkeämpi mitä arvaatkaan. <3

  5. pauliina says:

    ihanaa ystävänpäivää rakas virtuaaliystävä! <3

    1. Ihanaa ystävänpäivää (näin todella tyylikkäästi hurjan myöhässä) sinulle pauliina! Tuot minulle valtavasti iloa! <3

  6. Virpi says:

    Täysin totta! Ihanaa ystävänpäivää Nina, olet upea ihminen ja olen todella kiitollinen että jaat osan elämääsi meidän virtuaaliystävien kanssa. <3

    1. Ihana virtuaaliystäväni Virpi, kiitos sanoistasi! On ilo jakaa elämääni kanssasi. <3

  7. Tarja says:

    Ihanaa ystävänpäivää sinulle rakas Nina! <3 Olet tärkeä!
    Ja olet oikeassa: yksinäisyys on ok, kun se on oma valinta. Ellei se ole, niin uskon, että yksinäisyys voi oikeasti tappaa.
    Ihminen tarvitsee ihmisiä ympärilleen!

    1. Ihanaa ystävänpäivää (ihan hirmuisesti liian myöhässä) sinulle Tarja! Olet minulle supertärkeä!

  8. Nina, myöhäiset ystävänpäiväterkut! Olen jotenkin niin pöyristynyt, etteikö kukaan ystäväsi tullut synttärikahveille? Ei voi olla totta? Koska vaikka olisi kuinka kiireistä, niin kyse on myös priorisoinnista. Jos tahtoo, niin pystyy. Tulin jotenkin surulliseksi ja närkästyneeksi tuosta kokemuksesta, vaikka siitä onkin jo aikaa. Mutta ystävien olisi pitänyt tulla kahville, vaikka edes hetkeksi! :O

    Yksinäisyys on kyllä kurjaa. Etenkin vanhusten yksinäisyys saa minut todella surulliseksi. 🙁

    Minäkin viihdyn yksinäni ja tässä kaupungissa, missä oon, niin en vielä ole saanut ystäviä kämppäkaveriani lukuunottamatta. On vain sellaisia ”hyvänpäivän” tuttuja, enkä siksi heille kirjoittaisi, jos haluan mennä lasilliselle. Niinpä olen mennyt lasilliselle yksinäni. Ja se on ihan fine. 🙂 Mukavaa sunnuntaita!

    1. Kiitos Vivi, ihana että jätit toivotuksesi, vaikka sitten vähän myöhässä! Vastaukseni tulee reissun vuoksi vielä myöhempään, eli tasoissa ollaan. 😀 Arvostan ihan valtavasti tuota, että matkustat yksin ja asut missä haluat, etkä ole riippuvainen kenestäkään. Silloin myös ne hyvänpäivän tutut ovat tärkeitä. Edes muutama sana, huomion saaminen toiselta ihmiseltä, on todella tärkeää. Näkymättömänä oleminen on todella raskasta. 🙁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.