tunnetila: suru
Olen yrittänyt parina iltana kirjoittaa reissuvinkkejä kauniiseen ja mielenkiintoiseen Gdanskiin, mutta kirjoittaminen ei onnistu.
Haluaisin kirjoittaa upeasta hotellistamme, simppelistä, mutta silti supermaukkaasta pastasta jota matkallani söin, ja vaikuttavasta Toisen maailmansodan museosta jossa kävimme, mutta mielessäni pyörii vain matkamme ensimmäiset hetket.
Ajattelin pitkään etten kirjoita tästä mitään, sillä en halua muistella tuota tapahtumaa enää ollenkaan. Halusin tai en, nuo hetket pyörivät kuitenkin edelleen mielessäni niin voimakkaina, että haluistani huolimatta ajattelen niitä koko ajan. Päätin siis nyt kertoa miten matkamme alkoi. Jospa kirjoitetun tekstin avulla pääsisin eroon mieltäni vainoavista muistoista.
Läksimme reissuun tasan viikko sitten. Aamulentomme Gdanskiin lähti Helsinki-Vantaalta viime perjantaina klo 7.45. Matkustimme Puolaan pienellä koneella, joten meillä oli bussikuljetus terminaalista koneelle.
Pääsimme bussilla koneen luo ja bussin ovet avattiin. Ensimmäinen matkustaja astui ulos bussin ovesta ja liukastui jääkentäksi muuttuneella lentokentällä. Mies kaatui selälleen ja iski päänsä linja-auton ovensuun metalliseen laitaan. Seisoin ihan miehen vieressä ja kuulin sen kamalan pamauksen, mikä kuului kun hänen takaraivonsa iskeytyi bussin lattiaan.
Seuraavaksi ulos menossa ollut nainen kaatui saman kohtaan, ja kolmentena ulos lähdössä ollut mieheni ehti jo horjahtaa, mutta sain napattua hänestä kiinni jotta hän ei kaatunut edellisten päälle.
Lähtömme viivästyi jonkin verran, sillä paikalle kutsuttiin ambulanssi ja miestä hoidettiin jo kentällä. Myös matkustajien joukossa oli onnekkaana sattumana mukana hoitoalan ammattilainen ja hän antoi miehelle ensiapua heti onnettomuuden satuttua. Lopulta lentomme kohti Gdanskia lähti ilman kaatuneita miestä ja naista, sekä heidän seuralaisiaan.
En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkä, vai vaikuttiko kokemukseeni se, että olin ihan vieressä tapahtumahetkellä ja mm. kerroin päätään pitelevälle kaatuneelle miehelle, että hänen takaraivostaan tulee verta, mutta tuo tapaus oli pilata koko reissumme.
Olin koko parin tunnin lennon ihan poissa tolaltani, eivätkä nuo ajatukset lakanneet piinaamasta minua edes perillä.
Meillä oli tosi kiva reissu, mutta aina kun meillä oli oikein kivaa aloin miettiä liukastunutta miestä. Myös hän oli odottanut matkaa, ja nyt makaa pahimmassa tapauksessa sairaalassa aivotärähdyksen kourissa ja kovissa kivuissa.
Heräilin hotellissa öisin ja aloin välittömästi miettiä tapahtunutta. Kuulin taas miehen päästä kuuluneen pamauksen ja näin verta vuotavan takaraivon, enkä saanut enää unta.
Tapahtuneesta on nyt viikko, eivätkä nuo ajatukset jätä minua edelleenkään rauhaan. Voi olla että oloni paranisi, jos saisin tietää aiotaanko lentokentällä parantaa tilannetta. Voidaanko siellä vaikkapa suolata kenttää jos hiekoitus ei ole mahdollista?
Muistan myös jossain lentokentällä kävelleeni talvella bussilta koneelle pitkää käytävämattoa pitkin. Myös tuo olisi erinomainen ratkaisu. Punaista mattoa pitkin koneeseen kävely toisi juhlavaa tunnelmaa ja ehkäisisi ambulanssireissuja. Levitetään niitä punaisia mattoja paljon turhempienkin tilaisuuksien vuoksi…
Laitoin palautetta lentokentälle kahteen eri paikkaan. Kysyin, eikö olisi kaikkien etu, että kentältä poistutaan suunnitellusti lentokoneella, eikä ambulanssilla, mutten ole vieläkään saanut yhtään vastausta.
Kun lentomme oli lähdössä, kuului kaiuttimista kuulutus ”Turvallisuutenne koneessa on meille tärkeää.” Edessäni istuva nuorukainen totesi osuvasti ”Jep, mutta koneen ulkopuolella kenelläkään ei ole mitään väliä.” Itselleni jäi kyllä reissun alusta aika sama fiilis.
9
Voi miten ikävä matkan aloitus! 🙁 Ymmärrän tuntemuksesi ihan täysin. On järkyttävää olla todistamassa noin läheltä tapaturmaa (tai tässä tapauksessa kahta). Ei se ole mitään erityisherkkyyttä, vaan luonnollista empatiaa ja toisen ihmisen asemaan asettumista. Kurja tapahtuma ja toivoisi todella, että tästä nyt opittaisiin, eikä vastaavia enää tapahtuisi.
Toivottavasti tämän kertomuksen jakaminen helpotti oloasi ja pystyt muistamaan ja muistelemaan paremmin myös matkanne iloisia hetkiä! Toivotaan, että mies ja nainen seurueineen saavat tapaturman johdosta kunnon korvaukset ja pääsevät matkustamaan paremmalla onnella toisella kertaa!
Ihanaa viikonloppua sinulle! <3
Kiitos Tarja! <3 Postaukseni tavoitti Finavian Twitterissä ja sain siellä heiltä vastauksen. Pahoittelivat tilannetta ja kertoivat, että tänä talvena kentällä on ollut poikkeuksellisen vaativat olosuhteet. Parannusta asiaan on tulossa kun lentokentän remontti tulee valmistumaan, mutta tähän hätään siitä ei kyllä apua ole. Toivotaan, että pahimmat lumisateet ja pakkaset on jo tältä vuodelta ohi, eikä vastaavia tilanteita pääse enää syntymään. Kun nyt pääsisin itsekin eroon tästä ajatuksissa pyörivästä mielikuvasta... https://www.finavia.fi/fi/tietoa-finaviasta/lentoasemat-kehittyvat/helsinki-vantaan-kehitysohjelma
Ihanaa viikonloppua sinullekin Tarja! <3
Lensin kerran Finskillä ja lentoemäntä täytti käsimatkatavaratilan niin huolimattomasti, että kun hän avasi sen perillä, lensi sieltä matkalaukku minun päähäni. Ja hän kuittasi asian ”Oi sori!” . Hän muistaakseni otti yhteystietoni ylös ja teki jonkinlaisen onnettomuusraportin, mutta kun en siinä kohtaa osannut arvata tulevia vaivoja, en osannut vaatia lääkärikäyntiä heti siinä tilanteessa.
Muutama tunti myöhemmin istuin lääkärissä ja oksensin. Olin työmatkalla, joten korvaukset jne hoiti työnantajan vakuutusyhtiö. Finnair tarjosi kuluihin noin 1/2 haetusta summasta (taksit jne). Jouduin jättämään 4-päiväisen koulutuksen kesken ja palaamaan seuraavana päivänä kotiin. Olin loppuviikon sairauslomalla ja vielä pari viikkoa kolauksen jälkeen jouduin käymään lääkärissä kummallisten oireiden johdosta.
Lääkäri kertoi että saamani tälliä voi verrata siihen, kuin joku olisi huomauttanut pesäpallomailalla päähän.
Kaikkea sattuu ja tapahtuu, vähintä olisi että vahingosta vastuussa oleva yhtiö/yhteisö ottaisi tapahtumista asianmukaisen vastuun.
Huh huh! Voi miten kamala juttu! Päähän kohdistuneiden iskujen vakavuutta ei voi koskaan liioitella. Jälkiseuraamukset voivat olla mukana koko loppuelämän. Onneksi sinun kohdallasi kyse oli hetkellisestä vaivasta, eikä tuo onnettomuus vaivaa sinua enää fyysisesti. Todella ikävä tapaus! 🙁
Vastuuta tapahtuneesta minäkin peräänkuulutan. Toivottavasti tilanteessa loukkaantuneet ja matkansa perumaan joutuneet henkilöt saavat tuntuvan korvauksen. Jo pelkkä matkan peruuntuminen on harmittava takaisku, mutta tuo vamman saaminen on jo todella vakava paikka.
Voi ei! Ihan kamalaa. Miten tuo on mahdollista edes… toivottavasti saat vastauksen palautteeseen.
Sain Finavialta Twitterissä vastauksen. Tänä talvena tilanne on ollut kentällä kuulema poikkeuksellisen hankala. Parannusta on tulossa, mutta vasta hetken päästä. Nyt ei auta kuin toivoa, että pääkallokelit on tältä talvelta ohi, ja että loukkaantuneet saavat kunnollisen korvauksen kivusta ja matkan peruuntumisesta. Onneksi omat ”vammani” olivat vain henkisiä ja ne menevät ohi ajan kanssa. Olisi kyllä kiva tietää miten kyseinen herra tällä hetkellä voi. https://www.finavia.fi/fi/tietoa-finaviasta/lentoasemat-kehittyvat/helsinki-vantaan-kehitysohjelma
Kuulosti kyllä todella pahalta, ei ihme että olit tolaltasi.
Pari vuotta sitten Pariisissa oli bussikuljetus koneelta terminaaliin. Kuljettaja rupatteli puhelimessa, ajoi todella lujaa koneiden ja muiden ajoneuvojen välissä puikkelehtien ja oli miltei ajaa kolarin matkalaukkuja kuljettavan auton kanssa. Terminaalissa menin matkustajia bussista vastaanottavalle virkailijalle kertomaan, mutta hän vain kohautteli olkiaan. Lentoturvallisuus on todella tarkkaan määriteltyä, mutta kentällä voi näköjään tapahtua mitä vaan.
No tuo on juuri tässä se absurdi juttu: koneeseen menijältä tutkitaan tarkkaan hammastahnatuubien koot, mutta kentällä voi tapahtua mitä tahansa. Huh huh!