tunnetila: pohdiskelu
”Iskä hei. Sillon kun sä olit lapsi, pojat halusivat poliiseiksi tai palomiehiksi. He halusivat auttaa ja olla sankareita. Nyt, vuonna 2019, kaikki pojat haluaa pelata ammatikseen Fortnitea. Ne haluaa tehdä työkseen vaan sitä mikä on kivaa. Kaikki ajattelee vaan itseään. Kukaan ei ajattele enää muita. Ihmiset on nykyään hirveen itsekkäitä.”
Kuulin nuo pikkupojan sanat eilen ratikassa juuri ennen kun jäin pois sporasta. Olisi tehnyt mieli jäädä vielä hetkeksi. Olisin halunnut kuulla, mikä hän, vielä alakoulussa oleva poika, haluaisi itse olla isona. Harmikseni minulla oli kuitenkin aikataulu, enkä voinut jatkaa salakuuntelua pidempään. Nuo sanat jäivät kuitenkin mieleeni koko illaksi.
Muistan itse täyttäneeni ala-asteikäisenä luokkakaverini Ystäväni -kirjaa. 80% luokkani tytöistä haaveili tuolloin opettajan ammatista. Muutama toivoi olevansa isona eläinlääkäri. Poiken haaveissa siintivät poliisin, palomiehen tai huippu-urheilijan urat.
Ystäväni ja minä erotuimme joukosta. Ystäväni halusi olla isona salapoliisi, minä taas haaveilin radiotoimittajan työstä. Suurin osa ikäluokkani lapsista ajatteli kuitenkin tekevänsä aikuisena töitä erilaisissa palveluammateissa.
Mitä luulette, pitävätkö nuo sporassa kuulemani pienen pojan sanat paikkansa? Onko maailma muuttunut kokonaan lapsuudestani? Eikö enää haluta olla sankareita, paitsi tietokonepeleissä?
Entä muistatteko Te lapsuutenne unelma-ammatin? Mitä Te halusitte olla ”isona”?
Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe
6
Maalaistytölle siistissä toimistossa työskentelevä ”virkaneiti” hoidettuine kynsineen ja huolitelluine kampauksineen oli hienointa mitä tiesin. Kun minusta sitten tuli toimistotyöläinen niin huomasin että eihän se kummoista ollutkaan. Maailma on kyllä muuttunut, Eskoseni mutta edelleen lienee parasta varoa mitä toivoo 🙂
Oi, luonnehdintasi virkaneidistä kuulostaa ihanalta! 🙂 Eipä taida kovin moni lapsi tällä hetkellä virkaneidin tai sihteerin urasta haaveilla… Kaikkia meitä kuitnekin tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti jokainen löytää oman paikkansa tässä maailmassa.
Ihana keskustelu! Kyllä varmasti on maailma muuttunut. Ei ennen ollut esim. sellaista ammattia kuin tubettaja, joka varmasti ammattina kiehtoo esim. omien lasteni ikäisiä. Itse halusin olla lentoemäntä, koska saa käydä ulkomailla ja puhua vieraita kieliä 😀 No, ei tullut lentoemäntää, mutta vieraita kieliä olen kyllä töissäni saanut puhua. Toisaalta eipä mulla ollut lapsuudessani edes yhtään toimistotyöläistä lähipiirissä, jotta olisin voinut millään tavalla tietää, mitä sellainen työ tarkoittaa.
Tuntuu, että omassa lapsuudessani paljon enemmän mietittiin sitä, mihin ammattiin haluaisi. Nykyisin tuntuu, että lapset eivät tätä paljonkaan tee. Joskus olen tätä omiltani kysellyt, joista toinen sanoo, ettei tiedä, mikä hänestä tulee. ja toinen puolestaan aikoo kampaajaksi ja ainakin jossain vaiheessa myös äidiksi 🙂 Molemmat hyviä valintoja.
Oi mikä etu jos tyttärestäsi tulee kampaaja! 🙂 Olen kysynyt monelta tutulta lapselta viime aikoina heidän unelma-ammateistaan. Kukaan ei oikein osaa vastata. Tuo on minusta jotenkin hämmästyttävää, sillä meidän lapsuudessamme omat urahaaveet olivat jotenkin tosi aikaisin jo läsnä. Mutta ehkä on ihan hyvä, että nykyään otetaan tulevaisuus hieman avoimemmin vastaan. Nykyään ymmärretään, että maailma on auki ja oikeastaan mikä tahansa voi olla mahdollista! J akuten totesit, uusia ammattejakin tulee ihan koko ajan lisää.
Kyllä, mahtava etu! 🙂 Kuulemma minun hiukseni laitetaan, vaikka olenkin kyllä sitten jo kuulemma ”vanha mummeli” 😀 😀 (mutta nuorekas sellainen, toivon niin…)
Muistat varmaan oheisen klipin 70-luvulta, klassikko 🙂
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/07/29/tietysti-lakasen-lakasinkoneella
Tuntuu tosiaan, että ammatti-asiaa pohdittiin ennen vanhaan jo hyvin aikaisin, mutta todella lapsenomaisesti. Nykyään lasten on tehtävä valintoja jo aikaisessa vaiheessa ja kieltämättä itselläkin tulee omille lapsille sanottua, että kannattaa nyt opetella esim. enkun tai matikan asiat hyvin, sillä niitä tarvitsee sitten isona ihan varmasti. Luulen, että keskustelu lähtee tänä päivänä enemmän siitä, että mitä taitoja kannattaisi hankkia, jotta pärjää sitten aikanaan työelämässä. Työelämälähtöisyys on siis läsnä jo alakoulussa, ennen näin ei ollut. Koulun käynti oli koulun käyntiä ja ihan tosissaan ammatinvalintoja alettiin pohtia vasta yläasteella tai toiset vasta lukiossa. Toisaalta kuitenkin maailma on avoin ja yhä enemmän puhutaan elinikäisestä oppimisesta eli omaan ammattiinsa voi vaikuttaa läpi koko työuran. Kun itse lähdin opiskelemaan 40-vuotiaana, niin ajattelin samalla toimivani roolimallina omille tyttärilleni: koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella tai vaihtaa ammattia! Ja tässähän sitä nyt ollaan juuri siinä työssä, mihin opiskelujen vaihdolla tähtäsinkin 🙂
Näin äitinä toivon eniten, että lapsistani tulisi onnellisia ja tasapainoisia ja että he löytäisivät itselleen myös ammatin, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olen kovin iloinen myös siitä, että nykyään puhutaan myös yhä enemmän hyvinvoinnista, jossa työhyvinvointi on yksi osa sekä työn ja palautumisen tasapainosta. Mikään ei ole tärkeämpää kuin jaksaminen arjessa, siitä se onnellisuuskin kumpuaa 🙂
Levollista ja palauttavaa sunnuntaita sinulle ihana Nina! Tänään en aio tehdä mitään 😀
Kiitos linkistä Tarja! Tuo pätkä on kyllä ihan legendaarinen. Ai että olikin ihana! Tai siis pysäyttävä sanoma, mutta nuo lapset ihania!
Todella hyvää pohdintaa maailman muuttumisesta ja uravalintojen läsnäolosta entistä nuorempien elämässä. Arvaas, myös minulle on alkanut tulla viime aikoina pieniä opiskeluhaaveita. Toisaalta vähän pelottavaa (läksyt, yäk!), mutta toisaalta jos opintojen avulla pääsisi hetkeksi pois työelämästä, niin sepäs vasta virkistäisi. Alaa en ole ajatellut vaihtaa, mutta jatko-opinnot kiinnostaisivat…
Havahduin noihin aatoksiin vasta tällä viikolla, ja nyt täytyy vähän jalostaa pohdintoja. Olisiko minusta vielä opiskelemaan..? Tosin kielikurssille EN enää halua. Niistä on niin traumaattisia kokemuksia. 😀
Ihanaa joutilasta viikonloppua sinulle Tarja! <3 Minulla taitaa olla tänään ensimmäinen päivä ilman lämmönnousua, joten minä en ehkä tänään lepäile vaan käyn hommiin! Teen kotona asioita, joita olisi pitänyt tehdä koko viikon, mutten ole jaksanut sängystä juuri nousta.
Ammattihaaveet ovat tainneet muuttua lapsuudestani aikalailla.
Eläinrakkaana halusin olla eläinlääkäri, mutta veri- ja neulakammoni ei oikein sopinut tuohon unelmaan. Myöhemmin halusin olla toimittaja, bloggaaminen on vienyt vähän lähemmäksi tuota unelmaa.
Monien lasten eläinlääkärihaaveet taitavat kaatua tuohon samaan asiaan. Ja siihen kun tajutaan, että lemmikkejä (ja muita eläimiä) täytyy lopettaa. Ei kivaa sittenkään. 🙁
Blogi mahdollistaa kyllä monille toimittajan ammatista haaveileville edes hieman journalistista puolta elämään. Ollaanhan me tavallamme ainakin oman mediamme päätoimittajia. 🙂
Musta piti tulla miss Suomi! ?? Anna-Liisa Tilus oli minun mielestä maailman kaunein nainen, ja muutenkin toki ihana.
Saara, sä olisit ollut täydellinen Miss Suomi! Kaunis, kiva, ystävällinen ja älykäs. <3
Musta piti tulla talvisin alppihiihtäjä, kesäisin kioskinmyyjä. Tää urayhdistelmähaave naurattaa kyllä edelleen 😀
No mutta hei, ihan ideaali urayhdstelmä! Molemmat kivoja hommia, ja alppihiihto pitää myös kunnon hyvänä- Alppihiihtäjänä saa matkustella erilaisilla Alppileireillä ja kisoissa kauden aikana. Kesällä kioskilla saa palvella iloisia ja elämästä nauttivia ihmisiä, ja sateisina päivinä voi vähän lorvailla tiskin takana karkkipussin ja hyvän kirjan kanssa. Hmmm, aloin nyt itse haaveilla samaisesta urakombosta. 😀
Olen päiväkodissa töissä ja juuri toissapäivänä lounaan ääressä puhuimme 4-vuotiaiden kanssa mitä he haluavat tehdä isona. Nämä pikku kaverit vielä ajattelet näitä perinteisiä ammatteja 🙂 Nämä ”ammatit” nousivat esille: Spiderman, sellainen joka lentää avaruuteen, kokki, tarhantäti, metron kuljettaja, lääkäri…
Uskon kumminkin että esimerkiksi ala-asteikäisten tulevaisuuden ammatit ovat jotakin muuta kuin palvelualojen ammatteja, tai ainakin pienemmissä määrin kuin aikaisemmin.
Spiderman olisi kyllä hyvä ammatti! 🙂 Ei auta kuin toivoa, että palveluammatit alkavat jossain vaiheessa kiinnostaa tulevia sukupolvia. Mietin nimittäin omaa vanhuuttani jo vähän huolestuneena…