Dixien paluu

tunnetila: tykkäys

*yhteistyössä Vallila*

Vallilan kevät 2019 näyttää ihanalta! Ilme on raikas, rohkea, kukikas, hempeä, trooppinen, runsas, rönsyilevä ja leikkisä. Värejä ja kuoseja on kymmeniä, mutta silti kokonaisuus on hallittu, eikä ähkyä pääse syntymään.

Nuo ajatukset risteilivät mielessäni, kun kävelin Vallilan kevätkodissa huoneesta toiseen jokunen viikko sitten. Yli sataneliöinen punavuorelaisasunto oli sisustettu kokonaan Vallilan kevään uutuuksilla, jokainen huone omalla tyylillään.

Idea oli mahtava! Valmiissa sisustuksissa kuosit tulivat esille entistä paremmin, ja niiden monipuolisen yhdisteltävyyden tajusi kunnolla vasta kun sen itse näki. Kävelin huoneesta toiseen materiaaleja tunnustellen ja pintoja silitellen, kunnes pysähdyin yhteen ovensuuhun ja sydämessä läikähti. Näin huoneessa mustavalkoiset graafiset verhot, jotka vangitsivat katseeni välittömästi.

Tuo mustavalkoinen painokuosi oli nimeltään Dixie. Sain kuulla, että kuosi on suunniteltu Vallilalle jo vuonna 1976. Kuosin suunnitteli Suomeen 60-luvun alussa muuttanut yhdysvaltalainen kuvataiteilija Howard Smith.

Smith on suunnitellut myös Vallilan logon ja vielä tänäkin päivänä myynnissä olevan Makeba-kuosin, jonka hän suunnitteli jo vuonna 1968. Howard Smith viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan, joten Vallila päätti merkkipäivän kunniaksi tuoda Dixien uudelleen tuotantoon.

Kuosi sopii mielestäni tähän aikaan erinomaisesti. Se näyttää retrokuosilta, mutta henkii silti ajattomuutta ja rohkeutta. Howard Smith on aina ollut oman tiensä kulkija, ja se jos mikä, on tätä päivää parhaimmillaan!

Dixie-kuosia on saatavilla metritavarana valikoiduista Vallila-myymälöistä. Verkkokaupasta kuosia löytyy vahakankaana, sekä mustavalkoisena että valko-harmaana valmisverhona.

Kotimme huonekorkeus poikkeaa normaalista, joten en koskaan voi ostaa valmisverhoja. Siksi on tärkeää, että tarjolla on kankaita myös metritavarana. Työhuoneessamme onkin nyt ompelijan tekemät Dixie -verhot*, ja niin ikää metritavarasta teetetty Dixie-kuosinen tyyny*. Tykkään kuosista todella paljon!

Yhdistin Dixien Vallilalle jo viime kauteen tulleen neulotun Stella -tyynyn kanssa. Tyynynpällinen on paksua ja ryhdikästä puuvillaa, ja neulos on siistin ja ylellisen näköinen. Nämä kaksi erilaista mustavalkoista kuosia sopivat mielestäni toisiinsa saumattomasti!

Mitä pidätte Vallilan ideasta tuoda 70-luvun kuosi uudelleen tuotantoon? Minusta idea on loistava! Rakastan myös tätä täysin uudistunutta ilmettä, minkä näyttävä kuosi sai ennen verhottomassa työhuoneessamme aikaan. Ihan kuin koko huone olisi uusi!

7

(6) Kommentit

  1. Jenni says:

    No nyt löytyi verhot minun makuuni! Upea kuosi!

    1. Sama! Tykkään kyllä tosi paljon! Kuosi on näyttävä, muttei kuitenkaan jäykkä pyöristettyine reunoineen. Tekee koko huoneelle ihan eri fiiliksen.

  2. IHANA! Tuo Stella-tyyny kolahti ihan kunnolla. 🙂 <3

    1. Kyllä! Se on niin tyylikäs ja pehmeä ja siisti ja ihan kaikkea muutakin ihanaa! <3

  3. Emilia says:

    Aivan upeat ja sopivat teille kuin nenä päähän! ?

    1. Kiitos Emilia! Tykkään näistä itsekin tosi paljon! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.