Browsing Category

kulttuuri

Seppo – hyvän mielen konsultti

tunnetila: ilo

Keskiviikkona minua jännitti. Olin matkalla tapaamiseen, josta olin salaa haaveillut jo useamman vuoden. Olin vihdoin menossa tapaamaan tyyppiä, joka oli tuonut hymyn kasvoilleni päivittäin jo monen vuoden ajan.

”Mitä jos minusta ei tykätä? Onkohan aamulla suihkimani hajuvesi liian voimakasta? Pitikin laittaa äsken käsirasvaa, mitä jos Seppo ei pidä käsirasvani tuoksusta?”

Harva tapaaminen voi kaatua liian voimakkaalta tuoksuvaan käsirasvaan, mutta tällä kertaa huoleni oli todellinen. Olin nimittäin menossa tapaamaan kovasti fanittamaani, Suomen iloisinta ja suloisinta somejulkkista, Seppo-koiraa, hänen uutuuskirjansa lanseeraustilaisuuteen.

Jos käsirasvani tuoksu ei miellytä tarkkaa kuonoa, voi rapsutukset jäädä saamatta.

Jos Seppo-koira ei ole Teille vielä tuttu, niin kerrottakoon Seposta muutama sananen. Turkulainen Seppo-koira on mainostoimiston osakas (nimikkeenä Community Cheese Manager), hän tekee vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja jouluaattoisin Seppo toimii pukin reippaana apulaisena, koiratonttuna, lapsiperheissä kierrellen.

Seppo rakastaa juustoa, matkalaukkujen nylkyttämistä (etenkin kun ne ovat liikkeellä) ja elämää yleensäkin. Seppo on päivästä toiseen loistotuulella. Seppo rakastaa olla ulkona ja tulla sisälle. Alati hyväntuulinen Seppo saa hymyllään myös kaikki läsnäolijat iloiseksi.

Sepon hyväntuulisuuden vaikutusalue on vuosien saatossa levinnyt perhepiiristä sosiaaliseen mediaan, ja nykyään kahdeksanvuotiaalla somejulkkiksella on kymmeniä tuhansia seuraajia, jotka odottavat malttamattomina päivittäistä hyväntuulen annostaan.

Itse löysin Sepon jokunen vuosi sitten Twitteristä, ja siitä lähtien Sepon valloittavat somepäivitykset ja päämäärättömät sekoilut ovat tuoneet arkeeni rutkasti iloa.

Tällä viikolla Seppo julkaisi esikoisteoksensa, Seppo – hyvän mielen konsultti. Kirjassa seurataan Sepon elämää pennusta nykyhetkeen tekstien ja kuvien avulla, ja päästään mm. kurkistamaan, miltä Sepon CV näyttää.

Pääsin kirjan julkkareissa poseeraamaan Sepon kanssa, ja samalla sain vähän rapsuttaa tätä iloista tyyppiä. Tapaaminen jännitti minua melkein yhtä paljon, kuin taannoiset treffini Antti Tuiskun kanssa.

Kyllä sitä aina vähän jännittää, kun pääsee lähelle sellaista tyyppiä, josta tykkää oikein kovasti!

Piti mennä äsken uimaan, mutta automatkan aikana alkoi kaatosade, ukkonen ja salamointi. Joten ei sitten mentykään. Tultiinkin heti takaisin kotiin, ja täytyy sanoa, että aina kun tuun kotiin, niin oon loistotuulella! Seppo-koira

Kolme ensimmäistä kuvaa Seppo-koiran (ja Sepon iskän) omaisuutta, neljäs kuva Iiro Junnila

Seppo – hyvän mielen konsultti (Petteri Poukka)
Tilaa kirja täältä / Docendo.fi

Gdanskin kauniit kasvot

tunnetila: onni

Finnair täytti viime syksynä 95 vuotta. Luin Finskin synttärisähköpostista miehelleni ääneen kaikki syntymäpäivätarjouksessa olevat lennot. New York, Bangkok, Amsterdam, Pariisi, San Fransisco, Rooma… ”Ei kiinnosta. Ei. Tylsää. Kuinka monta kertaa me ollaan tuollakin oltu? Ei. Ei…” Ainut kohde, joka pitkästä listasta sai mieheni kiinnostumaan, oli Gdansk.

Poden koko länsimaisen maailman mukana tuskaa maapallon saastuttamisesta ja matkailun tuhoisasta vaikutuksesta, joten Gdansk oli kohteista ainoita, joista innostuin minäkin. Tiedossa olisi lyhyt lento ja perillä vastassa nouseva matkailukohde, joka toivottaisi turistit ilolla tervetulleeksi.

En tiennyt Gdanskista juuri mitään, enkä myöskään ottanut siitä selvää ennen reissuamme. Halusin lähteä matkaan vailla odotuksia, myös kaikkine ennakkoluuloineni. Miltä näyttäisi kaupunki, josta alkoi toinen maailmansota, ja joka kärsi samaisessa sodassa yhdet historian mittavimmista tuhoista? Olisiko sodan jäljet vielä läsnä?

Reissu on nyt heitetty, ja täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Toki kaupungin keskustaan mahtui alueita, jotka huokuivat edelleen neuvostohenkeä ja kertoivat menneestä kaunistelematta, mutta pakahduttavan kaunis vanha kaupunki oli nykyään siisti ja viihtyisä, ja sen kadut kätkivät sisäänsä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja ravintoloita.

Vanha kaupunki oli tuhoutunut lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, ja vasta viime vuosikymmenten aikana kaupunkia on alettu rakentaa nykyiseen loistoonsa vanhaa kunnioittaen. Rakentaminen on edelleen kesken, ja kaupungin keskusta olikin täynnä rakennustyömaita. Kaupunkiin kannattaa kuulema tulla uudestaan noin viiden vuoden päästä. Silloin pääsee todella näkemään muutoksen, joka on saatu rakentamisen osalta aikaan.

Kaunista Gdanskissa oli nytkin, ja tykkäsimme molemmat reissustamme valtavasti. Ajattelin, heti kun ehdin, koota yhteen postaukseen reissumme kohokohtia, jotka voivat samalla toimia matkavinkkeinä Gdanskin kävijöille. Tämän postauksen myötä lähetän kuitenkin Teille jo pikaiset terveiset Gdanskista ja kerron, että kotona ollaan!

Vuoden ensimmäiset ostosyritykset

tunnetila: turhautuminen

Vuoden kestänyt ostamattomuushaasteeni on ohi. Viime viikolla, heti vuoden kolmantena päivänä, suuntasin kaupungille. Iloitsin jo etukäteen mahdollisuudesta tehdä kauan kaipaamani ostos.

Kadotin viime vuoden aikana kaikki hiusrenksuni, ja viimeiset kuukaudet olen pitänyt ponnarini kasassa mieheni laatikon pohjalta löytyneellä, lähes poikki olevalla hiuslenkillä. Lenkki tarttuu jatkuvasti hiuksiini katkoen niitä. Olin superiloinen marssiessani H&M:n hiustuotteiden osastolle. Saisin vihdoin tämän pienen, mutta kovasti arkeani ärsyttäneen asian hoidetuksi.

Valitsin hiuslenkkejä ainakin vartin, mutta lopulta poistuin liikkeestä tyhjin käsin. Eihän ensimmäinen ostokseni voinut olla mikään niin tylsä ja arkinen tuote kuin hiusrenksut!

Tiesin, että menen viikonloppuna äitini ja siskoni kanssa Tallinnaan. Ajattelin tekeväni siellä ensin jonkun kunnollisen ostoksen, ja sen jälkeen myös hisurenksujen ostaminen onnistuisi varmasti.

Nooooo, Tallinnassa tuli käytyä ja kauppoja kierreltyä niin maan perusteellisesti! Kaikkialla oli hyvät alet ja liikkeet olivat täynnä kaikkea kivaa. En ole oikeastaan käynyt vaatekaupoissa vuoteen, joten moni tarjolla ollut juttu oli kiinnostava ja innostava.

Viime vuoden aikana minulta kului puhki (eli repesi) kahdet eniten käyttämäni farkut, joten farkkujen tarve oli akuutein. Sovittelin useammatkin farkut, mutta mitkään eivät olleet ostamisen arvoiset.

Etsin Tallinnasta myös kahdenlaisia kenkiä. Toiveissa oli löytää kivat herrainkengät kevääksi ja lämminvuoriset Chelsea-bootsit talveen. Löysin todella monet kivannäköiset kengät, mutta hemmetti sentään kun ostamisen kynnys on noussut kovaksi!

Onko nämä nyt juuri ne täydelliset? Löytyisiköhän joltain kotimaiselta brändiltä vastaavia? Ehkä tsekkaan kotimaisen tarjonnan ensin läpi ja teen ostopäätöksen vasta sen jälkeen… Tarvitsenko näitä todella, vai haluanko vain?

Noita asioita pähkäilin koko pitkän shoppailupäivän, enkä lopulta ostanut Tallinnasta mitään. En MITÄÄN! Ainut paikka, jossa minulla meni Tallinnassa rahaa, oli hotelli, jossa korotin huoneluokkaamme. Siinä kaikki. En siis ostanut edes niitä hiusrenksuja.

Tässä sitä nyt ollaan ja opetellaan ostamista. Älkääkä käsittäkö väärin, olen tosi iloinen ettei mopo lähtenyt heti käsistä ja elo lipsunut seesteisestä ostamattomuudesta ostoshurmokseen.

On kuitenkin paljon juttuja joita tarvitsen noiden hiusrenksujen lisäksi (esim. sukkia ja alusvaatteita), ja nyt vähän jännityksellä odotan, koska olen valmis tekemään noita lähes pakollisia hankintoja.

Taidanpa ensi viikolla suunnata askeleeni Kämp Gardeniin ja kurkata millaisia alennuksia ja mitä tuotteita siellä on tarjolla. Jospa sitä hankkisikin tänä vuonna vain kaikkea kotimaista… Tosin kotimaisia hiuslenkkejä ei taida olla olemassakaan. Vai onko?

Lahjaksi yhteistä tekemistä

tunnetila: ilo

Olen ollut taas viime aikoina menossa ehkä enemmän kuin järkevää olisi. Tällä kertaa en kuitenkaan ole juossut pää kolmantena jalkana hoitamassa töitä tai blogiin liittyviä asioita, vaan olen ollut antamassa joululahjoja! Enkä nyt tarkoita että olisin kuskaillut ostamiani paketteja ystävilleni, vaan olen tänä jouluna antanut ystävilleni lahjaksi yhdessäoloa.

Viime viikolla ideoin kollegoilleni virkistyspäivän. Kävimme ensin tutustumassa porukalla Helsingin uuteen ja upeaan keskustakirjasto Oodiin. Oodista jatkoimme Amos Rexiin ja kävimme siellä katsomassa supersuositun teamLab -näyttelyn. Näyttelyn jälkeen joimme kahvit Cafe Lasipalatsissa.

Yhteinen kulttuurihetki oli tosi kiva, ei maksanut maltaita, ja onnistui järjestää työviikon lomassa. Kenenkään ei tarvinnut matkustella kiireisten jouluviikkojen aikana minnekään kauemmas, vaan kulttuurihetki järjestettiin omassa kaupungissa. Loistoidea, vaikka itse sanonkin.

Ystävälleni annoin joululahjaksi yöpymisen GLO Hotel Kluuvissa. Oma seurani tuli kaupanpäällisenä, eikä ystäväni tuntunut seurastani tai yhteisestä tyttöjenviikonlopusta pahastuvan.

Emme tehneet viikonlopun aikana mitään sen kummempaa, sillä meistä kumpikaan ei halunnut viikonlopulle aikatauluja. Kiertelimme kaupungilla, kävimme glögillä tunnelmallisilla Tuomaan markkinoilla, söimme hyvin, siemailimme shampanjaa ja teimme jouluostoksia.

Oli tosi kivaa nähdä miten kiireistä lapsiperhearkea elävä ystäväni nautti, kun sai viettää viikonlopun pitkästä aikaa aikuisessa seurassa.

Teatteri- ja konserttiliput on ihan mieletön lahja jokaiselle kulttuurin ystävälle. Teatterissa vietetään yhteistä aikaa ja kerätää yhteisiä kokemuksia, joita muistella vielä vuosienkin päästä.

Vein muutama viikko sitten mieheni katsomaan Kaasua, komisario Palmu! -näytelmän ensi-iltaa* Helsingin Kaupunginteatteriin.

Näytelmä oli hauska, jännittävä ja viihdyttävä, ja näytöksen kruunasi esityksessä katsomossa ollut Matti Kassila. Oli hyvin liikuttava hetki, kun Kassila kukitettiin ja koko yleisö nousi näytöksen jälkeen seisomaan ja kunnioittamaan Kassilan upeaa elämäntyötä.

Entistä tärkeämmäksi kunnianosoitus muuttui viime viikolla, kun Matti Kassila menehtyi yli 90-vuoden iässä. Miten hienoa, että Kassila ehti nähdä lavalla upeiden näyttelijöiden ja hienon orkesterin tekemän, Kassilan elokuvaohjausta mukailevan näytelmän valmiina.

Viimeinen, muttei suinkaan vähäisin, lahjaidea yhteiseen tekemiseen on Allas Sea Pool. Minulla oli viime kesänä Altaalle kolme kuukausikorttia putkeen, eli polskin Altaalla kesän aikana ainakin 50 tai 60 kertaa. Siinä ajassa Allas ehti tulla tutuksi niin hyvässä kuin pahassa.

Ainut negatiivinen juttu, mikä noiden kuukausien aikana eteen tuli, oli valtavan ruuhkaiset ja ahtaat pukkarit. Kaikkialla oli hikistä, nihkeää ja kosteaa, ja ruuhkat kiristivät hermot välillä aika tiukille. Kivassa ympäristössä uiminen ja saunasta nauttiminen painoivat kuitenkin vaakakupissa niin paljon enemmän, että kuukaudesta toiseen ostin kuukausikortin itselleni.

Elokuun jälkeen en ole kuukausikorttia hankkinut, mutta käyn silloin tällöin edelleen Altaalla uimassa. Viimeksi kävin polskimassa Altaalla itsenäisyyspäivänä. Ruuhkaa oli taas, mutta miettikää nyt: rauhallista uimista +27 asteisessa, höyryävän lämpimässä vedessä pienessä pakkasessa. Vieressä presidentinlinna, jonka ovella punainen matto illan juhlia varten ja salossa liehuvat Suomen liput.

Oli niin kiva fiilis, että välillä ihan itketti. Ja niin, merivesi oli +2 asteista, mutta kävin silti myös siinä uimassa, tietty!

Joko Teillä on joululahjat hankittu? Onko lahjat aineettomia, vai saitteko kivoja tavaralahjatoiveita? Minulla taitaa lahjat olla aika tasan 50/50 tavaraa ja aineetonta yhdessäoloa. Ei kai nyt kummilapsia voi jättää ilman perinteistä pehmeää pakettia?

Tunnelmallinen Tivoli

tunnetila: onni

Ajattelin viime perjantaina, että hämmästyttävän upean Legolandin jälkeen mikään kokemus ei voi tuntua vähään aikaan miltään. Olin väärässä.

Menimme siskoni kanssa lauantai-iltana Köpiksessä kierrellyn päivän jälkeen hotelliin päikkäreille, ja pienen levon jälkeen suunnistimme samana päivänä avattuun Tivoliin. Kööpenhaminan Tivoli on ehkä tunnelmallisin huvipuisto maailmassa, ja se onkin yksi Köpiksen tunnetuimmista matkailukohteista.

Tivoli on pääasiallisesti auki kesäisin, mutta näin Halloweenin aikaan se avautuu muutamaksi viikoksi entistäkin upeampana. Sisäänpääsy alueelle maksaa 120DKK (n. 16€), mutta jos haluaa käydä Tivolin laitteissa (hurjia vuoristoratoja ja muita pelottavia vekottimia), täytyy laiteranneke tai -liput ostaa erikseen.

Tyydyimme siskoni kanssa alueella kiertelyyn ja herkutteluun, ja jätimme laitteet sikseen. Ilman laitteitakin alueella oli valtavasti nähtävää. Koko alue oli valaistu tuhansin viehättävin valoin, ja tunnelma oli mieletön. Tivolin alueella oli mahdollista shopailla mielin määrin vaikka mitä, matkamuistoista vaatteisiin ja asusteisiin. Ravintoloita alueella on 60 (!), joten syötävää löytyy varmasti jokaiseen makuun.




Laservaloshow, hattarat, tivolin syke, iloiset ihmiset ja lämmin syyssää saivat jo itsessään sydämeni pamppailemaan tavallista nopeammin, mutta siinä hetkessä kun astuin erään ravintolan puutarhaan, tuntui että pakahdun.

Sadoin valoin koristellusta rönsyilevästä puutarhasta löytyi yhtäkkiä salaisia pieniä nuotiopaikkoja. Pienten nuotioiden ympärille oli kerääntynyt ihmisiä juomaan viiniä ja paistamaan avotulella vaahtokarkkeja. Nuotiot olivat ravintolan ylläpitämiä, ja vaahtokarkit sai ostaa ravintolasta. Mikä huikea idea! Olisikohan tuollainen avotulen tekeminen ravintolan puutarhaan mahdollista Suomessa? Vähän epäilen…

Kööpenhaminan Tivoli juhlii tänä syksynä merkittävää juhlavuotta. Tivoli on avattu 175 vuotta sitten, 15.8.1843, ja se on maailman toiseksi vanhin toiminnassa oleva huvipuisto. Ihan käsittämätöntä, että tuollaisia paikkoja on olemassa! Täytynee ottaa tavoitteeksi mennä Tivoliin uudestaan viimeistään silloin, kun siellä juhlitaan 200-vuotissynttäreitä. Onnistuisikohan tuo?

Kun suunnittelimme kesällä siskolleni synttäriyllätystä, ja totesimme, että pääsemme matkaan vasta syysloman aikaan, minua vähän harmitti. Ajattelin, että Legolandissa täytyy käydä kesällä, ja että Tivoli ei ole syksyllä auki. Mutta mitä vielä!

Jos suoraan sanon, niin tämän parempaa ajankohtaa kummankaan kohteen kokemiseen ei voi olla. Kaikki oli niin täydellistä, tunnelmallista ja kaunista! Suosittelen lämpimästi syksyistä Tanskan matkaa!