Browsing Category

kulttuuri

Matkavinkkejä Dubrovnikiin

tunnetila: muistelu

Kävimme muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran Kroatiassa. Ihastuin iki hyviksi pieneen pohjoisessa sijaitsevaan Rovinjin kaupunkiin. Etelämmässä sijaitsevasta Dubrovnikista taas olin kuullut oikeastaan pelkkää huonoa, joten en yhtään innostunut, kun mieheni ehdotti, että lennettäisiin tämän kesän pääkohteeseemme Montenegroon Dubrovnikin kautta.

Olin kuullut Dubrovnikin olevan kallis, täynnä turisteja ja menettäneen alkuperäisen tunnelmansa. Suostuin kuitenkin lopulta reittiehdotukseen, ja nyt on sitten tullut nähtyä ja koettua Dubrovnik omin silmin.

Olimme matkan aikana siellä pariin otteeseen. Reissun aluksi kolme yötä, ja pari päivää vielä pois tullessa. Tuolla kokemuksella täytyy sanoa, että olen Dubrovnikin arvostelijoiden kanssa monista asioista täysin samaa mieltä.

Ainakin heinäkuun lopussa Dubrovnikin vanhassa kaupungissa turistien määrä oli välillä suorastaan ahdistava. Ja kun lämmintä oli viimeisinä päivänä yli +40, niin fiilis oli paikoitellen aika tukala. Kaikki oli myös hirvittävän kallista. Eräskin lounas maksoi kahdelta 70€, vaikka juomina oli vain lasillinen proseccoa ja olut, ei alkuruokia tai viinipulloa, ja vain yksi jälkkäri.

Jos kuitenkin haluat nähdä ja kokea Dubrovnikin, niin ohessa muutama vinkki, jotka olivat minulle reissumme parasta antia.

Vanhan kaupungin muurit

Kaikkialla sanotaan, että mitä Dubrovnikissa teetkin, niin vanhan kaupungin muurien päällä käveleminen täytyy kokea. Tähän toteamukseen on helppo yhtyä. Muurilla käveleminen antoi upeiden maisemien lisäksi paljon pohdittavaa historiasta, muurien tärkeydestä entisaikaan kaupungin puolustuksessa, sekä Dubrovnikin kohtaamista sodista, joista viimeisimmästä ei ole aikaa kuin alle 30 vuotta.

Reitti muurien päällä on pari kilometriä pitkä, ja sen kävelee noin tunnissa. Reitin varrella on pieniä kahviloita ja gallerioita sekä vanhoja torneja, joten jos näissä haluaa piipahtaa, niin muurilla kävelemiseen kannattaa varata aikaa vähintään pari tuntia.

Gallerioista suosikkini oli The Pulitika Studio. Suosittelen piipahtamaan siellä. Jos et tykkää näyttelystä, niin ainakin pääset hetkeksi varjoon paahtavalta auringolta.

Sisäänpääsy muurille oli pöyristyttävät 30€/hlö (Kroatian rahayksikkö on kuna, mutta euroiksi muutettuna sisäänpääsy oli tuon kolmisen kymppiä), mutta minä maksoin sen mukisematta. Toivon vain, että tuo raha käytettäisiin muurin ja vanhan kaupungin aarteiden yläpitoon, eikä olisi pelkkää turistien rahastusta. Tiedä häntä.

Apartementokset 

Asuimme mennessä kolme yötä Lapadissa, eli vanhan kaupungin vieressä sijaitsevassa kaupunginosassa. Palatessa olin varannut viimeiseksi yöksi huoneen vanhan kaupungin sydämestä. Ajattelin että maksoi mitä maksoi, halusin olla ihan ytimessä, ja ottaa viimeisistä päivistä kaiken irti.

Jos olisin tiennyt, mikä hullunmylly tuo vanha kaupunki heinäkuun lopussa on, olisin asunut ihan mieluusti myös pois lähtiessä Lapadissa. Mutta onpahan nyt tullut asuttua yksi yö rakennuksessa, jonka rakennusvuosi on 1500. Ja asunto oli kiva, rauhallinen ja hyvin ilmastoitu, eli ei sinänsä mitään valittamista, mutta yksi yö maksoi 150€, kun taas Lapadin asunnossa yön hinta oli noin 100€.

Molemmat asuntomme olivat apartementoksia, eli paikallisten omistamia pieniä perheyrityksiä. Lapadin asunnon (Apartements Kovacec) omisti hyvin sympaattinen vanhempi mies, vanhan kaupungin asunnon (Vicelic Guest House) vuokrausta pyöritti nelikymppinen mies äitinsä kanssa.

Lapadissa maksoimme omasta rauhasta ja upeasta terassista merinäköalalla (kuvissa alla), vanhassa kaupungissa sijainti hilasi hinnan korkeammaksi. Jos jompaa kumpaa majoitusta täytyy suositella, niin käännyn ehdottomasti Lapadin puoleen.

Oli ihana istua iltaisin omalla terassilla ja nauttia kauniista auringonlaskusta, ja keskustan hälinä oli muisto vain. Lapadin asunnon vieressä oli myös ”salainen uimapaikka”, joka pesi keskustan täydet uimapaikat mennen tullen.

Uimarannat

Dubrovnikilaiset uivat kaikkialla! Tämän tästä törmäsi johonkin kallionkielekkeeseen, jolta ihmiset hyppivät uimaan. Kauempana vanhasta kaupungista on ”virallisia” uimarantoja aurinkotuoleineen ja -varjoineen, mutta ihan vanhan kaupungin muurien ulkopuolella oli useita uimapaikkoja, jotka tuntuivat olevan enimmäkseen nuorison suosiossa.

Monien uimapaikkojen yhteyteen oli perustettu pieniä baareja, joista sai ostaa oluita tai muita juomia. Olut maksoi noin 7€, eli hintataso oli aika sama kuin Helsingissä.

Kuten edellä mainitsin, vanhan kaupungin liepeillä olevat uimapaikat olivat aika täynnä. Lapadissa asuntomme omistava mies vinkkasi meille vähän salaisemmasta rannasta, joka oli ihan asunnon läheisyydessä. Kävimmekin siellä aamu-uinnilla joka aamu Lapadissa asuessamme. Vesi Adrianmeressä oli ihanan kirkasta ja puhdasta, ja tuolla uimapaikassa saimme hieman omaa rauhaa.

Satama ja Bon Appetit ravintola

Mainitsin jo alussa Dubrovnikin kalliista hintatasosta. Vanhan kaupungin ravintolakaduilla oli ihan tavallista, että pääruoka-annos maksoi 30€. Alkupalat olivat noin 15€, jälkkärit vähän vähemmän tai saman verran, ja juomien hinnat olivat Suomen tasoa. Yhteen ateriaan sai helposti kulumaan yli 100€ jos otti alkupalat, pääruoat ja juomat. Ihan sama oliko kyseessä lounas vai illallinen.

Siksi ilahduinkin kun löysimme sievän pienen ravintolan vanhan kaupungin ulkopuolelta, läheltä Dubrovnikin satamaa. Liikuimme reissun ajan pääosin bussilla, joten päädyimme satamaan ja Bon Appetit ranintolaan käydessämme ostamassa bussiliput Dubrovnikista Kotoriin, Montenegroon.

Ruoka Bon Appetitissa on niin hyvää ja hinnat niin kohtuulliset, että sinne kannattaa suunnistaa, jos vanhan kaupungin ruuhkat (ja hinnat) alkavat ahdistaa. Satamaan kävelee vanhasta kaupungista noin 40min (pääsee myös bussilla), mutta Lapadista kävelimme siihen vain noin 20min. Ah mikä ihana rauha ja sataman idylli tuon pienen kävelymatkan päässä olikaan!

Ravintolan lähellä oli myös pieni karkkipuoti nimeltä Kras, josta kävin ostamassa vähän herkkuja asunnollemme. Krasin pehmeä hedelmätoffee oli hyvää, mutta heidän suklaansa ei valitettavasti ollut kovin erikoista. Olemme tottuneet täällä Suomessa ihan liian hyvään, kun suklaasta puhutaan. Onpahan nyt kuitenkin tullut maistettua zagrebilaista suklaata.

Ravintola Azur

Toisen ravintolasuosituksen minulta saa ravintola Azur, jonka keittiö on kiva yhdistelmä aasialaista ja välimerellistä keittiötä. Azur sijaitsee rauhallisella pikkukadulla vanhassa kaupungissa, poissa turistimassojen silmistä.

Hintataso on vanhan kaupungin tärkeimpiä ravintolakatuja edullisempi, mutta myös täällä rahaa saa helposti kulumaan satasen yhdellä aterialla. Jos ottaa ruoan päälle vaikka kahvit ja juo ruoan kanssa muuta kuin vettä, niin siinä menee jo 70€.

Mutta periaatteessa täällä pääsee siis halvemmalla, mitä ihan vanhan kaupungin ytimessä.

dubrovnik.with.love

Dubrovnikin vanha kaupunki on täynnä turistikrääsäkauppoja. Kivoimmat ja persoonallisimmat tuliaistuotteet ja postikorti löysin hauskasta dubrovnik.with.love -butiikista.

Koruja, t-paitoja, öljyjä, luonnonkosmetiikkaa, kangaskasseja ja postikortteja. Kaikki tehty käsin persoonallisella otteella. Ihan toista kuin ne iän ikuiset I Love Dubrovnik -laukut ja t-paidat, jotka on valmistettu jossain ihan muualla kuin Kroatiassa.

En itse asiassa ostanut Dubrovnikista mitään, en edes yhtä postikorttia. Mutta jos jostain olisin jotain ostanut, niin se olisi ollut tämä pikkuinen käsityöläisbutiikki.

Suklaata ja chiliöljyä nappasin mukaan vasta kotiin lähtiessä lentokentältä. Siinä kaikki hankkimani Dubrovnikin tuliaiset.

Siinäpä taisi olla tärkeimmät asiat, mitkä tulivat nyt mieleen Dubrovnikista.

Dubrovnik on varmasti hieno kaupunki ja ovathan sen vanha kaupunki ja maisemat ympärillä huikeita, mutta suosittelen välttelemään kohdetta heinä-elokuussa. Tuolloin ihmisiä on siellä liikaa ja vanhasta kaupungista saa sellaisen kuvan, että se on vain kulissi, joka on rakennettu turisteja varten. Totuus tuon ikivanhan kaupungin kohdalla on kuitenkin ihan toinen.

Ja hei muuten, jos olet seurannut Game of Thrones -sarjaa, niin Dubrovnikissa on kuvattu sitä vaikka kuinka monessa lokaatiossa. Kaupunki pursuaa Game of Thrones -kauppoja, ja siellä järjestetään myös GOT -kierroksia (kuten myös Star Wars -kierroksia, sillä siellä on kuvattu niin ikää Star Wars: The Last Jedi -leffaa).

Jos Teille tulee mieleen jotain kysyttävää Dubrovnikista, niin vastaan mielelläni, jos vain osaan!

Parasta Sidewaysissa (+ festarikassiarvonta)

tunnetila: ilo

Vietin viime viikolla kolme ilta Sideways -festareilla, enkä ole toipunut festaritunnelmasta (enkä valvomisesta) vieläkään. Olin etukäteen päättänyt, että vietän festareilla kaksi iltaa, mutta kun festarihumu vei mennessään, niin en malttanut pysytellä poissa kolmantenakaan päivänä. Oli ihan superkivaa!

Sain festarilipun* yhteistyökumppaniltani Vallilalta, joka on parin viime vuoden ajan ollut näyttävästi mukana festaritunnelmissa ympäri Suomen. Vallila nimittäin valmistaa vuosittain eri festareille myyntiin rajoitettuja eriä upeita festarikasseja. Sidewaysissä festivaalialueen ilmettä piristi laajemminkin Vallilan värikkäät kankaat ja kauniit trooppiset kuosit.

Tänä vuonna omat festarikassinsa Vallilan kanssa yhteistyössä saivat Sideways, Provinssi ja Q-Stock. Festarikasseja voi ostaa kyseisiltä festivaaleilta, mutta myös Vallilan verkkokaupasta ja Vallilan omista myymälöistä.

Sidewaysin pinkki-vihreän Urbaani Metsä -kangaskassin (kuvissa) kuosissa seikkailevat sulassa sovussa metsot, city-kanit ja timantit. Oulun festarihelmen Q-Stockin kassissa kuosina on maisemia mm. ihanalta Oulun torilta.

Provinssi sai tänä vuonna kangaskassin kahdessa värissä. Upeaa Yötanssi -kangaskassia saa vaaleanpunaisena ja oranssina. Matleena Issakaisen kuosissa komeilee valtava yöperhonen, jota Vallilalla kutsutaan mystiseksi festarikiitäjäksi.

Jos haluat hankkia itsellesin jonkun tietyn kuosin Vallilan festarikasseista, kannattaa niiden hankinnassa olla nopea. Osa kasseista on jo myyty verkkokaupasta loppuun, vaikkei kaikkia festareita ole edes vielä ollut! Ja hei vinkki: jos Sidewaysin kassi kiinnostaa, niin kannattaa lukea postaus loppuun.

pellavapusero InWear, silkkihame Grana, nahkaespadrillot Selected Femme, festarikassi Vallila*, pikkulaukku Marc Jacobs

Mutta mennäänpä sitten itse festareille. Tämän vuoden festarikesän avannut, Helsingin keskustassa Vanhalla jäähallilla järjestetty Sideways, oli festarina minulle täydellinen.

Pääsin alueelle helposti torstaina ja perjantaina suoraan töistä työpäivän jälkeen, ja myös yöllä ratikka vei minut mukavasti ja turvallisesti kotiin. Päivät oli toki pitkiä, mutta väsymystä ei edes tajunnut kun oli niin kivaa!

Seuraavassa oma TOP -listani tämän vuoden Sidewaysista.

Festarialue:

Olen niin mukavuudenhaluinen, että festarialue, jonne pääsee sporalla, bussilla tai vaikkapa kävellen, ja josta pääsee helposti yöllä kotiin, on paras! Jäähallin sisävessat voittavat bajamajat 100-0 ja viilennetty rosé maistuu paremmalta kuin lämmin olut.

Iso plussa oli myös se, että esiintymislavat olivat näppärän lähellä toisiaan, eikä lavalta toiselle tarvinnut juosta varttia.

Vaikka Sidewaysissa oli paljon ihmisiä, niin jonoja ei juurikaan muodostunut. Ruokaa ja juotavaa sai jonottamatta ja vessajonotkin olivat pääosin lyhyet.

Jesse Markin

Taisin kuulkaa vähän ihastua Sidewaysissa. Upea lauluääni, sielukkaita rytmejä, taidokasta riimittelyä ja vahvaa läsnäoloa. Tamperelainen Jesse Markin oli minulle festivaalin suurin ja positiivisin yllätys.

Jos kaipaatte uutta kuunneltavaa, niin testatkaa uppoaako Jesse Markin teihin yhtä hyvin kuin allekirjoittaneeseen.

Ja hei, kun jaoin IG:ssä kuvia Jesse Markinin keikalta, Jesse kiitti kuvista ja laittoi tosi kivoja yksityisviestejä. Voi kyllä, näin niitä faneja saadaan!

Paints and Friends: Paints and Wine

Sidewaysissa oli esiintyvien bändien lisäksi paljon kiinnostavaa oheisohjelmaa. Kävin kolmen päivän aikana mm. kuuntelemassa erilaisia keskusteluita ja osallistuin tunnin kestäneeseen maalausworkshopiin.

Paints and Friends on nelihenkinen työryhmä Helsingissä, joka järjestää kuvataideworkshoppeja erilaisilla vaihtuvilla konsepteilla. Kollektiivin lähtökohtana on, että jokainen voi osallistua toimintaan ilman aikaisempaa taiteen harrastamista tai erityistaitoja.

Osallistuin Paints and Wine -workshoppiin, jonka aiheena oli maalata festaritunnelmia. Toiseen käteen viinilasi, toiseen sivellin, ja mielikuvitus valloilleen!

Vapaa maalaaminen oli ihan parasta. En ole tainnut koskaan ihan oikeasti maalata, joten kokemus oli minulle hyvin erilainen ja arkirutiineita rikkova. Ja vaikka työstäni ei mikään mestariteos tullutkaan, niin silti sain tuotua siihen aika hyvin festarifiiliksiäni, mikä tarkoituksena olikin.

Maustetytöt ja Suede

Sideways yhdisteli ohjelmistossaan hienosti uutta kotimaista musiikkia ja mahtipontisempaa meininkiä parinkymmenen vuoden takaa.

Maustetytöt seista jököttivät paikoillaan ja vetelivät biisejä menemään perisuomalaisella hartaudella ja pohjois-pohjanmaalaisella vakavuudella. Sueden yli viisikymppinen keulahahmo Brett Anderson taas katosi tämän tästä yleisön sekaan ja juoksi keikan aikana paitansa läpimäräksi.

Tykkäsin molemmista, mutta myönnän nauraneeni Maustetyttöjen keikan (ja etenkin Yle X:n pisteellä tapahtuneen haastattelun) aikana välillä vedet silmissä. Sueden ysärihitit taas saivat minut laulamaan mukana ääneni käheäksi. Molempi parempi, tärkeintä että molemmilla keikoilla oli kivaa!

Kiitos Vallila, kiitos Sideways ja kiitos ystävät! Oli huikea viikonloppu!

Ja niin, sitten siihen arvontaan! Sain festareiden aikana kyselyitä kangaskassistani, joka oli siis tuo kuvissa näkyvä Vallilan vaaleanpunainen ihanuus. Sain Vallilalta arvottavaksi kaksi Sideways-kassia, joita on valmistettu rajoitettu erä, ja joita on jäljellä enää muutamia kappaleita.

Arvon toisen kasseista täällä blogissa tähän postaukseen kommentoineiden kesken. Voit kommentoida mitä vaan, mutta yksi asia mikä minua kiinnostaisi kuulla, on millaista musiikkia Te kuuntelette. Eli voit osallistua kisaan kommentoimalla esimerkiksi mikä on tämän hetken lempibiisisi, tai vaikkapa kaikkien aikojen suosikkiartistisi.

Toisen kassin voi voittaa kommentoimalla Instagramissa Tunnetilan tilillä tänään julkaisemaani Sideways -aiheiseen kuvaan. Molemmat arvonnat on käynnissä sunnuntai-iltaan 16.6. klo 18 asti. Onnea kaikille arvontaan!

Kuvat minusta: Petra

24h viihdekeskuksessa

tunnetila: hauskuus

Äitini soitti minulle viime viikolla. ”Mitä teet viikonloppuna? Kaverini on tulossa autolla Vantaalle lauantaina. Mitä jos hyppään kyytiin seuraksi, ehditkö nähdä?” Olin ajatellut viettää kotiviikonlopun, mutta hetken juteltuamme äitini varasi huoneen Sokos Hotel Flamingosta, ja päätimme viettää 24h Vantaan viihdekeskuksessa.

Suunnittelin muutaman tunnin shoppailua Jumbossa, sen jälkeen kylpylää tai jotain hoitoa Flamingo Day Spassa, illallista jossain kompleksin useista ravintoloista ja leffailtaa juuri ensi-iltansa saaneen Aladdin seurassa. Arvatkaapa miten kävi?

neule InWear, nahkahousut Malene Birger, laukku Marc Jacobs, kengät Pomar*

Shoppailimme lauantaina yli 7 tuntia (kahdeksaan asti illalla) ja sen jälkeen suunnistimme take away-ruoan kanssa hotellihuoneeseen ja kaaduimme sänkyyn kaikkemme antaneina. Yli seitsemän tunnin käveleminen ympäri kauppakeskusta ja vaatteiden sovittelu on kyllä urheilusuoritus sinänsä!

Koko reissun ajan oli ihan sellainen olo kuin olisimme olleet laivalla. Emme poistuneet hotelli-kauppakeskuskompleksista koko vuorokauden aikana, ja tuolla olisi pärjännyt hyvin vielä toisen kokonaisen päivän. Niin paljon kaikkea kivaa jäi vielä näkemättä, tekemättä ja kokematta.

Vietin toissa viikonlopun Tampereella, nyt olin lauantaista sunnuntaihin Vantaalla. Tällä viikolla saan ystäväni Helsinkiin torstaista sunnuntaihin, ja myös hänen kanssaan yövymme yhden yön hotellissa täällä Helsingissä. Jestas miten aktiivista lähimatkailua tässä tuleekaan harrastettua!

Mutta sitä seuraavat kaksi viikonloppua aion pysyä kotona, enkä reissaa minnekään ennen juhannusta!

Kuvat minusta otti äitini

Parasta Tampereella just nyt

tunnetila: tykkäys

Kerroinkin jo, että minulla oli suorastaan fantastinen viikonloppu Tampereella. Ihan parasta on tietenkin aina ystävät joiden kanssa hengailla, mutta poimin reissultani muutaman asian, jotka ovat parasta Tampereella just nyt.

Grand Hotel Tammer

Parasta Tampereen hotellimaailmassa aina ja ikuisesti! Tai ainakin vuodesta 1929 asti. Olen yöpynyt Grand Hotel Tammerissa yli kymmenen kertaa (en edes tiedä kuinka monesti), ja aina se vain pitää pintansa suosikkinani. Arvokas art deco -hotelli on vaan niin kaunis, etten voi olla pitämättä siitä. Ja joka kerta se myös yllättää minut positiivisesti.

Tällä kertaa koin positiivisen yllätyksen heti hotellille saapuessani. Olin paikalla lauantaina vähän klo 12 jälkeen, ja pääsin huoneeseeni heti. Olin varautunut jättämään tavarat säilöön ja palaamaan hotellille iltapäivällä uudestaan, mutta pääsinkin asettumaan heti kodiksi. Toinen iloinen yllätys oli aamiaisen kesto. Sunnuntaiaamuna aamiainen oli tarjolla klo 12 asti. Täydellistä! Noin pitäisi olla kaikkialla.

Eikä siinä vielä kaikki. Minulle myös tarjottiin veloituksetta myöhäistä uloskirjautumista sunnuntaina. ”Voit olla täällä ihan rauhassa. Kuinka pitkään haluat olla? Ole vaikka klo 18 asti!” Ihan mieletöntä palvelua! Toki jos hotelli on tupaten täynnä tätä ei voida tarjota, mutta myöhäistä uloskirjautumista tarjotaan aina kun se on mahdollista. Ra-kas-tan!

Viehättävä uusi vaateliike Store of Hope ja Nouki

Pari viikkoa sitten Tampereelle avattiin uusi vaateliike osoitteessa Kyttälänkatu 1. Tamperetta jonkin verran tuntevana mietin etukäteen, että tuossa kohtaa ei ole mitään paikkaa, missä olisi tilaa vaateliikkeelle.

Kun pääsin paikalle, olin edelleen samaa mieltä. Näin kuitenkin rakennuksen edessä kyltin butiikista ja ohjeen soittaa ovikelloa. Hitsit miten jännittävää! Soitin ovikelloa, pääsin sisälle ja nousin kauniissa jugendtalossa portaat kolmanteen kerrokseen.

Ai vitsit miten kaunis liike minua oli siellä vastassa! Ja miten ihana valikoima kotimaista ja ekologista muotia. Kotimaista osaamista liikkeessä edustaa Nouki, upeasti kuratoitua kestävän kehityksen muotia maailmalta taas samaan tilaan tuo Store of Hope.

Sovittelin butiikissa vaikka mitä, ja kaikki päälle laittamani vaatteet olivat ihania! Lopulta päädyin ABLEn farkkuihin ja JUNGLE FOLKin neuleeseen, vaikka piti ostaa niitä kesävaatteita

Huomioithan, että liike on auki ainoastaan perjantaisin klo 11-18. Kannattaa siis aikatauluttaa käynti kalenteriin jo ajoissa, että muistaa varmasti piipahtaa paikalla.

Vapriikinraitti

Puinen kävelysilta Tampellan kupeessa avattiin vapuna, eli pääsin kulkemaan uutta reittiä aika tuoreeltaan. Väylä alkaa Työnpuistosta ja jatkuu koko teollisuusalueen pohjoispäähän Aleksandra Siltasen puistoon saakka.

Vapriikinraitti sisältyy Tampereen keskustan kehittämisohjelman järveltä järvelle -teemaan eli Näsijärveä, Pyhäjärveä ja Tammerkoskea myötäilevään katkeamattomaan rantareittiin. Koko hanketta kutsutaan myös hulppealla nimellä Viiden tähden keskusta, jonka pitäisi olla valmis vuoteen 2030 mennessä.

Ihana että vanhaa teollisuuskaupunkia kehitetään ja modernosoidaan muutenkin kuin tuomalla sinne raitiovaunuliikennettä!

Tallipihan Suklaapuoti

Suklaata, lakuja, tryffeleitä, toffeeta, nekkuja, salmiakkia, vaahtokarkkeja. Ai jestas sentään mikä herkkusuun taivas Tallipihalle onkaan ilmestynyt!

Viimeksi kun kävin Tallipihalla, siellä oli pieni Dammenbergin suklaapuoti, sekin toki täynnä herkkuja. Uusi suklaapuoti oli kuitenkin ehkä triplasti suurempi kuin Dammenbergin puoti, ja nyt tarjolla on herkkuja yli neljältäkymmeneltä valmistajalta.

Ostin kotimaista lakua ja kahta erilaista, Tampereella ja Ylöjärvellä valmistettua, suklaata. En malta odottaa ensi viikonlopun karkkipäivää, jolloin pääsen maistamaan ostoksiani.

Ennakkoluuloton taide

Tampereella on ihan keskustan tuntumassa monta kivaa pientä museota. Piipahdin sunnuntaikävelyllä museoista kolmessa, ja niissä kaikissa oli tällä hetkellä hyvin kiinnostavaa nähtävää.

Taidekeskus Mältinrannassa on tällä hetkellä SAMK kuvataide Kankaanpään valmistuvien kuvataiteilijoiden näyttely. Todella kiinnostavia teoksia hyvin erilaisilta taiteilijoilta. Omia suosikkejani olivat mm. Kaisa Huotarin The Place To Be -installaatio, Emma Thomasin Heaven Is A Place On Earth, sekä Elisa Hämärän upea ja erittäin taidokas Tutkielma Český Krumlovista.

SAMK Kankaanpään lopputyönäyttely on nähtävillä Taidekeskus Mältinrannassa 4.6. asti.

Museo Milavidassa, eli viehättävässä Näsinlinnassa pääsee nyt näkemään Timo Sarpanevan vähemmän tunnettuja upeita painokankaita. Ambiente-näyttelyn kankaat on painettu Tampereella Lapinniemen puuvillatehtaalla 60-luvulla.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon detalij näyttelystä: kun Andy Warhol oli nähnyt Sarpanevan Ambienteja vuonna 1969, hän oli todennut, että Sarpanevan tulisi kehystää kankaat ja myydä ne taideteoksina. Warhol oli ennustanut, että silloin Sarpanevasta tulisi miljönääri.

Kolmas hyvin inspiroiva näyttely oli Kulttuuritalo Laikussa ihan keskustorin kupeessa. Laikussa oli esillä Tulevaisuuden toivot – Sara Hildén Akatemian näyttely. Kyseessä on siis kuviskoulun näyttely, ja teosten tekijät ovat 7-16 vuotiaita lapsia.

Näyttely oli ensi katsomalta rönsyilevä, pirskahteleva, lapsenomainen ja hurjan värikäs. Tarkempi tutustuminen teoksiin sai kuitenkin mietteliääksi. Hyvin monessa teoksessa kantavana teemana oli ilmastonmuutos, ja lasten huoli maailmasta oli musertava. Näin todella taidokkaita tapoja käydä läpi mieltä askarruttavia asioita ja huolta maailmasta!

Tulevaisuuden toivot – Sara Hildén Akatemian näyttely on auki vielä pari päivää, eli 26.5. asti.

Toivottavasti näiden vinkkien avulla saat seuraavasta Tampereen matkastasi  jotain uutta irti. Oma reissuni oli niin sanotusti ’kuus kautta viis’, eli täydellisen onnistunut ja vähän ylikin. Kaiken kruunasi viime viikonlopun helteinen sää. Tampereella tosin pärjää ehdottomasti myös ilman hellettä. Suurin osa näistäkin vinkeistä on mukavaa tekemistä sadesäällä.

Kaikki hienot jutut

tunnetila: vinkkaus

Eloni ei ole viimeisten viikkojen aikana ollut kovin kaksista. Flunssa on kaatanut sänkyyn ja vienyt voimat niin, etten ole edes blogini pariin jaksanut. Onneksi väliin on mahtunut muutama terveempi päivä, jolloin olen päässyt käymään töissä ja hakemaan muitakin ilon aiheita elämääni.

Yksi viime viikkojen kohokohdista oli keskiviikkona 20.3. Kansallisteatterin Willensaunassa ensi-iltansa saanut näytelmä Kaikki hienot jutut*. Kaikki hienot jutut (Duncan Macmillan, 2013) kertoo masennuksen varjostaman kasvutarinan lapsuudesta aikuisuuteen.

Tarinan päähenkilö on 7-vuotias, kun hänen äitinsä yrittää itsemurhaa. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päähenkilö alkaa laatia listaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista. Listan nimeksi hän antaa ”Kaikki hienot jutut”.

”Jäätelö.” Jäätelö on ensimmäinen kiva asia, minkä seitsenvuotias listaansa keksii. Vuosien saatossa hienoja juttuja kertyy ensin tuhanteen, lopulta miljoonaan asti, ja ilon aiheet muuttuvat käsin kosketeltavista subjekteista abstraktimmaksi. ”Mereen pissaaminen salaa. Friteerattu kana hapanimeläkastikkeessa. Se kun tuntee jonkun niin hyvin, että voi pyytää sitä tarkastamaan onko hampaisiin jäänyt basilikaa.”

Näyttelijät Mari Lehtonen ja Ilja Peltonen ovat suomentaneet, ja kirjailijan näyttämöohjeiden mukaisesti mukauttaneet näytelmän suomalaiseen todellisuuteen sopivaksi. Lehtonen ja Peltonen myös vuorottelevat teoksen pääesiintyjinä. Näytelmän muut roolit hoitaa paikalle saapunut yleisö. Jokaisella on omat vuorosanansa.

En ole aikaisemmin osallistunut interaktiiviseen näyttämöteokseen, joten jännitin omaa repliikkiäni aikalailla. Puristin paperille kirjoitettua repliikkiä kädessäni niin tiukasti, että teksti melkein katosi paperista. Ehdin jo hieman hätääntyä, mutta onneksi löysin silmälasini takin taskusta, näin lukea nuhjaantuneen tekstin ja suoriuduin repliikistäni kunnialla. Hitsit että tuo oli kiva kokemus, kaikesta jännityksestä huolimatta!

Ja millaisiin roolisuorituksiin kanssakatsojani ylsivät, voi että! Päähenkilön roolissa ollut Mari Lehtonen teki läsnäolollaan ja luontevalla esiintymisellään Willensaunan intiimistä tunnelmasta rennon ja mutkattoman, ja rohkaisi ihmisiä heittäytymään mukaan upeasti. Ja jos ei halunnut olla mukana esityksessä, myös se oli ihan ok.

Näytelmässä mukana oleminen sai teoksen vakavan aiheen tuntumaan entistä henkilökohtaisemmalta, ja tähän päivään tuodut nuorten tyttöjen itsemurhatilastot Suomessa olivat pysäyttävää kuultavaa. On hienoa että masennus, tuo tärkeä ja musertavakin aihe, tuodaan näyttämölle, ja sitä käsitellään silottelematta ja piilottelematta.

Näin muutama vuosi sitten Kansallisteatterissa Duncan Macmillanin teoksen Keuhkot (2015). Tuo näytelmä käsitteli ilmastonmuutosta rohkeasti ja yhdisti siihen mm. vapaaehtoisen lapsettomuuden tematiikan. Pidän kovasti Macmillanin tavasta käsitellä nykyisyyttä ja nähdä maailma juuri sellaisena kuin se nyt on.

Vaikka tämänkin teoksen aihe oli rankka, sai näytelmän aikana välillä nauraa sydämensä kyllyydestä. ”Oli teillä siellä ainakin hauskaa! Nauru kuului tänne asti”, kommentoi narikassa työskennellyt rouva, kun menin hakemaan takkiani näytöksen jälkeen.

Kyllä, hauskaa oli, mutta välillä silmäkulmassa kimmelsivät kyyneleet ihan muista syistä. Pidin näytelmästä ja sen aiheuttaman tunnemyrskyn useita päiviä kestäneestä vaikutuksesta valtavasti. Lämmin suositus!

Kaikki hienot jutut
Kansallisteatteri, Willensauna
20.3. – 30.10.2019

Lehdistölippu näytökseen saatu

Toinen kuva: Kastehelmi Korpijaakko/Kansallisteatteri