Browsing Category

yks juttu

Ostokokemusta vailla

tunnetila: haaveilu

Haluaisin ostoksille. Haluaisin ostaa itselleni uudet housut ja monta uutta puseroa kevääksi. Voi miten haluaisinkin!

Ihan välttämätöntä tarvetta uusille vaatteille minulla ei vieläkään ole, vaikka olin koko viime vuoden ostolakossa, mutta haluaisin silti vaatekaappiini uusia juttuja, jotka tekisivät pukeutumisestani helpompaa ja mukavampaa.

Kaapistani löytyy edelleen ne samat vanhat vaatteet, joita olen käyttänyt jo monta vuotta putkeen vailla vaihtelua. Lempparihousuni repesivät haaroista jo viime syksynä, mutta paikkasin ne ja käytän niitä edelleen viikottain. Nuo housut on minulla jalassa tänäänkin.

Olen toki tehnyt tänä vuonna muutaman vaate- tai asusteostoksen, mutta niistä 80% olen ostanut Zadaasta käytettynä, ja loput 20% verkkokauppa Granasta. On jo toukokuu, enkä ole kertaakaan ostanut mitään vaateliikkeestä.

Olen saanut ostaa ihan mitä haluan jo yli 4kk, mutten ole juurikaan koko tuona aikana kierrellyt kaupoissa. En ole sovitellut vaatteita. En ole myöskään kokenut sitä kutkuttavaa tunnetta, kun sovituskopissa päätän, että ”tämän minä haluan”, ja marssin kassalle tyytyväisenä löytööni.

Kaipaan myös sitä hetkeä, kun saan kassalla käteeni uuden vaatteen sisältävän paperikassin, ja lähden innoissani kassi kädessä kotia kohti. Kotona haluan heti sovitella ostostani ja mallailla minkä vanhan vaatteen kanssa uusi hankinta sopii kaikista parhaiten.

Voi että minulla on ikävä kivijalkaliikkeessä tai tavaratalossa tehtyä ostokokemusta! Ehtisinköhän tulevana viikonloppuna vähän kaupungille? Olisi niin ihana käydä ostoksilla!

Toki olisi ihana päästä myös La Herraduraan, jossa asustelimme viime toukokuun, ja jossa otin tasan vuosi sitten 7.5.2018 itsestäni tämän kuvan itselaukaisimella. Mutta jos nyt kuitenkin yrittäisin päästä viikonloppuna edes sinne ostoksille ihan täällä Helsingissä. Siitä olisi hyvä aloittaa!

Blogin parhaita puolia

tunnetila: hauskuus

161016_01

Arvatkaa mikä on mielestäni yksi blogin parhaita puolia? Se, että blogista voi tarkistaa kaikkia asioita jos ei niitä muuten muista.

Olen kaivanut blogini esiin lukemattomia kertoja kun olen halunnut suositella ystävilleni jotain hotellia tai muuta kohdetta jossain ulkomailla, mutten ole siinä hetkessä muistanut hotellin nimeä tai ravintolan tarjontaa. ”Odotas, mä kurkkaan blogista mikä se paikka oli…”

Olen kirjoittanut blogia yli 11 vuotta, joten siinä ajassa blogiin ehtii kertyä aikamoinen tapahtumien arkisto ja tietopankki.

Joskun mietin olenko ihan hölmö kirjoittaessani blogia omasta elämästäni. Ketä oma pieni elämäni muka kiinnostaa? Onko mitään järkeä jakaa asioita ja tapahtumia omasta elämästä verkossa suurelta osin tuntemattomille ihmisille? Sen olen kuitenkin huomannut, että ainakin se järki siinä on, että jos muisti pätkii, niin blogista voi muistella elämän kulkua.

161016_03

trenssi Burberry, huivi Balmuir*, housut Y.A.P., laukku Whistles*, lenkkarit Nike*

161016_06 161016_07

Löydän blogistani silloin tällöin myös pukeutumisinspiraatiota. Tiedän, että omista asukuvista inspiroituminen kuulostaa todella huvittavalta. Olen kuitenkin pukeutumisessa välillä niin kaavoihin kangistunut, että kuljen aina samoissa vaatteissa.

Nytkin kun sää on lämmennyt, olen kulkenut silti kevytuntuvatakissa hiki valuen. Olen miettinyt mihin takkiin untsikan vaihtaisin, mutten ole jaksanut kaivella kaappia ja muistella mitä kevättakkeja minulla on.

Blogin julkaisemattomia postauksia selaillessani törmäsin kuluneella viikolla tähän postaukseen, jossa oli vain nämä siskoni ottamat kuvat pari vuotta sitten tehdyltä Tallinnan reissultamme, eikä tekstiä lainkaan. Näiden kuvien myötä muistin omistavani tämän trenssin, ja nyt olen kulkenut iloisena trenssissäni koko viikon.

Ja hei vielä lopuksi se blogin paras puoli: YSTÄVÄT! Olen menossa tänä iltana juhlimaan vuosien saatossa minulle hyvin rakkaaksi tulleen bloggaajakollegani Iinan synttäreitä. Synttäreille tulee joukko ihania tyyppejä, joista kehenkään en olisi tutustunut ilman bloggaamisen aloittamista yli 11 vuotta sitten.

Onneksi aloitin tämän harrastuksen vuosia sitten, ja onneksi kohtasin sitä kautta myös kaikki Teidät. Ja onneksi minulla on nyt olemassa päiväkirjan tapainen, josta voin vielä mummuna lueskella, mitä kaikkea sitä nuorempana tuli tehtyä!

Kivaa viikonloppua kaikille! Minulla alkaa tämän illan juhlien myötä varsinainen kevään juhlaputki, joka taitaa loppua vasta heinäkuussa! Että hilirimpsistä vaan!

Helppohoitoinen kampaus

tunnetila: ärsytys

Väri kuntoon ja ryhdikäs, helppohoitoinen leikkaus. Näin kuului toiveeni kun istahdin viime viikolla kampaajan tuoliin. Luottokampaajani Mikko Parturi kampaamo Woimasta tietää tasan tarkkaan miten laiska (ja surkea) olen hiustenlaitossa, joten hän toteutti minulle juuri toiveitteni mukaisen kampauksen.

Hiukset saa edelleen tarvittaessa miniponnarille, mutta nyt hiukset on takaa sen verran lyhyet, että arjessa minulla on tavoitteena pitää niitä auki. Hiukseni eivät koskaan vahvistu jos pidän niitä aina kireällä ponnarilla joka katkoo hiuksia.

Tämä oli siis rehti ja yksinkertainen tavoitteemme viime viikolla uusien hiusten suhteen. Kampaajakäynnistä on kulunut alle viikko, ja arvatkaapa miten on mennyt? Pidin hiuksiani auki ensimmäiseen pesuun asti, ja sen jälkeen olin kulkenut miniponnarissa. En vain osaa olla hiukset auki, enkä myöskään osaa laittaa niitä yhtään mitenkään!

En saa niitä suoriksi enkä kiiltäviksi kuten ne kuvassa ovat, vaan vaikka kuinka yritän, hiusteni luonnonkihara puskee laittamisestani huolimatta esiin, ja hiukset näyttävät hetkessä ysäripörröltä.

Rakastan hiusteni taipuisuutta ja luonnollista kiharaa silloin kun hiukseni ovat pitkät. Silloin niitä ei tarvitse laittaa mitenkään, vaan ne kihartuvat kauniille laineille. Lyhyenä kihara on intensiivisempi, välillä ihan korkkiruuvilla, ja sellainen kampaus ei mielestäni sovi minulle lainkaan.

Minulla on käytössäni suoristusrauta ja kihartimia, sekä valtavasti hyviä hiustuotteita, mutta kun en vaan osaa niin en osaa! Olisinkin nyt kiitollinen jokaisesta hiusvinkistä, jolla pääsisin edes lähelle kuvan hiusten lopputulosta.

Kannattaisiko ostaa pyöröharja? Testasin sellaista joskus, ja sain hiukseni ainoastaan sähköiseksi. Entäs suoristusrauta? Suoristusraudalla saan kyllä hiukseni suoraksi, mutten osaa taivuttaa sillä latvoja. Kihartimella saan aikaan vain kiharaa, jota en tässä tapauksessa halua.

Hiuksissani on nyt kaunis ja luonnollinen väri, ja hiusten mallikin on mieleeni. En vaan saa kampauksesta sen parhaita puolia esiin. Hitsit miten turhauttavaa!

Minusta tulee isona…

tunnetila: pohdiskelu

”Iskä hei. Sillon kun sä olit lapsi, pojat halusivat poliiseiksi tai palomiehiksi. He halusivat auttaa ja olla sankareita. Nyt, vuonna 2019, kaikki pojat haluaa pelata ammatikseen Fortnitea. Ne haluaa tehdä työkseen vaan sitä mikä on kivaa. Kaikki ajattelee vaan itseään. Kukaan ei ajattele enää muita. Ihmiset on nykyään hirveen itsekkäitä.”

Kuulin nuo pikkupojan sanat eilen ratikassa juuri ennen kun jäin pois sporasta. Olisi tehnyt mieli jäädä vielä hetkeksi. Olisin halunnut kuulla, mikä hän, vielä alakoulussa oleva poika, haluaisi itse olla isona. Harmikseni minulla oli kuitenkin aikataulu, enkä voinut jatkaa salakuuntelua pidempään. Nuo sanat jäivät kuitenkin mieleeni koko illaksi.

Muistan itse täyttäneeni ala-asteikäisenä luokkakaverini Ystäväni -kirjaa. 80% luokkani tytöistä haaveili tuolloin opettajan ammatista. Muutama toivoi olevansa isona eläinlääkäri. Poiken haaveissa siintivät poliisin, palomiehen tai huippu-urheilijan urat.

Ystäväni ja minä erotuimme joukosta. Ystäväni halusi olla isona salapoliisi, minä taas haaveilin radiotoimittajan työstä. Suurin osa ikäluokkani lapsista ajatteli kuitenkin tekevänsä aikuisena töitä erilaisissa palveluammateissa.

Mitä luulette, pitävätkö nuo sporassa kuulemani pienen pojan sanat paikkansa? Onko maailma muuttunut kokonaan lapsuudestani? Eikö enää haluta olla sankareita, paitsi tietokonepeleissä?

Entä muistatteko Te lapsuutenne unelma-ammatin? Mitä Te halusitte olla ”isona”?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

Ihana/kamala etätyö

tunnetila: pohdiskelu

Etätyö konseptina on minusta ihana! Nautin suunnattomasti aamuista, jolloin tiedän jääväni kotiin etätöihin. Noina aamuina ei tarvitse meikata eikä miettiä mitä laittaisi päälle. Kotona voi hengailla koko päivän vaikka pyjamassa.

Työt voi aloittaa aikaisemmin, heti herättyään. Siirtymää työpaikalle ei tarvita, joten päivän voi myös lopettaa toisesta päästä vähän aikaisemmin. Etätyöaamuina on aikaa hauduttaa aamupuuro kunnolla, ja syödä puuro hitaasti aamun ensimmäisiin sähköposteihin vastaillessa.

Lataan yleensä myös edellisenä iltana pyykkikoneen täyteen, ja käynnistän sen aamulla. Lounastauon aikaan kone on pysähtynyt ja voin ripustaa pyykit kuivumaan. Yksi asia vähemmän tehtäväksi viikonloppuna.

Olen jo useamman vuoden pitänyt etätyöpäivänä perjantaita. Parhaina viikkoina (ja silloin, kun keskittymistä vaativaa kirjoitustyötä on tehtävänä paljon), pidän etäpäivinä myös maanantait. Nuo viikot, kun olen toimistolla vain kolmena päivänä, ovat todella voimauttavia. Saan aikaan valtavasti asioita niin toimistolla kuin kotona, ja olen tyytyväinen työni tuloksiin.

Työskentelen nykyään monitoimitilassa (hieman kauniimpi nimi kirosananakin tunnetulle avokonttorille), ja sinne siirtymisen jälkeen keskittymiseni on heikentynyt valtavasti.

Yritän käyttää vastamelukuulokkeita niin paljon kuin pystyn, mutta jatkuva kuulokkeiden käyttö aiheuttaa minulla omituisia särkyjä leuoissa. Viime kesänä luulin, että minulle oli tulossa kasvohalvaus, sillä en pystynyt kunnolla liikuttamaan leukojani. Etäpäivä ja viikonloppu ilman kuulokkeita tekivät kuitenkin ihmeitä, ja silloin ymmärsin kiputilojen johtuvan minulle liian suurista kuulokkeista, jotka painavat leukaperiäni korvien alapuolelta.

Yllä mainittujen asioiden vuoksi tykkään etätyöskentelyn mahdollisuudesta valtavasti, ja hyödynnänkin sitä viikottain. Etätyöllä on minuun kuitenkin myös vähän ikävämpi vaikutus. Teen nimittäin töitä myös silloin, kun ei pitäisi.

En muista milloin olisin viimeksi ollut oikeasti sairauslomalla. Jos flunssa tai kuume kaataa sängyn pohjalle tai selkäkipu estää istumasta, niin voivottelen kipua hetken, ja sitten tartunkin jo koneeseen ja alan tehdä töitä. Ihmiset sähköpostin toisessa päässä ihmettelevät enkö olekaan sairauslomalla vaikka olen kipeänä. ”No en mä hirveen kipee ole, mä olen tänään etänä.”

Tammikuussa kun selkäni kramppasi, kenotin viikon sängyssä tyynyillä tuetussa asennossa läppäri sylissä, ja naputtelin joka päivä töitä aamusta iltaan. Tämä loppui, kun lääkäri kuuli että teen töitä ihan normaalisti, vaikka kuntoni oli huono.

”Nyt loppuu tuo pelleily! Kirjoitan sinulle viikon sairauslomaa ja sinun on pakko pitää se. Selkäsi ei parane koskaan, vaan menee kohta kramppiin hartioita myöten, jos teet töitä tuossa asennossa.” Tuolloin tottelin lääkäriä, ja olin ensimmäistä kertaa vuosiin oikeasti sairauslomalla viikon.

Etätyöstä kirjoittaminen tuli taas ajankohtaiseksi, sillä olen ollut nyt vieraiden lähdön jälkeen useita päiviä kotona sängyn pohjalla. Minulla on edelleen kamala yskä joka valvottaa yöt. Nenäni vuotaa, kurkku on kipeä ja lämpöäkin on joka päivä vähän. Nappasin silti eilen aamulla läppärinin sänkyyn ja aloin töihin.

Tällä kertaa minulla ei ole kotona työkonetta, vaan operoin omalla kotikoneellani. Sähköpostien lähettely ja kaikki somessa tehtävä työ onnistuu kotikoneella, mutta kaikkiin työpaikkani järjestelmiin en omalla koneellani pääse.

Eilen harmitti vietävästi, kun en saanut kaikkia työasioita hoidettua. Lopulta laitoin viestiä töihin ja kysyin, voisiko joku kollegoistani tuoda työkoneeni minulle vaikka taksilla. Saisin sitten tehtyä kaikki työt normaalisti omasta sängystä käsin.

Kukaan ei suostunut tuomaan konetta minulle. ”Mitä jos nyt hoitaisit itsesi kuntoon ihan ilman mitään työhommia, että paranisit oikeesti”, pyyntööni vastattiin. Hermostuin ensin. Miksi minua ei haluta auttaa?

Lopulta tulin siihen tulokseen, että hemmetti, kyllä ne työt vielä yhden päivän odottavat. Kun nyt lepään tämän päivän kunnolla, niin olen luultavasti torstaina jo terve, tai ainakin parempivointinen.

Teetteko Te etätöitä kotona? Entä saatteko pidettyä etätyöntekemisen hallinnassa, vai annatteko työn viedä mukanaan? Minusta etätyökonsepti on muuten mahtava, mutta nämä sairauspäivät kannattaisi kyllä opetella sairastamaan ihan rauhassa. Luultavasti silloin pääsisi takaisin töihinkin nopeammin.