Browsing Category

yleistä höpinää

Loma pilalla, stressi tilalla

05/07/2020

tunnetila: ahdistus, innostus ja jännitys

Arvatkaa mitä tein? Pilasin rennoksi ja palauttavaksi tarkoitetun kesälomani heti loman ensimmäisenä päivänä.

Juuri nyt minun pitäisi olla lomalla ja nautiskella elämästä. Mitä vielä. Olen koko ensimmäisen lomaviikon herännyt aamuyöllä paniikissa ja valvonut aamuun asti valtavan stressin kourissa. Päivisin olen ahdistunut ja rintaa puristaa. Tunne rennosta lomasta on tipotiessään. Voi hiton hiton hitto!

Ai mitä tapahtui? Noh, törmäsin viikko sitten perjantaina työkaverini FB feedissä kuviin kivannäköisestä vuokra-asunnosta. Asunto oli ihan nykyisen kotimme naapurissa, mutta pienempi ja edullisempi.

Näytin kuvat miehelleni ja hän innostui asunnosta heti. Otin omistajaan yhteyttä ja sovimme treffit asunnolle maanantaille, lomani ensimmäisen päivän aamuun.

Maanantaiaamuna kymmeneltä kävimme katsomassa asuntoa, ja samana iltana ennen kello yhdeksää vuokrasopimus oli jo allekirjoitettu. Uusi koti odottaa meitä heinä-elokuun vaihteessa.

MITÄ HITTOA??? MINÄHÄN VIHAAN MUUTTAMISTA!

”Muuttomme on vihdoin ohi. Kaikki meni muutossa onneksi hyvin. Tai siis niin hyvin, kuin tuo kammottava tapahtuma voi mennä. Olemme viime vuosina muuttaneet kahden vuoden välein. Voi kunpa tällä kertaa saisimme asua samassa osoitteessa vaikka edes viisi vuotta.” Blogipostaus Tunnetilassa, kirjoitettu 2.4.2015

Taisin tuossa postauksessa tietämättäni ennustaa tulevaa. Niinhän siinä nimittäin kävi, että vähän yli viisi vuotta tässä ihanassa kodissa oltiin, mutta nyt on aika siirtyä kohti uutta.

Uusi kotimme on pienempi ja edullisempi, mutta monilta osin myös järkevämpi, kodikkaampi ja sympaattisempi kuin tämä nykyinen. Olen koko ajan tässä asuessa sanonut, että emme tee mitään kolmannella huoneella tai kolmella kauniilla, mutta toimimattomalla kakluunilla.

Uudessa kodissa on tehokkaat neliöt ja kakluuni, joka toimii. Uskon, että tulemme viihtymään asunnossa tosi hyvin, vaikka nykyisen kodin ihanaa erkkeriä tulee varmasti ikävä.

Muutan siis vajaan kuukauden päästä mielelläni uuteen kotiin, mutta muuton ajoitus ei voisi olla akkujen lataamisen suhteen huonompi. Miksen IKINÄ voi pitää lomaa lomana, vaan otan lomalle aina jotain saakelin projekteja???

Nyt minua odottavat loman ratoksi 85 m2 asunto ja vinttikomero, jotka molemmat täytyy käydä tavaroista läpi, ja pakata muuttoa varten. Hyi olkoon! Pelkkä ajatus itkettää ja saa aikaan vatsan väänteitä.

Seuraavat pari viikkoa yritän kuitenkin nollata päätäni ja pidän lomaa ainakin blogista, ehkä jonkin verran myös Instagramista. Haluan kerätä tulevien viikkojen ajan kunnolla voimia muuttoon, ja syksyllä alkavaan uuteen työprojektiin.

Niin, minulla siis vaihtuu koti ja työ 1.8. Voi jestas sentään. Olisi tehnyt joutilaisuus ihan hyvää juuri nyt.

Juhannusaatto kaupungissa

20/06/2020

tunnetila: ilo

Olemme viettäneet viimeiset 16 juhannusta mieheni perheen mökillä pohjoisessa. Mukana on aina mieheni perhettä vaihtelevalla kokoonpanolla, mutta juhannustraditiot on samat vuodesta toiseen.

Mökille lähdetään joka kerta Cittarin kautta, ja ostoskärry ladotaan täyteen herkkuja. Automatka kaupungista venerantaan tuntuu malttamattomasta pitkältä, ja yleensä myös mieheni isä, joka on jo mökillä odottamassa meitä, soittaa meille matkan aikana vähintään kerran kysyäkseen missä kohtaa ollaan tulossa.

Saareen päästyämme pöydässä odottaa mansikkakakku, mieheni äidin tekemiä muita leivonnaisia sekä makeaa kuohuviiniä. Siitä se mökkielämän ihanuus ja kaikki muut juhannustraditiot saunoineen, uinteineen, grillailuineen ja seurapeleineen lähtevät soljumaan omalla painollaan, satoi tai paistoi.

Mökkijuhannus saaressa on yksi vuoteni kohokohdista, joten voitte arvata miten harmissani olin, kun päätimme tänä vuonna jättää juhannusreissun väliin koko kevään kestäneen poikkeustilan vuoksi.

Olin jo vaipua epätoivoon, kun yritin miettiä meille jotain kivaa tekemistä viikonlopuksi. Mikään ei tuntunut oikealta. Lopulta päätin, että ihan sama mitä tehdään, kunhan ollaan mieheni kanssa yhdessä.

Päätimme tehdä asioita, joita ei olla tänä keväänä perusarjessa ehditty tehdä, vaikka monta kertaa ollaan niitä suunniteltu.

Kävimme Teurastamolla syömässä, kävelimme Mustikkamaalle uudistuneen Kalasataman kautta ja tutustuimme sen arkkitehtuuriin. Pötköttelimme rannalla Mustikkamaalla ja pulahdimme mereen vilvoittelemaan.

Kotiin kävelimme yöttömän yön suomia ilta-aurinkoisia rantoja pitkin. On kyllä pakko sanoa, että helteinen Helsinki on ihan mielettömän upea paikka, oli vuorokaudenaika mikä tahansa!

Kaikista epäilyksistä huolimatta on näin jälkikäteen todettava, että olipa meillä kiva juhannusaatto. Ja tietysti aloitimme sen käymällä päivällä Cittarissa, ja ostimme sieltä kärryn täyteen herkkuja!

Menikö Teiltä juhannussuunnitelmat uusiksi poikkeuskevään vuoksi, vai pääsittekö juhlimaan juhannusta vanhaan malliin? Ihanaa juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!

Kesän hellepäivät pelastava mekko (ja ikuisuuskompleksi)

06/06/2020

tunnetila: pohdiskelu

Olen kirjoittanut tämän postauksen nyt neljä kertaa. Aloitan aina kertomalla kauniista kesämekosta. Sen jälkeen alan kauhistelemaan käsivarsiani, ja lopulta päätän olla julkaisematta koko postausta. Yritän nyt viidettä kertaa päästä maaliin paremmalla onnella.

Aloitetaan siis ihanasta mekosta*, jonka pääsin valitsemaan itselleni KappAhlia edustavan PR-toimiston mallikappaleista.

Vaatekaapistani on puuttunut pitkä, rento ja vilpoisa mekko, jota voin käyttää hellesäillä kaikkialla. Tämä mekko päällä voin sujuvasti siirtyä vaikkapa rannalta ravintolaan, kunhan muistan ravistella rantahiekat helmoista ennen ravintolan sisäänkäyntiä. Mekko on todella monikäyttöinen ja rentoudessaan superihana!

Pitkä ja ilmava mekko on valmistettu vastuullisesti kasvatetusta puuvillasta, ja se kuuluu KappAhlin Sustainability Label -merkin alle (lue lisää KappAhlin vastuullisesta muodista täältä) .

mekko KappAhl (saatu PR-näytekappale)*, korvikset Arena CPH (second hand Zadaa), reppu Lilian Urquieta, sandaalit Ancient Greek Sandals (second hand Zadaa)

Mekon saatuani laitoin viestiä iltapäivän puistotreffikumppanilleni. ”Hei ehdittäiskö kuvata yksi ihana KappAhlilta saamani kesämekko ennen kun mennään syömään?

Mun täytyy varoittaa jo etukäteen, että kuvaukset tulee olemaan tällä kertaa tosi haastavat. Mekko on hihaton, ja mulla on niin paha käsivarsikompleksi, että sun täytyy sit katsoa kuvatessa tarkkaan, että mun käsivarret näkyy kuvissa mahdollisimman vähän.”

Poseerasin kuvauksissa mekko päällä kameralle koko ajan vähän vaivaantuneena. Ajattelin vain käsivarsiani, ja yritin peitellä niitä mekon runsaisiin helmoihin. Kysyin kesken kuvausten huolestuneena useampaan kertaan, onko kuvissa nyt tosi paha ”käsivarsihomma”. ”Näkyykö mun käsivarret niissä kuvissa?”

Lopulta kuvaaja kyllästyi kyselyihini ja alkoi selata kameran näytöltä kuvaamiaan kuvia. ”Siis anteeksi nyt vaan, mutta mä en edes tiedä mitä mun täytyy näistä kuvista etsiä. En mä näe näissä kuvissa mitään vikaa. En yhtään tajua mikä noissa käsivarsissa on muka vikana”, sanoi kuvaaja lopulta ja kuulosti turhautuneelta.

Niinpä niin. Mistä hitosta nuo kompleksit oikein kumpuavat? Muistan, että minulla oli samat reisi- ja käsivarsikompleksit jo parikymppisenä. Painoin silloin yli 10kg vähemmän kuin nyt, ja nyt kun katson tuohon aikaan otettuja kuvia, näytän niissä just hyvältä, ja käsivarretkin on tosi hoikat.

Kehun aina muita ja puhun armollisuuden ja itsen hyväksymisen puolesta. Miksi en sitten voi hyväksyä omaa vartaloani juuri sellaisena kuin se missäkin elämäntilanteessa on? Tollo mikä tollo.

Valitsin ensin tähänkin postaukseen julkaistavaksi pelkästään sellaisia kuvia, joissa käsivarteni eivät näy kunnolla, vaan olen piilottanut ne mekon muhkean helman taakse.

Pitkän pohdinnan jälkeen kaivoin esiin roskiksesta sinne saatesanoin ”hyyyyiiiii miten hirvee” heitetyt kuvat, joissa seison sivuttain kameraa kohti, ja julkaisin niistä kaksi.

Nuo roskiksesta kaivetut kuvat on oikeasti ihan hyviä ja käsivarsissani ei ole mitään vikaa. Tällä hetkellä ”hyyyyiiiii miten hirvee” -kommentin ansaitsee vain oma mieleni, joka vääntämällä vääntää ongelmia täysin olemattomista asioista!

Kuvat: Vilma

Liian etuoikeutetussa asemassa?

09/04/2020

tunnetila: pohdiskelu

Listasin edellisessä postauksessani uusia ilonaiheita, joita maailman outo tilanne on elämääni tuonut. Suurin iloa tuottanut asia, mistä olen viime aikoina todella nauttinut, on kuitenkin arjen joustavuus.

Toki teen joka päivä töitä etänä (välillä liikaakin) ja pysyn sen myötä kiinni arjen rutiineissa, mutta se, että voin halutessani herätä aamulla ilman kellonsoittoa, käydä virkistävällä kävelyllä lounastauolla ja illat näyttävät kalenterissa tyhjää, on tuntunut käsittämättömän upealta!

En ole tainnut edes ymmärtää, miten älyttömän poikki olen ollut viime vuosien menosta ja meiningistä. Toki olen tiennyt, että menoa kannattaa rauhoittaa, ja niin olen tietoisesti alkuvuonna jo tehnytkin, mutta yhtäkkiä kokonaan tyhjentynyt kalenteri on tuonut elämääni yhden todella tärkeän asian, nimittäin yöunen.

Vaikka mieli on poikkeuksellisen tilanteen vuoksi kovilla ja tunteet vaihtelevat saman päivän aikana pelosta toivottomuuteen ja huolesta pieniin ilon läikähdyksiin, ei tuo kaikki ole vielä vaikuttanut yöuneeni.

Kuvat maaliskuun alusta Tampereelta, jolloin pääsin nauttimaan muutaman yön lempihotellini Tammerin upeasta palvelusta

Ainut asia, mitä pohtimalla menetän varmasti yöuneni on se, kun alan miettiä miten epäreilun etuoikeutetussa asemassa olen, kun saan edelleen tehdä töitä ja voin tehdä työni etänä, turvassa omassa kodissani.

Esimerkiksi hoiva-alalla olevat ihmiset pelastavat Suomea ja maailmaa pitkissä ja raskaissa työvuoroissa. Perheelliset yrittävät hoitaa samaan aikaan työtään, kotia ja lastensa koulua. Osa ihmisistä on menettänyt työnsä, ja heidän toimeentulonsa on uhattuna.

Minä taas olen kotona ja nukun yöni pitkästä aikaa hyvin. Tunnen valtavan huonoa omatuntoa ollessani näin etuoikeutetussa asemassa. Teen kuitenkin kaikkeni, jotta pyörät pyörisivät Suomessa myös koronan aikana, ja yritän auttaa esimerkiksi pienyrittäjiä mahdollisuuksieni mukaan. En uskalla edes ääneen sanoa, kuinka paljon olen viime aikoina tehnyt hankintoja #supportyourlocal -hengessä.

Päätin kuitenkin, että nyt ei lasketa! Kun jokainen suomalainen tuo sen korren kekoon, jonka tässä hetkessä pystyy elämästään irroittamaan, niin hyvä tulee. Olemme kuitenkin kaikki samassa veneessä, jonka suunta on myrskyävältä mereltä suojaisaa poukamaa kohti.

Yhteisöllisiä ilonaiheita

03/04/2020

tunnetila: ilo

Olen kirjoittanut Tunnetila -blogiani vuodesta 2008 lähtien, ja nyt jouduin ensimmäistä kertaa miettimään, voinko kirjoittaa postauksen tunnetilaksi sen tunteen, mikä minulla oikeasti tällä hetkellä on.

Haluan nimittäin kirjoittaa ilosta. Kaikista niistä kivoista asioista, mitä elämässäni on juuri nyt. Mutta onko se tässä vallitsevassa poikkeustilassa sopivaa?

Ainakin itse kaipaan elämääni kaikkien rajoitusten ja kurjien asioiden lisäksi mahdollisimman paljon positiivisia ajatuksia ja iloisia juttuja, joten päätin, että meni syteen tai saveen, tämä postaus olkoon täynnä iloisia asioita ja vähän jännittäviäkin uutisia!

mekko Ganni / second hand Zadaa, kashmirneule Store of Hope, sormus LillanHelsinki, kassi Samuji, kengät Pomar*

Mitä kaikkea kivaa elämässäni juuri nyt on? Mistä kaikesta nautin, vaikken juuri kotoa poistukaan? Tässä muutama juttu, joista saattaa olla iloa myös Teille.

Ensimmäisen ilahduttamismaininnan saa Hanna G:n #sunnuntaiserviisi.

Somevaikutaja ja kokki Hanna Gullichsen järkkää nykyään joka sunnuntai klo 15 Instagram-tilillään IG Liven, jossa kokkaillaan yhdessä. Hanna kertoo ruoan laittoon tarvittavat raaka-aineet IG-tilillään yleensä torstaisin, ja sunnuntaina kaikki innokkaat kotikokit ovat tarvikkeineen valmiina puhelimiensa ääressä.

Viime sunnuntaina mm. herkullisia uppomunia oli kokkailemassa parhaimmillaan yli tuhat tyyppiä. Tuo konsepti on ihan superkiva, ja olen jokaisella kokkauskerralla oppinut jotain uutta.

Toinen minua todella paljon ilahduttanut juttu on artistien livekeikat somessa. Viime perjantaina bongasin FB:stä lempparini Sophie Ellis Bextorin Kitchen Discon.

Brittiläinen discokuningatar oli pukeutunut kotonaan paljettiasuun, virittänyt olkkarin kattoon discopallon huikeine valoineen, pukenut paljetteja päälle myös mukana tanssiville ja välillä syliin haluaville lapsilleen, ja kaikessa tuossa kodin kaaoksessa veti liudan hittibiisejään.

Tanssin ja lauloin mukana kotiasussani ja harmittelin, että huomasin keikan vasta siinä hetkessä, kun Sophie siirtyi live-tilaan. Olisin nimittäin halunnut vaihtaa päälle bileasun itsekin, ja leikkiä olevani ”oikeasti” keikalla viettämässä perjantai-iltaa. Keikka oli ihan super!

Kolmas minua päivittäin ilahduttava juttu on #nallehaaste.

Oletteko huomanneet talojen ikkunoihin yhtäkkiä ilmestyneitä nalleja tai muita pehmoeläimiä, jotka kurkistelevat ulos? Asuinalueellani nalleja on ikkunoilla jo valtavasti!

Kun kouluun tai päiväkotiin ei pääse, eikä kavereiden kanssa puistossa leikkiminenkään ole sallittua, lapsille on haluttu järjestää jotain kivaa muuten niin tylsille kävelylenkeille vanhempien kanssa. Ennen metsästettiin puhelimella Pokemoneja, nyt löydetään nalleja ihan livenä!

Ihmiset ovat lähteneet innolla mukaan ilahduttamaan ulkoilevat lapsia, ja tuoneet heille ikkunoihin hauskaa bongattavaa. Eivätkä nuo nallet ole ikkunoissa ainoastaan lapsia varten. Olen alkanut bongailla niitä itsekin, ja ilahdun jokaisesta näkemästäni pehmotyypistä.

Kiitos ihmiset, että olette noin kivoja ja ajattelevaisia, ja lähdette mukaan hyväntuulen tempauksiin!

Meillä kyttäyshommiin ikkunalaudoille ovat päätyneet Mauri (matkamuistomyyrä Prahasta), Simo (hamsteri, jonka voitin narunvedosta Busch Gardensin huvipuistosta Virginiassa), Possu (joka on oikeasti virtahepo, ja joka löysi tiensä kotiimme Bilbaosta), sekä Pommi Kekkonen (Angry Birdsistä tuttu Pommi-lintu). Heh, tuntuu pehmotyyppejä riittävän tässäkin osoitteessa…

Myös virtuaalijumpat, joogat ja pilatekset ilahduttavat. Niistä kirjoittelin enemmän täällä. Osallistuin eilen myös ensimmäiseen virtuaaliseen pressitilaisuuteen! Diego Dalla Palman Contouring Master Class -livepressi oli tosi kiva ja toimiva. Sain IG Liven kautta erinomaisia meikkivinkkejä, ja pääsin näkemään, miten upeasti uusi varjostuspaletti toimii. Kiitos Marsaana, näitä lisää!

Poikkeustilan mukanaan tuomien, uusien ja ilahduttavien juttujen lisäksi minua ihan henkilökohtaisella tasolla ilahduttaa uusi blogiini liittyvä kuvio. Blogini on nimittäin nykyään osa 40+ -blogiyhteisöä!

Olen tänä vuonna pohtinut paljon blogini tulevaisuutta. Kun pitkän pohdinnan jälkeen päätin jatkaa blogini kirjoittamista, päätin samalla, että nyt olisi hyvä aika saada ympärille kiva bloggaajaporukka. Bloggaaminen kun on aika pitkälti yksinäistä puurtamista.

Heitin ajatuksen ilmaan, ja hyvin nopeasti palaset loksahtivat paikoilleen. Nyt ympärilläni on iso kasa mukavia kanssabloggareita, joista osan tunnen jo entuudestaan. Blogini ei muuta fyysisesti minnekään, mutten silti ole yksin.

Aika kiva ja virkistävä juttu, vai mitä sanotte?

Kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe