Eniten ahdistaa keskeneräisyys

tunnetila: pohdiskelu

Siitä lähtien, kun ilmoittaa töräytin blogini lopettamisesta, olen mietinyt asiaa joka päivä lähes aamusta iltaan. Olen kirjoittanut ylös listauksia bloggaamisen hyvistä ja huonoista puolista, ja olen punninnut asioita varmasti jokaiselta kantilta. Olen miettinyt mitä hyvää tai huonoa blogini lopettaminen toisi elämääni.

Pähkäilyjen myötä olen todennut, että blogi ja sen kautta tapaamani uudet ihmiset, sekä blogiin liittyvät tapahtumat ja tilaisuudet, ovat minulle henkireikiä, jotka tekevät arjestani mielekkäämpää ja vaihtelevampaa. Ne ilahduttavat ja inspiroivat minua. Ne ovat minulle mukavaa puuhaa arjen muun puurtamisen oheen. En millään haluaisi luopua tästä sisällöstä elämässäni.

Mikä sitten bloggaamisessa rasittaa? Miksi edes ajattelin lopettavani? Bloggaamisessa minua ahdistaa eniten ITSE ITSELLENI asettamani paineet. Koen, että minun täytyy tuottaa sisältöä blogiini säännöllisesta ja aktiivisesti, vaikka oikeasti mitään pakkoa ei ole. Luon itse itselleni julkaisuaikataulun, josta stressaan.

neuletakki Grana, t-paita* ja housut* Marks&Spencer, kengät Terhi Pölkki

Haluan kirjoittaa blogissa kaikista tekemistäni matkoista ja testiin saamistani hyvistä kosmetiikkatuotteista, mutta realiteetit, eli kirjoittamiseen jäävä aika arjessa, tulee vastaan. Otan kyllä reissussa kuvia ja kuvaan kotona testaamaani kosmetiikkaa, mutta sitten en ehdikään kirjoittaa artikkeleihin tekstejä.

Matka- ja kosmetiikkapostaukset ovat hyvin työläitä tehdä. Postauksien tarkoituksena on antaa vinkkejä ja uutta infoa, kertoa paikoista tai tuotteista oman kokemuksen kautta, mutta niitä tehdessä täytyy myös googlailla ahkerasti ja etsiä tietoja kaupunkien historiasta tai kosmetiikkatuotteiden sisältämistä raaka-aineista. Faktat tulee olla kunnossa, mutta silti näkökulma on oltava jotain muuta, kuin pelkkä tuote-esittely tai pätkä matkaoppaasta.

Minulla on tällä hetkellä blogini luonnoksissa 72 keskeneräistä artikkelia. Vanhin kirjoittamatta jäänyt reissupostaus on vuodelta 2013. Postauksessa on kuvat ja kaikki, mutta reissuvinkit Washingtoniin on silti jäänyt antamatta. Washington, Hongkong, Macao, Gdansk, Granada, La Herradura… Keskeneräisten postausten to do -lista on älyttömän pitkä, ja tuntuu, että ahdistun ja muserrun niiden alle, kun vain ajattelenkin niitä.

Toinen asia minkä olen todennut painavan mieltä, on blogiin käyttämäni raha. Blogini kaapattiin muutama vuosi sitten, ja tuosta kaameasta kokemuksesta viisastuneena palkkasin itselleni apua blogin ylläpitoon. Vaikka kuukausittain maksamani summa blogin toimivuudesta ja hyvästä blogialustasta on ollut pieni (n. 75€/kk), tekee se vuodessa silti 900€.

Toki lähes kaikki harrastukset maksavat, mutta silti tuon summan maksaminen on aiheuttanut minulle fiiliksen, että minun on pakko kirjoittaa ahkerasti kun kerran maksan tästä ilosta. Pakko ei ole hyvä lähtökohta millekään, joten päätimme nyt tehdä helmikuun lopussa pieniä muutoksia blogini sijainnin ja ylläpidon suhteen. En tiedä tuleeko tuo vaikuttamaan blogini ulkoasuun tai muihin juttuihin, mutta se selviää helmikuun lopussa.

Toinen päätös minkä tein, on se, että poistan blogistani ihan kaikki vanhat postausaihiot, ja elän tästä eteenpäin hetkessä. En tule kuitenkaan koskaan kirjoittamaan loppuun noita yli seitsemääkymmentä vanhaa postausta, joten heippa vaan, poistan ne kaikki kummittelemasta taakkana harteillani.

Blogiin liittyvien positiivisten ja negatiivisten asioiden kanssa painiessani olen ollut myös yhteydessä bloggaajakollegoihini. Laitoin viestiä mm. eräälle kaverilleni, joka lopetti todella suositun bloginsa muutama vuosi sitten. Laitoin hänelle itkunsekaisen viestin: ”Päätin lopettaa blogini, mutta nyt saan itkukohtauksia ja tuntuu että kuristun. Miten tästä kammottavasta olosta voi selvitä? Miten sä selvisit?”

Ystäväni vastasi: ”Mulle ei tullut silloin tuota fiilistä. Blogin kirjoittaminen oli tuntunut jo niin pitkään merkityksettömältä, että lopettaminen tuntui oikealta ja helpolta.” Päättelin vastauksesta sen, että minun aikani ei ole vielä lopettaa. Jos saan lopettamispäätöksellä aikaan hyperventiloinnin enkä mieltä vapauttavaa euforista tilaa, siihen täytyy olla joku syy.

Toinen bloggaava ystäväni laittoi minulle viestiä: ”Oon itekin harkinnut monesti blogin lopettamista, mutta aina peräännyn. Meidän on parempi hyväksyä kohtalomme bloggaajina.”

Niin kai se sitten on. Kerran bloggaaja, aina bloggaaja.

Kuvat Nadja / Are You Feeling Fashionable

Olispa lunta ja pakkasta

tunnetila: tylsyys Nämä kuvat on otettu aika tasan kaksi vuotta sitten. Voi noita aikoja! Oli kunnollinen talvi, oli lunta ja pakkasta! Vaikka rakastankin kesää, aurinkoa ja lämpöä, niin olen kuitenkin…

Planeetat oudoissa asennoissa

tunnetila: kummastus Minkälainen fiilis Teillä on alkaneesta vuodesta? Minusta tuntuu, että vuosi 2020 on käynnistynyt planeettojen ollessa varsin oudoissa asennoissa. Itselläni vuosi käynnistyi rytinällä. Uusi työ odottaa kulman takana ja…

Mistäs nyt tuulee? – Eli lopettamisen taustat

tunnetila: väkisin esiin kaivettu huumori Olen ollut tiistaisen lopettamisilmoitukseni jälkeen niin poissa tolaltani, että olen tainnut saada etenkin öisin jonkinasteisia paniikkikohtauksia. En ole saanut nukuttua silmäystäkään, sillä sydämeni on hakannut…

Tärkeitä päätöksiä vuoden alkuun

tunnetila: pohdiskelu Kolmas joululomaviikkoni on alkanut. Olen ihan superonnellinen, kun saan lomailla vielä tämän viikon! En olisi ollut lainkaan valmis menemään tänään, loppiaisen jälkeen, töihin. Tein nimittäin viime viikolla valtavaa…