Browsing Category

kotona

Kevätmessuilla

tunnetila: hauskuus

Äitini piipahti viikonloppuna Helsingissä. Hänen reissunsa pääasiallinen syy oli Messukeskuskessa järjestetyt Kevätmessut. Itse en edes tiennyt kyseisten messujen olemassaolosta, mutta omakotitalossa asuva ja sisustamisesta kiinnostunut äitini bongasi tiedon messuista jo aikoja sitten.

Läksin messuille äitini seuraksi vailla sen suurempia odotuksia. Ilokseni yllätyin messumeiningeistä positiivisesti. Vaikken kaupungin keskustassa asuvana, parvekkeettomana ihmisenä ollut ehkä ihan messujen täydellisintä kohderyhmää, niin kun messuilta löytyi värikkään silmänruoan lisäksi myös muita herkkuja lähiruokaosaston merkeissä, niin viihdyin messuilla oikein mukavasti.

Mitä värikkäämpää ja rönsyilevämpää osastoa eteeni ilmestyi, sen enemmän ilahduin ja inspiroiduin. Vaikka olen pukeutumisessani aika väritön ja selkeiden linjojen ystävä, niin puutarhassa rönsyt, värit ja yltäkylläisyys on ihan parasta. En ole aikuisiällä haaveillut omakotitalo- tai edes rivitaloasumisesta, mutta jos minulla joskus olisi oma piha, se olisi kyllä varsinainen viidakko!

Olen asunut nuoruuteni pääosin omakotitalossa. Äitini kysyikin minulta messuilla, miksen ole halunnut takaisin omakotitaloon. Vastaukseni oli yksi sana: laiskuus. Tai oikeammin: mukavuudenhalu.

En halua lumitöitä, en haravointia, en ruohon leikkaamista. Jos viemäri menee tukkoon tai vesiputki pamahtaa, on niin paljon helpompaa ottaa yhteyttä taloyhtiön huoltomieheen, kuin alkaa hoitamaan (ja maksamaan!) asiaa itse. Matkustelemme myös aika paljon, joten kuka huolehtisi pihasta tai talon ylläpidosta poissaollessamme?

Kerrostaloasuminen on minusta ihanan turvallista, etenkin jos asuu vähän korkeammalla. Kukaan ei yhtäkkiä ole kurkkimassa sisään ikkunoista, tai kolkuttelemassa oveen keskellä yötä. Olen niin pelkuri, etten varmaan edes uskaltaisi nukkua jos asuisin maan tasalla.

Heh, olenkohan yksin näiden ajatusteni kanssa, vai valitseeko joku muukin mielummin kerrostaloasumisen mukavuudenhalun ja/tai koputtelijoiden pelon vuoksi?

Inspiroivasti sisustettujen parvekkeiden, tuhansien kukkien ja monipuolisten puutarhajuttujen lisäksi minua kiinnosti messujen lähiruokaosasto. Tein osastolta myös yhden ostoksen, josta olen superinnoissani. Löysin messuilta täydellisen makuista raparperimehua!

Vavesaaren tilan luomuraparperimehu oli hetki sitten voittanut Ranskassa arvostetun gourmet-kilpailun, ja mehu oli tuon voiton jälkeen viety valmistajalta käsistä. Mehua oli jäljellä enää neljä pulloa kun pääsin sitä maistamaan, joten oli pakko hankkia pullollinen itselle jemmaan.

Ranskalaiset ovat kuulema ottaneet mehun omakseen, ja ykkösdrinkki tällä hetkellä onkin laittaa lasin pohjalle tilkka laimentamatonta raparperimehua, ja sen jälkeen kaataa lasi täyteen shampanjaa. Jo pelkkä mehu oli ihan hurjan hyvää ja todella täyteläistä, joten voin vaan kuvitella miten ihanaa se on shampanjan kanssa. Ai että, tiedän mitä juon vappuna!

Kävittekö Te Kevätmessuilla? Tai olisitteko edes kiinnostuneet messuista, joiden antia on puutarha, ulkotilojen sisustaminen, lähiruoka ja mökin rakentaminen?

Brunssikirja – Brunssi joka päivä

tunnetila: tykkäys

Sunnuntaihuomenta! Toivottavasti viikonloppunne on sujunut mukavasti ja olette saaneet nukuttua kunnon yöunet.

Jos tänään on tiedossa on hidas aamu ja rento päivä, niin mitäpä jos hemmottelisit vähän itseäsi! Herkullisen aamiaisen tai brunssin valmistaminen kotona vähän pidemmän kaavan mukaan, on täydellinen startti sunnuntaille.

Sain muutama viikko sitten tutustuttavakseni uunitureen Brunssikirjan* (Saara Atula, Jenni Häyrinen/Tammi), jonka ihanat reseptit saivat minut laatimaan välittömästi kauppalistan seuraavalle viikonlopulle.

Kirjan motto on, että brunssiherkkuja voi syödä vaikka joka päivä. Kirjan reseptit ovatkin ruokaisia, raikkaita ja herkullisia, ja niistä tuhdeimmat sopivat erinomaisesti myös lounaaksi. Itse en kuitenkaan ehdi arkena kokkailemaan, joten minun herkutteluni sijoittuu viikonlopuihin. Toisaalta se vähän harmittaa, mutta ovatpahan nuo viikonlopun herkkuhetket sitten entistä spesiaalimpia.

Ensimmäinen resepti jonka kirjasta testasin, osoittautui heti täydeksi kympiksi! Tässä siis myös Teille vähän esimakua upean Brunssikirjan reseptiikasta.

Croque madame lohella ja pinaatilla (4:lle)

Béchamelkastike

200g pinaatinlehtiä tai pakastepinaattia

50g voita

1/2dl vehnäjauhoja

2dl maitoa

2tl dijonsinappia

50g juustoraastetta

suolaa

pippuria

8 viipaletta leipää

4 paistettua kananmunaa

200g graavi- tai kylmäsavulohta

Ryöppää pinaatinlehdet nopeasti kiehuvassa vedessä kattilassa.

Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot. Lisää maitoa erissä samalla koko ajan sekoittaen. Mausta sinapilla. Lisää lopuksi pinaatti ja juustoraaste. Kun juusto on sulanut, ota kattila pois liedeltä.

Riko kananmunat varovasti kevyesti öljytylle pannulle. Paista keskilämmöllä, kunnes valkuainen on hyytynyt. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita leipäsiivujen väliin graavi- tai kylmäsavulohta sekä béchamel-kastiketta. Lisää päällä olevan leipäsiivun päälle paistettu kananmuna.

Kirjassa on paljon täysin uudenlaisia reseptejä, mutta tykkään kovasti myös kirjassa olevista klassikoiden päivityksistä. Yllä olevassa reseptissä raskalainen leipäklassikko Crocqe Madame on päivitetty uuteen uskoon, ja päivitys on onnistunut erinomaisesti!

Eilen innostuin taas kokkailemaan Brunssikirjan reseptin mukaan ja tein nektariini-vuohenjuustopizzaa. Ihan tai-vaal-lis-ta! Mieheni tosin hieman protestoi lounasvalintaani, sillä hänestä se oli enemmän makea piirakka kuin pizza. Totta kyllä, pizza on niin makean herkullinen, että se käy lähes leivonnaisesta.

Seuraavaksi aion testata kirjan kirjoittajien yhtä suosikkiresepteistä, vietnamilaista katkarapupannukakkua. Ja aasialaista nuudelisalaattia. Ja tietysti inkiväärillä piristettyjä lohihampurilaisia… Kirja on täynnä ihan huikeita reseptejä!

Kirjassa on yli sata reseptiä, ja ruokakirjailijat kertoivat reseptejä jääneen vielä takataskuunkin. En voi käsittää ihmisten innovatiivisuutta! Mutta ehkä juuri siksi minä en noita kirjoja kirjoitakaan, vaan keskityn kokkailuun ja ennen kaikkea herkuttelemiseen.

Kivaa sunnuntaita Teille kaikille!

Brunssikirja (Saara Atula, Jenni Häyrinen)

Hidasta kahvia

tunnetila: ihastus

Kävin muutama viikko sitten Pauligin järjestämässä tilaisuudessa, jossa pääsin maistamaan kahvitonta ”kahvia”. Kahvia, josta sen tekijät totesivat: ”Tämä on tuote, jota emme halua valmistaa enää ikinä.”

Nykylaskelmien mukaan vuonna 2080 laadukasta kahvia ei riitä enää kaikille. Yksi suurimmista syistä kahvin loppumiselle on ilmastonmuutos. Esimerkiksi suomessa paljon käytetyn arabica-kahvin uhkana on ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kuivuus, toisaalta myös rankkasade, halla ja myrksyt, sekä tuholaiset ja kasvitaudit.

Vuorenrinteillä kasvava, ilmaston muutoksille hyvin herkkä kahvipensas on jo nyt noussut vuorenrinteitä ylöspäin löytääkseen itselleen optimaalisen kasvualustan. Mitä sitten tapahtuu, kun vuorenhuippu tulee vastaan, eikä pensas pääse kasvamaan enää yhtään korkeammalle?

”Jos maapallon keskilämpötilan 2-2,5 asteen nousu toteutuu, arabica-kahvin viljelyyn soveltuva maa-ala vähenee 50% vuoteen 2050 mennessä”, sanotaan Pauligilta saamassani tiedotteessa. Tämän jälkeen kahvista saattaa tulla vain harvojen herkku, hyvin kallis ylellisyystuote.

Mitä tuossa Pauligin kahvittomassa Blend 2080 -”kahvissa” sitten oli? Ohramallasta, kuivattua viikunaa, fermentoitua pu’er-teetä ja johanneksenleipäpuujauhetta. Entäs se maku? Blend 2080 maistui mielestäni enemmän pahalta teeltä, kuin kahvilta. Uh, toivottavasti ei tarvitse juoda sitä toiste.

Jos Te haluatte maistaa tuota erikoisuutta, se on vielä mahdollista Helsinki Coffee Festivaleilla 20.-22.4. Kaapelitehtaalla. Paulig valmisti vuoden 2080 blendiä vain yhden erän alkuvuodesta 2018, eikä aio valmistaa sitä enää toiste. Kahvifestareilla on siis vielä elämänne tilaisuus maistaa ammattilaisten kehittelemää kahvitonta kahvia.

Täytyy todella toivoa, että ilmastonmuutokseen suhtaudutaan sen vaatimalla vakavuudella, ja että sen olemassaolo myönnetään kaikkialla. Jos ihmiset eivät muuten herää ilmastonmuutoksen todellisuuteen, niin jospa skenaario aamukahvin loppumisesta saisi sadat miljoonat kahvin ystävät miettimään arjessaan tekemia valintoja.

Myös kahvintuottajien oloja täytyy parantaa kahvin tulevaisuuden takaamiseksi. Tähän työhön Pauligilla panostetaan paljon. Kahviplantaaseihin käydään tutustumassa paikan päällä, ja niiden infraa pyritän parantamaan puhtaan veden, terveydenhuollon ja myös koulujen muodossa.

Minä olen vannoutunut teenjuoja, ja juon teetä välillä liikaakin. Kahvia taas juon aika harvoin. Minulle kahvi on juuri sellainen ylellisyystuote, jota käytän jälkiruokana, tai silloin kun haluan herkutella. Kahvivalintani on yleensä vahva ja aromikas shotti espressoa.

Teetäni olen haudutellut jo yli kymmenen vuotta Eva Solon teenhauduttimella ja teräksisellä teepussilla, mutta perinteistä kahvinkeitintä meillä ei ole ollut lainkaan. Ilahduinkin kovasti kun sain Eva Sololta testiin heidän uuden Slow Coffee -kahvinkeittimensä*.

Keitin ilahduttaa minua monestakin syystä. Ensinnäkin se on kaunis kuin mikä, ja toiseksi sen ideologia on sydäntäni lähellä. Slow Coffee -kahvinkeitin toimii hitaasti, kuten sen nimikin jo kertoo, ja sitä on ihana käyttää rauhallisten herkkuhetkien luomiseen.

Keitin on toiselta nimeltään Pour Over -keitin, ja tuo nimi tulee sen toimintaperiaatteesta. Teräksiseen suodattimeen laitetaan tarvittava määrä jauhettua kahvia (tavallinen suodatinkahvi sopii keittimeen), ja kahvin päälle kaadetaan hitaana nauhana kuuma vesi.

Terässuodatin suodattaa kahvin hitaasti ja päästää läpi 90% enemmän eteerisiä öljyjä kuin paperisuodatin. Slow coffee -menetelmällä valmistettu kahvi onkin paljon aromikkaampaa kuin tavallinen kahvi.

Kuumana lasinen kannu ei kahvia pidä, joten sain Eva Sololta käyttööni myös ehkä maailman tyylikkäimmän termoskaatimen*. Nordic Kitchen -termoksessa on tammikahva, sen sisus on ruostumatonta terästä ja sen polypropeenipinta on kaunis mattamusta. Kannu on aivan upea!

Pauligilla kahvitonta ”kahvia” maisteltuani sain kiitokseksi käynnistäni kassillisen ihan kunnollista kahvia. Pauligin Café Havanna* pääsi maisteluun heti ensimmäisenä, kun aloin testaamaan uutta keitintä.

Sain heti ensimäisellä keittokerralla kahvistani juuri sopivan vahvaa, mutta teen juontiin tottuneena jäähdyttelin keittämäni kahvin ihan liian kylmäksi. Onneksi on tuo termari, sinne kahvin voi vaikka hetkeksi unohtaa!

Tyyny toi kevään

tunnetila: ilo

Viime viikonloppuna kevätaurinko paistoi niin kauniisti olohuoneemme ikkunasta sisään, että oli pakko ottaa kamera esiin ja napsia muutama kuva ihanasta valoilmiöstä.

Kaunista ja keväistä huoneessa oli valoisuuden myötä kyllä, mutta jokin häiritsi minua ensimmäiset kuvat otettuani. Ymmärsin, että auringon lisäksi kaipaan myös vähän jotain muuta vaihtelua sisustukseen.

Sohvalla olevat tyynyt on kaikki tosi vanhoja. Marimekon Kaivo -tyynyliinat on jo yli 20 vuotta vanhat! Isot tyynyt taas on ostettu noin 15 vuotta sitten. Asuimme silloin yksiössä, ja tuolloin futon toimi meillä sänkynä ja sohvana, ja siihen tarvittiin lisää pehmeyttä ja mukavuutta. Klaus Haapaniemen puputyyny on tyynyistä uusin, mutta sekin on hankittu jo viisi vuotta sitten.

Tykkään edelleen kaikista sohvalla olevista tyynyistä, mutta vaihtelu virkistää!

Niinpä kaivoin esiin hetki sitten Gantin kevätpressistä saamani kellertävän tyynyliinan, ja otin sohvalta pois tummasävyisen puputyynyn. Keltainen Gant Scrabb -koristetyynyliina* puuvilla-pellavasekoitetta sopi sohvalle kuin nenä päähän, ja toi tyynyihin sen kaivatun vaihtelun.

Voitteko muuten uskoa, että valitsin itse tuon koristetyynyn värin pressitilaisuudessa? Menin itsekin hämilleni kun kuulin sanovani ääneen, että haluan keltaisen tyynyliinan. Neutraalimpia värejä oli nimittäin myös saatavilla.

Mutta nyt on meillä sisälläkin aurinko, emmekä ole pelkästään ulkoa tulevan valon varassa. Jee, kohta on kevät!

Oivat jutut elämässä

tunnetila: ihastus

Astiakaappiini on ilmestynyt tänä talvena vaikka mitä uutta ja ihanaa! Uusina juttuina sieltä löytyvät mm. Arabian uudet musta-valkoiset Mainio -kulhot.* Keittiön uusin tulokas on tämä kuvissakin esiintyvä Marimekon Oiva suola & pippuri -setti, jonka sain äidiltäni syntymäpäivälahjaksi toissa viikonloppuna.

Kiertelin äitini kanssa kaupungilla lauantaina ja sunnuntaina, ja vaikka reipas olinkin, niin äitini taisi huomata kärsimykseni kun en saanut ostaa mitään itselleni, vaikka kaikkea ihanaa löysinkin.

Niinpä kun Marimekossa äitini huomasi minun katselevan tätä suloista maustesettiä, niin äitini halusi ostaa sen minulle (hieman myöhäiseksi) syntymäpäivälahjaksi. Kiitos äiti, tämä lahja on niin suloinen!

Viime viikonloppuna saimme pariksi yöksi yökylään suloisen kummityttömme  ja hänen äitinsä. Shoppailuksihan se meni meilläkin. Isoimmat alet alkoivat olla kaupungilla jo ohi, joten kaupoissa kiertely ei tuntunut minusta enää niin pahalta.

Nauratti kun kummityttömme äiti aina ujosti kysyi, että voidaanko käydä vielä siellä ja tuolla. Ihana kun ihmiset tietävät ostamattomuushaasteestani, niin he eivät halua saattaa minua kiusaukseen. Varjelevat kaikilta houkutuksilta parhaansa mukaan.

Löysin eilisellä shoppailureissullamme Indiskasta tosi kauniin mekon, jota en tietenkään edes sovittanut ettei olisi alkanut harmittaa. Ystäväni kehoitti minua kuitenkin sovittamaan sitä ja sanoi, että jos se on oikein ihana, niin hän voisi ostaa sen minulle syntymäpäivälahjaksi.

En sovittanut mekkoa, joten sinne se jäi, odottamaan jotain toista onnekasta mekon metsästäjää. Mutta voi vitsit miten ihania ihmisiä ympärilläni onkaan! Kun ihmiset tietävät etten saa ostaa itse mitään, niin lahjoja ja lahjatarjouksia alkaa sadella. Että olenkin onnekas!