Browsing Category

matkalla

Vierailuviikko pulkassa

10/03/2019

tunnetila: väsymys

Amerikkalaiset vieraat on saateltu lentokentälle ja koti tuntuu tyhjältä. Olo on kaikkensa antanut, ja nukuinkin viimeisen vuorokauden aikana yli 15 tuntia.

Ohjelman suunnittelu ja aikatauluttaminen, kaikkien toiveiden huomioiminen ja mahdollisuuksien mukaan niiden täyttäminen, ruokailujen miettiminen, kaupassa käynti, kokkailu ja  buukattujen ravintoloasuunnitelmien peruminen (”tykkään vain pastasta, en muista ruoista”), kaikkia kiinnostavien kohteiden valinta ja myös lepotaukojen aikatauluun mahduttaminen, olivat jo itsessään valtava duuni.

Tämän kaiken kruunasi ihan järjetön flunssa, johon sairastuin keskiviikkona. Juuri sinä iltana, kun ystävämme saapuivat takaisin meille Rovaniemeltä, ja tiedossa oli Nina’s Helsinki Experience Day ja seuraavana päivänä aamusta iltaan kestävä Tallinnan reissu. En muista koska olisin syönyt niin paljon lääkkeitä muutaman päivän sisään, kun nyt vedin keskiviikosta lauantaihin!

Voinnistani kertoo hyvin se, että Tallinnasta paluumatkalla kun muu porukka kävi laivalla illallisella, minä tärisin hytissä peittojen alla ja yritin pysyä tajuissani. Ei jumaliste mikä kokemus! Mutta reissu oli vieraillemme täydellinen ja se oli minulle siinä hetkessä tärkeintä. Mistään ei olisi tullut mitään, jos olisin jäänyt kotiin sairastamaan.

Sain näytettyä ystävilleni lähes kaiken minkä halusin. Näimme Löylyn ja bonuksena Jasper Pääkkösen. Näimme Kiasman, Kämp Gardenin ja TRE -konseptikaupan, sen aidon ja alkuperäisen Fazerin kahvilan (löysimme sieltä myös Fazerin Ruby-suklaata, jota hamstrasimme useita levyjä), uuden kaupunkikirjasto Oodin, Kampin Kappelin ja Amos Rexin.

Seurueen 11-vuotias sai toivomansa, (lapselle soveltuvan) manikyyrin käsihierontoineen kaikkineen, ja me muut nautimme sillä aikaa kahvit ja herkkuja Kämpin upean ylellisissä tiloissa.

Ensimmäinen risteilykokemus Tallinnaan isolla upealla laivalla oli vieraillemme myös ikimuistoinen, ja samalla reissulla kertyi yksi uusi maa lisää käytyjen maiden listalle.

Tallinnassa piipahdimme Euroopan vanhimmassa apteekissa, Raeapteek, joka on toiminut samalla paikallaan Raatihuoneen torilla 1400-luvulta lähtien. Apteekki on toiminnassa edelleen, ja ostinkin sieltä paikan erikoisuutta, maustettua punaviiniä (Klarett), jota käytetään flunssalääkkeenä.

Apteekin takahuoneessa on pieni museo, jossa kerrataan apteekin historiaa ja esillä on vanhoja lääkkeitä sekä muita kiinnostavia vanhoja tavaroita apteekkarin tarvikkeista purkkeihin säilöttyihin käärmeisiin.

Toinen vanha kohde, jossa Tallinnassa piipahdimme, oli Püha Vaimu kiriku (Pyhän Hengen kirkko). Kirkon ensimmiset osat on rakennettu jo 1200-luvulla. Tässä muodossaan kirkko on ollut 1500-luvulta lähtien.

Näiden lisäksi herkuttelimme Tallinnassa mm. maukkaalla kirsikkatortulla ja vieraamme ostivat perinteisiä virolaisia neuleita tuliaisiksi Amerikkaan.

Viikko tärkeiden vieraiden kanssa oli upea, mutta nyt tarvitsen kyllä lepoa. Onneksi otin töistä vapaaksi myös tulevan maanantain. En olisi mitenkään pystynyt menemään vielä huomenna töihin. Flunssani alkaa olla jo paremmalla tolalla, mutta ihan kunnossa en ole vieläkään.

Nyt taidan tilata ruokaa kotiin ja sen jälkeen heittäytyä sohvalle pitkäkseni päikkäreiden toivossa. Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Matkan ikävä alku

22/02/2019

tunnetila: suru

Olen yrittänyt parina iltana kirjoittaa reissuvinkkejä kauniiseen ja mielenkiintoiseen Gdanskiin, mutta kirjoittaminen ei onnistu.

Haluaisin kirjoittaa upeasta hotellistamme, simppelistä, mutta silti supermaukkaasta pastasta jota matkallani söin, ja vaikuttavasta Toisen maailmansodan museosta jossa kävimme, mutta mielessäni pyörii vain matkamme ensimmäiset hetket.

Ajattelin pitkään etten kirjoita tästä mitään, sillä en halua muistella tuota tapahtumaa enää ollenkaan. Halusin tai en, nuo hetket pyörivät kuitenkin edelleen mielessäni niin voimakkaina, että haluistani huolimatta ajattelen niitä koko ajan. Päätin siis nyt kertoa miten matkamme alkoi. Jospa kirjoitetun tekstin avulla pääsisin eroon mieltäni vainoavista muistoista.

Läksimme reissuun tasan viikko sitten. Aamulentomme Gdanskiin lähti Helsinki-Vantaalta viime perjantaina klo 7.45. Matkustimme Puolaan pienellä koneella, joten meillä oli bussikuljetus terminaalista koneelle.

Pääsimme bussilla koneen luo ja bussin ovet avattiin. Ensimmäinen matkustaja astui ulos bussin ovesta ja liukastui jääkentäksi muuttuneella lentokentällä. Mies kaatui selälleen ja iski päänsä linja-auton ovensuun metalliseen laitaan. Seisoin ihan miehen vieressä ja kuulin sen kamalan pamauksen, mikä kuului kun hänen takaraivonsa iskeytyi bussin lattiaan.

Seuraavaksi ulos menossa ollut nainen kaatui saman kohtaan, ja kolmentena ulos lähdössä ollut mieheni ehti jo horjahtaa, mutta sain napattua hänestä kiinni jotta hän ei kaatunut edellisten päälle.

Lähtömme viivästyi jonkin verran, sillä paikalle kutsuttiin ambulanssi ja miestä hoidettiin jo kentällä. Myös matkustajien joukossa oli onnekkaana sattumana mukana hoitoalan ammattilainen ja hän antoi miehelle ensiapua heti onnettomuuden satuttua. Lopulta lentomme kohti Gdanskia lähti ilman kaatuneita miestä ja naista, sekä heidän seuralaisiaan.

En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkä, vai vaikuttiko kokemukseeni se, että olin ihan vieressä tapahtumahetkellä ja mm. kerroin päätään pitelevälle kaatuneelle miehelle, että hänen takaraivostaan tulee verta, mutta tuo tapaus oli pilata koko reissumme.

Olin koko parin tunnin lennon ihan poissa tolaltani, eivätkä nuo ajatukset lakanneet piinaamasta minua edes perillä.

Meillä oli tosi kiva reissu, mutta aina kun meillä oli oikein kivaa aloin miettiä liukastunutta miestä. Myös hän oli odottanut matkaa, ja nyt makaa pahimmassa tapauksessa sairaalassa aivotärähdyksen kourissa ja kovissa kivuissa.

Heräilin hotellissa öisin ja aloin välittömästi miettiä tapahtunutta. Kuulin taas miehen päästä kuuluneen pamauksen ja näin verta vuotavan takaraivon, enkä saanut enää unta.

Tapahtuneesta on nyt viikko, eivätkä nuo ajatukset jätä minua edelleenkään rauhaan. Voi olla että oloni paranisi, jos saisin tietää aiotaanko lentokentällä parantaa tilannetta. Voidaanko siellä vaikkapa suolata kenttää jos hiekoitus ei ole mahdollista?

Muistan myös jossain lentokentällä kävelleeni talvella bussilta koneelle pitkää käytävämattoa pitkin. Myös tuo olisi erinomainen ratkaisu. Punaista mattoa pitkin koneeseen kävely toisi juhlavaa tunnelmaa ja ehkäisisi ambulanssireissuja. Levitetään niitä punaisia mattoja paljon turhempienkin tilaisuuksien vuoksi…

Laitoin palautetta lentokentälle kahteen eri paikkaan. Kysyin, eikö olisi kaikkien etu, että kentältä poistutaan suunnitellusti lentokoneella, eikä ambulanssilla, mutten ole vieläkään saanut yhtään vastausta.

Kun lentomme oli lähdössä, kuului kaiuttimista kuulutus ”Turvallisuutenne koneessa on meille tärkeää.” Edessäni istuva nuorukainen totesi osuvasti ”Jep, mutta koneen ulkopuolella kenelläkään ei ole mitään väliä.” Itselleni jäi kyllä reissun alusta aika sama fiilis.

Gdanskin kauniit kasvot

19/02/2019

tunnetila: onni

Finnair täytti viime syksynä 95 vuotta. Luin Finskin synttärisähköpostista miehelleni ääneen kaikki syntymäpäivätarjouksessa olevat lennot. New York, Bangkok, Amsterdam, Pariisi, San Fransisco, Rooma… ”Ei kiinnosta. Ei. Tylsää. Kuinka monta kertaa me ollaan tuollakin oltu? Ei. Ei…” Ainut kohde, joka pitkästä listasta sai mieheni kiinnostumaan, oli Gdansk.

Poden koko länsimaisen maailman mukana tuskaa maapallon saastuttamisesta ja matkailun tuhoisasta vaikutuksesta, joten Gdansk oli kohteista ainoita, joista innostuin minäkin. Tiedossa olisi lyhyt lento ja perillä vastassa nouseva matkailukohde, joka toivottaisi turistit ilolla tervetulleeksi.

En tiennyt Gdanskista juuri mitään, enkä myöskään ottanut siitä selvää ennen reissuamme. Halusin lähteä matkaan vailla odotuksia, myös kaikkine ennakkoluuloineni. Miltä näyttäisi kaupunki, josta alkoi toinen maailmansota, ja joka kärsi samaisessa sodassa yhdet historian mittavimmista tuhoista? Olisiko sodan jäljet vielä läsnä?

Reissu on nyt heitetty, ja täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Toki kaupungin keskustaan mahtui alueita, jotka huokuivat edelleen neuvostohenkeä ja kertoivat menneestä kaunistelematta, mutta pakahduttavan kaunis vanha kaupunki oli nykyään siisti ja viihtyisä, ja sen kadut kätkivät sisäänsä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja ravintoloita.

Vanha kaupunki oli tuhoutunut lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, ja vasta viime vuosikymmenten aikana kaupunkia on alettu rakentaa nykyiseen loistoonsa vanhaa kunnioittaen. Rakentaminen on edelleen kesken, ja kaupungin keskusta olikin täynnä rakennustyömaita. Kaupunkiin kannattaa kuulema tulla uudestaan noin viiden vuoden päästä. Silloin pääsee todella näkemään muutoksen, joka on saatu rakentamisen osalta aikaan.

Kaunista Gdanskissa oli nytkin, ja tykkäsimme molemmat reissustamme valtavasti. Ajattelin, heti kun ehdin, koota yhteen postaukseen reissumme kohokohtia, jotka voivat samalla toimia matkavinkkeinä Gdanskin kävijöille. Tämän postauksen myötä lähetän kuitenkin Teille jo pikaiset terveiset Gdanskista ja kerron, että kotona ollaan!

Vuoden ensimmäiset ostosyritykset

08/01/2019

tunnetila: turhautuminen

Vuoden kestänyt ostamattomuushaasteeni on ohi. Viime viikolla, heti vuoden kolmantena päivänä, suuntasin kaupungille. Iloitsin jo etukäteen mahdollisuudesta tehdä kauan kaipaamani ostos.

Kadotin viime vuoden aikana kaikki hiusrenksuni, ja viimeiset kuukaudet olen pitänyt ponnarini kasassa mieheni laatikon pohjalta löytyneellä, lähes poikki olevalla hiuslenkillä. Lenkki tarttuu jatkuvasti hiuksiini katkoen niitä. Olin superiloinen marssiessani H&M:n hiustuotteiden osastolle. Saisin vihdoin tämän pienen, mutta kovasti arkeani ärsyttäneen asian hoidetuksi.

Valitsin hiuslenkkejä ainakin vartin, mutta lopulta poistuin liikkeestä tyhjin käsin. Eihän ensimmäinen ostokseni voinut olla mikään niin tylsä ja arkinen tuote kuin hiusrenksut!

Tiesin, että menen viikonloppuna äitini ja siskoni kanssa Tallinnaan. Ajattelin tekeväni siellä ensin jonkun kunnollisen ostoksen, ja sen jälkeen myös hisurenksujen ostaminen onnistuisi varmasti.

Nooooo, Tallinnassa tuli käytyä ja kauppoja kierreltyä niin maan perusteellisesti! Kaikkialla oli hyvät alet ja liikkeet olivat täynnä kaikkea kivaa. En ole oikeastaan käynyt vaatekaupoissa vuoteen, joten moni tarjolla ollut juttu oli kiinnostava ja innostava.

Viime vuoden aikana minulta kului puhki (eli repesi) kahdet eniten käyttämäni farkut, joten farkkujen tarve oli akuutein. Sovittelin useammatkin farkut, mutta mitkään eivät olleet ostamisen arvoiset.

Etsin Tallinnasta myös kahdenlaisia kenkiä. Toiveissa oli löytää kivat herrainkengät kevääksi ja lämminvuoriset Chelsea-bootsit talveen. Löysin todella monet kivannäköiset kengät, mutta hemmetti sentään kun ostamisen kynnys on noussut kovaksi!

Onko nämä nyt juuri ne täydelliset? Löytyisiköhän joltain kotimaiselta brändiltä vastaavia? Ehkä tsekkaan kotimaisen tarjonnan ensin läpi ja teen ostopäätöksen vasta sen jälkeen… Tarvitsenko näitä todella, vai haluanko vain?

Noita asioita pähkäilin koko pitkän shoppailupäivän, enkä lopulta ostanut Tallinnasta mitään. En MITÄÄN! Ainut paikka, jossa minulla meni Tallinnassa rahaa, oli hotelli, jossa korotin huoneluokkaamme. Siinä kaikki. En siis ostanut edes niitä hiusrenksuja.

Tässä sitä nyt ollaan ja opetellaan ostamista. Älkääkä käsittäkö väärin, olen tosi iloinen ettei mopo lähtenyt heti käsistä ja elo lipsunut seesteisestä ostamattomuudesta ostoshurmokseen.

On kuitenkin paljon juttuja joita tarvitsen noiden hiusrenksujen lisäksi (esim. sukkia ja alusvaatteita), ja nyt vähän jännityksellä odotan, koska olen valmis tekemään noita lähes pakollisia hankintoja.

Taidanpa ensi viikolla suunnata askeleeni Kämp Gardeniin ja kurkata millaisia alennuksia ja mitä tuotteita siellä on tarjolla. Jospa sitä hankkisikin tänä vuonna vain kaikkea kotimaista… Tosin kotimaisia hiuslenkkejä ei taida olla olemassakaan. Vai onko?

Tunnelmallinen Tivoli

21/10/2018

tunnetila: onni

Ajattelin viime perjantaina, että hämmästyttävän upean Legolandin jälkeen mikään kokemus ei voi tuntua vähään aikaan miltään. Olin väärässä.

Menimme siskoni kanssa lauantai-iltana Köpiksessä kierrellyn päivän jälkeen hotelliin päikkäreille, ja pienen levon jälkeen suunnistimme samana päivänä avattuun Tivoliin. Kööpenhaminan Tivoli on ehkä tunnelmallisin huvipuisto maailmassa, ja se onkin yksi Köpiksen tunnetuimmista matkailukohteista.

Tivoli on pääasiallisesti auki kesäisin, mutta näin Halloweenin aikaan se avautuu muutamaksi viikoksi entistäkin upeampana. Sisäänpääsy alueelle maksaa 120DKK (n. 16€), mutta jos haluaa käydä Tivolin laitteissa (hurjia vuoristoratoja ja muita pelottavia vekottimia), täytyy laiteranneke tai -liput ostaa erikseen.

Tyydyimme siskoni kanssa alueella kiertelyyn ja herkutteluun, ja jätimme laitteet sikseen. Ilman laitteitakin alueella oli valtavasti nähtävää. Koko alue oli valaistu tuhansin viehättävin valoin, ja tunnelma oli mieletön. Tivolin alueella oli mahdollista shopailla mielin määrin vaikka mitä, matkamuistoista vaatteisiin ja asusteisiin. Ravintoloita alueella on 60 (!), joten syötävää löytyy varmasti jokaiseen makuun.




Laservaloshow, hattarat, tivolin syke, iloiset ihmiset ja lämmin syyssää saivat jo itsessään sydämeni pamppailemaan tavallista nopeammin, mutta siinä hetkessä kun astuin erään ravintolan puutarhaan, tuntui että pakahdun.

Sadoin valoin koristellusta rönsyilevästä puutarhasta löytyi yhtäkkiä salaisia pieniä nuotiopaikkoja. Pienten nuotioiden ympärille oli kerääntynyt ihmisiä juomaan viiniä ja paistamaan avotulella vaahtokarkkeja. Nuotiot olivat ravintolan ylläpitämiä, ja vaahtokarkit sai ostaa ravintolasta. Mikä huikea idea! Olisikohan tuollainen avotulen tekeminen ravintolan puutarhaan mahdollista Suomessa? Vähän epäilen…

Kööpenhaminan Tivoli juhlii tänä syksynä merkittävää juhlavuotta. Tivoli on avattu 175 vuotta sitten, 15.8.1843, ja se on maailman toiseksi vanhin toiminnassa oleva huvipuisto. Ihan käsittämätöntä, että tuollaisia paikkoja on olemassa! Täytynee ottaa tavoitteeksi mennä Tivoliin uudestaan viimeistään silloin, kun siellä juhlitaan 200-vuotissynttäreitä. Onnistuisikohan tuo?

Kun suunnittelimme kesällä siskolleni synttäriyllätystä, ja totesimme, että pääsemme matkaan vasta syysloman aikaan, minua vähän harmitti. Ajattelin, että Legolandissa täytyy käydä kesällä, ja että Tivoli ei ole syksyllä auki. Mutta mitä vielä!

Jos suoraan sanon, niin tämän parempaa ajankohtaa kummankaan kohteen kokemiseen ei voi olla. Kaikki oli niin täydellistä, tunnelmallista ja kaunista! Suosittelen lämpimästi syksyistä Tanskan matkaa!