All Posts By

Nina

La Herraduran helmi – Lilian Urquieta

tunnetila: ihastus

Kun sain viime syksynä kuulla, että tulemme keväällä espanjalaiseen pikkukylään, tein heti haun Instagramissa. Haku #laherradura ei tuonut ihan hirveästi osumia, mutta yksi osuma oli sitäkin kiinnostavampi. Tunnisteen takaa löytyi suloiselta ja kiinnostavalta vaikuttava butiikki nimeltä Lilian Urquieta.

Pieni googlailu paljasti, että kyseessä on kahden käsityöläisen haave yhteisestä butiikista, jossa kumpainenkin saa toteuttaa omaa unelmaansa. Vuonna 2006 tuo unelma toteutui, ja pienessä La Herraduran kylässä syntyi Lilian Urquieta.

Vuodesta 2012 butiikki on ollut samalla paikallaan idyllisen pienellä kujalla La Herraduran keskustassa. Tila on upea! Samasta rakennuksesta löytyvät butiikki, molempien suunnittelijoiden ateljeet, pieni ja viihtyisä sisäpuutarha sekä saman talon yläkerrassa on vielä perheen koti.

Ilahduin suuresti kun pääsin kurkistamaan myymälän lisäksi ateljeihin, eli sinne, missä kaikki taika tapahtuu. Näiden kuvien myötä myös Te saatte pienen maistiaisen tuohon inspiroivaan kahden taiteilijan maailmaan.




Pariskunnan taiteilijasielu Lilian valmistaa omassa ateljeessaan käsityönä mm. uskomattoman upeita koruja. Hänen käsissään myös hatut ja laukut saavat uuden, uniikin ilmeen.

Lilian käyttää koruissaan paljon kukkia ja muita luonnonmateriaaleja, ja jokainen hänen käsistään lähtenyt teos on uniikki. Tällä hetkellä Lilian työstää upeaa pääkoristetta tilaustyönä tämän kesän morsiammelle. Kaikki liikkeessä esillä olevat korut ja koristeet ovat häkellyttävän kauniita!

Lilianin mies Iñaki valmistaa omassa ateljeessaan tuotteita nahasta. Espanjalaisesta nahasta valmistuu mm. kymmeniä erilaisia laukkumalleja ja upeasti kirjailtuja kameranhihnoja.

Koska jokainen tuotteista on tehty paikan päällä käsin, ja on siten uniikki, niin jos vaikkapa laukkuihin haluaa muutoksia (lisätaskuja, kirjailuja, tietyn laukkumallin eri värisenä tms), niin kaikki tämä onnistuu.

Ihastuin yrittäjäpariskunnan intohimoon käsityöläisyyttä kohtaan niin paljon, että päätin luistaa ostamattomuushaasteestani yhden tuotteen verran.

Tuo ostos on samalla matkamuisto kuukaudesta Espanjassa, osoitus pienen yrityksen kannattamisesta ja käsityöläisyyden arvostamisesta. Lisäksi tuote on sellainen, jota olen ihan rehellisesti sanottuna tarvinnut jo muutaman vuoden, mutten ole löytänyt juuri sitä oikeaa.

Kävin ostoksilla keskiviikkona, ja minulla oli koko illan ihan kamala olo. Voin fyysisesti pahoin, sillä koin tehneeni todella väärin kun lipesin ostamattomuushaasteestani.

Makasin sohvalla pahoinvoivana ja mieheni yritti piristää minua. ”Jos sinä ostat vuoden aikana vain yhden asian, niin et voisi parempaa ja käytännöllisempää tavaraa ostaa. Ja se, että ostit sen täältä, tekee siitä entistä arvokkaamman. Nyt lopetat murjottamisen, ostoksesi on tosi hieno!”

Torstaiaamuna kävin hakemassa ostoksen itselleni. Ostos oli jäänyt butiikkiin yöksi, sillä Lilian halusi nimikoida ostokseni minulle. Nyt mustassa nahassa lukee kultaisin kirjaimin Nina. Melkein itketti kun sain sen itselleni. Enkä katunut hankintaani enää yhtään!

Ostokseni näkyy kuvissa alla. Kuka arvaa mikä espanjalaisesta nahasta tehty juttu sai ostamattomuuslakkoni väistymään hetkeksi?



Lilianin ja Iñakin käsin valmistamien tuotteiden lisäksi butiikista löytyy siellä niin ikää työskentelevän korusuunnittelijan uniikkikoruja (kauniin herkät ja ylelliset kullanväriset korut yllä), ja kenkiä sekä vaatteita valikoiduilta espanjalaisilta brändeiltä.

Harvoin törmään reissuillani butiikkiin, josta löydän itselleni näin paljon inspiraatiota, kokonaisvaltaista iloa ja näin monia hankintahimotuksia!

Lilian Urquieta
Calle Príncipe nº7
La Herradura, Granada

Huikeaa ihonhoitoa matkalla

tunnetila: ihastus

Pakkasin kuukauden kestävälle reissulle mukaan kassillisen uutuuskosmetiikkaa. Osa mukaan päässeistä tuoteperheistä oli tuttuja ja turvallisia (esim. Elizabeth Arden), ja tiesin, että voin luottaa myös sarjan uutuustuotteisiin.

Osa mukaan ottamistani tuoteperheistä taas oli minulle ihan uusia. Jännitin mitä jos ihoni ei tykkääkään jostain tuotteesta. Pelkäsin millaisia reaktioita kuumuus ja uudet tuotteet yhteistuumin saavat aikaan.

Ensimmäisenä iltana otin varman päälle ja putsasin kasvoni lentokenttähotellissa tutulla tuotteella. Puhdistuksen jälkeen laitoin kasvoilleni tuttua ja turvallista yövoidetta. Olin ottanut jo aikaisemmin käytössä olleet ja hyväksi havaitut voiteet mukaan, jotta välttyisin pahimmilta vahingoilta heti kättelyssä.

Noin puoli tuntia yövoiteen levittämisen jälkeen ihoni alkoi kutista, ja kun katsoin peiliin, leukani oli täynnä punaista ihottumaa! Mitä ihmettä?! Juuri tämän yövoiteen olin pakannut mukaani ehkäistäkseni ei-toivotut reaktiot.

Seuraavana aamuna laitoin saman tuoteperheen päivävoidetta, ja kutina yltyi. En keksi mitään muuta syytä tälle kuin sen, että viime syksynä avatut tuotteet olivat ehtineet mennä vähän yli puolessa vuodessa pilalle. Mitä luulette, voiko voiteet vanhentua avaamisen jälkeen oikeasti noin nopeasti?

Heti ensimmäisen vuorokauden aikana meinasi iskeä huoli. Olen ostolakossa, ja koko kuukaudeksi varaamani päivä- ja yövoide aiheuttavat kutisevan ihottuman kasvoille. Ei auttanut muu kuin jättää luottotuotteet sivuun, ja yrittää saada iho kosteutettua muilla keinoin.

Olin saanut matkalle testiin muutaman todella mielenkiintoisen tuotteen. Puhdistusaineeksi mukaan valikoitui korealaisen klairsin vaahtomainen putsari, Rich Moist Foaming Cleanser*. Hypoallerginen, ihoa korjaava hellävarainen puhdistusaine oli ihottumaiselle iholleni täydellinen pelastus! Jo parissa päivässä ihoni alkoi näyttää taas terveeltä.

Puhdistusaine sisältää mm. hyaluronihappoa ja oliiviöljyä, joten hoitamisen lisäksi se myös kosteuttaa ihoa. Tuotteen luvataan muuttavan ihoa heti siitä hetkestä, kun otat sen käyttöön. Tämän ihottumaisen kokemuksen perusteella uskon tuotteen lupaukseen täysin!

Toinen klairsin tuote joka minulla on täällä mukana, on puhdistuksen jälkeen iholle sormin taputeltava kasvovesi, Supple Preparation Facial Toner*. Kasvovesi on lähes geelimäisen paksua, ja se tasoittaa ihon pH-arvoa samalla hyvin tehokkaasti kosteuttaen.

Tuote auttaa iholle laitettavien seerumeiden imeytymisessä, ja tuotteen käytön luvataan saavan käyttäjälleen parhaan ihon, mitä käyttäjällä on koskaan aikaisemmin ollut. Hurjia lupauksia, mutta näin parin käyttöviikon jälkeen uskon mainospuheista joka sanan. Aivan huipputuotteita molemmat!

En ollut varma saako klairsin huikeita tuotteita Suomesta, mutta Googlailun jälkeen totesin, että klairsia löytyy ainakin täältä.

Toiset reissussa testiin päässeet supertuotteet löytyvät ranskalaisen Polaarin valikoimista. Ihastuin Polaarin voiteisiin ja etenkin seerumiin jo talvella, joten otin ilolla testiin heiltä myös silmänympärysihon hoitotuotteet*.

Aamuin illoin käytettävä Polaar Icymagic Instant Eye Contour Multi Energiser* kosteuttaa, kiinteyttää ja laskee silmänympärysihon turvotusta todella nopeasti ja tehokkaasti. Ohutta, hieman geelimäistä emulsiota levitetään ihoa viilentävän kuulan avulla silmänympärysiholle. Tuote sopii levitettäväksi myös yläluomelle.

Otin mukaani myös saman sarjaan tehokuurin, eli kerran viikossa kuukauden ajan käytettävät silmänympärysihon tehohoitolaput. Polaar Icymagic Eye Contour Multi Energizer Patches* -laput antavat tuloksia välittömästi.

Olen käyttänyt teholappuja nyt kaksi paria, eli kerran viikossa kahden viikon aikana, ja totta se on. Laput lievittävät turvotusta ja tummia silmänalusia. Jännityksellä odotan saako kuukauden teholapuilla ja jatkuvalla ”kylmäkuulahoidolla” pysyviä tuloksia aikaan.

 Jos siis kärsitte turvotuksesta silmänympärysiholla, niin kannattaa laittaa teholaput ja viileä kuula hommiin. Ainakin täällä lämpimässä tuotteet toimivat todella hienosti!

Sen jälkeen kun klairsin kasvovesi on imeytynyt kasvoille, olen laittanut iholleni nyt lähes kahden viikon ajan aamuin-illoin pari pumppausta V10 Plus Pycnogenol -seerumia*.

Tämä tuote valikoitui matkalle testiin upeiden ominaisuuksiensa, mutta myös näppäränkokoisen matkapakkauksensa (10ml) vuoksi. Tämä antioksidanttinen tuote ehkäisee ihon ikääntymistä, ja on täydellinen suojaamaan ihoa auringon haittavaikutuksilta. Seerumi myös korjaa jo ihoon tulleita aurinkovaurioita.

Tuotteessa oleva Pycnogenol on antioksidantti, jota saadaan ranskalaisen rannikkomännyn kaarnauutteesta. Sen antioksidanttinen vaikutus on 350 kertaa vahvempi kuin C-vitamiinilla ja 170 kertaa vahvempi kuin E-vitamiinilla. Aikamoinen tehopommi siis kyseessä!

Tykkään tästäkin tuotteesta valtavasti! Olen ihan hirvittävän iloinen siitä, että satuin pakkaamaan mukaan tälle reissulle todella upeita ja hoitavia tuotteita. Pelkäsin ensin, että olen pahassa pulassa vanhentuneen yövoiteen kanssa, mutta mitä vielä. En ole koko reissun aikana kaivannut yövoidetta lainkaan. Ihoni tuntuu ja näyttää nyt todella hyvältä!

Yöt olen siis pärjännyt hoitavalla kasvovedellä ja Pycnogenol seerumilla. Jos kuitenkin tunne lisäkosteutuksen tarpeesta on iskenyt, niin yöpöydälle tiensä löytänyt EA:n Eight Hour Miracle Hydrating Mist* on tullut hätiin, ja hoitanut tehtävänsä täyden kympin arvoisesti.

Vitamiineja sisältävä kasvosuihke kulkee mukana myös kassissa aina kun olen ulkona vähän pidempään. Lämpimässä säässä virkistävä energiasuihkaus on kasvoille elinehto.

Öisin olen siis pärjännyt ilman yövoidetta, mutta päivällä olen kokenut selkeän tarpeen päivävoiteelle. Eikä vähiten siksi, että haluan suojata kasvojeni ihon auringolta. Tähän tarkoitukseen paras mahdollinen voide on Elizabeth Ardenin Eight Hour -sarjan Sun Defense for Face SPF 50 -aurinkovoide*.

Voide on koostumukseltaan täydellinen, eikä jätä iholle tahmaista tunnetta. Voide tuntuu aluksi aika paksulta, mutta kun sen levittää iholle, niin se sulautuu ihoon upeasti. Mielestäni tuote näyttää vähän jopa tasoittavan ihon pintaa. Tuotteen suojakerroin on SPF50, eli tällä jos millä saan suojattua ihoni auringon vanhentavalta vaikutukselta.

Kun vielä ymmärsin ottaa matkalle mukaan vanhat tutut, eli huulille EA:n Eight Hour -sarjan huulivoiteen (SPF20), ja EA:n klassikkovoiteen, josta koko Eight Hour -sarjan ihanuus on saanut alkunsa, niin en voi muuta kuin onnitella itseäni! Olen rakastanut ja käyttänyt Elizabeth Ardenin Eight Hour sarjaa jo reilusti yli 20 vuotta, ja luotan siihen varmaan maailman tappiin!

Vaikka heti ensimmäisenä päivänä iski ihokatastrofi, niin superhyvät tuotteet näyttävät pelastavan ihon hyvin nopeasti kaikelta. En voi muuta kuin suositella postauksen kaikkia tuotteita ihan jokaiselle!

Ensimmäiset opit

tunnetila: pohdiskelu

Takana on nyt puolitoista viikkoa Espanjassa asustelua. Seuraavassa muutama asia, mitä olen täällä ollessani oppinut.

Tee
Juon päivittäin paljon teetä. Ulkomailla kärsin lähes poikkeuksetta ala-arvoisista teekokemuksista. Tällä kertaa varauduin kuukauden reissuun ottamalla mukaan omaa teetä. Kyllä, tilanne äityi niin pahaksi, etten uskaltanut lähteä reissuun ilman TakeT:n luomu Earl Greytä.

Ensimmäistä kupillista maistaessani totesin, että myös lempiteeni maistuu täällä ihan paskalta. Opin kerrasta, että tee kannattaa keittää täällä pulloveteen. Ei missään nimessä kraanasta tulevaan veteen, mikä on sinänsä (etenkin keitettynä) täällä ihan juomakelpoista.

Juomakelpoista juu, mutta hemmetin pahaa, eikä parane edes keitettäessä. Ei jatkoon.

Kynnet ja hiukset
Aina kun olen lämpimässä ja kosteassa ilmastossa, kynteni ja hiukseni vahvistuvat silmissä. Jo viikon jälkeen kynteni olivat taas kasvaneet valtavasti, ja hiukseni tuntuivat tuplanneen tuuheutensa.

Kosteassa ilmassa hiukseni ovat huvittavan näköinen pöyhkeä kiharapörrö, ja nuo kiharat on pääosin korkkiruuvimaisia. Etenkin näin lyhyissä hiuksissa tuon muutoksen huomaa todella hyvin.

Sain Remingtonilta reissuun testattavaksi matkakokoisen muotoiluraudan*. Täytynee ottaa se pian käyttöön jos haluan saada aikaan vähän asiallisempaa lookia rennon rantapörrön sijaan.

Kivet
Myönnän, etten ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka keräävät ulkomailla rannalta kiviä ja kantavat niitä mukanaan Suomeen. Ovathan ne sileäksi hioutuneita ja muodoiltaan kauniita, mutta hei kamoon, ne on vain kiviä.

Minua laiskotti viime viikolla yhtenä aamuna valtavasti. Päätin silti lähteä juoksulenkille rantaan. Rantaan päästyäni totesin, että juoksusuoritusta enemmän kroppani kaipasi ihan jotain muuta. Istuin siis rannalle ja ihailin merta.

Pian huomioni siirtyi rannan kiviin. Voi miten ne olivatkaan lämpöisiä! Aloin silitellä kivien silkkisiä pintoja ja poimin käteeni ensin yhden kauneimmista. Sen jälkeen löytyi toinen, kolmas ja neljäs. Kaikki erilaisia, mutta silti kauniita. Kivet toivat mieleeni erään lempisanonnoistani: Se, mitä näemme toisissa ihmisissä, on valinta.

Ihmisiä kohdatessamme ajattelemme helposti negatiivisesti ja saatamme arvostella heidän ulkoista habitustaan. ”Miten tuolla ihmisellä on tuollaiset vaatteet? Ei sovi hänelle yhtään.” Negatiivinen ajatus kääntyy mielessä ihan yhtä helposti positiiviseksi, jos niin vain haluaa. ”Voi ihanaa! Mahtava tyyppi joka uskaltaa pukeutua juuri niin kuin tykkää!”

Pohdintojeni aikana keräilin omasta mielestäni kauneimpia kiviä eteeni. Lopulta tulin siihen tulokseen, että rannan kivistä kaikki on ihan yhtä kauniita, erilaisia vain, enkä halunnut ottaa niistä yhtään mukaani.

Istuin paikallani yli tunnin kiviä keräillen ja niiden lämmöstä nauttien. Istuskelun jälkeen totesin, että ei, kivet eivät ole ”vain” kiviä, vaan niillä on upea voima rauhoittaa ja saada hyvät ajatukset lentämään. Tuo hetki rannalla tuntui todella terapeuttiselta!

Itselaukaisin
Ehkä paras juttu, mitä olen täällä puolessatoista viikossa oppinut, on Olympus PEN E-PL8 -kameran itselaukaisijan käyttäminen.

Sain Olympukselta reissuni ajaksi lainaan PEN E-PL8 -kameran*, ja voi simpura sentään miten ihastunut olen siihen jo näin pienen tuttavuuden jälkeen! Mieheni kurssipäivät on täällä niin pitkiä, että pelkäsin, etten saa kuukauteen täältä asukuvia. Eipä hätää, Olympukselta tultiin apuun, ja nyt asukuvia piisaa!

Ensimmäisissä täällä nappaamissani asukuvissa kädessäni näkyy kameran kaukolaukaisijana toimiva kännykkäni. Kännykkään on asennettu kameran kanssa saumattomasti jutteleva Olympus Image Share -appi, jolla onnistuu niin kameran laukaisu kuin kuvien siirtäminen kamerasta puhelimeen vaikkapa somea varten.

Ensimmäisten puhelin kädessä törötettyjen asukuvien jälkeen sain vinkkejä Olympusta jo vuosia käyttäneiltä bloggarikollegoiltani Iinalta, ja Olympuksen salat täydellisesti tuntevalta, niin ikää Olympuksen kouluttajana toimivalta Veeralta. Tärkeimmät opit olivat hyvin yksinkertaiset: kymmenen kerran sarjakuvaus päälle, ja eteen 10 sekuntia aikaa, jolloin ehtii hyvin piilottaa kännykän ja valmistautua kuvaukseen.

Ou jes! Tämän postauksen kuvat on otettu noilla neuvoilla, ja ai että, vielä kun vähän treenaan, niin hyvä tästä tulee! Kattoterassimme on mahtava paikka oman asun kuvaamiseen. Siellä kukaan ei näe mitä ihmettä touhuan.

Smoothiebowl
Vaikka olisin kuinka tylsistynyt, en psyty tekemään smoothiebowleja. Tai mitään muitakaan koristeltuja herkkukulhoja. En sitten millään.

Yhtenä iltapäivänä viime viikolla nostin pöydälle purkin maustamatonta jogurttia, banaanin, omenan, vadelmia ja mansikoita. Ajattelin, että teen joutessani elämäni ensimmäisen Instagram-kelpoisen kulhollisen jogurttia.

Hetken aineksia tuijoteltuani kippasin jogurtin kulhoon ja heitin vadelmat ja mansikat perään keoksi jogurtin keskelle. En vaan kyennyt käyttämään aikaani joutavanpäiväiseen marjojen asetteluun.

Heh, minulla taitaa vielä olla aika paljon opittavaa ajankäytön suhteen.

Tässä siis muutamia asioita, joita olen täällä ensimmäisten puolentoista viikon aikana oppinut. Yllättävän paljon jo näin pienessä ajassa. Ehkä se välillä ahdistavakin joutilaisuus on tehnyt sittenkin hyvää.

Ps. Huomasin muuten Veeran blogissa olevan juuri käyttöönottovinkit ja alekoodin tämän Olympus -kameran hankintaan. Jos en olisi ostolakossa, niin käyttäisin koodin itse heti kun pääsen Suomeen. On nimittäin niin upea kamera kyseessä! Ei auta kuin toivoa, että hyviä alennuksia tulee kohdalle myös ensi vuonna.

Missä me ollaan, ja oonko mäkin siellä?

tunnetila: ilo

Palasin tylsähkön viikon jälkeen elementtiini viime viikonloppuna. Järkkäsin nimittäin miehelleni ja minulle tekemistä koko viikonlopuksi. Eli ei, en ole onnistunut olemaan tekemättä mitään, mutta minuuttiaikataulutetusta kotirouvailusta olen hetkeksi luopunut.

Tiskit on olleet keittiössä levällään jo vaikka kuinka monta päivää, eikä keittiön kaaos juurikaan ärsytä minua. Vähän toki, muttei kestämättömästi. Minua ei huvita yhtään tiskata, joten en tiskaa. Onneksi asunnossa on paljon astioita, niin eivät pääse heti loppumaan kesken.

Organisoivasta ja kaikki langat käsissään pitävästä minästä on huomattavasti vaikeampi luovuttaa, kuin kotirouvaminästä. Siksi innostuinkin järjestämään meille kaksi reissua kahdelle päivälle läheisiin kaupunkeihin viime viikonlopun aikana.

Reissuista tullee omat postauksensa myöhemmin, mutta nyt ajattelin kertoa Teille missä me juuri nyt olemme.

Majapaikkamme tämän kuukauden ajan on La Herradura. La Herradura (tarkoittaa hevosenkenkää) sijaitsee Etelä-Espanjassa, ja kuuluu Granadan provinssiin, Almuñécarin kuntaan.

La Herradura on Costa Tropicalin alueella, eli rannikolla sijaitsevalla alueella on omanlaisensa trooppinen ilmasto. Suomalaisille matkaajille hyvin tuttu aurinkorannikko, Costa Del Sol, sijaitsee Costa Tropicalin vieressä. (Lähikaupunkimme Nerja, jossa piipahdimme päiväreissulla eilen, on jo Costa Del Solin alueella).

La Herraduran rajaa meren puolella hevosenkengän muotoinen poukama, ja alue on Espanjan suosituinta vesiurheilualuetta. Toisella puolella alue rajoittuu Sierra Nevadan vuoristoon, joten tänne järjestetään myös vaellusretkiä. Myös laskettelu lumihuippuisilla vuorilla on mahdollista.

Näin toukokuussa turistikausi ei ole vielä alkanut, joten La Herradura on hyvin rauhallinen pikkukylä. Turisteja ei ole nimeksikään, ja kylässä meidät taidetaan jo tuntea aika hyvin. Esimerkiksi lähipubin omistaja huikkasi eilen meidät nähdessään, että mitenkäs se Suomi meni häviämään Tanskalle jääkiekossa. Heh, hyväntahtoinen naljailu kai on merkki siitä, että ollaan tultu jo tutuiksi.



Kuten sanottua, La Herradura on hyvin pieni paikka, ja tekemistä täällä on aika vähän. Ostosten tekeminen ja ravintolaelämä keskittyvät pääosin rantabulevardille ja sen läheisyydessä oleviin pikkukatuihin.

Tuoretta kalaa, lihaa, vihanneksia ja hedelmiä saa pienestä kauppahallista ja muutamasta pienestä erikoisliikkeestä. Isoa supermarkettia La Herradurassa ei ole. Rannan tuntumassa on leipomo ja muutama ruokakauppa.

Asuntoamme lähinnä olevasta pienestä ruokakaupasta täytyy kuitenkin todeta, että siellä on todella erinomainen valikoima. Voisi melkein sanoa, että mitä heiltä ei saa, sitä ei välttämättä tarvitse.

Kylässä on kymmenkunta lifestylebutiikkia (vaatteita, asusteita ja sisustusta) ja hämmentävää kyllä, niistä kolme on aivan superhyviä! Usein turismista elävissä pikkukylissä liikkeet myyvät kaikkialla aika samanlaisia, turisteille suunnattuja halpisjuttuja. La Herradurassa liikkeiden laadukkuus on ällistyttänyt minut.

Vaatteita ja asusteita myyvistä liikkeistä Lilian Urquieta on ihan uskomattoman inspiroiva paikka! Ajattelin tehdä nahkatuotteita butiikkinsa takahuoneessa käsin ompelevasta Lilianista ja hänen butiikistaan oman postauksensa, mutta liike ansaitsee maininnan jo tässä.

Toinen kiva vaateliike täällä on Habanera Shop. Tuo butiikki on täynnä toinen toistaan kauniimpia ja persoonallisempia asuja, laukkuja ja koruja. Ihana lifestyleliike taas on Minimun. Minimunilta löytyy todella kauniita astioita, kynttilöitä, pyyhkeitä, juomapulloja ja muita pieniä sisustusjuttuja huonekaluihin asti. Todella hyvin kuratoitu valkoima!

Kuten tiedätte, tarkoituksenani on olla tämä vuosi ostamatta mitään. Nyt olen kuitenkin ajatellut vähän höllätä liekaa. En ole ostanut mitään koko kuluneen vuoden aikana, mutta Lilian Urquietan käsintehtyihin nahkalaukkuihin ja Habanera Shopin kivoihin espanjalaisiin vaatebrändeihin tutustuttuani olen miettinyt, että haluaisin kannattaa pikkukylän yrittäjiä ja ostaa liikkeistä jotain. Matkamuistoksi itselle ja kannatukseksi pienyrittäjille, joilla ei varmastikaan ole täällä helppoa turistikauden ulkopuolella.

Mitähän muuta La Herradurasta mainitsisi? Ah, no tietysti hengästyttävän upeat maisemat! Postauksen kuvat nappailin eräällä iltakävelyllä, kun teimme vähän pidemmän lenkin ja kiipesimme katsomaan, miltä kylä näyttää kukkulan päällä olevalta majakalta katsottuna.

Matka jalkaisin kukkulan huipulle kesti vähän aikaa, mutta kukkulalla olevat hulppeat huvilat ja vielä ällistyttävämmän upeat maisemat, olivat kaiken kävelyn arvoiset!

Kun oppisi olemaan

tunnetila: turhautuminen

”Jos lähden toukokuussa Etelä-Espanjaan kuukauden kestävälle kurssille, niin tuletko mukaani”, kysyi mieheni minulta viime syksynä. ”Totta kai”, vastasin, ja aloin heti miettiä mitä voisin tuon kuukauden aikana tehdä.

Kielikurssi! Kuukaudessa ehtii oppia ihan hyvin espanjan alkeet. Vai tekisinkö sittenkin etätöitä? Teen työkseni mm. somea ja verkkosisältöjä, joten niitä voi tehdä mistä maailmankolkasta tahansa, kunhan netti vaan toimii.

Vai pitäisikö sittenkin hommata joku yhteistyöprojekti blogiin? Jos tekisin yhteistyötä vaikka jonkun matkanvarausportaalin kanssa. Voisin kierrellä Etelä-Espanjaa ja kirjoittaisin kaikista kohteista yhteistyön merkeissä.

”Mitä jos kuule kerrankin ihan vaan olisit”, totesi mieheni vakavana. HÄH? Enhän minä koskaan vain ole. En oikeastaan tiedä mitä se ”vain oleminen” edes tarkoittaa.

Puhuin töissä esimiehelleni tulevasta matkastani ja etätyöideasta. ”Mitäpä jos olisit nyt ihan vaan lomalla? Pyrkisit kerrankin siihen, että sinulla ei ole mitään tekemistä ja opettelisit nauttimaan siitä. Työt hoituu täällä kyllä”, esimieheni totesi.

Aloitin ensin ”mutku mutku” ja ”no mitäs jos kuitenkin” -vänkäyksen loman ehdottajien kanssa, mutta lopulta annoin periksi. Oikeassa kun olivat molemmat.

Ja täällä sitä nyt ollaan, Etelä-Espanjassa, eikä minulla ole jumaliste täällä yhtään mitään tekemistä!

Edes jotain tehdäkseni olen yrittänyt omaksua kotirouvan roolin. Herään aamulla yhtä aikaa mieheni kanssa ja laitan meille aamiaista. Aamiaisen syötyään mieheni lähtee kurssilleen. Minä otan teemukini ja siirryn parvekkeelle.

Huomaan välillä istuneeni parvekkeella useamman tunnin ja vain tuijottaneeni pauhaavaa merta. Päässäni risteilee samaan aikaan miljardi ajatusta, mutta yksikään niistä ei ole sellainen, mihin haluaisin tarttua. ”Pitäisi sitä ja pitäisi tätä…” Ei Nina, nyt ei pitäisi kuule yhtään mitään.

Yhdentoista maissa lähden yleensä lenkille tai käyn pilateksessa läheisellä kuntosalilla. Kerta pilatesta maksaa salilla 5€, kuukausikortti oli 35€. Kuukausikortilla saa käydä salilla ja kaikissa jumpissa niin paljon kuin sielu sietää. Mikä ihana hinta!

Treeneistä tullessani piipahdan läheisessä ruokakaupassa. Vihannekset haen kauppahallista ja tuoreen leivän viereisestä leipomosta. Kotona menen suihkuun ja valmistan lounaan kahdeksi. Mieheni tulee kotiin syömään, hänen lounastaukonsa kestää klo 14-15.30.

Syötyään mieheni lähtee takaisin kurssille ja minä tiskaan ja laitan keittiön kuntoon. Neljältä otan puolen tunnin päiväunet.

Kaupat on täällä auki klo 9-14 ja 17.30-20, eli lounaan jälkeen on pari tuntia aikaa istua koneella. Tuolla ajalla vastailen sähköposteihin, maksan laskuja, kirjoitan blogia tai käsittelen valokuvia.

Mieheni kurssi loppuu joka päivä klo 18.30. Lähden yleensä kuuden maissa kameran kanssa ulos, ja kiertelen kuvaamassa rannalla tai muualla kylässä. Kurssipäivän loputtua tapaan mieheni ja käymme jäätelöllä, lasillisella tai pienellä kävelyllä.

Kotona olemme kahdeksan maissa. Katan meille pientä iltapalaa parvekkeelle. Iltapalan jälkeen avaamme tv:n, ja nukkumaan menemme kun siltä tuntuu.

Arki. Joutilas arki. Olen opetellut nyt vajaan viikon elämään joutilasta arkea, ja voi että se on tylsää! Samalla rutiinit tuovat siihen kuitenkin ihanan turvallisuuden tunteen. Se on rauhoittavaa, mutta samalla myös niin hemmetin turhauttavaa.

Koko ajan on sellainen olo, että päivien verkkainen tahti syö minua sisältä. Pelkään kadottavani tehokkuuden ja katoavani kokonaan etelä-espanjalaiseen mañana -kulttuuriin. Miten saan itseni kuukauden jälkeen takaisin ruotuun ja pärjään hektisessä työelämässä?

Mummoni asui Etelä-Espanjassa, tässä ihan lähellä, vuosikymmenet. Kesäisin hän kävi aina Suomessa. ”Miten ihmeessä asiat tapahtuvat niin hitaasti?!”, tuskailimme välillä porukalla, kun mummollani meni jotain pientä askaretta tehdessä kohtuuttomasti aikaa. Voi mummo rakas, olen elänyt espanjalaisen kotirouvan arkea vasta neljä päivää, ja alan ymmärtää sinua heti.

Asiat ottavat aikansa. Etenkin silloin, kun niille sitä antaa. Toki täälläkin voisi hoitaa hommat rivakasti, mutta miksi hosua, kun kerrankin asioita saa tehdä rauhassa?

Vielä kun oppisi sen, että tuo rauhassa tekeminen on ihan ok. Ja sitten kun oppisi oikeasti nauttimaankin siitä. Juuri nyt tämä verkkainen tahti tuntuu vielä ihan helkkarin turhauttavalta.