All Posts By

Nina

Jogurttisotku – mietteitä blogimaailmasta

tunnetila: pohdiskelu

Kun löysin suomalaisen (muoti)blogimaailman noin kymmenen vuotta sitten, ihastuin blogeissa siihen, että ne olivat täysin kirjoittajiensa näköisiä.

En tuntenut blogien takana olevia ihmisiä, mutta pääsin silti kurkistamaan ihmisten arkeen, valintoihin ja päässä liikkuviin ajatuksiin. Mikä parasta, pääsin vaihtamaan mietteitä muiden samanhenkisten ihmisten kanssa blogien kommenttibokseissa. Tuo oli minusta ihanaa!

Kymmenen vuotta on kulunut, ja blogimaailma on muuttunut siinä ajassa täysin erilaiseksi. Ystäväni Hertta kirjoitti omassa blogissaan minuakin jo pitkään mietityttäneestä aiheesta aika tyhjentävästi, mutta ajattelin silti sanoa aiheesta vielä sanasen.

Minulle blogien parasta antia ovat aina olleet tekstit. Tekstit, joista saa ajateltavaa tai löytää vertaiskokemuksia. On ihana lukea blogeja, joiden teksti soljuu, ja joissa ei tarvitse häiriintyä huonosta kielestä. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta minä henkilökohtaisesti luen mielummin ne sanat, kuin katselen kuvia.

Nykyään tuntuu, että olen blogimaailmassa ajatusteni kanssa aika yksin. Suurimmassa osassa blogeista on tänä päivänä pääosassa kuvat. Kuvat on viimeisen päälle stailattuja eikä niissä ole jäljellä aitouden hiventä. Hienojahan ne ovat, nuo lähes ammattimaisesti otetut otokset, mutta olen huomannut, etten enää palaa ns. ”smoothiebowl” -blogeihin kuin ehkä satunnaisesti.

Aloin seuraamaan blogeja niiden henkilökohtaisuuden vuoksi, mutta nykyään en joskus erota kenen blogissa olen. Välillä tuntuu, että kaikki se minulle tärkeä persoonallisuus on blogeista poissa. Blogien muutos tuohon suuntaan harmittaa minua valtavasti.

Kuten tiedätte, olen ollut koko vuoden enemmän tai vähemmän flunssainen. Jatkuva sairastelu on vaikuttanut jaksamiseeni ja mieleeni, ja välillä olen miettinyt, onko soveliasta kirjoittaa blogiin alavireisiä juttuja.

Sitten mietin, mistä haluaisin itse seuraamistani blogeista lukea. Haluaisinko tietää mitä blogien takana olevat ihmiset todella ajattelevat, vai haluaisinko nähdä vain siloteltua todellisuutta ja täydellisiä kuvia? Niinpä niin. Valintani oli helppo.

Haluan pitää blogini maanläheisenä, omasta elämästäni kertovana, ja tavalliseen elämään kuuluvat ylä- ja alamäet. Tunnevaihteluiden lisäksi elämääni kuuluvat myös rennosti kasatut jogurttikipot, joihin olen kaatanut raaka-aineet ihan summittain. Oman elämäni sotkuinen smoothiebowl.

Pitkästä aikaa ulkona

tunnetila: ilo

pellava t-paita H&M, silkkihame H&M Studio SS17, laukku Celiné

Fresita juhli eilen Suomeen rantautumisensa 10-vuotissynttäreitä, ja me päätimme ystäväni Hertan kanssa lähteä juhlan kunniaksi pitkästä aikaa vähän rimpsalle. Ai että oli kivaa!

Toki kävimme heti alkuun läpi mummumaiset kuulumisemme ”Ei tämä flunssa parane ikinä, ensi viikolla otetaan mykoplasma- ja keuhkoklamydiakokeet”, ja ”Kyllä tuota polvea taas kolottaa”, mutta kun oltiin saatu päivitettyä sairaskertomuksemme, niin sen jälkeen heittäydyimme nauttimaan ihanasta illasta täysin siemauksin.

Palaan mukavan illan antiin tarkemmin toisessa postauksessa, mutta nyt ajattelin esitellä Teille uuden lempihameeni asukuvien muodossa.

Pari viikkoa sitten H&M lanseerasi tämän kevään Studio SS17 mallistonsa, ja minätyttö marssin ostoksille. Tykästyin showroomilla mallistoa etukäteen ihastellessani pitkään mustaan silkkihameeseen, jossa on hauskat olkaimet.

Ilokseni kyseinen hame löytyi myös Aleksanterinkadun liikkeestä, eli nappasin ohuen silkkihameen mukaani kesää ja lämpimiä säitä odottelemaan.

En tietenkään malttanut odottaa kesään asti, vaan laitoin eilen alle paksut sukkahousut ja päätin juhlia Fresitaa uudessa silkkihameessani.

Hame keräsi juhlissa paljon kehuja, ja tykkään siitä kovasti itsekin. Hame on materiaaliltaan (100% silkki) juhlava, mutta taskut ja olkaimet tekevät siitä kuitenkin rennon ja toimistokelpoisen.

Kerrankin hankin itselleni jotain vähän erilaista. Olen suorastaan ylpeä että läksin revittelemään henkseleiden kanssa!

Kuvat Hertta / Lilou’s Crush

Ensimmäiset nappaskengät

tunnetila: ihastus

Pari vuotta sitten Minna Parikka lanseerasi naisten kenkäihanuuksien oheen kenkämalliston lapsille. Mini-mallistosta löytyy supersöpöjä jalkineita vauvoille ja nykyään myös vähän isommille lapsille.

Olin täysin myyty heti ensimmäisen kerran pikkuruisia kenkiä nähdessäni. Kukapa ei olisi? Harmittelin kun minulla ei ollut ketään, kenelle kenkäihanuudet hankkisin.

Viime elokuussa ystävälleni syntyi tytär, ja minua pyydettiin pienokaisen kummitädiksi. Myönnän, että lähes samalla hetkellä kun lupasin ottaa tärkeän pestin vastaan, ajattelin hankkivani tytölle lahjaksi hänen ensimmäiset Minna Parikkansa.

Muutaman kuukauden maltoin odottaa, mutta jokin aika sitten, pikkuneidin 1-vuotissynttärit mielesäni, hankin hänelle vaaleanpunaiset pupukengät. Kengät on maailman söpöimmät!

Kenkien koko on 22, eli jos pikkuneiti kasvaa perinteisten kasvukäyrien mukaan, kenkien pitäisi olla hänelle sopivat juuri parahiksi hänen ensimmäisille synttäreilleen.

Eihän nämä mitkään käyttökengät hänelle ole, mutta ei niin ole tarkoituskaan. Synttärit, 1-vuotisvalokuvaus, ja sen jälkeen suloiset kengät pääsevät muistojen aarrearkkuun.

Aluksi ajattelin, että annan kengät hänelle lahjaksi vasta synttäripäivänä. Arvatkaa maltoinko? No en tietenkään! Heti kun sain pikkuneidin kylään viime viikonloppuna, minun oli pakko kaivaa kenkälaatikko esiin ja antaa se uudelle omistajalleen.

Ilokseni typykällä on harvinaisen hyvä maku, ja hän ihastui kenkiin kovasti. Kenkien kiiltonahkapinta oli ensikohtaamisessa välittömässä vaarassa, kengät nimittäin löysivät heti tiensä pieneen suuhun. Onneksi äiti ehti hätiin ja pelasti kengät pieniltä hampailta.

Toivon, että nämä kengät tulevat kulkemaan neitokaisen mukana pitkään, ja tuottavat hänelle iloa vielä aikuisena.

Tätihommia

tunnetila: onni

Voi kuulkaa, nyt oli meillä hieman erilainen viikonloppu mitä normaalisti.

Saimme kylään kummityttömme, tuon pienen ihanan palleroisen, ja vielä ihan kahdeksi yöksi.

En ole nähnyt pikkuneitiä sitten ristiäisten, joten meni hetki ennen kuin sain neitokaisen hyväksynnän. Kipeän kurkkuni käheäksi laulettuani (pääsin mm. yhdessä viihdytyslaulussa viiteentoista pieneen marssivaan elefantiin asti) aloimme olla samalla aaltopituudella.

Kiertelimme tyttöjen kesken kaupungilla pariin otteeseen. Ehdin ihastua lastenvaateliikkeissä moneen kertaan. Miten ihania vaatteita ja kaikkia muita juttuja vauvoille onkaan!!! Kullanvärisiä (!) metallinhohtoisia tutteja, supertyylikkäitä reppuja vauvatavaroille, trendikkäitä vaatteita kaikenikäisille tytöille ja pojille jne. Mitä tahansa keksit tarvita, kaikkea löytyy!

Ihastuksen lisäksi järkytyin myös syvästi muutamien vaatteiden hintalappuja katsoessani. Kivannäköinen, mutta täysin tavanomainen takki maksoi yli sata euroa. Satasen!!!

Eikä tuo ollut vielä pahin. Monclerin untuvatakki taaperolle maksoi 629€. Kuusisataakaksikymmentäyhdeksän euroa!!! Takista, joka mahtuu hyvällä tuurilla yhden talven, huonolla pari kuukautta. Anteeksi nyt vaan, mutta ostaako joku oikeasti tuon hintaisia vaatteita lapsille?!

Halusin hemmotella vähän myös kummityttöni äitiä, joten kävimme ystäväporukalla sunnuntaibrunssilla lempikahvilassani Frangipanissa. Ai että kaikki oli taas hyvää. Frangipani ei petä koskaan!

Kummitytölläni oli brunssilla mukana omat eväät. Sain viime syksynä testiin kassillisen uudistuneita Muksu-tuotteita* kummityttöni vierailua varten. Kummityttöni maisteli viikonloppuna ainakin viittä eri makua, ja kaikki tekivät hyvin kauppansa.

Muksu päärynäherkku katosi parempiin suihin kaikista vauhdikkaimmin, joten se taisi olla kummityttöni lemppari. Eipä silti, vauvojen hedelmäsoseet ovat minustakin älyttömän hyviä. Ja mikä parasta, ne ovat yleensä sokerittomia ja niissä on hyvin vähän lisäaineita.

Saatan silloin tällöin ostaa jotain vauvan sosetta ihan itselleni, ja syödä sitä luonnonjogurtin kanssa. Tällä kertaa jätin terveelliset soseet pikkuneidille, ja vetäisin brunssilla jälkkäriksi vohvelin, jonka päälle pursotin kermavaahtoa, valutin toffeekastiketta ja ripottelin muutaman mini-vaahtokarkin. Uuuuuh!

Viikonloppumme oli täynnä tohinaa ja toimintaa, mutta yllättävän hyvin pieni ystäväni jaksoi pysyä menossa mukana. On tosi harmi, että kummityttöni asuu kaukana Helsingistä. Juuri kun ehdimme tutustua kunnolla, eikä läsnäoloni enää ujostuttanut häntä niin kovasti, joudumme taas eroamaan.

Näemme seuraavan kerran vasta kesällä, joten luulen, että tutustumme sitten taas uudestaan. Kuinkahan monta elefanttia joudun seuraavan kerran marssittamaan aurinkoista tietä eteen päin?

Elämä voittanee

tunnetila: ilo

Arvatkaa mitä ystävät? Minulla alkaa olla jo parempi olo! Kiitos tosi tosi paljon jokaisesta kommentista, mitä sain flunssapostaukseeni. Olette ihania kun jaksatte tsempata!

Vaikka yskäni kuulostaa edelleen välillä todella häijyltä, ja vaikka olen työpäivien jälkeen niin väsynyt, että jaksan juuri ja juuri raahautua kotiin, niin oloni on täysin erilainen mitä se viime viikolla oli.

Heti kun kuume laskee ja ruumiinlämpöni palautuu normaaliksi, alkaa elämä voittaa ja synkät pilvet katoavat painostamasta mieltä.

Kokonaan terve en ole vieläkään, mutta elämässäni alkaa olla jo ihan erilainen draivi mitä vähään aikaan. Toiveissa on myös tämän viikon aikana saada siirrettyä blogini kokonaan uuteen paikkaan, ja saada se ajettua täydellisen virusskannauksen läpi.

Olen tähän asti ollut ystäväni avuliaan miehen armoilla blogini kanssa. Nyt päätin palkata itselleni virallisemman avun, tuen ja turvan, sillä en halua kokea enää näin kamalaa ja turvatonta oloa toistamiseen.

Tai jos tällaista vielä tapahtuu, niin ainakin helpottaa tietää, että nyt on olemassa ihminen, joka saa palkkaa auttamisestani.

Kalliiksihan tämä tietysti tulee. Mietin joka päivä, onko oikeasti järkevää käyttää blogiharrastukseen toista sataa euroa kuukaudessa. Voisin helposti pitää blogiani vaikkapa WordPressin peruspohjalla ihan ilmaiseksi, ja pienentää palvelinkulut olemattomiin.

Olen kuitenkin blogannut jo niin pitkään (taisi juuri tulla yhdeksän vuotta täyteen!), että on kiva tehdä blogista täysin omannäköiseni ja olla oman itsensä herra.

Nyt ei auta kuin toivoa, että virusskannaus toimii, ja että saamme pelastettua blogini täysin puhtaana uuteen paikkaan. Samalla voisi lähteä myös tämä minua 24/7 vaivaava kurkkukipu.

Onkohan olemassa sellaista tukipalvelua, joka hoitaisi blogin ja kropan virusskannauksen samalla kertaa? Jos on, ostan kyseisen palvelun tältä istumalta!

Ps. Viime viikkoisen Lumene-arvonnan voittajaksi valikoitui nimimerkki Anna S. Paketti on jo matkalla uuteen osoitteeseensa. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, ja onnea voittajalle!