Browsing Category

hyvinvointi

Taas jumissa

tunnetila: ärsytys

Siitä on nyt viikko, kun kävelin viimeksi normaalisti. Tai istuin, seisoin, ylipäätään olin. Noidannuoli, iskias, mitä näitä diagnooseja nyt on. Joku tuon alaselän taas jäykisti. Ihan sama minkä niminen, kunhan menisi pian pois eikä tulisi enää koskaan takaisin.

Olen ollut tässä jamassa nyt kolme kertaa muutaman vuoden sisään. Ensimmäinen kerta (elokuu 2015) oli pahin. Kipu oli niin yllättävä, viiltävä ja tukahduttava, että jos en olisi paremmin tiennyt, olisin voinut ajatella kuolevani siihen. Kaaduin sängylle ja huusin kivusta. Haukoin happea enkä tiennyt tunnenko enää koskaan jalkojani. Selän palautumiseen normaaliksi meni lähes kuusi viikkoa.

Toinen kerta kun alaselkäni kramppasi oli kesällä 2017. Silloin lääkäri epäili krampin johtuneen istumisesta (menimme junalla Hki-Oulu-Hki juhannuksen viettoon), sekä selän kylmettymisestä (uin juhannussaunasta jäätävässä järvivedessä) ja soutamisesta.

Tuo kombo veti selän sellaiseen juntturaan, etten uskaltanut istua töissä tuon jälkeen yli puoleen vuoteen muuta kuin lounastauoilla ja palavereissa. Nostin sähköpöytäni seisoma-asentoon, ja seisoin reippaasti seuraavan vuoden kevääseen asti. Sitten kipu unohtui ja laiskuus voitti. Aloin taas istua töissä kaiket päivät.

Viime maanantaina palasin joululomalta toimistolle. Istuin koneen ääressä 8 tuntia, ja jo tuon yhden päivän istumisen jälkeen huomasin, miten takamukseni alkoi puutua. Jatkoin kuitenkin istumista, laiskotti liikaa. Ajattelin, että illalla tehdyt salitreenit ja jooga auttavat kyllä ja pitävät rangan vetreänä. Puutumisen tunne kuitenkin jatkui.

Torstaiaamuna herätessäni tunsin kipua selässä. Läksin töihin, mutta jo bussissa huomasin, etten kärsinyt istua. Tuolla tiellä ollaan edelleen.


Miksi ihminen (minä) on niin typerä, ettei usko kropan varoituksia?! Jos olisin ymmärtänyt ottaa pepun puutumisen varoituksena tulevasta selkäjumista, ja jos olisin noussut heti maanantaina puutumisoireiden alkaessa työpäiviksi seisomaan, voi olla, etten olisi nyt maannut viikkoa vaakatasossa.

Mistä hitosta nuo krampit oikein tulevat? Ennen vuotta 2015 en tiennyt niiden olemassaolosta, mutta nyt olen tässä jamassa parin vuoden välein. Okei, myönnetään, että oman osansa tähän saattaa tehdä vuosien saatossa salakavalasti noussut elopaino.

Minä en tästä enää nuorru, eikä selkäni tästä paremmaksi tai vetreämmäksi muutu. Tuossa pitäisi olla jo tarpeeksi motivaatiota pudottaa muutama viime vuosina kertynyt ylimääräinen kilo. Ja istuminen, se saa luvan loppua nyt! Nostan työpöytäni ylös heti kun pääsen taas työpisteelleni.

Muistelen, että täältä löytyy selkäkipuilevia kohtalotovereita. Mitkä olivatkaan niitä parhaita vinkkejänne selän kunnossa pitämiseen?

Kuvat: Vilma

Muhkumpi parempi

tunnetila: tykkäys

Vitsit miten ihanaa, että Helsingissäkin näyttää jo vähän talviselta! Ei sitä lunta näin paljon ole mitä näissä jouluna otetuissa kuvissa, mutta parempi edes pieni lumikerros, kuin se iänikuinen musta asfaltti ja vesisade.

Ostin viime talvena Marimekolta pullean ja kuohkean untuvatakin. Käytin lämmintä takkia niin pitkälle kevääseen kuin oli mahdollista. Tykkäsin takista niin paljon, että vähän jopa harmitti kun alkoi olla liian keväistä ja lämmintä sen käytölle.

Koko syksyn ja leudon alkutalven odotin innoissani tulevia pakkasia, jotta voisin pujahtaa muhkutakin sisään ja tuntea olevani turvassa kylmältä maailmalta.

Jouluksi luvattiin kunnolla pakkasta, joten kaivoin untsikan esiin ja otin sen mukaan joulureissuun. Odotukseni palkittiin, sillä yhtenä päivänä pakkasta oli -22 astetta! Ai että oli ihanaa!

takki Marimekko, villamekko Katri Niskanen,
sukkahousut Wolford*, hanskat Sauso, talvikengät Pomar*


Iloitsin myös uusien talvikenkieni ensimmäisistä käyttökerroista kunnollisen pakkasen paukkuessa. Sain syksyllä valita kotimaiselta Pomarilta itselleni uudet talvikengät. Olisin tarvinnut jotkut vähän kevyemmät kengät Helsingin loskaan ja sateeseen, mutta ihastuin Paljakka -saappaisiin* niin paljon, että minun oli pakko valita ne.

Voi että rakastan saappaiden lämpöä ja pehmeyttä! Jo pelkästään näiden kenkien vuoksi toivon, että Helsinkiin saataisiin vielä tänä tälvena kunnolla lunta. Haluaisin käyttää näitä koko ajan!

Pullea takki ja muhkeat kengät. Ai että mikä pukeutumisnautinto. Talvimottoni on selvästi ”mitä muhkumpi, sen parempi”!

Rauhallista joulunaikaa!

tunnetila: onni

Maanantai tuntui töissä todella pitkältä päivältä. Oli kiirettä, oli painostavaa, ja henkisestikin vähän ahdistavaa. Vihdoin aika myöhään illalla yksi työkavereistani päätti, että nyt sai hommat tältä päivältä riittää ja lähti kotiin. Lähtiessään hän huikkasi muille heipat. Toinen kollegani yritti vastata vilkutukseen, muttei yhtäkkiä tiennyt mitä sanoa.

Hän heilautti lähtijälle kättään ja katsoi minuun hämmentyneenä. ”Onko nyt perjantai? Täytyykö toivottaa hyvää viikonloppua?” ”Ei, nyt ei ole perjantai. Tänään on maanantai”, totesin hänelle. ”Mitä, maanantai? Oletko varma ettei ole edes tiistai?” ”Kyllä, olen varma että tänään on vasta maanantai. Olen pahoillani.”

Kollegani näytti todella hämmästyneeltä ja totesi ”Kylläpä tämä maanantai on tuntunut todella pitkältä.” Olin samaa mieltä. Viikon mittainen maanantaipäivä oli kyllä liikaa, ja tuo tunne kertoi koko tiimin väsymyksentilasta kaiken olennaisen.

Viikkailen näissä kuvissa vähän niin kuin vertauskuvallisesti kuluneen vuoden töitä kasaan, ja valmistaudun joululomaan. Parin viikon loma ei tule yhtään liian aikaisin.

Kiitos Teille rakkaat, ihanat, tärkeät ja uskomattoman upeat virtuaaliystäväni taas tästä vuodesta! Teidän kanssanne on vaan niin älyttömän kiva olla ja viettää aikaa. Olette kultaa!

Palataan taas kunhan voimia on kerätty puolin ja toisin. Vuosi 2019 on mahdollisuuksia täynnä, joten ladataan nyt akkuja, jotta jaksetaan tarttua eteen tuleviin tilaisuuksiin. Otetaan ensi vuonna koppia uusista asioista ja haasteista, ja tehdään elämästä pientä seikkailua!

Kuvat: Vilma

Toivoa jokaiselle – Hope ry

tunnetila: liikutus

Kuluneen syksyn aikana olen törmännyt Hope -yhdistykseen monessa paikassa. Ensimmäisen kerran törmäsin Hope -yhdistykseen, kun kuulin uusista Venner-ruokakasseista.

Uuden Venner -palvelun kautta voit tilata terveellisen ruokakassin vähävaraiselle lapsiperheelle tai itsellesi. Ruokakassin hinta on 90€, mutta voit osallistua kassin hankintaan jo 15€:lla. Ruokakassi sisältää monipuoliset raaka-aineet ja reseptit seitsemään lämpimään kasvisateriaan, D-vitamiinia, kilon hedelmiä ja pullon ravitsevaa oliiviöljyä. Yhdestä kassista kokkaa jopa 42 ruoka-annosta!

Ruokakassin saajaperheet kartoitetaan Hope ry:n kautta, ja kassit toimitetaan suoraan avustettavan perheen kotiovelle. Tavallisen ruokakassin lisäksi Venneriltä voi tällä hetkellä ostaa joulukasseja hintaan 60€. Tästä kassista löytyy ainekset ja reseptit mm. herkulliseen riisipuuroon, jouluisiin laatikoihin, rieskoihin ja joulun makeaan herkkupöytään.

Toinen kerta tänä syksynä kun törmäsin Hope -yhdistykseen, oli Silja Linen vastuullisuusbrunssilla marraskuussa. Mukana brunssilla oli Tallink Siljan lisäksi WWF Suomi ja Hope ry.

Tallink Silja on tehnyt yhteistyötä WWF Suomen kanssa jo 17 vuotta ja tukee vahvasti heidän Itämerityötään mm. noutopöydistä löytyvillä vastuullisilla kalavalinnoilla ja ruokahävikin minimoimisella.

Hope ry:n kanssa Tallink Silja aloitti yhteistyön kaksi vuotta sitten, ja yhteistyön tuloksena on järjestety mm. upeita risteilykokemuksia vähävaraisille perheille ja tehty merkittäviä rahalahjoituksia nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi.

Mutta mikä Hope -yhdistys oikein on? Hope -yhdistyksen tavoitteena on, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Hope jakaa vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia, sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Kun hyvinvointiyhteiskunta ei enää pysty tarjoamaan riittävää apua jokaiselle maamme kansalaiselle, on hienoa nähdä, että yksilöt tulevat apuun ja toisista pidetään huolta, vaikka näin voittoa tavoittelemattomien yhdistysten kautta.

Hopen kautta voi auttaa monella tavalla. Yksi tärkeimmistä auttamisen tavoista on ajan antaminen. Voit vaikka kerätä kaveriporukan, ja mennä kimpassa Hopen tiloihin lajittelemaan lahjoituksena tulleita vaatteita.

Toinen tapa auttaa on edellä mainitsemani tavaralahjoitukset. Suomessa köyhyysrajan alapuolella elää lapsiperheitä, jotka taistelevat päivittäin toimeentulonsa kanssa. Jos sinulla on hyväkuntoisia, puhtaita ja omalle perheellesi tarpeettomia lastenvaatteita, tavaroita ja leluja, Hope ottaa niitä mielellään vastaan.

Voit myös auttaa tekemällä rahalahjoituksen Hopen rahankeräystilille.

Auttaminen on näin internetin aikakaudella tehty niin helpoksi, että kuka tahansa joka haluaa ja pystyy auttamaan, löytää siihen keinot hetkessä. Myös avun pyytämisen kynnys on madaltunut internetin kautta.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudun Hope ry:n joulukampanjoihin ja lahjakeräyksiin voi osallistua parissakymmenessä paikassa ympäri pääkaupunkiseudun, mm. Tuomaan markkinoilla, Stockmannilla, Itiksessä ja Mustissa ja Mirrissä.

Luodaan kimpassa joulun tunnelmaa, ja tehdään yhdessä joulun viettäminen mahdollisimman monille mahdolliseksi. Se tunne, minkä auttamisesta saa, on paras lahja itselle!

Tuulen tuiverrus ikkunan takana

tunnetila: tyytyväisyys

Perjantai-iltapäivä, kello tasan viisi. Istun kotona sohvalla. Suljin juuri työkoneen ja nostin oman läppärin syliini. Työt tältä viikolta on tehty.

Sohvapöydällä kynttilöitä, jalkojeni päällä lämmittävä viltti. Takana on hektinen viikko, joka on sisältänyt mm. seminaarin Tampereella, illanvieton ystävien kanssa, pari pahemmanlaatuista työhässäkkää sekä teatteri-illan. Niin, ja vuosipäivän mieheni kanssa, jota emme kuitenkaan ehtineet juhlia kiireen keskellä.

Edessä on onneksi vapaa viikonloppu. Ei yhtä ainutta merkintää kalenterissa, ei yhtään velvollisuutta hoidettavana. Nukkuminen ja syöminen ovat prioriteettilistalla korkeimmalla. Ehkä teemme mieheni kanssa jotain yhdessä vuosipäivän kunniaksi.

Blogia aion kirjoittaa viikonlopun aikana ja laittaa kotiin vähän jotain jouluista. Huomenna on nimittäin jo joulukuu.

Ulkona tuivertaa niin kova tuuli, että ikkunat paukkuvat. Tunnen oloni äärimmäisen onnekkaaksi kun saan olla kotona lämpimässä. Täällä minulla on kaikki.

Mukavaa viikonloppua kaikille!