Browsing Category

hyvinvointi

Loma teki tehtävänsä

tunnetila: onni

Terveiset pääsiäislomalta!

Ai että, kylläpä teki hyvää olla tekemättä kertakaikkisen mitään neljän päivän ajan. Ja tuolla tekemättömyydellä tarkoitan oikeasti todellista joutilaisuutta.

Matkustin kotiin vanhempieni luo ja heittäydyin nelivuotiaan tasolle koko viikonlopuksi. Istuin aina valmiiksi katettuun ruokapöytään, torkahtelin keskellä päivää, kävin välillä ulkona leikkimässä, söin muurinpohjalettuja mansikoilla ja kermavaahdolla, ihastelin heppoja, rapsuttelin naapurin koiraa, kasasin innokkaana suklaamunista löytyneitä pieniä aarteita ja menin aikaisin nukkumaan.

Poikkeuksia nelivuotiaan käyttäytymiseen oli varmaankin vain kuralätäköiden väistely. Muuten kävin nelivuotiaasta huolettomasta pikku-Ninasta koko pitkän viikonlopun ajan.

Miten sitä nyt saa kasattua itsensä ja palattua yhtäkkiä ruotuun? Miten löydän työminäni ja osaan olla asiallisesti tiistaiaamun ensimmisessä palaverissa?

Entä jos en olisikaan? Mitä jos menisin aamukymmeneltä alkavaan palaveriin vähän myöhässä, kädet likaisena ja housunpolvet hiekassa. ”Anteeksi kun olen myöhässä. Oli niin kaunis auringonpaiste, että oli pakko istua vähän ulkona ja tehdä yksi hiekkakakku.”

Mitähän ihmiset sanoisivat?

Onnen aiheita auringossa

tunnetila: onni

Aurinkolasit. Ulkona tarkenee ilman takkia asukuvausten ajan. Aurinkoista on vielä iltakahdeksalta. Kadut on lakaistu hiekasta. Väsyttävää lämmön nousua ei ole ollut pariin viikkoon. Korvaan ei ole koskenut viikkoon. Palkkapäivä. Töissä hyvä draivi ja paljon kivaa tekemistä. Älyttömän hyvät appelsiinit.

Blogini on siirretty uudelle palvelimelle eikä virus enää jyllää. Uusi järjestys makuuhuoneessa. Kivoja blogitapahtumia tulossa. Siistijä tulee pistämään huushollin kuntoon keskiviikkona. Ensi viikolla kampaaja.

neuletakki Samuji, pellava t-paita H&M, farkut Primark,
laukku Marc Jacobs, kengät Dune London, aurinkolasit Triwa


Kohta on pääsiäinen. Pääsiäiseksi pääsee perheen luo. Opiskelukavereiden tapaaminen Tampereella. Vappu on maanantaina, eli se tarkoittaa ylimääräistä vapaapäivää. Lomareissu toukokuussa. Töissä isot juhlat. Edessä oleva kesä ja kesäloma.

Siinäpä tuli monta syytä olla iloinen. Ja monta syytä odottaa tulevaa.

En ole kokenut koko alkuvuoden aikana juurikaan onnentunteita. Toki ystävien kanssa on ollut kivaa viettää aikaa, mutta minulle ominaisia ”innostun helposti ja etsin kaikesta positiivisia puolia” -ajatuksia ei ole juuri näkynyt. Nyt näkyy!


Tarkoittaakohan tämä sitä, että olen kohta lusinut tämän koko alkuvuoden kestäneen flunssan? On ihan uskomattoman hieno tunne, kun jaksaa käydä kaupassa ja kantaa kauppakassia ilman uuvahdusta ja otsalle nousevaa kylmää hikeä. Tai kun voi skipata hissin ja kävellä portaat ylös ilman vinkuvia keuhkoja ja yskänkohtauksia.

Ihmiset rakkaat, nauttikaa siitä kun olette terveitä! Ulkoilkaa ja liikkukaa, arvostakaa jokaista hetkeä. On mielettömän hienoa kun kroppa tottelee eikä anna periksi.

Nyt jos oloni tästä taas heikkenee, en oikeasti tiedä mitä teen. Mutta nyt, juuri nyt nautin auringosta ja siitä, ettei enää yskitä ihan koko ajan!

Kuvat: Ida / Ida365

Jogurttisotku – mietteitä blogimaailmasta

tunnetila: pohdiskelu

Kun löysin suomalaisen (muoti)blogimaailman noin kymmenen vuotta sitten, ihastuin blogeissa siihen, että ne olivat täysin kirjoittajiensa näköisiä.

En tuntenut blogien takana olevia ihmisiä, mutta pääsin silti kurkistamaan ihmisten arkeen, valintoihin ja päässä liikkuviin ajatuksiin. Mikä parasta, pääsin vaihtamaan mietteitä muiden samanhenkisten ihmisten kanssa blogien kommenttibokseissa. Tuo oli minusta ihanaa!

Kymmenen vuotta on kulunut, ja blogimaailma on muuttunut siinä ajassa täysin erilaiseksi. Ystäväni Hertta kirjoitti omassa blogissaan minuakin jo pitkään mietityttäneestä aiheesta aika tyhjentävästi, mutta ajattelin silti sanoa aiheesta vielä sanasen.

Minulle blogien parasta antia ovat aina olleet tekstit. Tekstit, joista saa ajateltavaa tai löytää vertaiskokemuksia. On ihana lukea blogeja, joiden teksti soljuu, ja joissa ei tarvitse häiriintyä huonosta kielestä. Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta minä henkilökohtaisesti luen mielummin ne sanat, kuin katselen kuvia.

Nykyään tuntuu, että olen blogimaailmassa ajatusteni kanssa aika yksin. Suurimmassa osassa blogeista on tänä päivänä pääosassa kuvat. Kuvat on viimeisen päälle stailattuja eikä niissä ole jäljellä aitouden hiventä. Hienojahan ne ovat, nuo lähes ammattimaisesti otetut otokset, mutta olen huomannut, etten enää palaa ns. ”smoothiebowl” -blogeihin kuin ehkä satunnaisesti.

Aloin seuraamaan blogeja niiden henkilökohtaisuuden vuoksi, mutta nykyään en joskus erota kenen blogissa olen. Välillä tuntuu, että kaikki se minulle tärkeä persoonallisuus on blogeista poissa. Blogien muutos tuohon suuntaan harmittaa minua valtavasti.

Kuten tiedätte, olen ollut koko vuoden enemmän tai vähemmän flunssainen. Jatkuva sairastelu on vaikuttanut jaksamiseeni ja mieleeni, ja välillä olen miettinyt, onko soveliasta kirjoittaa blogiin alavireisiä juttuja.

Sitten mietin, mistä haluaisin itse seuraamistani blogeista lukea. Haluaisinko tietää mitä blogien takana olevat ihmiset todella ajattelevat, vai haluaisinko nähdä vain siloteltua todellisuutta ja täydellisiä kuvia? Niinpä niin. Valintani oli helppo.

Haluan pitää blogini maanläheisenä, omasta elämästäni kertovana, ja tavalliseen elämään kuuluvat ylä- ja alamäet. Tunnevaihteluiden lisäksi elämääni kuuluvat myös rennosti kasatut jogurttikipot, joihin olen kaatanut raaka-aineet ihan summittain. Oman elämäni sotkuinen smoothiebowl.

Tätihommia

tunnetila: onni

Voi kuulkaa, nyt oli meillä hieman erilainen viikonloppu mitä normaalisti.

Saimme kylään kummityttömme, tuon pienen ihanan palleroisen, ja vielä ihan kahdeksi yöksi.

En ole nähnyt pikkuneitiä sitten ristiäisten, joten meni hetki ennen kuin sain neitokaisen hyväksynnän. Kipeän kurkkuni käheäksi laulettuani (pääsin mm. yhdessä viihdytyslaulussa viiteentoista pieneen marssivaan elefantiin asti) aloimme olla samalla aaltopituudella.

Kiertelimme tyttöjen kesken kaupungilla pariin otteeseen. Ehdin ihastua lastenvaateliikkeissä moneen kertaan. Miten ihania vaatteita ja kaikkia muita juttuja vauvoille onkaan!!! Kullanvärisiä (!) metallinhohtoisia tutteja, supertyylikkäitä reppuja vauvatavaroille, trendikkäitä vaatteita kaikenikäisille tytöille ja pojille jne. Mitä tahansa keksit tarvita, kaikkea löytyy!

Ihastuksen lisäksi järkytyin myös syvästi muutamien vaatteiden hintalappuja katsoessani. Kivannäköinen, mutta täysin tavanomainen takki maksoi yli sata euroa. Satasen!!!

Eikä tuo ollut vielä pahin. Monclerin untuvatakki taaperolle maksoi 629€. Kuusisataakaksikymmentäyhdeksän euroa!!! Takista, joka mahtuu hyvällä tuurilla yhden talven, huonolla pari kuukautta. Anteeksi nyt vaan, mutta ostaako joku oikeasti tuon hintaisia vaatteita lapsille?!

Halusin hemmotella vähän myös kummityttöni äitiä, joten kävimme ystäväporukalla sunnuntaibrunssilla lempikahvilassani Frangipanissa. Ai että kaikki oli taas hyvää. Frangipani ei petä koskaan!

Kummitytölläni oli brunssilla mukana omat eväät. Sain viime syksynä testiin kassillisen uudistuneita Muksu-tuotteita* kummityttöni vierailua varten. Kummityttöni maisteli viikonloppuna ainakin viittä eri makua, ja kaikki tekivät hyvin kauppansa.

Muksu päärynäherkku katosi parempiin suihin kaikista vauhdikkaimmin, joten se taisi olla kummityttöni lemppari. Eipä silti, vauvojen hedelmäsoseet ovat minustakin älyttömän hyviä. Ja mikä parasta, ne ovat yleensä sokerittomia ja niissä on hyvin vähän lisäaineita.

Saatan silloin tällöin ostaa jotain vauvan sosetta ihan itselleni, ja syödä sitä luonnonjogurtin kanssa. Tällä kertaa jätin terveelliset soseet pikkuneidille, ja vetäisin brunssilla jälkkäriksi vohvelin, jonka päälle pursotin kermavaahtoa, valutin toffeekastiketta ja ripottelin muutaman mini-vaahtokarkin. Uuuuuh!

Viikonloppumme oli täynnä tohinaa ja toimintaa, mutta yllättävän hyvin pieni ystäväni jaksoi pysyä menossa mukana. On tosi harmi, että kummityttöni asuu kaukana Helsingistä. Juuri kun ehdimme tutustua kunnolla, eikä läsnäoloni enää ujostuttanut häntä niin kovasti, joudumme taas eroamaan.

Näemme seuraavan kerran vasta kesällä, joten luulen, että tutustumme sitten taas uudestaan. Kuinkahan monta elefanttia joudun seuraavan kerran marssittamaan aurinkoista tietä eteen päin?

Perkaalen pauloissa

tunnetila: ihastus

Kun makaa vuoteen omana useamman päivän, alkaa ainakin allekirjoittaneella olla vitsit ja positiiviset ajatukset vähissä. Alkuvuodesta potemani pitkittynyt flunssa sai mieleni matalaksi, ja vähän säikähdin itsekin poikkeuksellista alakuloani.

Flunssan taas iskiessä päätin, että perkale, vaikka terveys reistailee, niin mieleni yritän pitää pinnalla murheen alhosta vaikka väkisin. Hain jokaisesta sängynpohjalla viettämästäni päivästä hyviä asioita, ja kun oikein hakemalla haki, niin löytyihän niitä.

Eniten koko pakkolevon aikana minua ilahdutti Familonilta hetki sitten testiin saamani percale pussilakanat*.

Vaikka tykkään hurjasti pehmeistä ja painavista pellavavuodevaatteista, niin laadukas, tiheäkudoksinen puuvillaperkaali on silti materiaalina minulle vuodevaatteiden aateliaa.

Puuvillaperkaali on periaatteessa aivan tavallista puuvillaa, mutta kangas on kudottu normaalia tiheämmin. Käytettävä lanka on ohutta, ja perkaalissa on oltava vähintään 200 lankaa/neliötuuma. Mitä tiheämmin kudottua kangas on, sen pehmeämpi, kestävämpi ja laadukkaampi se on.

Esimerkiksi hotellit käyttävät vuodevaatteissaan paljon tuota kestävää ja helppohoitoista, iholla viileää, kahisevan ylellistä puuvillalaatua.

Kun makaa sängyssä viikon ajan joka päivä, on ensiarvoisen tärkeää, että lakanat eivät hiosta tai hierrä, ja että ne pysyvät paikallaan.

Voin todella sanoa koenukkuneeni (sekä pyörineeni, hikoilleeni, syöneeni ja tehneeni töitä) näissä lakanoissa lähes viikon putkeen, enkä voisi olla tyytyväisempi!

Pussilakana pysyi koko intensiivisen testiviikon hotellimaisen raikkaana ja kahisevana. Sen pinta muuttui ihanan viileäksi jo siinä pienessä hetkessä, kun kipaisin keittiössä hakemassa itselleni kuumaa juotavaa.

Oli huomattavasti mukavampi pujahtaa takaisin sänkyyn kun vastassa oli rapsakan viileät lakanat, eikä kuumeinen pätsi.

Tiiviistä palttinasidoksestaan huolimatta puuvillapercaali rypistyy pesussa aikalailla. Vuosia pellavalakanoita käyttäneenä ryppyisyys ei onneksi ole minulle ongelma.

Olisihan se toki ihanan ylellistä, jos lakanoista saisi tismalleen samanlaiset kuin hotellissa. Rypyttömäksi mankeloidut ja valtavan pehmeät. Olette kuitenkin hotelleissa yöpyneenä varmasti huomanneet, että hotellinkin lakanat ovat vain ensimmäisen yön sileät. Seuraavana aamuna ne näyttävät ihan yhtä ryppyisiltä kuin kotonakin.

Turha rypistymisstressi siis pois! Suosittelen ottamaan (tässäkin asiassa) rennosti, ja vain ravistelemaan pahimmat muhkurat pois pestyistä vuodevaatteista. Sen jälkeen voi pujahtaa puhtaisiin lakanoihin nauttimaan niiden ylellisestä kahinasta!