tunnetila: pohdiskelu
Nata Salmela viittasi tänään Instagramissa Talouselämään kirjoittamaansa kolumniin sanoen:
”Meneekö Suomen ilmeisen kylläisellä taloudella tosiaan niin hyvin, että meillä on varaa edes keskustella nelipäiväisestä työviikosta, lopettaa menestyneet yritykset, olla ottamatta uusia asiakkaita vastaan tai odotuttaa asuntolainaa hakevia viikkotolkulla.”
Ottamatta mihinkään muuhun kantaa, kommentoin Instassa Natalle seuraavasti:
”Nelipäiväinen työviikko on parasta ikinä! Olen tehnyt sitä jo vuosia (toki saan myös 80% palkan). En ole koko ajan burnarissa, ja työ tuntuu mielekkäältä kun työn ja vapaa-ajan suhde on balanssissa. Mun ja muutaman muun lyhyempää työviikkoa tekevän henkilön palkasta vapautuneilla euroilla on saatu työllistettyä yksi ihminen ja kaikki voittavat. Oon tällä järjestelyllä pikkasen köyhempi, mutta 100% onnellisempi!”
Sain Natalta vastauksen:
”Hyvä että oot löytänyt oman polkusi, mut ei Suomi lähde nousuun jos kaikki ovat köyhempinä onnellisempia.”
Vastasin:
”Ei ehkä lähde, mutta mä käytän mun vapaat perjantait palveluihin, joten mun hieroja, kampaaja, kosmetologi, spat, ravintolat, hotellit, keramiikkakursseja tai pilatestunteja tarjoavat tahot on varmasti iloisia mun ylimääräisestä vapaapäivästäni. Jokainen euro pienyrittäjille nostaa taloutta omalta osaltaan ja oon siinä duunissa enemmän kuin ilolla mukana.”
Tässä vaiheessa keskusteluun osallistui myös nimimerkki 4ww3, joka kirjoitti:
”Aika harvalla on vaan varaa käyttää noita palveluita, jos omasta palkasta tippuu 20%.”
Vastaukseni hänelle oli:
”Joo, olen kyllä siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että olen parisuhteessa jossa molemmilla on ainakin toistaiseksi töitä. Ja toki myös priorisoin omat kuluni tarkasti, jotta rahaa jää palveluiden hankkimiseen.”
Jäin tuon keskustelun jälkeen miettimään omaa onnekkuuttani. Toki monissa asioissa on varmasti ollut ripaus hyvää tuuria matkassa, mutta voisin kyllä sanoa, että olen aika pitkälti omilla valinnoillani päässyt elämässäni tilanteeseen, jossa voin panostaa elämänlaatuun lyhyemmän työviikon avulla.
Millaiset valinnat sitten ovat tuoneet minut kohti tätä hetkeä?
Olen esimerkiksi valinnut asua Helsingin keskustassa, jossa jo 18-vuotiaana tekemäni valinta ajokortittomuudesta ja autottomuudesta on oikea. Pääsen kävellen töihin, harrastuksiin ja kaupungille. Säästän siis kuukausittain kaikki autoon kohdistuvat kulut bensasta vakuutusmaksuihin, parkkeerauksiin ja auton huoltokuluihin. Säästän myös kuukausittaisen matkakortin hinnan, kun valitsen kävelyn muiden kulkuneuvojen sijaan.
Olen valinnut asua Helsingin keskustassa vuokralla. Omistusasunto minulla on toisaalla, edullisemmassa kaupungissa, joten en ole joutunut ottamaan suurta lainaa asunnon hankkimiseen. Maksan toki arvostetulla alueella vuokralla asumisesta pitkän pennin, mutta saan toisaalla omistamastani asunnosta vuokratuloja ja kuten sanottua, säästän monista kuluista kun panostan keskusta-asumiseen.
Olen valinnut olla tilaamatta suoratoistopalveluita, kuukausimaksullisia podcasteja tai musiikkipalveluita. En maksa suurista pilvipalveluista enkä shoppaile verkkokaupoissa. En osta mitään osamaksulla. Jos johonkin ei ole varaa, olen ilman.
Suurimpana säästöjä tuovana asiana olen valinnut lapsettomuuden. Toki jään paitsi vanhemmuuden kokemuksista, mutten ole koskaan halunnut lapsia. Minulla on tärkeitä ja ihania lapsia ympärilläni, ja he riittävät tekemään minut onnelliseksi. Karkeasti arvioituna lapsi maksaa vanhemmilleen noin 6 366 euroa vuodessa. (HS 15.9.2025) Kun lapsia on enemmän kuin yksi, on helppo laskea miten suuri vaikutus lapsettomuudella on talouteen.
Kaikki nämä ovat siis valintoja, joita olen jossain vaiheessa elämääni tehnyt. Näiden valintojen kautta elämäni on muodostunut sellaiseksi mitä se tällä hetkellä on. Toki onnekkuutta on se, että saan olla mukana työelämässä enkä ole tässä muutosneuvottelujen jatkuvassa tulvassa joutunut työttömäksi.
Minulle nelipäiväinen työviikko on tällä hetkellä erittäin tärkeä juttu. Se mahdollistaa työnilon ilman hyvinvointia haittaavaa liiallista stressiä, ja auttaa palautumaan kaikesta maailman mukanaan tuomasta kuormituksesta. Juuri nyt en vaihtaisi sitä mihinkään. Ei auta kuin toivoa, että Suomen talouden nousun esteenä eivät ole kaltaiseni ihmiset, jotka haluavat panostaa hyvinvointiin eikä jatkuvaan tuottavuuteen.
Mielenkiintoinen postaus omastakin näkökulmasta. Itsehän teen kahta osa-aikatyötä ihan valinnaisesti. Silti tunteja ei tule lähelläkään meillä laskettavan normaalin työajan verran. Eikä palkkaakaan tietenkään läheskään samaa vertaa, mutta olen silti ihan tyytyväinen tulotasooni. Tämä on oma valintani, koska en halua enää ikinä kokea sitä, mikä alunperin johti tähän.
Omalta osaltani tähän johti kolmekymppisenä kokemani täydellinen burn out masennuksineen yms., joka johti siihen, että olin pitkään täysin pois työelämästä. Minulle olisi voinut käydä samalla tavalla kuin monelle nuorelle käy nykyisin eli olisin tällä hetkellä sairaseläkkeellä. Olen tällä hetkellä onnellinen, ettei niin käynyt, sillä olen oiva esimerkki siitä, että tässä nykyisessäkin työelämässä on paikka omanlaiselle tyypeille. Toki itsellä kävi tuurikin, kun vihdoin burn outin jälkeen koin, että voisin hakea osa-aikatyötä, sain ensimmäisen paikan mihin hain ja olen samassa paikassa vieläkin.
Valitettavasti voin hyvin kuvitella miten Natan kaltaiset ”lyövät” täysin tällaiset omanlaiset ihmiset maan rakoon ja kokemaan riittämättömyyttä, koska meistä ei ole siihen, mitä hän niin kovasti haluaisi. Moni kokee takuulla riittämättömyyden tunnetta, ettei ole tarpeeksi, kuten suorittajana itsekin ensin tein. Onneksi pääsin yli siitä, monet eivät pääse. Mitä enemmän työhön orientoituminen vähenee, sitä helpompi myös vain osa-aikaiseen työhön kykenevillä on tunne, että hekin voivat vaikuttaa omalta osaltaan tämän maan pyöritykseen.
Olemme molemmat puolisoni kanssa töissä. Tehdään itseasiassa molemmat kahta työtä, mutta ollaan järjestetty työmme niin, että meillä on vapaa-aikaa enemmän kuin normaalisti ihmisillä. Tämän tietenkin osaksi mahdollistaa se, ettei meillä ole lapsia, joka on ollut tietoinen valinta. Lisäksi koemme, että olemme vastuussa omasta elämästämme aina ensin, emme muiden. Jos miettii, mihin maailma on menossa, niin en itse ainakaan elä suoritusteni ja rahan kautta vaan niistä pienistä hetkistä elämässä (mm. yhteisestä ajasta puolisoni kanssa), mutta tämä olisi sitten jo täysin oma juttunsa, mitä mieltä olen nykyisestä maailmasta ja tästä Natan kannattamasta talousjärjestelmästä, joka tulee vielä jossain vaiheessa olemaan vielä tuhoontuomittu.
Niin kiva kuulla Jonna myös sinun kommenttisi aiheesta! Omassa tuttavapiirissäni fakta taitaa olla se, että onnellisimpia ovat he, jotka eivät tavoittele taloudellista menestystä kynsin hampain. Siinäpä vähän pohdittavaa itse kullekin…