Browsing Category

hyvinvointi

Onnellinen lomailija

tunnetila: onni

Terveiset lomalta! Aloitin lomani perjantai-iltana ajelemalla bussilla Savoon vanhempieni luo. Juhlimme lauantaina samalla kertaa neljää synttärisankaria sukulaisteni voimin, ja mukavaa oli.

Keksin sankarittarille niin kivat lahjat, että olisin itsekin ottanut sellaisen ilolla vastaan. Napsin lahjoista muutaman kuvan, ja palaan myös blogissa pian noiden kauniiden, tarpeellisten ja uniikkienkin lahjojen pariin. Ne ovat ehdottomasti jotain sellaista, mistä haluan vinkata myös Teille.

Nyt on tiedossa muutama päivä ihan vaan perheestä ja maalaismaisemista nauttimista, sekä Tatu-koiran rakastamista. Kyllä kelpaa!



Pellavakimono saatu Voglialta

Palaan blogini pariin taas sunnuntaina, jolloin tiedossa on makea arvonta. Muistakaa tulla kurkkaamaan. Yhtä onnekasta blogiani lukevaa herkkusuuta odottaa nimittäin iloinen yllätys!

Näiden juhannuksena mökillä napattujen kuvien myötä toivotan Teille kaikille ihanaa alkanutta heinäkuuta, ja oikein paljon aurinkoa! Palataan pian!

Ps. Kuvien valkoinen Hukaton-pellavakimono* on nyt Voglialla kesäalessa. Pellavainen kimonojakku on valmistettu varaston ylijäämäkankaista, ja sen valmistuksessa ei synny lainkaan leikkuujätettä. Arvostan!

Totuus somekuvien takaa

tunnetila: huoli ja murhe

Jokainen Tunnetilan Instagramia seuraava ja tämän postauksen kuvia katseleva näkee, että vietin juuri ylellisen viikonloppuyön yhdessä Suomen upeimmista hotelleista, Hotel Kämpissä. Loistelias miljöö, houkutteleva sänky, hemmotteleva vaahtokylpy ja maukas aamiainen. ”Oi, teillä oli varmasti ihana tyttöjen ilta!”

Mitä jos kertoisin, että totuus kuvien takana on hyvin erilainen? Että hotelliin kirjautumisen jälkeen suunnitelmamme muuttuivat täysin. Että ystävälläni oleva sairaus paheni yllättäen. Että kuntosali ja spa -suunnitelmien sijaan tulivat vatsakrampit, jotka saivat ystäväni tärisemään ja kouristelemaan ylellisen hotellin laadukkaissa lakanoissa. Krampit, jotka pakottivat hänet oksentamaan marmorikylpyhuoneessa tuntikausia.

Mitä jos kertoisin, että soitin illan aikana kaksi kertaa hätänumeroon, ja että odotimme ambulanssia hotellille puolitoista tuntia? Että ambulanssia odottaessa kostutin hotellin kauniisti kirjaillun pyyhkeen jääkylmällä vedellä, ja yritin viilentää sillä ystäväni hikistä otsaa loputtoman pitkältä tuntuvan odottamisen ajan.

Mitä jos kertoisin, että ystäväni ei palannut yöksi luksushotelliin, vaan vietti yönsä Meilahdessa päivystyksessä? Tai sen, että minä jäin hotellihuoneeseen yksin kädet vapisten sen jälkeen, kun ystäväni vietiin pyörätuolilla ambulanssiin, eikä minua otettu mukaan. Tai sen, että kävin vaahtokylvyssä vain rauhoittuakseni ja saadakseni nukuttua yön aikana edes muutaman tunnin, vaikka olin huolesta suunniltani.

Niinpä niin. Pelkkien sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien perusteella ei kannata olettaa oikeastaan yhtään mitään. Nämä kuvat toki kertovat oikeasta elämästä, eli kyllä, olin viime yön upeassa Hotelli Kämpissä viettämässä tyttöjen iltaa, mutta kuvat eivät kerro minkäänlaista tarinaa illan todellisesta kulusta.

Tilanne on nyt onneksi ohi, ja ystäväni tila on saatu vakaaksi. Hän pääsi aamulla sairaalasta ja ehti jopa nauttimaan Kämpin aamiaisesta, siis sen pienen ruokamäärän verran, minkä uskalsi tuskien yön jälkeen syödä.

Jaan tämän tarinan Teille ystäväni luvalla. Pohdimme nimittäin aamulla hänen kanssaan, miten tärkeää on tuoda ilmi se, miten erilaiselta elämän saa somessa näyttämään jos vain haluaa. Somessa julkaistavaksi valitaan yleensä vain yksi totuus, ja usein se on aika siloteltu.

Meidän ylellinen hotelliyömme meni siis näin, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Toivottavasti Teidän viikonloppunne on sujunut hieman leppoisammissa merkeissä!

Huolenpitoa ja elämyksiä

tunnetila: tyytyväisyys

Blogissani on ollut viime viikkoina normaalia hiljaisempaa. Postauksia on julkaistunut harvakseltaan ja olen kieltäytynyt viikottain erilaisista blogiini liittyvistä yhteistöistä tai kutsuista erilaisiin tilaisuuksiin. Tahdin hiljentymisen taustalla ei ole mitään sen dramaattisempaa. Olen vain päättänyt pitänyt itsestäni parempaa huolta.

Huolenpito itsestä on tässä tapauksessa tarkoittanut niinkin yksinkertaiselta kuulostavaa asiaa, kuin koneella istumisen vähentämistä.

Tammikuun alussa iskenyt noidannuoli (tai mikä selkäjumi se ikinä olikaan) ei ole vieläkään jättänyt minua rauhaan. Toki pahimmat jumitukset olen saanut kuntouttavilla liikkeillä ja muulla liikkumisella aisoihin, mutta huomaan heti selän jäykistyvän, jos työpäivän jälkeen istahdan kotiin tullessa vielä koneen ääreen muutamaksi tunniksi bloggaamaan tai käsittelemään kuvia.

Olen siis jättänyt koneella istumisen suosiolla vähemmälle, ja keskittynyt nauttimaan kaikesta muusta ympärillä olevasta.

Olen tavannut ystäviä, käynyt salilla ahkerasti ja kokkaillut uusia ruokia. Olen juhlinut yhden ystäväni synttäreitä ja toisen ystäväni tupareita. Yhden illan vietin Grand Champagne -festareilla* (kiitos kutsusta Champagne Jeeper, Hello Stranger ja Lignell&Piispanen) ja toisena iltana nostin maljan syntymäpäiviään viettäneelle Hotelli Kämpille.

Eilen kävin katsomassa huikean Kinky Boots -musikaalin vihon viimeisen näytöksen Helsingissä. Kuin onnen kantamoisena sain ostettua näytökseen lipun, vaikka kaikki kevään näytökset oli myyty loppuun jo aikoja sitten. Onneksi onni oli myötä ja joku peruuutti tulonsa. Esitys oli niin hyvän mielen juttu, että pelkkä ajatus kaikesta illalla nähdystä nostaa suupielet edelleen hymyyn.

Juuri tätä me kaikki tarvitsemme elämäämme enemmän. Tunteita herättäviä elämyksiä, kohtaamisia ystävien kanssa, virkeänä ja vetreänä pitävää liikettä, ja paljon vähemmän tietokoneella tai mobiililaitteiden ääressä huonoryhtisenä kyyhöttämistä.

Moni aikuinen määrittelee lapsilleen päivittäisen ruutuajan. Pari tuntia koneella tai puhelinta selaillen, ja sen jälkeen on ryhdyttävä muihin hommiin tai mentävä ulos. Tuo sama parin tunnin ruutuaika pitäisi olla rajoitteena myös aikuisilla.

Kuinkahan moni aikuinen uskaltaisi lähteä mukaan kokeilemaan miten elämä muuttuisi, jos saisi olla koneella tai mobiililaitteella työajan ulkopuolella vain pari tuntia päivässä? Uskaltaisitko Sinä kokeilla?

Kasvonpiirteet esiin napakan hieronnan avulla – Lift Summum

tunnetila: tykkäys

*hoito saatu*

Muistatteko kun kävin viime keväänä tutustumassa ranskalaisen ammattikosmetiikkasarja Guinotin hämmästyttävän tehokkaaseen Hydraderm Superior -yhdistelmähoitoon? Hoito kohotti, kosteutti ja kirkasti ihoani silminnähden, ja päätin hoidon jälkeen mennä kyseiseen kasvohoitoon aina silloin, kun haluan näyttää mahdollisimman hehkeältä.

Testaamani yhdistelmähoidon Hydradermie Lift -osio oli todella tehokkaasti kasvoja kohottava, mutta se tuntui hassulta ja vähän ärsyttävältä. Hoidossa kasvolihaksia nimittäin jumpattiin sähkövirran avulla, ja hoidon aikana kasvoni nykivät tahtomattani suuntaan ja toiseen. Tunne ei ollut kovinkaan miellyttävä.

Tänä keväänä Guinot lanseerasi uuden kiinteyttävän hoidon kasvoille, kaulalle ja decolteelle. Lift Summum -hoidon* erikoisuutena ovat kaksoiskuorinta, erittäin aktivoiva ja kohottava hieronta sekä täsmätuote rypyille. Hoidon lopputuloksena luvataan olevan kiinteä, kirkas ja kohonnut ilme.

Olin innoissani päästessäni testaamaan hoitoa. Kiinnosti nimittäin valtavasti nähdä, voiko kohottavan vaikutuksen saada kasvoille käsin tehdyn hieronnan, ja tehokkaiden hoitotuotteiden avulla.

Noin tunnin kestävä hoito alkaa puhdistuksella ja sitä seuraa todella tehokas kaksoiskuorinta. Mikrohiukkaskuorinnan ja hedelmähappokuorinnan jälkeen iholle imeytetään kiinteyttävä hierontaseerumi ihoa napakoittavalla erikoishieronnalla.

Hieronnan jälkeen kasvojen rypyt käydään läpi ryppyjä tasoittavalla paikallishoitoaineella (hyaluronihappo). Sen jälkeen kasvoille laitetaan vielä kiinteyttävä harsonaamio ja decolteelle silottava naamio. Lopuksi iholle laitetaan loppuvoiteet.

Hoito on todella kokonaisvaltainen, vaikkei sen kesto ole kuin noin tunti. Lift Summum -hoidon jälkeen ihoni oli kuulas ja sävyltään kaunis ja tasainen. Ainoastaan leuassa näkyi pientä punoitusta, mikä on minkä tahansa kasvohoidon jälkeen täysin normaalia.

Leukalinjani oli kohonnut, mutta ei niin näkyvästi, mitä Hydradermie Lift -hoidon jälkeen. Vaikka kasvojen kohotus ei ollut niin näkyvä mitä aiemmin testaamassani hoidossa, niin hieromalla tehty leukalinjan kohotus oli huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin koneella iholle tuotu sähkövirta.

Kiinteyttävät ja heleyttävät vaikutukset näkyivät kasvoissa heti hoidon jälkeen ja huomaan vaikutukset iholla edelleen, vaikka hoidosta on jo pari viikkoa.

Sain hoidon jälkeen mukaani muutaman Guinot -tuotteen tulosten ylläpitoa ja kotihoitoa varten. Kasvoille sain kiinteyttävän ja kohottavan Lift Summum -voiteen, jota voi käyttää aamuin illoin. Decolteelle sain nuorentavan, tasoittavan ja kiinteyttävän Longue Vie Décolleté -seerumin, jota voi käyttää niin ikää aamuin illoin.

Olen aiemmin laiminlyönyt decolteen hoidon täysin, enkä ole koskaan laittanut rintojen, decolteen tai kaulan iholle mitään muuta kuin tavallisia kasvo- tai vartalovoiteita tai öljyjä. Tulevaa kesää ja avonaisempien toppien käyttöä silmällä pitäen voisinkin nyt aloittaa decolteen hoitamisen uudella tuotteella hyvissä ajoin.

Näiden tuotteiden lisäksi sain testiin Masque Eclat Lifting -kangasnaamion, jonka käyttöä suositellaan esimerkiksi juhlia edeltävänä iltana. Kangasnaamion tehoaineet kohottavat ja freesaavat ilmettä yön aikana, ja virkistyneille kasvoille on seuraavana aamuna mukava tehdä juhlameikki.

Jos kiinteyttävät ja kasvoja liftaavat hoidot kiinnostavat, suosittelen ehtottomasti testaamaan Guinot -hoitoja! Olen tykännyt molemmista testaamistani hoidoista, ja mikä parasta, molempien aikaansaamat tulokset näkyivät kasvoillani useamman viikon.

Lift Summum -hoidon suositushinta hoitolassa on 85-105€.

Lähimmän Guinot -hoitolasi löydät täältä.

Kuvat minusta: Veera Ketola

Paras versio itsestä – just nyt

tunnetila: oivallus

Sanontaa ”ole paras versio itsestäsi” viljellään nykyään paljon. Tuon sanoman takana on ajatus, että itseä ei kannata verrata muihin. SINÄ olet hyvä, sinä riität. Ota rohkeasti askeleita elämässäsi haluamaasi suuntaan, pärjäät kyllä. Tee ratkaisuja sen mukaan, mitä itse haluat, älä elä muiden toiveiden tai olettamusten vuoksi.

En ole oikeastaan koskaan verrannut itseäni muihin. Olen tehnyt päätökset elämässäni rohkeasti ja itsenäisesti, ja olen elämässäni siinä kohtaa, mihin olen halunnut suunnata. Kaikki pitäisi siis olla hyvin, ja tuon ajatuksen mukaan olen juuri nyt paras versio itsestäni.

Hyvää tarkoittava ajatus on kuitenkin kääntynyt päässäni negatiiviseksi. Kun alan miettimään millainen olisi paras versio itsestäni, niin alan heti miettiä vain ulkoisia seikkoja ja pian löydän itseni synkkyyden kuopasta. Paras versio itsestäni on nimittäin Nina 23v.

Paino 47kg, vaatekoko 32-34. Paras versio minusta juoksee Pyynikillä portaita ylös alas ja hikoilee monta kertaa viikossa treeneissä ilman kipuilevaa polvea. Paras versio minusta syö mitä huvittaa, eikä silti liho. Parhaalla versiolla minusta on pitkät hiukset, eikä selluliitista ole tietoakaan. Paras versio minusta tanssii yökerhossa korkkareissa aamuun asti, eivätkä jalat turpoa pökkelöiksi.

Ole tässä sitten tyytyväinen. En tule enää koskaan olemaan paras versio itsestäni. Kiva.

Nuoruusvuosien Ninan kaipuu on yltynyt aika voimakkaaksi koko kevään sairasteluputken myötä. En ole päässyt moneen kuukauteen kunnolla liikkumaan, sillä kipeällä selällä kuntoilu on mahdotonta, ja flunssassa taas kuntoilu ei kannata. Myös ruokailuni on ollut pitkittyneen flunssan ajan hyvin epämääräistä. Jos sanotaan, että ihminen on sitä mitä hän syö, niin meikäläinen on siinä tapauksessa pitkälti suklaata, jätskiä ja sushia. Olo on ollut todella kaukana parhaasta versiosta itsestäni.

Pari viikkoa sitten uskaltauduin monen viikon tauon jälkeen salille. Tein tutun, selkääni kuntouttamaan suunnitellun lempeän treenin nopeammalla temmolla kuin normaalisti, sykettä vähän nostaen. Voimallisempi treeni tuntui niin hyvältä, että melkein itketti. Toinen asia mikä itketti, oli salin valtavista peileistä näkyvä omakuva. Minne olen kadottanut sen timmin 47kg painavan Ninan, ja mistä tuo trikoistaan tursuileva tyyppi on tänne ilmestynyt?

”Nyt on aloitettava laihis! Mä en syö enää ikinä herkkuja. En IKINÄ! En voi olla enää koskaan onnellinen, tai paras versio itsestäni, jos näytän tältä. Tästä lähtien kiellän itseltäni kaiken!”

Hoin tuota mantraa puolitoista viikkoa. Kävin salilla lähes päivittäin, enkä treenatessani ajatellut mitään muuta, kuin pursuilevia jenkkakahvoja tai turvoksissa olevaa vatsaa. Jokainen katse peiliin ällötti. En edes tajunnut iloita terveemmästä olosta, kun lietsoin niin kovalla vimmalla itseinhoa mieleeni. Keskiviikkona tapahtui kuitenkin jotain, mikä muutti kaiken.

Olin salilla venyttelemässä lonkankoukistajia. Treenaamassa ollut nainen tuli luokseni ja kysyi suomea hieman murtaen: ”Miten tuollaisen muodon saa?” En ensin ymmärtänyt kysymystä. Aloin kertoa, että näin venytetään lonkankoukistajaa, että laita toinen jalka näin, ja toinen näin… ”Ei, en tarkoittanut sitä. Tarkoitin, että miten sinä treenaat. Kuinka paljon, millaisilla painoilla? Miten olet saavuttanut noin upean vartalon?”

Menin sanattomaksi. Olin juuri venytellessäni katsonut itseäni peilistä ja miettinyt, että jumankauta mikä läskiperse mulla on. Aloin soperrella että en mä oikein mistään treenistä mitään tiedä, selkäkin on kipeä enkä mä voi oikein tehdä mitään ja hitsit kun on ollut tuota flunssaakin… Olin kuin puulla päähän lyöty!

Miksi hemmetissä sitä on itselleen niin ankara? Miksi näin itseni täysin erilaisena, mitä tuo rouva minut samassa hetkessä ulkopuolisena näki?

Vein treenini loppuun ajatusten risteillessä päässäni. Miten olin joutunut tähän tilaan? Olenhan yleensä ihan järkevä ja pidän itsestäni sellaisena kuin olen. Miten olin antanut itseni puhua itselleni noin? En ikinä puhuisi kenellekään ystävälleni yhtä rumasti, mitä olin puhunut itselleni viimeiset viikot.

Päätin treenien jälkeen, että nyt loppui tämä itsen kiusaaminen. Marssin suoraan salilta kauppaan, ja ostin itselleni uudet treenitrikoot. Miellyttävää materiaalia, korkea vyötärönauha ja yhtä kokoa nykyistä suuremmat. Eipähän enää jenkkakahvat pursuile. Ehkä osaan nyt uusien pöksyjen avulla keskittyä olennaiseen, eli hyvään treenaamiseen, enkä keskity vihaamaan peilistä näkyvää kuvaani.

Armollisesti itseen suhtautuminen ja itselle kauniisti puhuminen, ne ovat tärkeät avaimet siihen, että voi olla paras versio itsestä. Paras versio ei moiti, vaan kannustaa lempeästi. Eikä etenkään muistele menneitä, vaan on se paras versio itsestä juuri nyt, juuri sellaisena kuin on!