Browsing Category

hyvinvointi

Asunto, joka tuntuu heti kodilta

03/08/2020

tunnetila: helpotus

Hihii, terveiset uudesta kodista! Totuus uuden kodin tämänhetkisestä tilasta on totaalisen toinen mitä nämä kuvat antavat ymmärtää, mutta sallinette minun iloita edes tästä kotimme yhdestä siististä nurkasta.

Iloa tällä hetkellä tuovat uuden kodin muutamat siistit neliöt, hyvää vauhtia tyhjentyneet muuttolaatikot (jotka muuten tullaan noutamaan tänä iltana, eli ne on pakko saada tyhjiksi pian!), sekä ihanat ystävät ja virtuaalikaverit, joilta olen saanut muuton ajan valtavasti tsemppiä. KIITOS TE IHANAT IHMISET!

Iloa aiheuttaa myös upea mieheni, joka on tehnyt tämän muuton eteen enemmän kuin tarpeeksi! Kun bongasimme yhden muuttofirman miehistä kesken muuton mm. istumassa rappukäytävästä YouTubea katsellen, puhuvan moneen kertaan puhelimessa henkilökohtaisia puheluitaan, istumassa pitkän tovin vessassa jne., mieheni ryhtyi hommansa hoitavien muuttomiesten kantoavuksi niin rivakasti, että lusmuileva muuttomies jäi lähes tarpeettomaksi.

Tuo tehokolmikko sai muuton hoidettua alle kolmessa tunnissa siihen varatun neljän tunnin sijaan, enkä voisi olla tuosta ponnistuksesta kiitollisempi kyseiselle porukalle! Itse muuttopäivä siis meni tosi hyvin, mutta kun muuttaa suuremmasta pienempään, on kodin tavaramäärän karsinta se suurin päänvaivaa aiheuttava juttu.

Onneksi kodin laittamiseen on loputtomasti aikaa, siis sen jälkeen, kun muuttofirman laatikot on tyhjennetty. Olohuoneen nurkassa oleva ”nämä tavarat ei mahdu minnekään” -kasa saattaa siis olla paikoillaan vielä monta viikkoa, mutta kun tavaroita saa karsia kasasta ilman kiirettä, niin toivon sen tuntuvan vain puhdistavalta rituaalilta.

Toki minua ilahduttaa myös uusi kaunis kotimme. Kotimme on vanhaa pienempi, mutta huonekalumme sopivat hengeltään tänne paremmin kuin vanhaan asuntoomme. Vanhan kodin kaikki huoneet olivat niin suuria, että huonekalumme tuntuivat sinne mittasuhteiltaan liian pieniltä. Tänne kaikki on juuri sopivia, joten tunnelma on kodikkaampi ja intiimimpi. On todella kiva tuntea heti olevansa kotona!

Iloa minulle tällä hetkellä tuottaa myös se, että nukuin viime yönä ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon kunnolliset yöunet! Ai että miten hyvä olo aamulla on, kun tuntee levänneensä kunnolla.

Iso kiitos vielä kaikille minua tsempanneille ja hengessä mukana olleille! Muuttorumba ei ole vielä ohi, mutta voiton puolella ollaan jo vahvasti!

Ja kun viimeksi muuton jälkeen blogissani totesin, että toivottavasti asumme tässä kodissa ainakin viisi vuotta, niin nyt haluan kyllä tuplata tuon ennusteen. Kun siis sanon ääneen, että toivottavasti asumme tässä ainakin 10 vuotta, toivon sen toteutuvan yhtä tarkasti, kuin tuo viiden vuoden ennustekin toteutui!

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Muutama päivä muuttoon

28/07/2020

tunnetila: ahdistus

Terkkuja lomalta, jota työleiriksikin voitaisiin kutsua! On tämä koko omaisuuden läpikäyminen kyllä aikamoista puuhaa.

Kuten kerroin, muutamme isommasta asunnosta pienempään (85m2 -> 60m2), ja kolme huonetta muuttuu kahdeksi. Ajatus tilan vähenemisestä saa minut hyperventiloimaan ja hokemaan tauotta: ”Minne nää kamat mahtuu? Me ei mahduta sinne!”

Uuden kodin pohja on kuitenkin niin järkevä, että mieheni rauhoittelee minua koko ajan. ”Ei sun tartte esimerkiksi vaatteista karsia. Kaikki sun vaatteesi mahtuvat sinne kyllä.”

Ja tottahan tuo on. Vaatteet ja muu pienirtain mahtuu uuteen kotiin kyllä, mutta haluaisin silti viedä sinne vain kaiken tarpeellisen ja jatkuvasti käytössä olevan. Vintilläkin meillä on jonkin verran tavaraa, ja tuleva vuokraemäntämme varoitti meitä jo etukäteen asuntoon kuuluvan vain hyvin pienen varastotilan.

Olen itse halunnut muuttaa pienempään asuntoon, ja myös ihan itse päätin käydä kaikki tavarat läpi, vaikka mikään pakko ei olisi. Näin ollen en periaatteessa voi syyttää tästä ahdistuksestani itse muuttoa, vaan ihan vain itseäni.

mekko OVS, pyöräilyshortsit Gina Tricot, korvikset Oikku Design*, laukku Marimekko/DIY, sandaalit Ancient Greek Sandals

Eilen sain valtavan karsintapuuskan ja ladoin kierrätykseen menossa olevaan pahvilaatikkoon raivoissani kokonaan yhden keittiökaapin sisällön. Mieheni tuli paikalle ja katsoi laatikkoon. ”Et kai sä nyt noista kaikista luovu?” ”No tuo on kyllä paras lasikannu mitä meillä on, mutta en käytä sitä joka viikko, joten se vie kaapissa turhaan tilaa…”

Hetken asioita uudestaan mietittyäni otin laatikosta pois kyseisen lasikannun, karahvin ja kannellisen lasipurkin. Muut tavarat saivat lähteä, mutta hyvistä käyttötavaroista EI TARVITSE luopua. Yritän taas muistaa mieheni sanat: ”uuteen kotiin mahtuu kyllä”.

Onneksi mieheni toimii järjen äänenä kun oma, yleensä hyvä, harkintakykyni alkaa pettää. En ymmärrä miksi romahdan muutoissa aina totaalisesti.

Pienen lisäromahduksen aiheutti myös pari päivää sitten saamani puhelu. Ajattelin lahjoittaa itselleni tarpeettomia juttuja Fidalle, ja olen pakannut heille jo neljä pahvilaatikollista tavaraa. Sain perjantaina Fidalta kuitenkin puhelun, jossa ilmitettiin, että heidän noutopalvelunsa on buukattu jo täyteen, eivätkä he pääse noutamaan lahjoitustani ennen muuttoa. Voi itku!

Mutta onneksi jotain positiivistakin. Saimme eilen vietyä ystävien avustuksella jo kaksi pientä muuttokuormaa uuteen kotiin. Kukkia, peilejä, laseja ja muuta särkyvää on nyt viety asunnolle odottelemaan virallisen muuttokuorman saapumista.

Olemme suunnitelleet jokaiselle huonekalullemme uudessa kodissa paikan, ja uskon, että ne sopivat asuntoon ja sen henkeen tosi hyvin. Kaikki se pieni irtosälä saa kuitenkin hermoni kiristymään. Onneksi tavaroita voi karsia vielä uuden kodin päässä. Yritän hokea itselleni, että kaikkea ei ole pakko ehtiä tehdä nyt ennen muuttoa.

Minulla on käsissäni dilemma. Asumme vuokralla pääasiassa siksi, koska en halua omistaa mitään, enkä olla kenellekään velkaa. Omistan kuitenkin miljoona pientä tavaraa, joita sitten itku silmassä ja pala kurkussa pakkailen laatikoihin ja roudailen uusiin vuokrakoteihin.

Mitä jos sitä vaan ostaisi kerralla koko loppuelämän kodin, josta ei tarvitsisi muuttaa enää koskaan? Kumpi olisi henkisesti vähemmän raskasta: muuttoahdistus muutaman vuoden välein, vai vuosikymmeniä jatkuva pankille velkaa oleminen?

Vaikka nyt miten ahdistaa, niin taidan silti valita mielummin nuo muutot. Olen sitä paitsi nyt ehkä vähän edistynyt tässä muuttoasiassa. En ole nimittäin vielä kertaakaan koko muuttorumban aikana itkenyt! Yleensä romahdan pakkaustilanteessa vähintään kerran, ja huudan suoraa huutoa muuttolaatikoiden keskellä. Nyt tuota romahdusta ei ole vielä nähty. Tosin onhan tässä vielä muutama päivä aikaa…

Kuvat: Iina / Moumou

Suunto 3 – aktiivisen arjen kaveri

23/06/2020

tunnetila: tykkäys

*Suunto 3 urheilukello saatu testiin*

Jos seuraat Tunnetilaa Instassa, olet saattanut törmätä siellä jo muutamaan innostuneeseen urheilukellopostaukseeni. Yhteistyö kotimaisen Suunnon kanssa käsitti vain Instagramin julkaisut, mutta haluan silti kertoa vielä muutaman jutun kellosta myös täällä blogin puolella.

Sain siis Suunto 3 kellon* alunperin kuukauden testikäyttöön, mutta testikauden jälkeen lunastin kellon itselleni. Olin kuukaudessa saanut kellosta jo niin paljon hyvää irti, etten enää halunnut luopua siitä.

Seuraavassa hyvä esimerkki siitä, mihin vuosia vaivanneeseen pohdintaani olen saanut kellon avulla vastauksen. Eli miksi mieheni on yhteisen lenkkimme jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja minä puuskutan naama punaisena vartin?

Käymme silloin tällöin mieheni kanssa yhdessä juoksemassa. Mieheni on minua lähes 30cm pidempi. Hänellä on pitkät raajat ja hän on kuin luotu juoksemaan. Mieheni on mm. juossut nuorempana marathonin. Minä taas olen persjalkainen lyhyt nappula, ja siinä missä mieheni ottaa pari hölkkäaskelta, minusta tuntuu, että joudun juoksemaan ihan hirvittävän lujaa pysyäkseni hänen rinnallaan.

Olemme viime aikoina lenkkeilleet yhdessä niin, että miehelläni on käytössä sykevyö ja minulla Suunto 3. Tulokset ovat lenkkien jälkeen armottomat. Mieheni syke ei hänelle hitaasta hölkkäämisestä juurikaan nouse, minulla keskisyke on yli 170.

Miehelleni tuottaa vaikeuksia juosta niin hitaasti mitä minun kanssani täytyy hölkätä, ja minusta taas tuntuu, että annan lenkillä kaikkeni. Viimeisimmän lenkin jälkeen tarkistin kellosta PTE-arvon, joka kertoo, kuinka suuri vaikutus tekemälläni harjoituksella on ollut yleiseen aerobiseen kuntotasooni.

PTE-arvoissa 1-2 parantaa peruskestävyyttä ja luo hyvän perustan kehitykselle. 3-4 on tehokkaampaa treeniä, ja 1-2 kertaa viikossa tehtynä se parantaa aerobista kuntoa tehokkaasti. Taso 5 taas kertoo sen, että harjoittelee äärirajoilla, eikä näin lujaa kannata treenata usein.

Minulla oli tuon lenkin jälkeen PTE-arvo 4,5, eli olin todellakin lähellä äärirajaani, ja annoin siis käytännössä kaikkeni. Mieheni ei tuolla lenkillä edes hikoillut juoksun aikana, ja välillä näytti kuin hän olisi lähes kävellyt vierelläni.

Pitkä ja pätkä (jolla ei ole juoksukestävyyttä nimeksikään), eivät vain ole hyvä juoksupari. Ehkä se on nyt uskottava, että meidän ei kannata juosta yhdessä. Mies ei lenkistä juurikaan hyödy, ja minulle koettelemus on lähellä äärirajoja.

Yksi tärkeimmistä opeista, minkä urheilukelloa käyttämällä olen saanut, on ollut alkoholin vaikutus yöuniini. Olen tiennyt aina, että yksikin lasillinen viiniä saattaa viedä minulta koko yön unet, mutta se, miten paljon tuo lasillinen vaikuttaa uneni laatuun, on ollut pysäyttävää nähdä.

Esimerkkinä tästä kaksi peräkkäistä yötä, joissa mikään muu kuin illalla juotujen viinilasillisten määrä, ei ole muuttunut.

Yö 1, torstai, ei viiniä: unen määrä 7:53h, unen laatu 90% (hyvä), syvää unta 2:09h.

Yö 2, perjantai, kolme lasillista kuohuviiniä: unen määrä 5:18h, unen laatu 29% (huono), syvää unta 1:40h.

Eli vaikka nukuin kyseisten öiden aikana syvää unta lähes saman verran (2:09h vs. 1:40h), niin uneni laatun oli silti toisena yönä hälyyttävän paljon huonompi, mitä ensimmäisenä yönä.

Toki olen tämän suuntaista arvellut aina, mutta tekee hyvää saada kunnollisia lukuja ja faktoja tiskiin.

Ainoita ongelmia mitä minulla kellon kanssa on ollut, on ollut juuri unen mittaamisessa. Kello ei nimittäin aina ymmärrä, että yöllisen wc-käyntini jälkeen jatkan edelleen nukkumista. Muutamana aamuna kello on näyttänyt unen määräksi noin 3h, eli ajan nukahtamisesta veskikäyntiin.

Soitin Suunto infoon ja kysyin löytyisikö ongelmaan ratkaisua. Infossa kerrottiin, että kello mittaa unta liikkeen mukaan. Eli taidan heilutella vessareissulla ja sen jälkeen unta uudelleen etsiessäni käsiäni niin paljon, että kello luulee minun heränneen kokonaan.

Rauhallisemmat liikkeet wc-reissulla taas saavat aikaan sen, että kello ei ymmärrä minun heränneen lainkaan, vaan kertoo aamulla, että olen nukkunut katkoitta koko yön. Ihan tyytyväinen kellon uniominaisuuksiin en siis ole, mutta muuten kello on kyllä ihan mahtavan arjen kaveri!

Urheilukello saatu testiin kuukaudeksi, ja testiajan loputtua lunastettu itselle. Blogipostaus ei liity kaupalliseen yhteistyöhön.

Kuvat minusta valkoisessa t-paidassa: Vilma

Juhannusaatto kaupungissa

20/06/2020

tunnetila: ilo

Olemme viettäneet viimeiset 16 juhannusta mieheni perheen mökillä pohjoisessa. Mukana on aina mieheni perhettä vaihtelevalla kokoonpanolla, mutta juhannustraditiot on samat vuodesta toiseen.

Mökille lähdetään joka kerta Cittarin kautta, ja ostoskärry ladotaan täyteen herkkuja. Automatka kaupungista venerantaan tuntuu malttamattomasta pitkältä, ja yleensä myös mieheni isä, joka on jo mökillä odottamassa meitä, soittaa meille matkan aikana vähintään kerran kysyäkseen missä kohtaa ollaan tulossa.

Saareen päästyämme pöydässä odottaa mansikkakakku, mieheni äidin tekemiä muita leivonnaisia sekä makeaa kuohuviiniä. Siitä se mökkielämän ihanuus ja kaikki muut juhannustraditiot saunoineen, uinteineen, grillailuineen ja seurapeleineen lähtevät soljumaan omalla painollaan, satoi tai paistoi.

Mökkijuhannus saaressa on yksi vuoteni kohokohdista, joten voitte arvata miten harmissani olin, kun päätimme tänä vuonna jättää juhannusreissun väliin koko kevään kestäneen poikkeustilan vuoksi.

Olin jo vaipua epätoivoon, kun yritin miettiä meille jotain kivaa tekemistä viikonlopuksi. Mikään ei tuntunut oikealta. Lopulta päätin, että ihan sama mitä tehdään, kunhan ollaan mieheni kanssa yhdessä.

Päätimme tehdä asioita, joita ei olla tänä keväänä perusarjessa ehditty tehdä, vaikka monta kertaa ollaan niitä suunniteltu.

Kävimme Teurastamolla syömässä, kävelimme Mustikkamaalle uudistuneen Kalasataman kautta ja tutustuimme sen arkkitehtuuriin. Pötköttelimme rannalla Mustikkamaalla ja pulahdimme mereen vilvoittelemaan.

Kotiin kävelimme yöttömän yön suomia ilta-aurinkoisia rantoja pitkin. On kyllä pakko sanoa, että helteinen Helsinki on ihan mielettömän upea paikka, oli vuorokaudenaika mikä tahansa!

Kaikista epäilyksistä huolimatta on näin jälkikäteen todettava, että olipa meillä kiva juhannusaatto. Ja tietysti aloitimme sen käymällä päivällä Cittarissa, ja ostimme sieltä kärryn täyteen herkkuja!

Menikö Teiltä juhannussuunnitelmat uusiksi poikkeuskevään vuoksi, vai pääsittekö juhlimaan juhannusta vanhaan malliin? Ihanaa juhannusviikonlopun jatkoa kaikille!

Kotikotona keskellä koronakevättä

24/05/2020

tunnetila: huoli/onni

Saatatte miettiä, miten ihmeessä tunnetilanani voi olla yhtä aikaa huoli, mutta myös iso onni. Antakaas kun kerron.

Minulla oli alkuviikosta kolme päivää lomaa töistä. Laskeskelin, että kun yhdistän lomapäiviin edellisen viikonlopun, viikonloppua edeltäneen perjantaivapaani, sekä tällä viikolla olleen helatorstain, saan olla vapaalla seitsemän päivää! Aloin heti automaattisesti miettiä, että näin pitkän vapaan aikana olisi kiva lähteä jonnekin reissuun.

Tänä keväänä reissut ovat olleet olosuhteiden pakosta jokaisella vähissä, mutta aloin silti haaveilla matkasta Savoon. Olisi niin ihanaa päästä viettämään aikaa perheen parissa ja rentoutumaan luonnon helmassa.

Perheeni innostui heti ajatuksesta, mutta hetken ajatusta pyöriteltyämme totesimme matkan olevan riski, ja päätimme, ettei idea ole sittenkään toteuttamiskelpoinen.

Pallottelimme ideaa kolme viikkoa päivittäin. Joka toinen päivä päätimme, että matka toteutuu, joka toinen päivä peruimme suunnitelmat. Ette arvaakaan kuinka monta unetonta yötä vietin, kun punnitsin vaihtoehtoja ja mietin, olenko vastuuton jos lähden matkaan.

Olin nähnyt perhettäni viimeksi jouluna, joten ikävä oli hurja. Ikävöin kovasti vanhempiani ja siskoani, mutta pakko myöntää, että eniten haaveilin saavani kainaloon siskoni Tatu-koiran. Oli kyseessä korona tai mikä tahansa maailman murhe, niin unohdan ne kaikki sillä hetkellä, kun pääsen Tatun kanssa lenkille tai saan karvakaverin sänkyyni möyrimään peitosta tehtyihin tunneleihin.

Äitini soitti valtakunnalliseen koronainfoon ja minä juttelin asiasta lääkärin kanssa. Jokaisessa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että matka on harkittu riski.

Uudenmaan ulkopuolelle saa kuitenkin matkustaa, ja kun me kaikki olemme olleet terveitä ja olleet kotona karanteenin omaisissa oloissa jo maaliskuun alusta, eikä kukaan meistä kuulu riskiryhmään (vanhempani ovat alle 70v eikä kenelläkään meistä ole sairauksia), päätin lopulta ostaa junaliput.

Koronainfossa mietittiin junamatkustamisen turvallisuutta, mutta kun sain molempiin suuntiin buukattua itselleni pienen työskentelyhytin, infossakin todettiin, että oma pieni hytti muuttaa matkustamisen turvallisempaan suuntaan.

Olin lopulta Savossa viisi yötä, ja nautin joka hetkestä! Perheen seura oli virkistävää, tyynen järven pinnan tuijottelu voimauttavaa, kesän ensimmäiset muurinpohjaletut, äidin leivonnaiset ja isän kalastamat kalat maailman herkullisimpia ja Tatun kanssa touhuaminen ihan parasta. Olen niin iloinen että kolmen viikon pähkäilyn jälkeen uskalsin ottaa harkitun riskin ja lähteä matkaan!

Ainut asia mikä jäi harmittamaan, oli VR:n ala-arvoinen toiminta. Menomatkalla junassa oli varakalusto, joten paikkanumerot eivät pitäneet paikkaansa eikä esim. varaamaani pientä hyttiä ollut junassa lainkaan. Hämmentyneet ihmiset parveilivat junassa turvavälit unohtaen, ja etsivät epätoivoisena mahdollisimman turvallisia istumapaikkoja.

Konduktööri kuulutti tämän tästä, että osassa vaunuista oli niin paljon ihmisiä, että kannattaa etsiä väljempää tilaa vaunuista 1 ja 2. Junassa oli todellakin hämmästyttävän paljon matkustajia, eivätkä turvavälit toteutuneet missään mittakaavassa.

Istuin koko menomatkan hengityssuojain kasvoillani nälässä (eväät jäi maskin vuoksi syömättä), ja rukoilin mielessäni, että paluumatka sujuisi paremmin ja pääsisin rauhassa omaan kahden hengen hyttiini.

No kuinkas sitten kävikään? Paluumatkalla juna oli liikkeellä oikealla kalustolla, ja suunnistin tyytyväisenä varaamaani hyttiä kohti. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että VR oli myynyt kahden hengen hytistä paikan myös toiselle henkilölle!

Oletin automaattisesti, että kahden metrin turvaväli otetaan junissa huomioon, ja pieneen hyttiin ei myydä vallitsevassa tilanteessa paikkoja kuin yhdelle henkilölle. Mitä vielä! Turvaväleistä viis, työskentelyhytissä istui mies, joka yski kuin viimeistä päivää. Ja niin, kuka tollo edes ostaa itselleen paikan pienestä hytistä, vaikka näkee toisen paikoista olevan jo varattu?

Käännyin kannoillani ja etsin liikkuvassa junassa epätoivoisesti paikkaa, jossa uskaltaisin istua koko vajaan neljän tunnin matkan. Myös tässä junassa oli yllättävän paljon matkustajia. Lopulta päädyin matkustamaan Helsinkiin yhdessä mukavan perheen kanssa, mutta turvaväleistä ei ollut tällä(kään) matkalla tietoakaan.

Helvetillisistä junamatkoista huolimatta näyttää siltä, että pääsin kotiin terveenä. (Viruksen itämisaika tosin on sen 14 vrk, eli ihan varma ei voi vielä olla.) Totesin kuitenkin äidilleni, että en aio tämän poikkeustilan aikana matkustaa enää kertaakaan junalla, kestää tilanne sitten kesän yli tai kaksi vuotta.

Oletteko Te uskaltaneet matkustaa näinä aikoina? Minä ajattelin, että nyt jos koskaan oli hyvä aika matkustaa. Koronan ensimmäinen aalto alkaa olla rauhoittumaan päin, ja toinen aalto ei ole vielä alkanut. Juuri nyt tuntuu, että harkittu riskimme oli sen ottamisen arvoinen.