Browsing Category

matkalla

Matkan ikävä alku

tunnetila: suru

Olen yrittänyt parina iltana kirjoittaa reissuvinkkejä kauniiseen ja mielenkiintoiseen Gdanskiin, mutta kirjoittaminen ei onnistu.

Haluaisin kirjoittaa upeasta hotellistamme, simppelistä, mutta silti supermaukkaasta pastasta jota matkallani söin, ja vaikuttavasta Toisen maailmansodan museosta jossa kävimme, mutta mielessäni pyörii vain matkamme ensimmäiset hetket.

Ajattelin pitkään etten kirjoita tästä mitään, sillä en halua muistella tuota tapahtumaa enää ollenkaan. Halusin tai en, nuo hetket pyörivät kuitenkin edelleen mielessäni niin voimakkaina, että haluistani huolimatta ajattelen niitä koko ajan. Päätin siis nyt kertoa miten matkamme alkoi. Jospa kirjoitetun tekstin avulla pääsisin eroon mieltäni vainoavista muistoista.

Läksimme reissuun tasan viikko sitten. Aamulentomme Gdanskiin lähti Helsinki-Vantaalta viime perjantaina klo 7.45. Matkustimme Puolaan pienellä koneella, joten meillä oli bussikuljetus terminaalista koneelle.

Pääsimme bussilla koneen luo ja bussin ovet avattiin. Ensimmäinen matkustaja astui ulos bussin ovesta ja liukastui jääkentäksi muuttuneella lentokentällä. Mies kaatui selälleen ja iski päänsä linja-auton ovensuun metalliseen laitaan. Seisoin ihan miehen vieressä ja kuulin sen kamalan pamauksen, mikä kuului kun hänen takaraivonsa iskeytyi bussin lattiaan.

Seuraavaksi ulos menossa ollut nainen kaatui saman kohtaan, ja kolmentena ulos lähdössä ollut mieheni ehti jo horjahtaa, mutta sain napattua hänestä kiinni jotta hän ei kaatunut edellisten päälle.

Lähtömme viivästyi jonkin verran, sillä paikalle kutsuttiin ambulanssi ja miestä hoidettiin jo kentällä. Myös matkustajien joukossa oli onnekkaana sattumana mukana hoitoalan ammattilainen ja hän antoi miehelle ensiapua heti onnettomuuden satuttua. Lopulta lentomme kohti Gdanskia lähti ilman kaatuneita miestä ja naista, sekä heidän seuralaisiaan.

En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkä, vai vaikuttiko kokemukseeni se, että olin ihan vieressä tapahtumahetkellä ja mm. kerroin päätään pitelevälle kaatuneelle miehelle, että hänen takaraivostaan tulee verta, mutta tuo tapaus oli pilata koko reissumme.

Olin koko parin tunnin lennon ihan poissa tolaltani, eivätkä nuo ajatukset lakanneet piinaamasta minua edes perillä.

Meillä oli tosi kiva reissu, mutta aina kun meillä oli oikein kivaa aloin miettiä liukastunutta miestä. Myös hän oli odottanut matkaa, ja nyt makaa pahimmassa tapauksessa sairaalassa aivotärähdyksen kourissa ja kovissa kivuissa.

Heräilin hotellissa öisin ja aloin välittömästi miettiä tapahtunutta. Kuulin taas miehen päästä kuuluneen pamauksen ja näin verta vuotavan takaraivon, enkä saanut enää unta.

Tapahtuneesta on nyt viikko, eivätkä nuo ajatukset jätä minua edelleenkään rauhaan. Voi olla että oloni paranisi, jos saisin tietää aiotaanko lentokentällä parantaa tilannetta. Voidaanko siellä vaikkapa suolata kenttää jos hiekoitus ei ole mahdollista?

Muistan myös jossain lentokentällä kävelleeni talvella bussilta koneelle pitkää käytävämattoa pitkin. Myös tuo olisi erinomainen ratkaisu. Punaista mattoa pitkin koneeseen kävely toisi juhlavaa tunnelmaa ja ehkäisisi ambulanssireissuja. Levitetään niitä punaisia mattoja paljon turhempienkin tilaisuuksien vuoksi…

Laitoin palautetta lentokentälle kahteen eri paikkaan. Kysyin, eikö olisi kaikkien etu, että kentältä poistutaan suunnitellusti lentokoneella, eikä ambulanssilla, mutten ole vieläkään saanut yhtään vastausta.

Kun lentomme oli lähdössä, kuului kaiuttimista kuulutus ”Turvallisuutenne koneessa on meille tärkeää.” Edessäni istuva nuorukainen totesi osuvasti ”Jep, mutta koneen ulkopuolella kenelläkään ei ole mitään väliä.” Itselleni jäi kyllä reissun alusta aika sama fiilis.

Gdanskin kauniit kasvot

tunnetila: onni

Finnair täytti viime syksynä 95 vuotta. Luin Finskin synttärisähköpostista miehelleni ääneen kaikki syntymäpäivätarjouksessa olevat lennot. New York, Bangkok, Amsterdam, Pariisi, San Fransisco, Rooma… ”Ei kiinnosta. Ei. Tylsää. Kuinka monta kertaa me ollaan tuollakin oltu? Ei. Ei…” Ainut kohde, joka pitkästä listasta sai mieheni kiinnostumaan, oli Gdansk.

Poden koko länsimaisen maailman mukana tuskaa maapallon saastuttamisesta ja matkailun tuhoisasta vaikutuksesta, joten Gdansk oli kohteista ainoita, joista innostuin minäkin. Tiedossa olisi lyhyt lento ja perillä vastassa nouseva matkailukohde, joka toivottaisi turistit ilolla tervetulleeksi.

En tiennyt Gdanskista juuri mitään, enkä myöskään ottanut siitä selvää ennen reissuamme. Halusin lähteä matkaan vailla odotuksia, myös kaikkine ennakkoluuloineni. Miltä näyttäisi kaupunki, josta alkoi toinen maailmansota, ja joka kärsi samaisessa sodassa yhdet historian mittavimmista tuhoista? Olisiko sodan jäljet vielä läsnä?

Reissu on nyt heitetty, ja täytyy sanoa, että yllätyin todella positiivisesti! Toki kaupungin keskustaan mahtui alueita, jotka huokuivat edelleen neuvostohenkeä ja kertoivat menneestä kaunistelematta, mutta pakahduttavan kaunis vanha kaupunki oli nykyään siisti ja viihtyisä, ja sen kadut kätkivät sisäänsä toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita ja ravintoloita.

Vanha kaupunki oli tuhoutunut lähes kokonaan toisessa maailmansodassa, ja vasta viime vuosikymmenten aikana kaupunkia on alettu rakentaa nykyiseen loistoonsa vanhaa kunnioittaen. Rakentaminen on edelleen kesken, ja kaupungin keskusta olikin täynnä rakennustyömaita. Kaupunkiin kannattaa kuulema tulla uudestaan noin viiden vuoden päästä. Silloin pääsee todella näkemään muutoksen, joka on saatu rakentamisen osalta aikaan.

Kaunista Gdanskissa oli nytkin, ja tykkäsimme molemmat reissustamme valtavasti. Ajattelin, heti kun ehdin, koota yhteen postaukseen reissumme kohokohtia, jotka voivat samalla toimia matkavinkkeinä Gdanskin kävijöille. Tämän postauksen myötä lähetän kuitenkin Teille jo pikaiset terveiset Gdanskista ja kerron, että kotona ollaan!

Vuoden ensimmäiset ostosyritykset

tunnetila: turhautuminen

Vuoden kestänyt ostamattomuushaasteeni on ohi. Viime viikolla, heti vuoden kolmantena päivänä, suuntasin kaupungille. Iloitsin jo etukäteen mahdollisuudesta tehdä kauan kaipaamani ostos.

Kadotin viime vuoden aikana kaikki hiusrenksuni, ja viimeiset kuukaudet olen pitänyt ponnarini kasassa mieheni laatikon pohjalta löytyneellä, lähes poikki olevalla hiuslenkillä. Lenkki tarttuu jatkuvasti hiuksiini katkoen niitä. Olin superiloinen marssiessani H&M:n hiustuotteiden osastolle. Saisin vihdoin tämän pienen, mutta kovasti arkeani ärsyttäneen asian hoidetuksi.

Valitsin hiuslenkkejä ainakin vartin, mutta lopulta poistuin liikkeestä tyhjin käsin. Eihän ensimmäinen ostokseni voinut olla mikään niin tylsä ja arkinen tuote kuin hiusrenksut!

Tiesin, että menen viikonloppuna äitini ja siskoni kanssa Tallinnaan. Ajattelin tekeväni siellä ensin jonkun kunnollisen ostoksen, ja sen jälkeen myös hisurenksujen ostaminen onnistuisi varmasti.

Nooooo, Tallinnassa tuli käytyä ja kauppoja kierreltyä niin maan perusteellisesti! Kaikkialla oli hyvät alet ja liikkeet olivat täynnä kaikkea kivaa. En ole oikeastaan käynyt vaatekaupoissa vuoteen, joten moni tarjolla ollut juttu oli kiinnostava ja innostava.

Viime vuoden aikana minulta kului puhki (eli repesi) kahdet eniten käyttämäni farkut, joten farkkujen tarve oli akuutein. Sovittelin useammatkin farkut, mutta mitkään eivät olleet ostamisen arvoiset.

Etsin Tallinnasta myös kahdenlaisia kenkiä. Toiveissa oli löytää kivat herrainkengät kevääksi ja lämminvuoriset Chelsea-bootsit talveen. Löysin todella monet kivannäköiset kengät, mutta hemmetti sentään kun ostamisen kynnys on noussut kovaksi!

Onko nämä nyt juuri ne täydelliset? Löytyisiköhän joltain kotimaiselta brändiltä vastaavia? Ehkä tsekkaan kotimaisen tarjonnan ensin läpi ja teen ostopäätöksen vasta sen jälkeen… Tarvitsenko näitä todella, vai haluanko vain?

Noita asioita pähkäilin koko pitkän shoppailupäivän, enkä lopulta ostanut Tallinnasta mitään. En MITÄÄN! Ainut paikka, jossa minulla meni Tallinnassa rahaa, oli hotelli, jossa korotin huoneluokkaamme. Siinä kaikki. En siis ostanut edes niitä hiusrenksuja.

Tässä sitä nyt ollaan ja opetellaan ostamista. Älkääkä käsittäkö väärin, olen tosi iloinen ettei mopo lähtenyt heti käsistä ja elo lipsunut seesteisestä ostamattomuudesta ostoshurmokseen.

On kuitenkin paljon juttuja joita tarvitsen noiden hiusrenksujen lisäksi (esim. sukkia ja alusvaatteita), ja nyt vähän jännityksellä odotan, koska olen valmis tekemään noita lähes pakollisia hankintoja.

Taidanpa ensi viikolla suunnata askeleeni Kämp Gardeniin ja kurkata millaisia alennuksia ja mitä tuotteita siellä on tarjolla. Jospa sitä hankkisikin tänä vuonna vain kaikkea kotimaista… Tosin kotimaisia hiuslenkkejä ei taida olla olemassakaan. Vai onko?

Tunnelmallinen Tivoli

tunnetila: onni

Ajattelin viime perjantaina, että hämmästyttävän upean Legolandin jälkeen mikään kokemus ei voi tuntua vähään aikaan miltään. Olin väärässä.

Menimme siskoni kanssa lauantai-iltana Köpiksessä kierrellyn päivän jälkeen hotelliin päikkäreille, ja pienen levon jälkeen suunnistimme samana päivänä avattuun Tivoliin. Kööpenhaminan Tivoli on ehkä tunnelmallisin huvipuisto maailmassa, ja se onkin yksi Köpiksen tunnetuimmista matkailukohteista.

Tivoli on pääasiallisesti auki kesäisin, mutta näin Halloweenin aikaan se avautuu muutamaksi viikoksi entistäkin upeampana. Sisäänpääsy alueelle maksaa 120DKK (n. 16€), mutta jos haluaa käydä Tivolin laitteissa (hurjia vuoristoratoja ja muita pelottavia vekottimia), täytyy laiteranneke tai -liput ostaa erikseen.

Tyydyimme siskoni kanssa alueella kiertelyyn ja herkutteluun, ja jätimme laitteet sikseen. Ilman laitteitakin alueella oli valtavasti nähtävää. Koko alue oli valaistu tuhansin viehättävin valoin, ja tunnelma oli mieletön. Tivolin alueella oli mahdollista shopailla mielin määrin vaikka mitä, matkamuistoista vaatteisiin ja asusteisiin. Ravintoloita alueella on 60 (!), joten syötävää löytyy varmasti jokaiseen makuun.




Laservaloshow, hattarat, tivolin syke, iloiset ihmiset ja lämmin syyssää saivat jo itsessään sydämeni pamppailemaan tavallista nopeammin, mutta siinä hetkessä kun astuin erään ravintolan puutarhaan, tuntui että pakahdun.

Sadoin valoin koristellusta rönsyilevästä puutarhasta löytyi yhtäkkiä salaisia pieniä nuotiopaikkoja. Pienten nuotioiden ympärille oli kerääntynyt ihmisiä juomaan viiniä ja paistamaan avotulella vaahtokarkkeja. Nuotiot olivat ravintolan ylläpitämiä, ja vaahtokarkit sai ostaa ravintolasta. Mikä huikea idea! Olisikohan tuollainen avotulen tekeminen ravintolan puutarhaan mahdollista Suomessa? Vähän epäilen…

Kööpenhaminan Tivoli juhlii tänä syksynä merkittävää juhlavuotta. Tivoli on avattu 175 vuotta sitten, 15.8.1843, ja se on maailman toiseksi vanhin toiminnassa oleva huvipuisto. Ihan käsittämätöntä, että tuollaisia paikkoja on olemassa! Täytynee ottaa tavoitteeksi mennä Tivoliin uudestaan viimeistään silloin, kun siellä juhlitaan 200-vuotissynttäreitä. Onnistuisikohan tuo?

Kun suunnittelimme kesällä siskolleni synttäriyllätystä, ja totesimme, että pääsemme matkaan vasta syysloman aikaan, minua vähän harmitti. Ajattelin, että Legolandissa täytyy käydä kesällä, ja että Tivoli ei ole syksyllä auki. Mutta mitä vielä!

Jos suoraan sanon, niin tämän parempaa ajankohtaa kummankaan kohteen kokemiseen ei voi olla. Kaikki oli niin täydellistä, tunnelmallista ja kaunista! Suosittelen lämpimästi syksyistä Tanskan matkaa!

Hyvän mielen suklaa

tunnetila: tykkäys

Jos seuraatte Tunnetilaa Instagramissa, olette saattaneet huomata siellä vilahtelevan tämän tästä oransseja suklaapatukoita ja -levyjä. Nuo oranssit patukat ja levyt ovat olleet hyvän mielen herkkujani aina silloin, kun olen päässyt niihin käsiksi.

Hollantilaisen Tony’s Chocolonelyn tarina alkoi vuonna 2003, kun toimittaja Teun van de Keuken luki kaakaofarmeilla Länsi-Afrikassa työskentelevistä lapsista. 60% maailman suklaasta tulee juuri tuolta alueelta, ja iso osa kaakaoplantaasien työvoimasta on lapsia. Lapsille ei makseta työstä palkkaa, he tekevät pitkiä päiviä, eivätkä he saa tavata perheitään.

Teun järkyttyi tajutessaan, että vielä 2000-luvulla on olemassa lapsiorjia, ja ongelmasta vaietaan. Koko maailma popsii hyvillä mielin herkullisia suklaita, joiden valmistamiseen on käytetty orjatyövoimaa.

Vuonna 2003 Teun van de Keuken päätti aloittaa taistelun suklaaplantaasien lapsiorjuutta vastaan, ja vuonna 2005 Hollannissa syntyi ensimmäinen eettistä alkuperää oleva Tony’s Chocolonely -patukka. Ensimmäisessä erässä patukoita tehtiin 5000 kpl ja ne myytiin hetkessä loppuun. Lisää oli saatava.

Vuosi vuodelta bisnes on laajentunut, suklaantuottajien palkat Afrikassa ovat nousseet ja nykyään, vaikka suklaata valmistetaan suuria määriä, jokaisen Tony’s Chocolonelyn suklaaseen käytetyn suklaapavun alkuperä tiedetään tarkasti.

Tony’s Chocolonelyn tavoite ei ole vaatimaton. Heidän tavoitteenaan on tehdä suklaantuotannosta kokonaan orjatyöstä vapaata. Täydellisessä maailmassa tuo onnistuisi. Tämän päivän voittoa tavoittelevassa maailmassa tuo kuulostaa utopialta. Toivoa kuitenkin sopii, että tavoitteeseen vielä joskus päästään. Tärkeää on myös muistaa, että jokainen meistä voi tehdä tuon onnistumisessa oman osansa.

En muista milloin tai missä maistoin Tony’s Chocolonelyn caramel-sea salt -suklaata ensimmäisen kerran (luulen, että se oli New Yorkissa), mutta sen muistan, milloin aloitin patukoiden hamstraamisen. Se tapahtui tasan vuosi sitten, kun olin työmatkalla Amsterdamissa.

Piipahdin heti reissun ensimmäisenä päivänä hotellini vieressä olevassa ruokakaupassa, ja nappasin tutulta näyttävän oranssin patukan mukaani. Seuraavana päivänä hain toisen patukan, kolmentena päivänä ostin suklaata kerralla ison levyn. Jatkoin tätä koko reissun ajan, ja vielä viimeisenä päivänä kävin ostamassa muutaman levyn ja pari patukkaa kotiin tuliaisiksi.

Amsterdamin reissun jälkeen olen bongaillut suklaalemppariani vaikka mistä. Olen ostanut sitä mm. Tukholmasta Fotografiskasta ja tänä syksynä bongasin Tony’s Chocolonelyä myös Helsingistä, Kruununhaan Anton&Antonista. Mikä onnen päivä! Ostin kaikki oranssit levyt mitä kaupassa oli. (Muitakin makuja siis on olemassa, mutta tuo oranssiin paperiin kääritty caramel-sea salt on lempparini.)

Viimeisimmän Tony’s bongauksen tein viikonloppuna Kööpenhaminassa. Ostin patukan ja levyn caramel-sea salt-suklaata HAY upeasta designbutiikista. On hienoa että eettinen suklaa profiloituu laadukkaaksi tuotteeksi, jota saa myös vähän spesiaalimmista paikoista.

Tämän lisäksi Tony’sin alkulähteillä Amsterdamissa oli mahtava nähdä, että Tony’s Chocolonelyn suklaata oli saatavilla lähes jokaisessa kioskissa, josta nappasin jotain mukaan ohikulkiessani. Ihan parasta, että eettisyys alkaa olla jossain jo arkipäivää.

Loppuun vielä hyvä uutinen kaikille Teille, jotka pidätte suklaasta ja haluatte herkutella vähän eettisemmin. Tony’s Chocolonely on tänä syksynä rantautunut Suomeen vähän isommin. Tony’sin suklaata on nyt (1.10. alkaen) saatavilla suurimmista K-ryhmän kaupoista ympäri Suomen sekä Ruohonjuuren myymälöistä.

Eettisiin herkuttelemisiin!