tunnetila: huvitus
Ystäväni Reetta soitti minulle torstaina. ”Mä tiedän, että sä oot vaan kotona ja välttelet ihmisiä, mutta voitaisko silti nähdä huomenna? Tarvitsisin asukuvausapua yhteen kamppikseen, ja olisi muutenkin tosi kiva nähdä.”
Ensimmäinen reaktioni pyyntöön oli kauhistus. Eihän nyt tällaisena aikana ketään voi tavata! Sitten aloin miettiä, miten kivaa olisi päästä höpöttelemään ystävän kanssa. Sen jälkeen totesin, että asukuvathan otetaan yleensä aika kaukaa, monen metrin päästä, eli lähikontaktia tuossa ei synny.
”No hitto nähdään! Jos mäkin nyt lähes viidenkymmenen kotipäivän jälkeen jaksaisin meikata ja laittaa kunnolliset vaatteet päälle, niin voisitko sä ottaa myös musta muutaman kuvan?” ”Totta kai otan!”
Siispä sovittiin treffit perjantaille.
takki Burberry, huppari Erdem X H&M, farkut Andiata (diy), lenkkarit Stella McCartney x Adidas (second hand, Zadaa)
Olisittepa olleet kärpäsenä katossa, kun valmistauduin tapaamiseemme. Nauroin välillä kotona yksin ääneen, kun olin niin onneton kaikkine touhuineni. Yritin kyllä laittautua vanhaan malliin, mutta mistään ei tullut mitään.
Kuivasin hiukset suihkun jälkeen hiustenkuivaajalla ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen. Hiustenkuivaajasta leijui ilmoille palaneen käryä. Kokeilin laittaa jonkinlaista kampausta, mutta mikään ei onnistunut ja päädyin jokapäiväiseen ponnariin.
Otin meikkipussin esille, mutten halunnut tarttua yhteenkään sutiin tai purkkiin. Laitoin korvikset korviin ja suihkautin korvan taakse hajuvettä. Tuijotin meikitöntä itseäni kylppärin peilistä varmaan vartin ja totesin, että olen aivan hyvä näin.
Vaatekaappia tuijotin samalla lasittuneella katsella kymmenen minuuttia. Päätin, että harmaasta turvahupparista en luovu. Jalkaan halusin laittaa Zadaasta löytämäni Stella McCartneyn supercoolit sneakerit, mutta housuista oli tulla ongelma.
Kaikki housuni näyttivät todella kulahtaneilta, nyppyisiltä ja aikansa eläneiltä. Ainut freesi pilkahdus housuhyllyllä oli monta vuotta vanhat valkoiset farkut. Vetäisin farkut jalkaani. Totesin niiden olevan kamalat ja hain keittiöstä sakset. Niks naks, lahkeet poikki ja uusi sovitus. Heti alkoi näyttää paremmalta!
Sakset kädessä vaatekaapin edessä seisoessani huomasin kaapissa mekon, jonka olin ajatellut laittaa kirppikselle. Mekko oli muuten sievä, mutta siinä oli minulle hauiksen kohdalta liian kireät hihat.
Suit sait ja tuumasta toimeen. Levitin mekon lattialle ja leikkasin siitä summan mutikassa hihat irti. Mekko päälle ja peilin eteen. ”Oho, tulipa hyvä!” Mekko takaisin kaappiin, farkut jalkaan ja takki päälle. Reetalle viesti: ”Oon nyt valmis, lähden tulemaan!”
Meikittömien kasvojen ja vaatekaapin tuijotteluun käytin aikaa yhteensä vajaan puoli tuntia, farkkujen ja mekon uudistamiseen meni alle 5 minuuttia. Nähtävästi sitä saa paljon aikaan, kun keskittyy olennaiseen!
Saavuin treffeille meikittömänä, kumihanskat kädessä. Reetan mielestä olin antanut periksi koronalle kun en edes yrittänyt ehostaa itseäni. ”Oon ihan hyvä näin”, totesin. ”Otetaanpas nyt niitä kuvia!”
Kuvat: Reetta E
