miniloma

tunnetila: huoli/onni

Saatatte miettiä, miten ihmeessä tunnetilanani voi olla yhtä aikaa huoli, mutta myös iso onni. Antakaas kun kerron.

Minulla oli alkuviikosta kolme päivää lomaa töistä. Laskeskelin, että kun yhdistän lomapäiviin edellisen viikonlopun, viikonloppua edeltäneen perjantaivapaani, sekä tällä viikolla olleen helatorstain, saan olla vapaalla seitsemän päivää! Aloin heti automaattisesti miettiä, että näin pitkän vapaan aikana olisi kiva lähteä jonnekin reissuun.

Tänä keväänä reissut ovat olleet olosuhteiden pakosta jokaisella vähissä, mutta aloin silti haaveilla matkasta Savoon. Olisi niin ihanaa päästä viettämään aikaa perheen parissa ja rentoutumaan luonnon helmassa.

Perheeni innostui heti ajatuksesta, mutta hetken ajatusta pyöriteltyämme totesimme matkan olevan riski, ja päätimme, ettei idea ole sittenkään toteuttamiskelpoinen.

Pallottelimme ideaa kolme viikkoa päivittäin. Joka toinen päivä päätimme, että matka toteutuu, joka toinen päivä peruimme suunnitelmat. Ette arvaakaan kuinka monta unetonta yötä vietin, kun punnitsin vaihtoehtoja ja mietin, olenko vastuuton jos lähden matkaan.

Olin nähnyt perhettäni viimeksi jouluna, joten ikävä oli hurja. Ikävöin kovasti vanhempiani ja siskoani, mutta pakko myöntää, että eniten haaveilin saavani kainaloon siskoni Tatu-koiran. Oli kyseessä korona tai mikä tahansa maailman murhe, niin unohdan ne kaikki sillä hetkellä, kun pääsen Tatun kanssa lenkille tai saan karvakaverin sänkyyni möyrimään peitosta tehtyihin tunneleihin.

Äitini soitti valtakunnalliseen koronainfoon ja minä juttelin asiasta lääkärin kanssa. Jokaisessa keskustelussa tultiin siihen tulokseen, että matka on harkittu riski.

Uudenmaan ulkopuolelle saa kuitenkin matkustaa, ja kun me kaikki olemme olleet terveitä ja olleet kotona karanteenin omaisissa oloissa jo maaliskuun alusta, eikä kukaan meistä kuulu riskiryhmään (vanhempani ovat alle 70v eikä kenelläkään meistä ole sairauksia), päätin lopulta ostaa junaliput.

Koronainfossa mietittiin junamatkustamisen turvallisuutta, mutta kun sain molempiin suuntiin buukattua itselleni pienen työskentelyhytin, infossakin todettiin, että oma pieni hytti muuttaa matkustamisen turvallisempaan suuntaan.

Olin lopulta Savossa viisi yötä, ja nautin joka hetkestä! Perheen seura oli virkistävää, tyynen järven pinnan tuijottelu voimauttavaa, kesän ensimmäiset muurinpohjaletut, äidin leivonnaiset ja isän kalastamat kalat maailman herkullisimpia ja Tatun kanssa touhuaminen ihan parasta. Olen niin iloinen että kolmen viikon pähkäilyn jälkeen uskalsin ottaa harkitun riskin ja lähteä matkaan!

Ainut asia mikä jäi harmittamaan, oli VR:n ala-arvoinen toiminta. Menomatkalla junassa oli varakalusto, joten paikkanumerot eivät pitäneet paikkaansa eikä esim. varaamaani pientä hyttiä ollut junassa lainkaan. Hämmentyneet ihmiset parveilivat junassa turvavälit unohtaen, ja etsivät epätoivoisena mahdollisimman turvallisia istumapaikkoja.

Konduktööri kuulutti tämän tästä, että osassa vaunuista oli niin paljon ihmisiä, että kannattaa etsiä väljempää tilaa vaunuista 1 ja 2. Junassa oli todellakin hämmästyttävän paljon matkustajia, eivätkä turvavälit toteutuneet missään mittakaavassa.

Istuin koko menomatkan hengityssuojain kasvoillani nälässä (eväät jäi maskin vuoksi syömättä), ja rukoilin mielessäni, että paluumatka sujuisi paremmin ja pääsisin rauhassa omaan kahden hengen hyttiini.

No kuinkas sitten kävikään? Paluumatkalla juna oli liikkeellä oikealla kalustolla, ja suunnistin tyytyväisenä varaamaani hyttiä kohti. Kauhukseni kuitenkin huomasin, että VR oli myynyt kahden hengen hytistä paikan myös toiselle henkilölle!

Oletin automaattisesti, että kahden metrin turvaväli otetaan junissa huomioon, ja pieneen hyttiin ei myydä vallitsevassa tilanteessa paikkoja kuin yhdelle henkilölle. Mitä vielä! Turvaväleistä viis, työskentelyhytissä istui mies, joka yski kuin viimeistä päivää. Ja niin, kuka tollo edes ostaa itselleen paikan pienestä hytistä, vaikka näkee toisen paikoista olevan jo varattu?

Käännyin kannoillani ja etsin liikkuvassa junassa epätoivoisesti paikkaa, jossa uskaltaisin istua koko vajaan neljän tunnin matkan. Myös tässä junassa oli yllättävän paljon matkustajia. Lopulta päädyin matkustamaan Helsinkiin yhdessä mukavan perheen kanssa, mutta turvaväleistä ei ollut tällä(kään) matkalla tietoakaan.

Helvetillisistä junamatkoista huolimatta näyttää siltä, että pääsin kotiin terveenä. (Viruksen itämisaika tosin on sen 14 vrk, eli ihan varma ei voi vielä olla.) Totesin kuitenkin äidilleni, että en aio tämän poikkeustilan aikana matkustaa enää kertaakaan junalla, kestää tilanne sitten kesän yli tai kaksi vuotta.

Oletteko Te uskaltaneet matkustaa näinä aikoina? Minä ajattelin, että nyt jos koskaan oli hyvä aika matkustaa. Koronan ensimmäinen aalto alkaa olla rauhoittumaan päin, ja toinen aalto ei ole vielä alkanut. Juuri nyt tuntuu, että harkittu riskimme oli sen ottamisen arvoinen.