Lomalaisen hymy

tunnetila: onni

victoriapeakilla_ig

Kotona ollaan!

Tuli tuossa koluttua keväistä Hong Kongia läpi vähän yli viikko, ja nyt ollaan taas takaisin piirun verran kylmemmässä Suomessa. Takana on erinomaisen hieno loma huikeassa suurkaupungissa.

Pökerryttävä lomalaisen onni oli läsnä joka päivä aamusta iltaan, ja kasvoillani on lähes jokaisessa valokuvassa kummallinen virnistys. Ihan kuin yrittäisin pidätellä onnenkiljahduksia. Pöh, mitä niitä pidättelemään! Olisi pitänyt vain antaa palaa ja kiljua onnea ulos sydämen kyllyydestä.

Minua on aina kiinnostanut Kiina, mutta matkasta Hong Kongiin en ole koskaan sen kummemmin haaveillut. Olen ajatellut, että Hong Kong on niin länsimainen, ettei siellä saa kunnollista fiilistä Kiinasta. Nyt Hong Kongissa lomailleena voin kuitenkin suositella jokaiselle Kiinasta haaveilevalle ensin lomaa Honkkareissa, sen jälkeen voi suunnata syvemmälle Manner-Kiinaan.

Hong Kongin saarella voit halutessasi kierrellä vaikkapa supertrendikkäällä PoHon alueella ja nauttia länsimaiseen tyyliin sisustetuista, todella tyylikkäistä kahviloista, ravintoloista ja pienistä butiikeista.

Jos taas kaipaat enemmän autenttista Kiina-fiilistä, niin silloin kannattaa hypätä metroon (tai laivaan) ja suunnata Kowloonin puolelle. Kowloonissa pääset puikkelehtimaan kymmenien tuhansien hongkongilaisten joukkoon pikkukaduille, joilla haisee mm. keitetty mahalaukku ja tuore kala, ja joiden kärpäsiä pörräävistä lihatiskeistä ihmiset valitsevat haluamansa ruhonosat ruokakasseihinsa.

Täytyy sanoa, että kaduilla järjestettyjen ruokamarkkinoiden hajut ja maut olivat minulle välillä vähän liikaa, ja yhtenä iltana olikin pakko jättää etniset ruoat väliin ja päästä pizzalle.

Lämpötila keväisessä Hong Kongissa oli +20 asteen molemmin puolin. Lämmintä oli riittävästi, t-paidalla tarkeni ja espadrillot paljaissa jaloissa hykerryttivät. Välillä, kun lämpötila laski alle parinkymmenen, aloin haaveilemaan lämpimämmästä säästä. Sitten kuitenkin totesin, että lämpimämmillä säillä ihmispaljouden ja vahvojen hajujen kestäminen olisi ollu varmasti hankalampaa.

Mutta jestas sentään, kyllä kannatti lähteä! Olen taas monia upeita kokemuksia rikkaampi ja valtavan onnellinen kaikesta kokemastani. Matkapostauksia aiheesta on tulossa pian!

Ps. Muistakaa osallistua M&S:n lahjakorttien arvontaan! Aikaa osallistua on vielä tämä päivä.

0

(10) Kommentit

  1. CurryKaneli says:

    Joitain kuvia näin instassa ja ilmeisen onnistunut lomasi oli. Hong Kong kyllä kiehtoo ja kiva nähdä ja kuulla lisää kokemuksistasi.

    1. Nina says:

      Matka oli kyllä hieno, ja suosittelen Hong Kongia kyllä ihan jokaiselle. Itse asiassa suosittelin sitä juuri eräälle lapsiperheelle. Hong Kongissa on nimittäin myös Disneyland, joten se on siksi myös suosittu lapsiperheiden lomakohde. Tosin 11 tuntia lentokoneessa saattaa tehdä lapsille (ja myös aikuisille, auts, takamus on edelleen puutunut istumisesta) tiukkaa. 🙂

  2. Hongkong on veljeni sanoilla ”Aasiaa aloittelijoille”, eli sopiva sekoitus Aasian eksotiikkaa ja huppumodernia. Ihastuin kovin, kun pysähdyimme muutamiksi päiviksi mennen tullen Australian matkalla viisi vuotta sitten. Menisin mielelläni uudestaankin.

    1. Nina says:

      Erittäin hyvin sanottu veljeltäsi! Juuri tuollainen ”Aasiaa aloittelijoille” -kuva minullekin paikasta jäi. Meillä jäi vaikka mitä näkemättä ja kokematta, joten tosi mielelläni menisin sinne itsekin uudestaan. Ja juuri noin olisi kiva miten tekin siellä kävitte, eli matkalla jonnekin vielä kauemmas olisi ihana pysähtyä tuonne muutamiksi päiviksi. 36 tunnin lennot kun eivät ole minulle se mieluisin tapa viettää aikaa, niin olisi huippua rauhottua Honkkareissa muutama päivä ennen seuraavaa jatkolentoa…

      1. Kappas vain, 36 h myöhemmin meillä onkin liput Hongkongiin huhtikuun lopulle! En voinut vastustaa 300€ alelippuja ja ihan ok oloinen hotellikin löydettiin edullisesti. Miinuksena pitkät lennot Istanbulin kautta, mutta samoille päiville seuraavaksi halvimmat olisivat olleet 2x kalliimmat. Tuskin maltan odottaa!

        Matkajuttuja odotan siis kiinnolla.

        1. Nina says:

          Jeeeeee! Huippua! Meillä oli Finskin suorat lennot, 600€/kpl, ja ne oli musta melkein ilmaiset. 🙂 Mä en jaksa yhtään lentokenttiä, joten suora lento on minulle ihan must että yleensäkään jaksan lähteä minnekään. Ellei kyseessä sitten ole joku 36h:n lento Ausseihin tms. Silloin on pakko pysähtyä välillä jaloittelemaan. Mutta siis, lennot Honkkareihin kolmella sadalla on kyllä sellainen tarjous josta ei kannata kieltäytyä, oli vaihtoja tai ei. 🙂

  3. koshka says:

    Lomalaisen onni, mitä kuvailit – taidan tietää juurikin mitä tarkoitat! Se on ihana, ihana tunne kun tuntuu että sydän pakahtuu ja suupielet puutuu hymyilystä 🙂 Ihanasta puheen ollen, Hong Kong on tosiaan sellainen! Mulla on jäänyt muutaman vuoden takaisesta matkasta tosi lämpimiä (ei pelkästään silloin vallinneen superhelteisen sään takia;) ) muistoja mm. Peakistä, vilkkaista kauppakujista, ruuista ja niistä upeista pilvenpiirtäjistä ja näkymistä sellaisten kattotasanteilta…voisin lähteä koska vaan uudestaan! Innolla odotellaan siis matkapostauksia aiheesta – saattaa kyllä tehdä pahaa tälle alati vaivaavalle matkakuumeelle ;D

    1. Nina says:

      Oi, olet koshka selvästi kokenut tuon saman matkalaisen onnentunteen minkä minäkin. 🙂 Postauksia on tosiaan tulossa, kunhan ehdin käydä kuvat läpi ja kirjoittaa postauksia. Hirveä urakka tiedossa! 🙂 Kiva kuulla että sinäkin pidit Hong Kongista. Tosin en tiedä kuka siitä ei tykkäisi. 😉

  4. Heidi V says:

    Olipa hieno loma 🙂 Hong Kong voisi olla kiintoisa kokemus. Kiitos matkakuvista!

    1. Nina says:

      Eipä kestä Heidi! Lisää matkapostauksia on tulossa kunhan ehdin käsittelemään kuvia ja kirjoittamaan juttuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.