Kikkoja jatkuvan murehtimisen taklaamiseen

tunnetila: hyvinvointi

Sehän on jo huhtikuun puoliväli ja olemme taas selvinneet yhdestä talvesta. Jihuu!

Tällä kertaa talvi ei ollut kovinkaan kaksinen säiden puolesta. Paras talvi minulle on runsasluminen, pakkaset on napakoita ja aurinko paistaa. Harmaus, loska, plusasteet tai vesisade eivät mielestäni liity talveen millään muotoa, joten on ihan ok olla pettynyt viimeisimpään vuodenaikaamme.

Onneksi vuodenajat kuitenkin vaihtuvat edelleen, ja kevät on ollut ainakin täällä Helsingissä aika mukava. Aurinkoinen ja kohtalaisen lämminkin. Ihmiset ovat valloittaneet jo terassit ja kaupunki alkaa näyttää taas elinvoimaiselta.

Vaikka kesä lähestyy ja sitä ennen on ohjelmassa vaikka mitä mukavaa, esim. pääsiäinen ja muutaman päivän loma, reilusti etätöitä ja bonuksena vielä keskellä viikkoa oleva Vappu, niin silti huoli tavallisista ihmisistä, kulttuurin tilasta, pienyrittäjistä, maan taloudesta ja maailman tilanteesta yleensäkin vie mielen välillä matalaksi.

Olen kuitenkin nyt ottanut käyttööni muutaman kikan, joilla taklaan jatkuvaa asioista murehtimista. Ajattelin nyt jakaa pari niistä teidän kanssanne.

untuvatakki Marimekko, samettihousut Archetype, nahkalaukku Lovia, virkattu kassi Hálo, nilkkurit Pomar (saatu)

Jos ärsyttää, älä klikkaa (äläkä ainakaan lue kommenttikenttiä)

Iltapäivälehtien klikkiotsikot saavat itseni lähes päivittäin inhon valtaan. Lehdistössä tehdään nykyisin mitä vaan, jotta klikkauksia sataisi laariin. Ihmisten kuolemilla mehustellaan viikkokausia. Suomeen ollaan jatkuvasti hyökkäämässä. Uusia viruksia löytyy maailmalta ja ihan kaikkea liioitellaan. Eilen kun Osuuspankin verkkopankissa oli häiriöitä iltapäivälehti uutisoi: ”OP nurin”. Tänään iltapäivälehdessä oli otsikko: ”Kolme oiretta: Äkkikuolema tulee”.

Jo muutenkin maailman (ja omasta) tilanteesta huolissaan olevat ihmiset saavat silmilleen joka päivä otsikoita, jotka ruokkivat katastrofiajattelua ja tuovat pientä paniikkia ihmisille. Pelokkaita ihmisiä on helppo johtaa ja ohjailla haluttuun suuntaan. Pelossa tiedonsaannin tarve lisääntyy ja kohuotsikoita klikkaillaan entistä enemmän.

Tällainen ihmisten pelottelu ja sitä kautta hyväksikäyttäminen on todella alhaista. Tee siis itsellesi palvelus, äläkä klikkaile iltapäivälehtien linkkejä. Et luultavasti menetä mitään, ja luottamuksesi elämään ja ihmisyyteen alkaa pikkuhiljaa palata.

Jos kuitenkin satut klikkaamaan kohuotsikkoa, älä missään tapauksessa mene lukemaan kommentteja. Kommenttikentissä huutelevat yleensä vain ne äänekkäimmät ja suvaitsemattomimmat, joilla harvoin on mututuntumaa tarkempaa tietoa asioista. Tai sitten kohtaat siellä heitä, joilla ei ole muuta elämää kuin verkon syövereissä huutelu, ja jotka hakevat sitä kautta hyväksyntää.

Jos katsot uutisia, kompensoi niitä hyvän mielen sisällöillä

Maailmasta saa ja täytyy olla kiinnostunut. Katson joka päivä ainakin yhdet uutiset tv:stä. Tiedän kuitenkin jo tv:n avatessani, että huonoja uutisia sieltä on taas tulossa tuutin täydeltä. Niinpä olen etsinyt itselleni kompensoivaa katsottavaa, jonka avulla saan pidettyä mieleni balanssissa.

Olen mm. katsonut jo moneen kertaan Peltsin ja Osmon seikkailut Yle Areenasta. Tuo sarja on ihanin hyvän mielen ohjelma pitkään aikaan! Areenasta löytyy niin ikää Kirjolla -sarjan kolme tuotantokautta ja Special Rescue – Asema 63 ilahduttaa myös vilpittömyydellään ja hyväntahtoisuudellaan.

Ellenin ja Jarin elämää Suomessa ja Italiassa seuraava Unelmia Italiassa -sarja tuo aina hyvän mielen, ja Koko Suomi leipoo -sarjaa katsoessa alkaa herkkuhammasta kolottaa. (Siitä en ole ihan varma onko se pelkästään hyvä asia…) Kaikenlaisissa remppa-ohjelmissa saa laitettua helposti aivot narikkaan, ja Koti koiralle -sarja saa taatusti tunteita aikaan.

Vielä kun tarjolle saataisiin uusi kausi Suuresta keramiikkakisasta, niin kaikki olisi taas hetken hyvin.

Joillekin hyvän mielen tuojina toimivat jännittävät draamasarjat tai kammottavat true crime-sisällöt, mutta itse kallistun hyvää mieltä lempeydellä ja pehmeästi tuottaviin sisältöihin, joiden kanssa ei tarvitse pelätä mitään tai jännittää seuraavia tapahtumia.

Suosittelen siis uutisten vastapainoksi katsomaan jotain ihan muuta. Jotain, minkä katsomisesta itse nauttii.

Viime aikoina olen saanut lisää iloa elämääni mm. kehittelemästäni onnellisten asioiden kalenterista. Kirjoitan kalenteriin joka ikinen ilta kaikki sen päivän iloa tai hyvää mieltä tuottaneet asiat. Niitä on löytynyt joka päivä ainakin muutama, vaikka päivä olisi ollut pohjavireeltään vähän huonompikin.

Nuo muistiinpanot saavat katsomaan elämää vähän eri tavalla, ja tuovat kyllä itselle suurta iloa ja lisäävät hyvinvointiani.

Yksi asia, joka myös vaikuttaa hyvinvointiini on se, että teen mieltä painaville asioille jotain. Kaikille asioille ei voi mitään, joten niitä kannattaa murehtia niin vähän kuin mahdollista. Mutta niihin asioihin, joihin voit omilla teoillasi vaikuttaa, niihin kannattaa todella panostaa. Jos joku kaihertaa, muuta se. Jos joku ärsyttää, muuta se. Tai tee ainakin parhaasi saadaksesi muutosta aikaan.

Itse olen kohta lähdössä äänestämään ja sen jälkeen nautiskelemaan vaalikahveista. Kun äänioikeus on annettu, sitä ei kannata koskaan jättää käyttämättä. Joku muu, joka ajattelee maailmasta täysin eri tavalla kuin sinä, äänestää kuitenkin, ja silloin sinä jäät auttamattomasti ajatuksinesi ja toiveinesi alakynteen. Jokainen ääni on tärkeä.

Mitkä asiat saavat Teidät pysymään tolkuissanne tässä hetkessä?

Kuvat: Iina / MouMou

(4) Kommentit

  1. Viola says:

    Viisaita sanoja! Lukeminen, luonnossa oleminen, liikunta ja leikkiminen – vähän vahingossa listasin samalla alkukirjaimella iloa tuovia elementtejä. Kaikkea hyvää kevääseen ☀️😊!

    1. Upea neljän suora sinulla! Noilla kaikilla asioilla on ihan valtava merkitys hyvinvoinnille, myös omalleni.

      Ihanaa kevättä myös sinulle! Olkoon se täynnä iloisia asioita! <3

  2. Viola says:

    🩷Kiitos Nina, samoin!

    1. <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.