tunnetila: pohdiskelu
Kun joudut koko syksyn ajan viikosta toiseen perumaan harrastukset ja muut menot, alat jännittää seuraavaa viikkoa jo edellisenä viikonloppuna. Mitä kaikkea joudun taas perumaan? Saanko jo maksetuista kursseista, pääsylipuista yms. rahat takaisin vai olenko taas maksanut turhasta?
Parin viime viikon ajan vointini on ollut jo vähän parempi. Huonoja päiviä (lämpöilyä, tukkoisuutta, yskää ja kurkkukipua) tulee edelleen viikoittain, mutta viime aikoina olen päässyt mm. tekemään keramiikkaa. Ai että se on ollut kivaa!
Olen päässyt mm. dreijaamaan ja sorvaamaan, sekä kaivertamaan kipsilevyihin muotteja ja tekemään kipsimuottien avulla laattoja.
Kaikki tekeminen ei tietenkään ole ihan onnistunut. Esimerkiksi dreijattavien kulhojen reunat romahtelivat ja pohjia meni puhki. Onnistuin myös liialla voimankäytöllä halkaisemaan juuri valmiiksi kaivertamani kipsilevyn kahtia. Tärkeintä oli kuitenkin se, että pystyin osallistumaan kursseille.
Tämän syksyn aikana olen huomannut, että mitä huonommin voin itse, sen pahemmin pieleen esimerkiksi savityöt menevät. En tiedä ”aistiiko” savi herkkänä luonnonmateriaalina kipeän olon ja turhautuneisuuden, mutta yksi kuusi viikkoa kestänyt savikurssi meni tänä syksynä täysin penkin alle.
Ensinnäkin pääsin paikalle kuudesta kurssikerrasta vain neljänä. Kaksi poissaolokertaa olin niin kipeänä, etten voinut muuta kuin maata sängyn pohjalla pienessä kuumeessa yskien keuhkojani pihalle.
Ne neljä kertaa kun olin paikalla, menivät pelkkään haahuiluun ja sen miettimiseen mitä haluaisin tehdä. Pääni taisi olla niin täynnä limaa, ettei sinne mahtunut yhtään järkevää ajatusta. Lopulta päädyin tekemään seinäreliefin, joka katkesi uunissa. Toisesta tekemästäni esineestä piti tulla violetti, mutta lopputulos oli polton jälkeen vauvan ripulikakan värinen. Kolmas kurssitekeleeni, kynttilänjalka, oli ideana ihan ok, mutta sen kerrokset olivat niin painavia, enkä malttanut kuivattaa savea tarpeeksi, että lopulta jalka painui kasaan.
Sinne meni 150€:n kurssimaksu kankkulan kaivoon enkä saanut aikaiseksi yhtään käyttöesinettä! Tai no, opin ainakin sen, että jos vointi on huono, ei kannata edes yrittää tehdä mitään luovaa.
Mutta ne kurssikerrat kun olen tänä syksynä saanut kokea onnistumisen iloa tai edes häivähdyksen pystyvyyden tunteesta, ovat kyllä käsillä tekemisen suola. Niistä hetkistä tulee valtavan iloiseksi!